%% Joulutontut -06%% vko 50
Kommentit (53)
Taidettiin olla just samoihin aikoihin linjoilla :) Siitä Lontoon kokemuksesta sen verran, että on siitä jo aikaa, olin 20-vuotias kun sinne lähdin! Olin siellä kirjoilla yliopistossa, mutta täytyy myöntää, että elämä meni vähän juhlimisen puolelle. Kaiken kaikkiaan todella avartava ja hieno kokemus, sekä hyvässä että pahassa. On se suurkaupungin meno hiukan erillaista kuitenkin pikkukaupungin kasvatille. Palasin sitten takaisin Suomeen lähinnä miehen perään mutta osittain myös uusien opintojen..niin se elämä kuljettaa. Tykkään kyllä matkustelusta vieläkin yli kaiken. Ensi maaliskuussa olisi tarkoitus lähteä Italiaan, varmaan Roomaan. I can´t wait :)
Sophie77:
Taidettiin olla just samoihin aikoihin linjoilla :) Siitä Lontoon kokemuksesta sen verran, että on siitä jo aikaa, olin 20-vuotias kun sinne lähdin! Olin siellä kirjoilla yliopistossa, mutta täytyy myöntää, että elämä meni vähän juhlimisen puolelle. Kaiken kaikkiaan todella avartava ja hieno kokemus, sekä hyvässä että pahassa. On se suurkaupungin meno hiukan erillaista kuitenkin pikkukaupungin kasvatille. Palasin sitten takaisin Suomeen lähinnä miehen perään mutta osittain myös uusien opintojen..niin se elämä kuljettaa. Tykkään kyllä matkustelusta vieläkin yli kaiken. Ensi maaliskuussa olisi tarkoitus lähteä Italiaan, varmaan Roomaan. I can´t wait :)
Huomasin saman, että oltiin juurikin yhtäaikaa langoilla, vähän nopeampi olit painamaan sitä enteriä :o)
Opiskelu ja elämä muutenkin ulkomailla on varmasti ihan mieletön kokemus, vähän harmittaa, ettei ole koskaan tullut sitä koettua. Mies on sellaisissa hommissa, että hyvinkin voisi lähteä shopparille ulkomaille, ja olen vähän yrittänytkin houkutella häntä matkaan. Voitais siis lähteä koko perhe, hoitovapaatakin olisi käyttämättä vielä vuosi (työt EVVK)! No, mies on tainnut reissunsa jo reissata ja haaveeksi jää!
Oi, keväinen Rooma kuulostaa aivan mahtavalta! Me suunniteltiin taasen seuraavaa matkaa Dubliniin halpojen RyanAirin lentojen myötä.. Tykkään siis minäkin matkustella, ja nyt se on jo helpompaakin, kun esikoisen voi jo huoletta jättää isovanhemmille hoitoon, on jo sen ikäinen! Ja nythän olis hyvä aika muutenkin matkustaa, kun seuraavasta vastaa kuumeillaan!
Sori, meni vähän vauvakuumeilujen vierestä!
Täällä onkin ollut vilinää ja vilskettä, ja tietysti just silloin, kun minä en o ehtiny käydä edes pikasesti vilkaisemassa tietokonetta! Kovasti on jännittävät paikat nyt ÄITSY05 ja CALLE77 Toivon,että ootte raskautuneet :)) (toivottavasti en nyt sekoile kauheesti nimimerkkien kanssa)
FUDGIS mä olen kanssa ollut aikoinani tossa tilanteessa mieheni kanssa... sympatiat kaikki sinulle... anna vähän aikaa miehelles miettiä asiaa. painostamaan ei kannata ruveta, minä sorruin siihen, ja se oli kamalaa aikaa kummallekin, eikä se johtanut tosiaan mihinkään hyvään! Tosiaan pari kuukautta lisää ei ole aika eikä mikään...silti tiedän, että susta varmaan tuntuu nyt, et se on aivan liian pitkä aika!! Halaus!
