Meille tulee toinen lapsi 7 v ikäerolla. Kokemuksia? Ajatuksia?

Mitähän sanois... kaikki on mennyt ihan hyvin, isompi palvoo pienempää, ja katselee joskus perään kun olen esim pyykkejä laittamassa... Oliko jotain tiettyä sulla mielessä?

sanon nyt ihan omasta kokemuksesta sen, että vaikka minulla ja veljellä on 8v ikäeroa, niin aivan loistavasti on toimeen tultu (tosin pienenä jatkuvaa riitelyä=) ja läheisempiä varmaan ollaan kuin moni pienen ikäeron omaava

Itsellä 3,5-vuotias poika, eikä yhtään haluta lisää lapsia (vielä).

itselläni on 6 vuotta nuorempi veli, ja oi kun minusta oli silloin ihanaa kun vauva tuli kotiin! Sain autella äitiä, se oli kivaa. Edelleen läheiset välit meillä veljen kanssa.

Ihan hyvin sekin toimi. Sekä lapsena että nyt aikuisena. Tosin tapeltiin/tapellaan hyvni vähän...

Meilläkin on sellainen, tosin kolme koululaista lisäksi. Meillä ainakin koululaisia kohdellaan jo lähes samoin kuin aikuisia, ainakin velvollisuuksien osalta. Oikeuksien suhteen ovat toki vähän tiukiemmassa liekanarussa kuin vanhempansa. Mutta kyllä meidän koululaisilla on jo huomattavasti vapaammat olatavat kuin omalla isälläni äitini komennossa!

On mies vaihtunut tässä välissä, joten siksikin on tuota ikäeroa.



Itse hekumoin ajatuksella että saan olla lapsen kanssa kotona silloin kun hän menee kouluun. Tuntuu siis itsestä ihan nappiajoitukselta tuon vanhemman suhteen. Samoin silloin on tuntunut hyvältä, kun on itse nukahtanut näihin alkuraskauden väsymyksiin ihan istualleen ja silmälasit päässä ja on huomannut, että oho, mitähän se 6,5-vuotias on mahtanutkaan puuhailla talossa puoli tuntia itsekseen. Mitähän lapsi olisi ehtinytkään tehdä, jos olisi ollut 2v? En uskalla edes ajatella.



Välillä kyllä pelottaa, että toivottavasti tuo vanhempi ei tunne itseään jotenkin " riittämättömäksi" kun tehdään toinen. Ja välillä mietityttää se, että mitenkähän sitä sitten mennään koko perheellä kaikenmoisiin tapahtumiin, kun 7 vuoden ikäerolla ei välttämättä kaikki jutut ihan niin natsaa. Ehkä pitää sit vaan miehen kanssa " jakaa" lapsia tai keksiä ne jutut, jotka sopivat aina koko perheelle, kuten varmaan jotkut musiikilliset jutut tai picknikit.



ap

joissa tuolla ei ole merkitystä. Minun ja veljeni lapsilla on kymmenen vuoden ikäero ja tosi paljon käydään yhdessä.



Korkeasaaret, sirkukset, joulujutut, Seurasaaret, Suomenlinnat.



Nukketeatteriin ei teinipoika tule.

Se on jotenkin niin kovin yleistä, että kaikki ovat sitä mieltä, että 2 vuoden ikäero on just se parhain mahdollinen, että lapsista on toisilleen seuraa jne.



Kaikilla vaan elämä ei mene ihan just samaa rataa ja minusta on ainakin rikkaus, että on erilaisia perheitä. Jotenkin jaksan uskoa, että kaikissa ikäkirjoissa on ne omat hyvät ja omat huonot puolensa ja loppujen lopuksi taitavat ne luonteet ja aikuisten suhtautuminenkin kovasti vaikuttaa asiaan.



Mutta kiitos teille kaikille vastanneille ja erittäin mielelläni kuulen lisää vielä kokemuksia. Vaikka ihan arjenkin järjestämisestä ;-)



ap

Isoveljeen on vähiten ikäeroa (reilut 2 v) ja lapsena emme koskaan tehneet mitään yhdessä, paitsi tapeltiin kovasti. Luonne-erojen takia kai.



Pikkuveljeen on 3,5 v, hänen kanssaan vietin todella paljon aikaa lapsena. Tapeltiin aika vähän. Pikkuveljellä ja isoveljellä melkein 6 v ikäeroa. Heillä oli yhteinen huone kunnes isoveli muutti pois kotoa, eivät juuri tehneet mitään yhdessä ja tappelivat paljon.



Pikkusiskoon mulla ikäeroa 7 v. Hänen kanssaan olen ollut läheinen aina, tapeltu ei olla ikinä. Pikkusisko ei ole tapellut muidenkaan sisarusten kanssa, mutta on heille jäänyt etäisemmäksi.



