Seksitön liitto ja ero
Meillä on ollut vuosien seksitön liitto. Mies haluton. Omien laskujeni mukaan mies on ollut haluton jo neljä vuotta. Itse väittää, että on ollut halujakin siinä välissä, mutta en kyllä laske sitä haluksi, jos vuodessa on yksi kuukausi, jolloin seksiä on jopa kaksi kertaa. Miehelle tämä on traumaattista ja raskasta, että ei vaan pysty haluamaan. Emme kumpikaan vieläkään tarkalleen tiedä miksi hän ei halua.
No, asiaan. Olemme käyneet nyt terapiassa lähes vuoden, ja terapeutti sanoi nyt minulle, että ei usko, että mieheni kovin äkkiä muuttuu tässä asiassa. Sen jälkeen kahdestaan keskustelimme asiasta, ja mies myönsi, että hänkään ei usko, että enää koskaan juurikaan haluaa seksiä. Sanoi itsekin, että varmaan täytyy erota tai avata suhde. No, avoin suhde ei minulle käy, ei pääkoppa kestä sellaista. Olen tunneihminen ja haluan rakastaa henkilöä, jonka kanssa olen.
Luulin, että ero olisi nyt sitten ainut järkevä ratkaisu, mutta hieman yllättäen mies onkin laittanut täydet jarrut päälle. On sitä mieltä, että liitto on kuitenkin kovin hyvä muutoin. Yrittää pussailla ja halailla ja loukkaantuu, kun torjun.
Onko täällä muita, jotka ovat eronneet seksittömyyden takia? Miten ero lopulta sujui? Onko vinkkejä asian läpikäymiseen? En vaan pysty enää olla tässä suhteessa. Useita vuosia nuoruudesta mennyt hukkaan, itselleni seksuaalisuus on perustarve, ei asia jonka voi vaan unohtaa.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Täysin naurettavaa väittää, että itsetyydytys korvaisi seksin harrastamisen toisen ihmisen kanssa.
Ja kyllä, minulle seksissä pääasia on tuntea olevani haluttu.
Onko suomalaisista noin iso osa aseksuaaleja vai ovatko he vain kasaantuneet av:lle?
N52
Tuskin menee kovasti harhaan, jos ajattelee, että aihe "seksitön liitto" kiinnostaa heitä, joille seksi ei ole kovin tärkeää. En lähtisi tekemään johtopäätöksiä koko Suomen väestöstä tällä perusteella.
Aseksuaaleja on kai noin prosentti kaikista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina on näitä, jotka kommentoivat, että miten se seksi voi olla niin tärkeää. Tulkitsen, että he ovat luultavasti itse haluttomia, tai vaihtoehtoisesti eivät koskaan ole joutuneet olemaan vasten tahtoaan ilman seksiä. Se on ihan tuskaa!
Asetelma on vähän sama kuin jos minulla on nälkä ja sanon haluavani syödä, niin toinen huutaa vieressä maha täynnä, ettei tajua miten joku voi haluta syödä.
Seksi on perustarve, ellei ole jollain tavalla aseksuaali. Lähes jokainen haluaa ja tarvitsee seksiä joskus. Yhdelle riittää kerran kuussa, toiselle monta kertaa viikossa. Silti se on säännöllistä ja toivon mukaan tyydyttävää ja mukavaa.
Meillä ei ole seksiä yhteisestä aloitteesta lähes ikinä. Aika ajoin mies "suostuu" minun mieliksi. Kärsin tilanteesta syvästi. On aika epäempaattista ja kylmää ilmoittaa, että eihän sitä seksiä tarvitse mihinkään.
En ole aseksuaali, olen saanut hyvää seksiä ja silti en ymmärrä miten se on joillekin niin tärkeää. Loppujen lopuksi se on enemmän tai vähemmän sitä samaa, ei sitä vehjettä toosaan kovin monella eri tavalla voi laittaa xD
Tässä viestissä kristallisoituu ongelman ydin. Jos seksi = vehje toosaan, se ei tosiaan ole kovin tärkeää saati kiihottavaa pitemmän päälle.