CALLE77minä olen kaikkien mahdollisten vauva-lehtien lukija. itselle tulee vauva-lehti ja kaikki muut ostan aina irtopainoksina. pieni tauko oli esikoisen syntymän jälkeen 9kuukautta lehdessä. Mutta nyt ahmin taas kaikkea.
).( kp4 täti on tosiaankin jo häipynyt. Ja nyt mulla onkin sitten ihan tosissaan kipeet rinnat!! Olen aivan hoo, :o mitä tämä nyt sitten vois tarkoittaa??? Ei ovulaatiokaan voi vielä olla?? aargh, ei pitäis taas alkaa miettiä näitä hitsin kiertopäiviä ovulaatioita ja raskautumisoireita...tässä tulee ihan hömelöksi!!
Tonttuilemisiin!!
Ihanaa, tuntuu ihan perjantailta kun huomenna on vapaapäivä...Mulla oli kunnianhimoisena tavoitteena vahata huomenna parketti muuta voi olla että laiskottaa niin paljon ettei tule mitään.
Menetin malttini eilen ja ostin clearbluen testin. Nyt se huutelee mulle kutsuvasti lääkekaapin hyllyltä, arggggh. Näin tietysti yöllä unta että testasin haalean plussan. Tänään siis kp 26/27-30 eli lähenee, mutta ei riittävän nopeasti.
Ajattelin testata huomenna aamulla kun olen yksin mutta isäntä totesi että haluaa ehdottomasti olla paikalla eli kaiketi on fiksua siirtää se tuonne la-aamuun, jos kuukautiset eivät ole alkaneet. Laskin juuri että mulla on viimeisen puolen vuoden aikana ollut yksi kierto 30 vrk, yksi 23vrk ja loput 27-28 vrk. Edelleen on sellainen olo että kuvittelen kaikki oireet vaikka selkäytimessä tuntuu ettei esim. viime aikainen lämmönnousu voi johtua pelkästä pienestä kröhästä jota on ollut.
Mutta kohta nähdään.
Nyt täytyy alkaa takomaan tulosta että pysyy pomot tyytyväisinä :/
(maailman huonoin kannustin työn tekemiseen=osittainen tulospalkkaus)
calle77 ja äitsy05: Plussatuulia! Oikein alkoi mahan pohjassa kipristelemään teidän puolesta, on se jännittävää! Voin kuvitella miten sormissa jo syhyää tarttua siihen testiin :)
Olin eilen lääkärissä ja mulla todettiin välikorvan tulehdus..taitaa olla lähinnä lasten sairaus? Kuitenkin sanoin lääkärille että sellaisia lääkkeitä mitä voi syödä jos sattuisi olemaan raskaana, heh ;) Katselin myös apteekissa niitä raskaustestejä, oli siellä sellainenkin jolla kuuluu testata ennen kuukautisten arvioitua alkamispäivää. Olivat kuitenkin suolaisen hintaisia, niitä apteekin omia en löytänyt. Taidan katella sieltä Prisman luontaistuotehyllystä..
Hyvät torstain jatkot kaikille!
yllättäen nyt kun olen kerinnyt pari kertaa koneellakin käymään niin on suht hiljaisia tonttusia ollut!!
CALLE77 mua jännittääsun puolesta...plussaahan nyt sitten, niin se tarttuu sitten meihin muihinkin!!
).( sen verran, et en käsitä tätä etuvarustuksen arkuutta... kp5 ja tätiä ei ole enää kahteen päivään näkynyt, se otti ja lähti, ennenkun kerkesi edes kunnolla asettumaan!! Onko teillä muilla ollu vastaavia " oirehia" tädin lähdön jälkeen(ja oikeastaan vähän jo sen aikanakin??) Hmm. on tullut mulliteltua isännälle oikeastaan koko viikko... jos totta puhutaan, ni en oikein käsitä et miks? Ei taida olla oikein ilonen mies, jos nyt alan riunata viltin alle:/ en tiedä johtuuko tämä ärtynyt ja helposti vittuuntuva olotila tädistä, miehen iltavuorosta, vai mistä!! Kaikki asiat vaan tuntuu ottavan pannuun ja kovaa!! APUAAAAA!!!
