Lastensuojelutyö - kokemuksia?

Mihin työhön siis, eli mitä opiskelisit? Esim. sosiaalityöntekijän työ on käytännön osalta täysin erilaista kuin lastenkodissa olevan sosionomin. Tai perhetyöntekijän jne.

Ooz kirjoitti:

Mihin työhön siis, eli mitä opiskelisit? Esim. sosiaalityöntekijän työ on käytännön osalta täysin erilaista kuin lastenkodissa olevan sosionomin. Tai perhetyöntekijän jne.

Aloitan siis sosionomiopinnot.

Ap

Töitä ainakin riittää.

Asiakkaat osaa olla hankalia, ainakin ne jotka eivät itse ole apua hakeneet ja kokevat että heitä vaan kytätään ja kyylätään...

Samoin nuoret ovat tietysti usein vaikeita, heillä on yleensä monia ongelmia ja auktoriteetti vastaisuutta.

Pitäisi ajatella että töitä tehdään kuitenkin lapsen ja hänen elämänsä eteen, jos vanhemmat eivät sitä ymmärrä niin eivät välttämättä ikinä siihen kykenekään, mutta siitä ei pidä ottaa stressiä, nuorikin voi myöhemmin aikuistuessaan arvostaa sitä työtä jota hänen eteensä on tehty, jaa paras palkinto on tietysti kun näkee että asiakkailla muuttuu suunta parempaan.

Pitää vaan luottaa itseensä ja siihen että tekee itse työssään parhaansa.

Yli 20 vuoden lasun työkokemuksella sanon, että henkisesti yksi rankimpia aloja mitä voi vaan olla. Alan rankkuutta ei voi käsittää ennen kuin sen itse kokee. Tästä syystä sitä vaihtuvuutta lastensuojelussa on niin paljon.

Vaihdoin itsekin toisiin hommiin muutama vuosi sitten. Ei enää jaksanut sitä kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Yli 20 vuoden lasun työkokemuksella sanon, että henkisesti yksi rankimpia aloja mitä voi vaan olla. Alan rankkuutta ei voi käsittää ennen kuin sen itse kokee. Tästä syystä sitä vaihtuvuutta lastensuojelussa on niin paljon.

Vaihdoin itsekin toisiin hommiin muutama vuosi sitten. Ei enää jaksanut sitä kaikkea.

Lisäys: minä olin poikkeuksellisen sitkeä isoon osaan verrattuna, kun jaksoin noinkin monta vuotta.

-sama-

Opettelet vaan kaikki laittomat ja kyseenalaiset keinot perheitten elämän paskomiseksi. Kyl se siittä.

Vierailija kirjoitti:

Opettelet vaan kaikki laittomat ja kyseenalaiset keinot perheitten elämän paskomiseksi. Kyl se siittä.

Justiinsakin näin!

Käy nyt ensin se koulusi..tiedät varsin hyvin että täällä houkuttelet vaan työntekijöitä haukkumaan perheitä eikä se ole ammattieettistä laisinkaan..kuulet varmasti myöhemmin asiat koulussasi. Ja laillistettu sosiaalityöntekijä voi olla vain maisteri yliopistosta, jonka pääaine on sosiaalityö.

Tiedän kyllä sosionomeja jotka tykkää lastensuojelutyöstä. Paikasta riippuen meno on välillä siellä vissiin ihan rentoakin. Mut tottakai siellä rankkoja juttuja tulee eteen, jotkut vanhemmat voi olla mahdottomia - kuten myös teinit itse.

Ammatillinen ote ja omien rajojen asettaminen työelämässä (älä ota kontollesi huonoja resursseja esim tekemällä tuplavuoroja ym) on tosi tärkeää oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta.

Täytyy olla lapseton sadisti jotta pääsee sinne töihin!

Muistan ite kyselleeni samaa täällä palstalla reilu vuosi sitten. Olin sijaishuollossa ohjaajana ja vaikka paikka oli vakituinen niin päädyin irtisanoutumaan koeajan lopulla. Koin työn niin raskaaksi mm koska väkivallan uhka oli usein läsnä ja esim yövuorot joutui tekemään yksin. Lopulta sain burn outin ja jouduin ottamaansaikkua ennen kuin lopetin. Ettäjoo itse sanoisin että ei todellakaan ole herkille toi ala. Toki riippuu myös paikasta, joku perustason pitkäaikaisyksikkö varmasti aika eri. Itselläni myös ei ollut mitään aiempaa kokemusta alalta (en ole koulutukseltani sosionomi vaan taustalla muu sotealan tutkinto). Suosittelenkin hakeutumaan vaikka harjoitteluun johonkin paikkaan ensin niin tietää sitten onko yhtään oma juttu.

Tiedän yhden lastenkodin, jossa työntekijät viihtyvät. Vaihtuvuutta ei ole muutoin kuin perhevapaiden muodossa. Siellä on hyvä työilmapiiri ja se heijastuu myös kotiin ja sen asukkaisiin.

Kerroin tämän esimerkin siksi, että kyllä se on niin paljon kiinni minkälaisissa lastensuojelun tehtävissä työskentelee. Kiireellisten huostaanottojen parissa on taatusti rankempaa kuin kodinomaisessa lastenkodissa, jossa asukkailla ei ole päihdeongelmia.

Alalle ei sovellu, jos on tuollainen jeesuskompleksi, tietty missio tai kiihkeästi jotain mieltä. Se hämärtää aina objektiivisuuden, aina. Myös oma vaikea tausta on ehdoton ei, ellei ole käsitellyt asiaa _perinpohjin_ ja ymmärrä, että oma kokemus ei koskaan ole sama kuin asiakkaiden tilanne eli peilata ja 'tietää' ei voi. Ihmisen täytyy myös olla ennen kaikkea järkevä, oikeudenmukainen, ehdottoman realistinen ja objektiivinen sekä valmis itsereflektioon ja myöntämään myös omat heikkoutensa virheensä sekä pyytämään tarvittaessa muilta apua. Rohkeakin täytyy olla, ettei sorru sos.työntekijöiden helmasyntiin eli että ei oikeasti puutu 'vaikeisiin' ja vakaviin tapauksiin tai kuvittele, että ihmisestä näkee jo päällepäin millainen tämä on (esim. hymyilevä ja mukavan oloinen narsu), vaan näpertelee mm. väsyneiden yksinhuoltajien kimpussa, koska he ovat helppo kohde, vaikka eivät lasua edes vanhemmuuden takia tarvitsisi. Joten ei, ei sinusta ole siihen. Ehkä vain noin yksi kymmenestätuhannesta kaikista teistä rassukoista pystyisi tähän, mutta he ovatkin jo niin kyvykkäitä yksilöitä, ettei heidän tarvitse tyytyä vain tuollaisiin opintoihin ja alaan.