Ja sä nyt heittäydyt tahallaan muka tyhmäksi. Jos puhutaan nyt ihan vaan aktista itsestään ilman mitään tunne yhteyttä niin tiedät itsekin että se vehje toosaan on heteroseksissä se "vakio" mitä kaikki tekee. Kaikki pyörii sen ympärillä = loppupeleissä aina sitä yhtä ja samaa. Ja sen takia en ymmärrä miten se voi olla niin tärkeä asia kaikille.

Ja miksi se on "vakio" jota "kaikki" tekee?
Vastaus: Koska se on sitä, mistä miehet nauttivat, ja mitä voittopuolisesti pornossa esitetään. Vastaus naisten orgasminpuutteeseen löytyy juuri tästä "vakiosta".
Jos harrastettaisiin sellaista seksiä, mistä suurin osa naisista nauttii, keskityttäisiin tuottamaan naiselle nautintoa. Ja miten tuotetaan naiselle nautintoa? Ei jyystämällä, vaan koskemalla sitä elintä, mikä vastaa miehen penistä.
Pointti: seksin ei ole pakko olla vain miehen miellyttämistä, mutta sitä se voittopuolisesti heterosuhteessa on.
Minulla oon pöytälaatikkoteoria miesten seksihaluista. Tietyssä iässä tai tietyssä kohtaa pitkää suhdetta seksiä halutaan säästää tilanteisiin, joissa juhlitaan omaa miehuutta. Miehuutta on suorittavaa miehisiä missioita, joita mies toivoo naisen kiinnostuksella seuraavan. Jos naiselle miehen missiot on yhdentekeviä, mies kadottaa halunsa naista kohtaan, eikä halua kyseisen naisen ottavan osaa enää tähän rituaaliin, jota intohimoiseksi seksiksi voisi kutsua.
Jos nainen yrittää puhua asiat sellaiseen asentoon, että miehen päähänpistokset on lapsellisia, poikamaisia tai muuten järjettömiä, niin nainen menettää arvoa partnerina, jonka kanssa onnistumisia voi juhlistaa sitten oikein kunnolla ja ikimuistoisesti.
Se on se testosteroni, joka ajaa miehiä kilpailemaan muita ja itseään vastaan, ja vasta kun on päästy maaliin kunnialla, niin seksi palaa mieleen. Ja jos nainen on tässä kohtaa itse perse, niin mies mieluummin kuvittelee sen unelmanaisensa vaihtoehtoisessa muodossa ja runkkaa tälle ajatukselle sen sijaan. Mies on kuitenkin onneton asiasta, että olit perse nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä harmillista on, että miehellä on jäykkä ja aika vanhanaikainen arvomaailma. Haluaisi pysyä samassa liitossa hautaan asti kuten vanhempansa. Tekee myös peikkoa siitä, millainen lapsuus lapsellamme tulisi olemaan eron jälkeen. Ja ainiin, on myös uhannut "tekevänsä itselleen jotain" ja että "jäljelle ei jää mitään". Semmosta. Tulee kyllä varmuudella raskas ero. Sekös tässä ahdistaa. Mies tosiaan yrittää edelleen suukotella ja loukkaantuu, kun en halua. Ei hänelle tule edes mieleen, miten loukkaavaa se on, ettei toinen ole halunnut seksiä neljään vuoteen.
Sinun puoleltasi valitettavasti on ongelma että torjut miehesi.
Ei todellakaan auta teidän seksittömyyttä, kun torjut miehen suukottelun, tottakai kuka tahansa loukkaantuu.
Hän ottaa kontaktia, luo tunnelmaa, ei kukaan etene suoraan asiaan, hei ap.
Kannatko kaunaa?
Jos kannat kaunaa tilanteesta niin itse torpedoit suhdettanne, ja teillä on seksittömyys jatkumassa.
Miten sinua sitten pitäisi lähestyä?