Kai mun täytyy alkaa hieroa sovintoa noin niinku ensiksalkuun vaik tekstarien kautta... sit siin käy kuiteski niin, et en jaksa odottaa puol yhteentoista, et se tulee kotio töistä, ja ärsyynnyn vain lisää... sit päätän taas, et aamulla olen sille kiva´ja iloinen, ja pah, sit olen taas ko persiisiin ammuttu karhu, ku se nousee sängystä! ei hempata, pitäis nyt vaan olla iloinen, ku joulu on jo ovella, ja lomakin alkaa jo maanantaina!! :)
Kirjoittelemisiin!!
Meikä pitää sun kanssa pinoa pystyssä! Mulla ollut muuten aika samoja fiiliksiä kuin sulla, vähän ollut kireyttä ilmassa :/ Mies on myös sattumoisin tämän viikon iltavuorossa, joskus ne illat tuntuu tosiaan pitkiltä kun toinen tulee vasta kymmenen jälkeen kotiin. Olen vähän ihmetellyt omaa kiukkuista olotilaani, luulen kyllä että se johtuu siitä että meillä on ollut aika hektistä lähiaikoina: remontti, auton osto, miehellä työkiireet, jouluhössötys jne. Voi tietty olla että nyt on kyseessä ns. pms-oireet, mulla aina kiukkuista aikaa n. viikko ennen tädin tuloa, ja syystä..heh!
Mulla nyt kp 23/??, meinaan odottaa testailua jouluaattoon asti mikäli täti ei tule ennen käymään tai sitten pidän itseäni jännityksessä uuteen vuoteen asti..
meillä oli viimejoulun alla toi " kamaluus" mein esikko oli 10kk, ostettiin talo, alko rempat ja muutot, (muutettiin eka meille isän ja äidin luo) oli joulu, esikoinen meni täysin sekasin ja kaikki oltiin taivaallisen stressaantuneita ja väsyneitä. Vasrsinkin minä...aloitin perhepäivähoitajana,(oli pakko ottaa eka muksu mein isän ja äidin luo..sairasta) isäntä oli, tottakai, kaikki päivät töissä, ja kaikki ehtoot talolla, ku oli paine tehdä taloa nopeesti, kun mukuloita oli tulos hoitoon... Sitä aikaa en kyl enää ikinä halua takasin!!
nyt on kyl ihanaa aikaa, mut silti olo on ihan törkeän kärttyinen... äh, kai se on sit tätä kun noi omat hormoonit saa jyllätä!!
sulla on ihana odotus edessä, ajatteles, plussa jouluaattona:)) Voisko saada hienompaa joululahjaa!! Olen hengessä mukana!!
Oliko sulla jo lapsia ennestään? ja mistä päin olitkaan kotosin?
Mun täytyy kyl nyt mennä laittamaan tyttöä nukkumaan... mut palaan taas huomenna astialle, ku sit yheksältä alkaakin jo house, ja minä olen täysin kiikissä siihen, ja sit joko jaksan tai en jaksa odottää isäntää kotio;) kai se olis vähän " pakko" Jos meinaa pikkukakkosen joskus saada!!
Illanjatkoja kaikille!!
Me ollaan juostu koko päivä jouluostoksilla ja kyllä rassaa. Ja ei ole muuten tullut aikasemmin ajateltua, että on aika hankalaan aikaan noi pojan synttärit. Noin niin kuin lahjoja ajatellen. Kauhee mietintä, että onko tää nyt kivempi synttäri- vai joululahjana ja niin edes päin. Pikkumies siis tosiaan sen vuoden täyttää lauantaina. Todettiin kyllä miehen kanssa, että ehkä sitten muistetaan nimppareina kans vähän tavallista " isommalla" lahjalla, kun ne sitten on kesällä. Nää muut lahjapäivät kun menee niin lähekkäin.