Mulla on nyt aikuisiällä tosi hyvät suhteet kaikkiin, isoveljeenkin, ja jokainen on omalla tavallaan tärkeä. Minusta ikäero sisarukseen ei ole ratkaisevaa, vaan se, miten sisarusten suhde muuten toimii. Lapsena leikkikaverina mulla oli useammin 7 v nuorempi sisko kuin 2 v vanhempi veli. Ja toisaalta olen paljon hoitanut myös siskoa hänen ollessaan pieni. .

Meillä on siis vähän yli 1-vuotias, melkein 4-vuotias ja yksi 11-vuotias ja just 16-v täyttänyt. Sama mieskin on ollut koko ajan, mutta nuo vanhemmat lapset saatiin ja hoidettiin opiskelujen ohessa ja sitten oli hetki, että tehtiin kummatkin töitä ja ajateltiin, että lapsiluku on 2, mutta tuossa kolmenkympin tullessa alkoi taas kiinnostaa vauvat... mutta kyllä tää 4. nyt jää viimeiseksi, olen nyt 37 v.



Isommat lapset on olleet ihan hyvin pienten kanssa, enemmän nuo 2 nuorinta ottaa yhteen. Varsinkin tuo 11-vuotias tykkää olla mukana hoitamassa nuorinta. Isoin lapsi on ollut lapsenvahtinakin tarpeen mukaan.

Se minusta olikin juuri kivaa myös että äiti oli kotona kun aloitin koulun! Ja en kokenut koskaan sisarkateutta tai muuta, en osaa sanoa mistä se sitten johtui.

Juuri sopiva minulle. Tosin ei mitenkään tahallaan olla lapsia tehty tuolla erolla, ihan luonnon sanelemaa.

Minä tuskin olisin jaksanut vauvan ja taaperon kanssa! Raskausajatkin melkein nukuin kokoajan. Nyt on tosi hauskaa kun lapset ovat 16v ja 6v, heidät voi jättää keskenään kauppareissun ajaksi ja miehen kanssa päästää tansseihinkin ilman että pitää varsinaisesti hommata lapsenlikkaa.

Hyvä ikäero:

*raskausaikana sai todella jo levätä, esikoinen touhusi omiaan

*olin kotona siihen asti, kun esikoinen oli kolmannen luokan puolivälissä

*veljekset rakastavat toisiaan ja touhuavat välillä paljon toistensa kanssa, välillä isompi painaa omien kavereidensa kanssa

*ihanaa, että on se iltatähti vielä kotona, kun iso painaa jo kylillä...

*pysyy itse ajan hermoilla monenikäisistä

*esikoinen pystyy hetken katsomaan juniorin perään

*koska ikäeroa on niin paljon, kaikkiin paikkoihin ei voi ottaa molempia mukaan ja lapsi saa siis usein omistaa kokonaan aikuisen..



Huonompaa:

*pikkulapsivaihetta kestää perheessä kauan

*ei tiedä, pistäisikö esikoisen vaattet/lelut kiertoon, vai säilyttäisikö ikuisuuden ajan niitä juniorille kaapissa

*juniori jäljittelee paljon ja kaikessa isompaa, ehkä liikaakin



Yhteenvetona:ehdottomasti kannattaa se pikkusisarus. Vasta toisen lapsen syntymän jälkeen tajusin, millainen rikkaus sisaruussuhde on

Mun tytär oli siis 6,5 vuotta kun poika syntyi viime toukokuussa.

Tytär on aikaisemmasta suhteesta, joten siksikin ikäeroa tuli tuon verran.

Musta tämä ikäero on todella hyvä -ainakin toimii meillä.

Tytär on eskarissa aamuisin 4 tuntia ja jos ei huvita lähtee, jää mun kanssa kotiin. Tytöstä on ihan älyttömän paljon apua pojan hoitamisessa. Tyttö haluaa esim. ulkoilun jälkeen riisua pojan, haluaa syöttää, on jopa yrittänyt vaihtaa vaippaa mutta hermostui, kun ei ollutkaan niin helppoo kun baby bornille. Ja muutenkin ihan kaikessa päivittäisessä toimessa tytöstä on apua paljon. Tämäkin tietysti riippuu niin lapsesta, onko hänellä kiinnostusta pikkusisaruksen hoitoon.

Tyttö palvoo pikkuveljeään ja on sanonut, että veli on kaikista rakkainta mitä on maailmassa. Samoin huomaan pojan palvovan siskoaan. Poika hihkuu aina kovin innoissaan kun sisko hänen kanssaan touhuaa.

Mustasukkaisuutta on ollut todella vähän. Ihan alkuun tyttö oli herkempi suuttumaan ja vaati huomiota normaalia enemmän. Pian hän kuitenkin huomasi ettei hänen asemansa ole muuttunut miksikään veljen syntymän jälkeen.