Miksi jotkut naiset kohtelevat kumppaninsa lapsia todella ikävästi?

Yhtä paljon ihmettelen miestä, joka menee yhteen sellaisen naisen kanssa, joka ei kohtele hänen lapsiaan hyvin.

Christiiina kirjoitti:

Mä en edes pidä lapsista, joten minä en ala seurustella miehen kanssa, jolla on alle 15-vuotiaita lapsia.

Noiden juttujesi perusteella taidat pysyä vanhapiikana loppuikäsi. Terveisiä sille mies serkullesi ja hänen uusperheelleen.

Vierailija kirjoitti:

Käkikin vierittää toisten poikaset pois pesästä. Kuka hullu vieraita kakaroita nurkkiinsa ottaisi?

Kuha hullu ottaa itselleen lapsellisen miehen, jos lapset ovat ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käkikin vierittää toisten poikaset pois pesästä. Kuka hullu vieraita kakaroita nurkkiinsa ottaisi?

Kuha hullu ottaa itselleen lapsellisen miehen, jos lapset ovat ongelma.

Tämän palstan mammat.

Itsellä ei ole omia lapsia,  mutta alan olemaan siinä iässä, että pidän todennäköisenä sitä, että uudella kumppanilla saattaa hyvinkin olla lapsia. Olen lapsirakas, joten lapset eivät sinänsä ole ongelma, mutta se kyllä huolestuttaa jos miehellä on hankala ex-kumppani.

Jo synnytysvammenuksessa psykologi kertoi meille, että parisuhde on lapsen koti. Jos parisuhde ei voi hyvin, niin ei voi lapsikaan. Sen vuoksi tuo lapsen laittaminen ykköseksi ei välttämättä ole toimiva ratkaisu. Silloin kun lapsesta tulee ykkönen, niin tilanne on jo mennyt hankalaksi. Kun asiat ovat oikealla tolalla, niin kenenkään ei tarvitse olla ykkönen.

Oikea kohtaaminen kirjoitti:

Oikeaa kohtaamista kun olisi enemmän niin kaikilla olisi parempi olla.

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Kauan meinaat tänne tätä provosoivaa kirjoitusta kopioida yhä uudestaan? Vaikka itsekin olen eronnut, isä ja yhteishuoltajuus, niin onhan tämä miehelle täydellinen rusinat pullasta tilanne. Elatusmaksut pitää maksaa ellei ole varaton,  mutta muuten voi mennä ja tulla vapaasti kuin taivaan lintu. Sopii vaan aina lennosta lasten kanssa milloin nähdään kaupungilla. Jooei.

Tällaisessa tilanteessa lapset eivät pääse elämään tai näkemään arkea isänsä luona ollenkaan, edes sitä vähää mitä viikonloppuna. Oma isäni teki tällaisen tempun ilmeisesti olosuhteiden pakosta ja se vaikutti meihin lapsiin voimakkaasti, sisaruksiini vielä enemmän kun olivat nuoria. Siksi olen pyrkinyt pitämään täsmällisesti kiinni viikonlopputapaamisista ja sen lisäksi joustavasti sopinut lisää tapaamisia. Tosin suurin jarruttaja siinä on, ikävä myöntää, lasten äiti.

Se on muuten jännä, että miehen pitäisi suunnilleen adoptoida naisen aiemmasta liitosta olevat lapset, mutta nainen saa vapaasti vihata miehen vastaavaa jälkikasvua. Kaksoisstandardit.

Mutta niinhän se oli, että eräässä tuhatvuotiseksi suunnitellussa valtakunnassa naiset oliva niitä julmimpia toimijoita ja moni selvisi vieläpä ilman rangaistusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä mieheni lapsista, mutta kohtelen heitä hyvin. Olimme juuri tytön rippijuhlissa ja mieheni sanoi että oli hyvä, että minä olin siellä, jotta lasten äiti näki, miten hyvin lapsia kohtelen.

Jos lapset ovat miehelle ykkösiä, niin se tarkoittaa, ettei uurperhe tule ikinä toimimaan. Parishde pitää laittaa ykköseksi. Kyllä lapsista huolta pidetään, mutta elämä ei saa mennä heidän ehdoillaan.

Miksi en olisi ottanut lapsellista miestä, koska itsellänikin on lapsia.

Laitatko todellakin miehen omien lastesi edelle? Järkyttävää.

Ei, en ole laittanut miestä lasten edelle, vaan parisuhteen huoltaminen on se kaikista tärkein asia. Uusperheessä ei ole muuta liimaa kuin parisuhde. Lapset eivät pidä kuviota kasassa.

Totta kai palavasta talosta pelastan lapset enkä miestä. Jos lapseni on sairas, saa mies aikuisena viihdyttää itseään. Vietän lasteni kanssa usein kahdenkeskistä aikaa, itse asiassa kaikki iltapäivät, kun mies tulee vasta myöhään töistä.