Nonuli, ootko varma, ettei kannattaisi testata? Jos kerran menkat oli paljon normaalia niukemmat ja on tollaset oireet. Onhan näitä tapahtunut, että tulee " menkat" vaikka oliskin raskaana.
Entäs Mannarii. Onko tädistä näkynyt merkkejä? Jos ei, niin olisko sielläkin uusintatestin paikka?
Aika monella taisi ruveta oleen jännät paikat. Itelläkin on pari clear blueta kylppärin kaapissa.;) (Ne netistä tilatut on käytetty. Nolottaa.) Katotaan nyt mihin asti sitä malttaa olla testaamatta. Alun perin ajattelin, että maanantaihin, mutta taitaa olla turha toive. Ellei nyt tietysti täti ilmaannu paikalle ennen sitä. Nyt on kp26 ja mä luulen, että se mulla synnytyksen jälkeen ja ennen kierukkaa oli siinä 28 tai 29. En siinä vaiheessa paljon laskeskellut, mutta semmonen tunnelma jäi. Mutta, mutta. Tänään on ollut taas tosi oireeton päivä. Ja finni oli ilmaantunut leukaan. En ole kiinnittänyt koskaan huomiota, onko se menkkaoire, mutta eikös se vähän semmoselta kuulosta. Blääh!
Hauskaa illanjatkoa kaikille ja plussahönkäyksiä!
Äitsy
Vapaapäivä ja täällä hillun jopa normaalia aikaisemmin kun ei tarvitse jonottaa muiden kanssa noissa ihanissa ruuhkissa.
Alkoi naurattamaan tuo teidän eilinen pinon pystyssä pitäminen, kävin eilen työpäivän aikana varmaan tuhat kertaa katsomassa onko uusia viestejä ja kun ei tullut niin ajattelin että en jaksa yksinänikään kirjoitella eli olin paikalla ;)
Yksi asia mikä hirvittää jo etukäteen on tuo talonrakantamisrumba. Tosin olen joskus päättänyt että paljon pitää tapahtua että siihen ruvetaan, mutta kuten usein, mieli muuttuu ja asenne myös. PAljon riippuu tietysti siitä kuinka pitkään täällä pk-seudulla asutaan. Molemmat ajateltiin tänne muuttaessa että max. 5 vuotta ollaan ja vain työn takia. Pienemmistä kaupungeista ei meidän alan hommia löydy molemmille kovin helpolla. Virallisesti muutettiin tuossa 2002 eli ensi vuonna tulisi " aika täyteen" . Mutta jos rakentaisi talon tänne voisi sillä samalla ostaa linnan muualta...
Nonuli&Sophie: Toivottovasti saatte kireän ilmapiirin tasaantumaan! Jospa se helpottuu kun päästään taas tästä joulunalusajasta jolloin melkein kaikilla tuntuu olevan hermot tiukkana. Voisiko teidän oma jännitys siirtyä miehiinne ja heijastua takaisin teihin? Joka tapauksessa toivotaan rauhallisempia tuulia ;)
Hassu kun yrittää muodostaa ihmisistä jonkinnäköisen " kuvan" pelkän kirjoittelun perusteella. Sinusta Sophie on pakko sanoa että olen jonkun verran Rasmus fani (teinipoppia, tiedän...) ja niillä on yksi biisi: Sophia. Sä tulet mulle niin vahvasti mieleen siitä kappaleesta ja oikein voin sieluni silmin kuvitella sut ;) Ehkäpä toi nikkikin tuntuu yhdistävältä.