Aika virhe sanoa että suhde on seksitön kun torjut miehesi. pah.
Pah. Et lukenut aloitusta? Eihän tuo mihinkään seksiin etene.
Vierailija kirjoitti:
Mitä on tapahtunut sille, että toisen kanssa pysytään, vaikka hän esimerkiksi loukkaantuisi vakavasti tms. En ikinä rikkoisi lastemme kotia sen takia, että äiti ei saa tarpeeksi seksiä. Haloo!!
Sulle seksi ei varmaan merkitse mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko ihmiset edes lukeneet kaikkia ap:n kommentteja?
Tuo mies ei ole hyvä, hän uhkaa ap:ta its @R 1lla, jos ap jättää. Todella vakavaa väkivaltaa.https://thl.fi/fi/web/vakivalta/vakivallan-muodot
'Myös esimerkiksi itsemurhalla uhkaaminen on henkistä väkivaltaa.'
Kuten yllämainittu, samaa mieltä, jos mies uhkaa väkivallalla (itseään kohtaan), se on vallankäyttöä ja manipuloimista, eikä luo perustaa suhteelle.
Kun olin nuori, kumppani uhkaili itsemurhalla kun erotaan. Sain raivarin ja tein hyvin äkkiä selväksi että jos hän tekee itsemurhan, se on hänen oma päätöksensä, josta en ole vastuussa mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä harmillista on, että miehellä on jäykkä ja aika vanhanaikainen arvomaailma. Haluaisi pysyä samassa liitossa hautaan asti kuten vanhempansa. Tekee myös peikkoa siitä, millainen lapsuus lapsellamme tulisi olemaan eron jälkeen. Ja ainiin, on myös uhannut "tekevänsä itselleen jotain" ja että "jäljelle ei jää mitään". Semmosta. Tulee kyllä varmuudella raskas ero. Sekös tässä ahdistaa. Mies tosiaan yrittää edelleen suukotella ja loukkaantuu, kun en halua. Ei hänelle tule edes mieleen, miten loukkaavaa se on, ettei toinen ole halunnut seksiä neljään vuoteen.
Jos olis toisinpäin, niin neuvot olis luokkaa
- ole parempi seksissä
- tee enemmän kotitöitä
Jne.# kaksoisstandardit
Ole hyvä ja käytä pieni hetki sen miettimiseen, miksi noita neuvoja annetaan miehelle, jonka vaimo ei halua seksiä. Ensinnäkin, heterosuhteessa naisen ja miehen välillä on valtava orgasmikuilu - mies saa orgasmeja paljon, nainen vähän. Tähän toden totta on ratkaisuna, että mies panostaa sen oppimiseen, mikä tuo naiselle nautintoa. Tätä opiskelua moni mies ei ole valmis tekemään.
Mitä kotitöihin tulee, miehet keskimäärin tosiaan tekevät niitä vähemmän, mikä ymmärrettävästi vähentää naisen rakkautta ja kunnioitusta häntä kohtaan. Asiaan auttaa, että mies tekee niitä enemmän.
Ymmärrätkö nyt, miksi ei ole tarkoituksenmukaista verrata sukupuolia suoraan toisiinsa ja kuvittella, että samat ratkaisut toimisivat kummallekin?
Orgasmikuilu? Yhdynnässä kaikki ei saa orgasmia, mutta muilla tavoin kyllä, ei mitään kuilua mun häviöksi. Mies saa kerran, itse voin saada vaikka kymmeniä peräkkäin...

Sinä kommunikoit selvästi, ja just niin kannattaakin tehdä. Hyvin tehty.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole ollut seksiä, hellyyttä tai suudelmia 6,5 vuoteen. Kyllä siitä on tullut paljon ongelmia. Seksiä oli 3x kun tavattiin. Mies näytti lähinnä kauhistuneelta. Siihen loppui. En petä, koska siitä tulisi vaan paha mieli. Olen väläyttänyt usein eroa, mutta ei sitä kumpikaan halua. Rakastan miestäni. Olen välillä vihainen ja katkera seksittömyydestä. Kyllä hänkin hyväksyy minussa vaikka mitä puolia. Yksi syy olla yhdessä on yksinäisyyden pelko. Moni ei keski-ikäisenä löydä uutta kumppania. Mies ei suostu puhumaan aiheesta sanaakaan.