Mutta parisuhde on tärkein, ja siihen priorisoin aikaa. Lapset eivät sekoita meidän aikatauluja, vaan meidän kahden reissut priorisoidaan ensin. Viikonloppuisin menemme syömään kahdestaan tms.

Mies ja lapset eivät kilpaile keskenään. En keksi mitään esimerkkiä, miten lapset kärsisivät siitä, että priorisoin parisuhteen. Lapset siis olivat jo isompia silloin, kun yhteen menimme, eli pienistä lapsista ei ollut kyse.

Ymmärrän tämän, en itsekään aina pitänyt miehen lapsesta, mutta kohtelin hyvin, en laittanut missään eriarvoiseen asemaan.  Lapsi hyötyy kun suhde mieheen on kunnossa.  Kaikkien mielipide perheessä kuuluu olla tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Käkikin vierittää toisten poikaset pois pesästä. Kuka hullu vieraita kakaroita nurkkiinsa ottaisi?

Tämä on totta. Hyvin harva hyväksyy puolisonsa lapsia, ainakaan täysin. Mahdollinen lopullinen hyväksyminen tapahtuu vasta siinä vaiheessa, kun kumppanin lapsi on muuttanut omaan asuntoon, eikä enää tule isänsä/äitinsä luokse yöksi.

Jos joku ei usko niin hän voi kysyä vaikka joltain sosiaalityöntekijältä. Hän vastaa, että uusperhekuviot toimivat joskus, mutta yleensä eivät.

Vierailija kirjoitti:

Oikea kohtaaminen kirjoitti:

Oikeaa kohtaamista kun olisi enemmän niin kaikilla olisi parempi olla.

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Kauan meinaat tänne tätä provosoivaa kirjoitusta kopioida yhä uudestaan? Vaikka itsekin olen eronnut, isä ja yhteishuoltajuus, niin onhan tämä miehelle täydellinen rusinat pullasta tilanne. Elatusmaksut pitää maksaa ellei ole varaton,  mutta muuten voi mennä ja tulla vapaasti kuin taivaan lintu. Sopii vaan aina lennosta lasten kanssa milloin nähdään kaupungilla. Jooei.

Tällaisessa tilanteessa lapset eivät pääse elämään tai näkemään arkea isänsä luona ollenkaan, edes sitä vähää mitä viikonloppuna. Oma isäni teki tällaisen tempun ilmeisesti olosuhteiden pakosta ja se vaikutti meihin lapsiin voimakkaasti, sisaruksiini vielä enemmän kun olivat nuoria. Siksi olen pyrkinyt pitämään täsmällisesti kiinni viikonlopputapaamisista ja sen lisäksi joustavasti sopinut lisää tapaamisia. Tosin suurin jarruttaja siinä on, ikävä myöntää, lasten äiti.

Haluan vain jakaa oikean kohtaamisen ilosanomaa. Alkuperäinen kirjoitus keräsi noin 250 ylöspäin nuolta

Uppista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä mieheni lapsista, mutta kohtelen heitä hyvin. Olimme juuri tytön rippijuhlissa ja mieheni sanoi että oli hyvä, että minä olin siellä, jotta lasten äiti näki, miten hyvin lapsia kohtelen.

Jos lapset ovat miehelle ykkösiä, niin se tarkoittaa, ettei uurperhe tule ikinä toimimaan. Parishde pitää laittaa ykköseksi. Kyllä lapsista huolta pidetään, mutta elämä ei saa mennä heidän ehdoillaan.

Miksi en olisi ottanut lapsellista miestä, koska itsellänikin on lapsia.

Laitatko todellakin miehen omien lastesi edelle? Järkyttävää.

Ei, en ole laittanut miestä lasten edelle, vaan parisuhteen huoltaminen on se kaikista tärkein asia. Uusperheessä ei ole muuta liimaa kuin parisuhde. Lapset eivät pidä kuviota kasassa.

Totta kai palavasta talosta pelastan lapset enkä miestä. Jos lapseni on sairas, saa mies aikuisena viihdyttää itseään. Vietän lasteni kanssa usein kahdenkeskistä aikaa, itse asiassa kaikki iltapäivät, kun mies tulee vasta myöhään töistä.

Mutta parisuhde on tärkein, ja siihen priorisoin aikaa. Lapset eivät sekoita meidän aikatauluja, vaan meidän kahden reissut priorisoidaan ensin. Viikonloppuisin menemme syömään kahdestaan tms.

Mies ja lapset eivät kilpaile keskenään. En keksi mitään esimerkkiä, miten lapset kärsisivät siitä, että priorisoin parisuhteen. Lapset siis olivat jo isompia silloin, kun yhteen menimme, eli pienistä lapsista ei ollut kyse.

Ylipäätään mielestäni ei pitäisi lähteä etsimään parisuhdetta, mikäli kokee ettei voi priorisoida sitä minkäänlaiselle tärkeysasteelle. Silloin on hyvä odotella siihen saakka, että nuorinkin lapsi muuttaa pois aikuistuttuaan, ja alkaa sitten vasta elää sitä omaa elämäänsä.