Sitten omaa napaa :O Varovaisesti ilmoitan tehneeni vahvan plussan tarkalleen tunti sitten clearbluella. Eli kuten testin ohjeissa hauskasti sanotaan kysymyskohdassa 9 sanotaan : Testin mukaan olen raskaana. Mitä minun pitäisi tehdä?
Hitsit calle77, sinä nyt sitten tosiaan odotat vaavia!! Nyt vain nautiskelet olotilastasi, ja otat piakkoin neuvolaan yhteyttä!! Voi kuinka ihana uutinen!! Toivottavasti se tarttuu nyt meihin muihinkin!! Ihana joululahja, vaikka lähimmäisille kerrottavaksi!!
).( täällä ei mitään uutta, kp6, ja eilen ehtoolla kävi nniinkuin uumoilin, eli jaksoin sinnitellä puoli yhteentoista, ja sitten tuli unimatti väkisin silmäluomien päälle istumaan, eli ei seksiä meillä!! Perskele, kun harmittaa, vaikka eihän ovulaatio varmaankaan vielä ole, mut silti...
Nyt pitää taas liitää!!!
Enpä ole ehtinyt pinoutua, työ vie jan, sit kun teen kolmivuorotyötä niin sen vähän ajan mitä on kotona haluaa ola pojan kanssa no nyt se katsoo muumeja:) tänään olen menossa yövuoroon ja poika menee mummilaan vkolopuks, ikävä tulee:(
Pinoja en ehtunyt lukea mutta sen tärkeimmän, ONNEA CALLE -77 ja paljon tarraliimaa:)
meillä tilanne se että viimenen pilleri meni napaan viime la ja nyt kivuliaat menkat päällä eli ne ekat pillerien lpetksen jlk, saas nähdä kuinka sekasin kierto tällä kertaa menee viimeks toinen kierto oli 47 pvää:) mutta vauvakuume kasvaa, katselen työkaverien kasvavia mahoja haikeana . tuo poikain on jo niin iso 2v 4kk ja uusia sanoja tulee koko ajan.
Vaikka näin väsyneenä miettii miks haluaa vielä toisenkin, tänäänkni poika huuteli äitiä 6. aikaan mutta kävin toivottamassa vielä hyvää yötä niin nukkui reilun tunnin, silti väsyttää, itse i malta mennä ennen 23 nukkuun.
Pian on joulu, me olankin ekaa kertaa joulu kotona , meile tulee miehen vanhemmat, veli ja kummisetä aattona syömään ja mun äiti joulupvänä. onpa ihanaa viettää joulu kotona. lunta kun vielä saisi. no nyt poika hutelee
t. vauvakuumeinen manteli ja poika 2v 4kk
Iiihana uutinen! Mun piti oikein palata takasin ja varmistella sun kiertopäivät. Ja vielä vahva plussa. Tietysti onhan ne haamutkin positiivisia, mutta vahvasta ei jää mitään mietittävää. Nyt oikein paljon tarrasukkia ja liimaa ja kaikkea mukaan. Ihana lukea aamulla ekaks tollasia uutisia.
).( Täälläkin kp27, enkä malttanut olla testaamatta, kun hyppäsin sängystä nostamaan poikaa omastaan niin meinasin oksentaa. Mutta puhdas nega. Ja tämäkin clear bluella, joten eiköhän se tässä kuussa ollut siinä. Eikös toi testi ole aika herkkä. Ja jotenkin mun maalaisjärki sanoo, että jos olis niin paljon hormonia systeemissä, että se aiheuttais pahoinvointia niin kyllä se testissäkin näkyis.
Mutta edelleen, Calle77, sulla on ihanat ajat edessä. Nauti täysillä ja vielä onnea. Ja et kai kaikkoa täältä meidän tonttupinosta vaikka plussasitkin?
Hauskaa viikonloppua kaikille. Täällä alkaa megasiivoukset pojan huomisia synttäreitä varten. Huoh!
Manteli, kiva kuulla sustakin pitkästä aikaa! Nyt vaan kuumeilut täysillä käyntiin, kun on pilleritkin loppu!