No just noin. Toi oli rehellistä tekstiä, että riman korkeus on aika lähellä maanpintaa.
Jännä vaan, että sitä rakkautta riittää. Veikkaan, että mies ei rakasta sinua, vaikka sinä rakastatkin häntä. Mues halusi naisen. Äitihahmon. Seksittlmän. Sitten mielessään katsoo pimuja ja runkkailee. Tai panee. Sori, noin se menee.
En edes viitsi kysyä, onko muita narsistin merkkejä miehessä, koska sinulla on silmälaput silmillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä harmillista on, että miehellä on jäykkä ja aika vanhanaikainen arvomaailma. Haluaisi pysyä samassa liitossa hautaan asti kuten vanhempansa. Tekee myös peikkoa siitä, millainen lapsuus lapsellamme tulisi olemaan eron jälkeen. Ja ainiin, on myös uhannut "tekevänsä itselleen jotain" ja että "jäljelle ei jää mitään". Semmosta. Tulee kyllä varmuudella raskas ero. Sekös tässä ahdistaa. Mies tosiaan yrittää edelleen suukotella ja loukkaantuu, kun en halua. Ei hänelle tule edes mieleen, miten loukkaavaa se on, ettei toinen ole halunnut seksiä neljään vuoteen.
Jos olis toisinpäin, niin neuvot olis luokkaa
- ole parempi seksissä
- tee enemmän kotitöitä
Jne.# kaksoisstandardit
Ole hyvä ja käytä pieni hetki sen miettimiseen, miksi noita neuvoja annetaan miehelle, jonka vaimo ei halua seksiä. Ensinnäkin, heterosuhteessa naisen ja miehen välillä on valtava orgasmikuilu - mies saa orgasmeja paljon, nainen vähän. Tähän toden totta on ratkaisuna, että mies panostaa sen oppimiseen, mikä tuo naiselle nautintoa. Tätä opiskelua moni mies ei ole valmis tekemään.
Mitä kotitöihin tulee, miehet keskimäärin tosiaan tekevät niitä vähemmän, mikä ymmärrettävästi vähentää naisen rakkautta ja kunnioitusta häntä kohtaan. Asiaan auttaa, että mies tekee niitä enemmän.
Ymmärrätkö nyt, miksi ei ole tarkoituksenmukaista verrata sukupuolia suoraan toisiinsa ja kuvittella, että samat ratkaisut toimisivat kummallekin?
Orgasmikuilu? Yhdynnässä kaikki ei saa orgasmia, mutta muilla tavoin kyllä, ei mitään kuilua mun häviöksi. Mies saa kerran, itse voin saada vaikka kymmeniä peräkkäin...
Kuulostaa hyvältä. Tässä oli kuitenkin kyse tilastollisesta asiasta, siitä miten suurin osa naisista kokee asiat, ei kenenkään yksittäisestä parisuhteesta, vaan tilastollisesta asiasta. Riippumatta siitä, miten hyvin juuri sinulla menee, suurin osa naisista ei heterosuhteessa seksistä nauti orgasmiin asti. Yksittäinen kokemus ei sitä tosiseikkaa muuta miksikään.
Ja teillä tehdään muutakin kuin yhdyntää. Usko tai älä, monissa suhteissa ei.
Järkyttävää, tiedän.
Ihmetyttää ajatus, että kumpikin hakisi vain omaa tulemistaan. Mihin sitä toista sitten tarvitaan? Naisen näkökulmasta mues on silloin häiriötekijä eikä sitten saa.
