Jos on seurustellut monen ihmisen kanssa, niin onko sillä enää mitään merkitystä?

Jotkut ihmiset haluavat kokea uudestaan ja uudestaan sen huumavaiheen

Miksi ei olisi merkitystä? Itse en ole niin monta kertaa seurustellut, mutta olen ollut elämässä rakastunut useampaan kuin yhteen. Tuntuvat jokainen ihan eri tunnetilalta, ja myös jokainen ihmissuhde on ainutkertainen.

ihme touhua nykyisin

En minäkään ymmärrä henkilökohtaisesti sellaista, että suhteita on ollut kymmenen ja siinä välissä on oltu päivästä kuukauteen yksin, vaikka en minä sitä jaksa mitenkään tuomitakaan, ei ole minun asiani.

Itse olen ollut kahdessa suhteessa. Ensimmäisessä olin rakastunut, mutta elämä ja erilaiset arvot ajoivat erilleen. Olin sen jälkeen muutaman vuoden yksin, koska ei ollut kiirettä uuteen suhteeseen ja osaan olla yksinkin. Ei se uusi suhde tuntunut mitenkään merkityksettömältä todellakaan, ihan samat perhoset tuli vatsaan ja ihastuksen oli tunne oli vahva.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä  se ensirakkaus tai ainakin ensimmäinen suhde on ainoa, johon paukkuja riittää. Mitä enemmän on suhteita takana, sitä laimeammaksi tunteet muuttuvat. Muutaman kerran jälkeen ei enää ero edes itketä. Hyvä niin.

Miksi ihmeessä edes aloitat uuden suhteen, jos tunteesi ovat laimeammat kuin edellisellä kerralla. Sehän on koko homman idea, että rakastetaan enemmän kuin koskaan ennen. Sen takia sitä yleensä mennään yhteen.

Yhtä kerrallaan.

Vain yhtä voi romanttisessa mielessä rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä  se ensirakkaus tai ainakin ensimmäinen suhde on ainoa, johon paukkuja riittää. Mitä enemmän on suhteita takana, sitä laimeammaksi tunteet muuttuvat. Muutaman kerran jälkeen ei enää ero edes itketä. Hyvä niin.

Mä pelkään että mulle käy näin. Olen siis ollut vain ensirakkauteni kanssa ja pelkään, ettei kukaan enää hänen jälkeensä voi tuntua miltään. Haluaisin löytää jonkun, mutta en näe mitään mieltä alkaa mihinkään sellaisen kanssa, joka ei saa vähintään yhtä voimakasta tunnetta aikaan. Siinä oli osaltani niin älytön lataus, että näinköhän tulen enää koskaan vastaavaa kokemaan. Jos en niin sitten olen kai loppuelämäni yksin.

EIhän nyt jokaista kenen kanssa seurustellaan rakastetakaan.

Kyllä mä ainakin olen ollut ihan tosissani rakastunut joka kerta. Ei kai se mun syyni ole ettei vastapuolet sitten olleetkaan tosissaan vaan pelkästään leikkivät tunteillani?

Kohtuus kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä  se ensirakkaus tai ainakin ensimmäinen suhde on ainoa, johon paukkuja riittää. Mitä enemmän on suhteita takana, sitä laimeammaksi tunteet muuttuvat. Muutaman kerran jälkeen ei enää ero edes itketä. Hyvä niin.

Ensirakkaus on kuitenkin eri asia kuin esnisuhde. En mä ainakaan antanut kaikki paukut ensisuhteessani, mutta sitten kun rakastuin aidosti niin sinne ne paukut hyvin pitkälti meni. Sen jälkeen meni yli 10 vuotta että kykenin enää rakastamaan.