Isot onnittelut! Aivan uskomatonta! Oliko se nyt sitten tärppi ekasta kierrosta? Ei muuta kun tarrasukkia vauvelille..niin tällä palstalla ainakin aina toivotetaan ;) Ethän kuitenkaan katoa vielä minnekään meidän porukasta?
Niin se mun nimimerkki Sophie tuli siitä et tuli katottua se Da Vinci-koodi leffa just niihin aikoihin kun kirjauduin tänne..ei mulla ole kyllä mitään jumaluuskuvitelmia itsestäni, heh. Tykkään kyllä jonkun verran Rasmuksen uudemmasta tuotannosta :)
Nonuli: Meikä kuumeilee vasta ensimmäistä eli täysin tuntemattomilla vesillä seilataan. Satakunnassa asustelen tällä hetkellä.
Oliko se nonuli kun sanoi olevansa koukussa siihen House-sarjaan. Minä olen sitten taas samaan aikaan tikkana nelosella Lostin ääressä! Eilisessä jaksossa yhdelle naiselle selvisi että se on raskaana ja se lääkäri Jack sanoi, että raskaustestit on luotettavia, mutta voi näyttää ekalla raskausviikolla väärän negan..Hyödyllinen sarja siis :0
T: Sophie kp 24
Uskomattoman hienoo Calleseni!! Toivottavasti kaveri pysyy matkassa. Mitä miehesi sanoi? Onko hän sitä sorttia että hukuttaa sinut nyt ruusuihin ja lahjoihin?
Oletteko kuulleet sen jonkun luottokortin mainoksen missä nainen menee sovittamaan kaupassa äitiysmekkoa ja mies säntää ostamaan 50 ruusua? Mä toivon että mun mies olisi jos joskus plussaan! Ex (jonka kanssa mulla 2lasta) ei ollut. Ihan oli tavallinen juntti suomalainen joka ei innostunut koskaan mistään (paitsi rallista).
Mulla tuli aamulla tällä sivustolla joku ongelma koneelle ja vasta äsken pääsin tänne takaisin. Kone on ollu tosi hidas uuden I Explorelin päivityksen jälkeen muutenkin. Muilla??
Mä olen myös kolmivuorohommissa niinkuin Mantelikin ja olen ollut ihan toivottoman väsynyt viime aikoina. Ollaan nukuttu miehen kanssa päiväunia oikein urakalla. Varmaan tää syksy ja pimeys?? Uutta testiä en ole vielä tehnyt. Tänään on kp35 eikä ole mitään oireita. Siis ei tunnu et alkais vuotamaan mutta ei myöskään kipeät tisut tai siis mitään. Tiedän et kannattasi testata uudelleen mutta mä UNOHDIN sen tänä aamuna!! Kävin siis vaan muina miehinä pissalla ja unohdin testata! Eli ihan on pää hattaraa!
Pysykäähän linjoilla! Ja tosiaan Callekaan ei häviä mihinkään tai ainakin käyt välillä meitä moikkailemassa!!
Mahtavaa! Isot onnittelut ja halaukset CALLE77:lle, todella ihana juttu! Nyt tosiaan voit rauhassa (hih!) totutella ajatukseen ja ottaa sitten vähitellen neuvolaan yhteyttä, kuten edellä jo sanottiinkin. Sieltä saat sitten ajan ensimmäiselle käynnille, joka oli muistaakseni joskus rv 8-10 tietämissä riippuen varmaan vähän neuvolasta. Onnea siis vielä kerran!
Hitsit. En päässyt soittamaan soittoajalla terkalle siitä papa-kokeen solumuutoksesta ja epätietoisuus kalvaa edelleen. Jätin soittopyynnön, mutta mitään ei ole vielä toistaiseksi kuulunut. Joudunkohan panikoimaan vielä koko viikonlopunkin? Ilmeisesti.