Onneksi on niitä, jotka tajuavat mitä rakastelu on ja kiihottuminen toisen kiihottumisesta sekä toisen kiihottaminen muutakin kuin valmiiksi yhdyntään tai joku sääliorkku joskus kädellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko ihmiset edes lukeneet kaikkia ap:n kommentteja?
Tuo mies ei ole hyvä, hän uhkaa ap:ta its @R 1lla, jos ap jättää. Todella vakavaa väkivaltaa.https://thl.fi/fi/web/vakivalta/vakivallan-muodot
'Myös esimerkiksi itsemurhalla uhkaaminen on henkistä väkivaltaa.'
Kuten yllämainittu, samaa mieltä, jos mies uhkaa väkivallalla (itseään kohtaan), se on vallankäyttöä ja manipuloimista, eikä luo perustaa suhteelle.
Kun olin nuori, kumppani uhkaili itsemurhalla kun erotaan. Sain raivarin ja tein hyvin äkkiä selväksi että jos hän tekee itsemurhan, se on hänen oma päätöksensä, josta en ole vastuussa mitenkään.
Olen lukenut jostain ohjeen, että jos joku manipuloi ja uhkaa itsem .. halla, niin silloin pitää todeta ääneen, että tilanne on nyt hyvin vakava ja soittaa hätänumeroon ja pyytää apua sieltä.
Jöi mieleeni, kun äitini on narsisti ja välillä uhkaa t@pp @@ itsensä. Jos hän vielä sanoo niin, niin aion ensi kerralla soittaa 112.

Mä soitin kerran. Siihen loppui huomionhakuinen uhkailu mieheltä.

Jöi mieleeni, kun äitini on narsisti ja välillä uhkaa t@pp @@ itsensä. Jos hän vielä sanoo niin, niin aion ensi kerralla soittaa 112.Mä soitin kerran. Siihen loppui huomionhakuinen uhkailu mieheltä.
Soitin myös. Poliisit tuli porukalla, koska olin maininnut, että miehellä on ase (hän on metsästäjä).
Se oli viimeinen uhkaus häneltä minkä kuulin, koska ymmärsin erota.
Noin niinkuin miehenä parasta mitä minulle on sattunut oli se että halut muita kohtaan katosi.
Erosin vuosi sitten seksittömästä liitosta. Mies lopetti puhumisen, sitten seksin, sitten koskettamisen. Ehdotin terapiaa, kieltäytyi ehdottomasti. Mikäs siinä sitten. Eron jälkeen hankki itselleen kaikki mahdolliset vempaimet prätkästä pleikkariin ja painepesureihin. Sitten kun se vimma loppui niin näyttäisi päällisinpuolin että se äkkipysähdys on hänelle tullut ja noh, mä taas olen tahollani jo suruni surrut ja onnellinen omassa uudessa elämässäni ilman minkäänlaista kiinnostusta kumppanista.
Meille kävi näin ja elämä tosiaan menee eteenpäin, sovussa ja toiselle hyvää toivoen. Ap:lle sanoisin että vaikka ero tuntuisi nyt ja jonkun aikaa maailmanlopulta niin siitä kyllä selviää jos ei oio mutkia suoraksi vaan käsittelee asiat rauhassa päänsä sisällä ja mahdollisimman riidattomasti. Elämänne jatkuu ja olet vielä joskus tyytyväinen ratkaisuusi päättää fyysisesti yhdentekevä liitto.
Voimia ja iloa ap:lle ja kaikille muillekin eronneille.
Mä itse asiassa huolestuin Ap:n ja lapsenkin turvallisuudesta, kun Ap kertoi noista miehen itsetuhoisista puheista. Ei turhaan sanota, että ero on naiselle suhteen vaarallisinta aikaa. Ap - ei tuo mies ole hyvä isä. Pidäthän varasi eron yhteydessä.

Tämä!
Oikeasti haluttuna oleminen on tärkeämpää kuin oma nautinto? Jos teitä on paljon, alan ymmärtää, miksi naiset eivät saa orgasmeja.