Mutta pitää muistaa että me ihmiset ollaan niin kovin erilaisia. Jotkut esimerkiksi pystyy rakastaa useampaa samanaikaisesti, mikä on mulle aivan mahdotonta. Ja sitten toisaalta mä tunnen koko ikänsä yhdessä olleita pariskuntia, joilla on todella hyvä suhde, mutta kuulemma mitään rakastumista ei koskaan tapahtunutkaan, eivätkä tiedä miltä rakastuminen edes tuntuu! Mä taas en voi kuvitella ryhtyväni suhteeseen ilman rakastumista. En jotenkin pysty antamaan itsestäni paljoakaan ilman sitä tunnetta, vaikka se ohimenevä tunne onkin.

Mutta rakastaminen vaatiikin vakaata mielenlaatua.

No, riippuu. Voihan siinä myös tapahtua kehitystä, että iän ja ajan myötä vasta ymmärtää mitä rakkaus ja välittäminen on. Mutta tietysti jos on koko kylän kanssa seurustellut, niin tuskin siinä voi enää Siksi Oikeaksi kukaan oloaan tuntea.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se aika teennäiseltä kuulostaa, ja miten ihmiset ylipäätään jaksavat sitä samaa rumbaa kerta toisensa jälkeen? Onko se joku peli mikä aina aloitetaan alusta?

Kyllä se joillekin sitä on. Mutta sitten on meitäkin joilla on vaan ollut tavattoman huonoa tuuria. Kyllä mä olen joka kerta ollut ihan tosissani. Ei näitä nyt mitään kymmeniä tietenkään ole koska en olisi kestänyt sellaista. Mutta muutamia on ollut..

Voihan sen ajatella niinkin, että ainakin olen näistä oppinut sen, että jos joskus vielä uskallan edes yrittää ja käy kerrankin niin hyvin, että se toinenkin aidosti rakastaa mua, niin mä tulen kyllä palvomaan jokaista askelta minkä se mies ottaa ja olen sille kuin orja😆

Vähän niinkuin katurakki joka vihdoin löytää kodin ja nuolee isäntänsä varpaatkin puhtaiksi🤭

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se aika teennäiseltä kuulostaa, ja miten ihmiset ylipäätään jaksavat sitä samaa rumbaa kerta toisensa jälkeen? Onko se joku peli mikä aina aloitetaan alusta?

Mikä rumba? Mikä tekee suhteesta rumban?

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että ihminen on määrä olla yksiavioinen. Nmä sarja rakastujat saavat jonkunlaista huumaa aina uudesta ihastumisesta,m utta en usko että ne pitkään pysyvät missään suhteessa. Aina homma loppuu siihen huuman hiipumiseen, mikä on toisaalta ihan luonnollista, mutta nämä eivät muunlaisesta rakkaudesta tiedä.

Mä taas en usko tuohon. Raamatussakin sanotaan ettei kaikkia ihmisiä ole edes luotu parisuhteisiin. Kyllä me ihmiset niin valtavan erilaisia ollaan ja pitäisi vain löytää se jolla on samanlainen arvomaailma kuin itsellä, myös näihin rakkausasioihin liittyen. Ja se ei ole helppoa. Ennen vanhaan ihmiset pakotettiin samaan muottiin, mutta ihan samanlaisia ihmiset silloinkin olivat. Ne tietyt asiat vaan tapahtui pimennossa ja pidettiin salassa.

Oikea vastaus on mielestäni, että vain yhtä ihmistä voi rakastaa kaikkensa antaen. Jotakin särkyy kun kuviota aletaan toistaa usean ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Rakastumisen biokemia kestää noin kaksi vuotta. Jos aloitat 16-vuotiaana, olet 80-vuotisjuhliisi mennessä rakastanut 34 ihmistä.

Miksi rakastuminen olisi jotenkin epätodellisempaa, jos se kestää lyhyen aikaa?

Ei kaikki suhteet siihen pääty että rakkaus loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Mutta rakastaminen vaatiikin vakaata mielenlaatua.

Mutta toisaalta rakasTUMINEN on hulluuteen verrattava mielenhäiriö.