Ja sitten pupuilurintamalle. Tänään on nopeasti laskettuna kp13 ja eilen olin tuntevinani vihlontaa vasemmalla alavatsassa. Täytyy sanoa, että ennen ensimmäistä synnytystäni en koskaan tuntenut minkäänlaisia ovismerkkejä, mutta sen jälkeen olen havainnut juuri näihin aikoihin nipistyksiä ja vihlontoja -välillä vähemmän, välillä enemmän. Mies on hirveessä flunssassa, eikä oikein innostunut hyppäämään peiton alle. Tai itse asiassa oli jo siellä, mutta vähiten mielessä taisi olla seksi. Hienoa! Ärsyttää, kun ärsyynnyin siitä, kun toinen sairastaa juuri nyt. Minun pitäisi tietenkin vaan paijata ja helliä. Taidan olla ihan surkea vaimo.
Mietin eilen tätä vauvakuumeilua, ja totesin, että taidan olla vähän liian tosissani nyt. Mielessä pyörii vain raskautuminen ja oikea ajoitus kalenteri kädessä. Mitään päiviähän ei pitänyt vielä edes laskeskella, vaan mennä sillä tjot-menetelmällä.. ;o). Vähän on sanoisinko karannut mopo käsistä.. Mutta minkäs teet? Pitäisi vaan muistaa, ettei niitä lapsia TEHDÄ, nehän ANNETAAN meille.
Plussatuulia kuitenkin kaikille ja mukavaa viikonloppua! Ihanaa kun Pirkanmaalla ainakin paistaa aurinko!
IHANAA,MULLA ALKOI NYT JOULULOMA!! Nyt tuntuu toosi hienolle. isäntä kun tulee iltavuorosta töistä, tyttönen tutimaan, isi ja äiti saunaan, ja sitten romanttista iltaa viettämään;) Ja ihan kivaa tämä ns. yrittelyaika, voi ottaa vielä muutaman saunaolusenkin!! Ja nyt lupaan, etten ala mullitella mistään asiasta, vaikka kuinka tekis mieli:)
).( mul on kyl nyt niin klassiset raskausoireet, et ei voi ku nauraa. Tissit kipeet, paha olo, päätä särkee, viluttaa ja vaikka mitä... nyt kaikki miettii, et raskaanahan se, mut EN OLE, TEIN ÄSKEN TESTIN ACONILLA, ja puhdas nega se oli!! Siis mikä hitto mua nyt vaivaa?? Oonkohan mä valeraskaana:))
Manteli nyt sitten vilttejä pöllyttelemään!!
Sophie77 minäkin olen satakunnasta:)
äitsy05 ja mannarii kirvestä ei kaivoon heitetä, ei ennenku läski täti tulee kylään:)
kirjoittelemisiin!
nonuli kp6
Tulin justiinsa sukulaislapsia kaitsemasta..Kyllä niillä pikkuipanoilla on hauskat jutut :0
Frankie: Ymmärrän että sua hermostuttaa se solumuutos juttu, mutta tuskin se mitään sen kummempaa on. Ainakin joillakin mun kavereilla on löytynyt papa-kokeissa muutoksia, mutta tilannetta on sitten vaan seurattu tai tehty lisätutkimuksia, eikä mitään ihmeellistä ole ollut. Mun on tietty helppo sanoa kun olen itse maailman luulosairain ihminen ;)
Nonuli: Sainpas hyvät naurut siitä valeraskaus-jutusta, haha! Mun kaverin koiralla on ollut parikin valeraskautta ;)
Itse olen myös tarkkaillut kroppaani ja sen tuntemuksia, ja kuvitellut että jotain muutoksia olisi muka tullut, että masussa olisi asukki. Tänään taas vatsa oli vähän aikaa sen tuntuinen että menkat alkaa ja pikkuriikkisen tuli vertakin, mutta sitten se meni ohi. En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa, kun ei tiedä tuleeko täti vai ei ja koska..
Viikonloppuja!
Itselläkin mieli on vähän harmaana -pelästyin vähäsen, kun soitin papa-kokeen tuloksesta, joka otettiin samalla kun kierukka poistettiin pikkasen vajaa kuukausi sitten. Siellä on nyt sitten jotain solumuutoksia jossain levysoluissa. Terkkari lupasi soitella lääkärille miten jatkossa edetään ja soittelen hänelle perjantaina uudestaan. Luultavimmin tilannetta seurataan uusintapapalla 3-6 kk jälkeen ja joskus kuulemma tilanne parantuu itsestäänkin. Mutta huolettaa silti, kun ikinä ennen ei ole ollut mitään vaivoja tai muutoksia. Voisko tämä vaikuttaa raskautumiseen?? Tarvitsee sitäkin kysyä perjantaina!
FUDGIS: lämmin halaus. Se on totta, että projekti on teidän yhteinen, ja parasta olisi, että olette siinä tasavertaisesti mukana. Yhdessähän sitä lasta tosiaan tehdään! Tiedän kyllä kaveripiiristäni tapauksia, joissa mies on selvästi asian suhteen himmaillut, mutta nainen pitänyt päänsä ja tavallaan painostanut lapsen tekoon. Aina se mieskin on sitten lopulta lämmennyt ja ollut ihan yhtä innoissaan plussauksesta. Itse en asiassa siltikään painostaisi, mutta toisten parisuhteesta on vaikea sanoa mitään. Asiat voivat hoitua monilla erilailla. Ihan hyvä, että olet päättänyt antaa miehellesi aikaa, mieli voi muuttua nopeastikin ja muutaman kuukauden lisäodotus ei tee mitään! Alkuvuoden vauvat ovat myös aivan yhtä ihania -ja ovat aina ikäluokkansa vanhimpia :o)
CALLE77: esikoisen odotusajan loppupuolella tilasin Vauva-lehden ja jaksoin lukea sitä noin vuoden verran. Sitten siirryin Perhe-lehteen, joka on jatkoa tälle Vauva-lehdelle. Sitä olen nyt kohta vuoden lueskellut ja taidan perua koko lehden. Seuraavaa odottaessa taidan kaivaa vanhat lehdet esille ja lukea niitä, jos innostaa. Samat asiat niissä taitaa kuitenkin pyöriä vuodesta toiseen.
NONULI, MANNARII, SOPHIE77: Lontoossa tosiaan oli aika kallista, mutta tulihan sieltä jotain lahjoja ostettua. Etupäässä merkkivaatteita (joita ei Suomesta oikein tahda saada) lapsille. GAP:lla oli kivoja vaatteita. Itselle tuli shoppailtua aika paljon kaikkea.. vähän liikaakin, mutta kerrankos sitä! Hamleysillä olisi ollut kiva käydä katsomassa leluja, mutta siellä oli niin valtava ihmistungos, että käännyttiin pois. Sophie77: onko siitä kauankin kun olet asunut Lontoossa? Varmasti hieno kokemus!
ÄITSY05: onnittelut pojallesi kävelemään oppimisesta, yksi tärkeä virstanpylväs taas saavutettu! Pian alkaakin kovat menemiset ja juoksemiset! Ilmeiseti hän täyttää 1-vuotta, eikö!? Onnea lauantain syntymäpäiväsankarille!
Peitot ovat heiluneet ahkerasti harjoittelun merkeissä. H-hetket ovat ihan lähellä -ja mies kipeä! Auts! Saattaa meilläkin siis siirtyä odotus seuraavaan kuukauteen. Kovasti on kyllä nyt pöpöjä liikkeellä (johtuneekohan lämpimistä ja vetisistä ilmoista?), esikoinen on nyt ollut VIIDETTÄ päivää kuumeessa ja itselläkin ollut saman aikaa yskää. Tosi kurjaa! Pysykää te terveinä!
Palaan kuulumisiinne myöhemmin viikolla!