Tykkääkö joku täällä oikeasti olla kummi?

Kummius on minusta ihana perinne. Siis että lapsella on joku erityinen aikuinen vanhempien ja isovanhempien lisäksi. Olen ylpeä kummi kolmelle, vanhin täyttää jo 40, ehkä alkaa olla jo aika kääntää kelkkaa, että kummia myös enemmän huomioidaan esim merkkipäivinä...

Omien kummieni hautajaisissa haluttiin, että lasken kukkani heti lapsien jälkeen. Kunnioitusta kummiudelleni.

Luuletteko, että kummius lakkautetaan jossain vaiheessa? Monet ei kuulu kirkkoon, olen silti "kummi" yhdelle semmoiselle. Voihan se turvallinen, oma aikuinen olla tärkeä jokaiselle lapselle, kuului kirkkoon tai ei...

Ihmisillä on omat elämät.

Tykkään olla. Olen parhaan ystäväni ja hänen puolisonsa lapsen kummi. En koe olevani mikään lahja-automaatti vaan vietän heidän kanssaan aikaa muutenkin.

Kummiksi kannattaisi pyytää vain omia siskoja tai veljiä ja jos ei sisaruksia ole, niin muuta lähisukua. He yleensä pysyvät elämässä mukana, mutta ystävät eivät välttämättä.

Muutenkin side lapseen on sukulaisella läheisempi.

Hauska tuo, että kummeiksi pyydetään vaikka ei kuuluta kirkkoon, eikä ole ristiäisiä.

On ihanaa olla kummi, lähetellään kortteja ja kirjeitä ja vietetään aikaa yhdessä. Lapset ovat kyläilleet viikonloppuja kummiensa luona. Odotan kovasti, että oma kummilapsi on myös riittävän iso kyläilemään itsenäisesti. Olisi tilaa useammallekin kummilapselle.

Kummi on lapsen aikuinen ystävä, tärkeä lisä tukiverkkoon. Kaikki lasten kummit eivät pidä oma-aloitteisesti lapsiin yhteyttä. Toivon, että hekin skarppaisivat.

Me valittiin lapsemme kummit sillä perusteella, että juuri näiden aikuisten haluamme olevan läsnä lapsemme elämässä (ja toki myös meidän elämässä). Tällä en tarkoita mitään pakollista ajanviettoa meidän kanssa, tai edes syntymäpäiville osallistumista samaan aikaan muiden kanssa. Nämä ihmiset ovat sellaisia, että meillä kyläillessään huomioivat lasta luontevasti joka tapauksessa, ja olemme koko perheen voimin tervetulleita heidän luo. Lapsi on saanut heiltä ihania lahjoja, mutta mitään emme ole olettaneet heiltä saavansa. Toinen joskus kysyy onko toiveita, ja siihen vastaamme jollain kohtuuhintaisella toiveella, toinen on yllättänyt itsetehdyillä lahjoilla. Kummeista on tullut lapselle tärkeitä ihmisiä ihan vain ystävällisen asenteensa vuoksi, vaikka joinain vuosina ovat nähneet toisiaan ainoastaan kolme kertaa.

Emme valinneet kummeja esimerkiksi sillä perusteella, keitä itse näemme eniten tmv. koska jotkut heistä selkeästi vierastavat lapsia, ja toiset ovat kyllä myönteisiä lapsia kohtaan, mutta eivät jotenkin silti osaa olla lasten kanssa. Emme halunneet kummeja, jotka tehtävä saa vaivaantuneeksi ja jotka siitä syystä päätyvät lahja-automaatin rooliin.

Tämä on nyt ohi kysymyksen, mutta vinkiksi tuleville vanhemmille, että miettikää mitä haluatte kummilta, ja sitä kautta kuka sopii (ja haluaa!) rooliin, jotta ei tule hankalia ja vaivaannuttavia tilanteita.

Kummius on antanut mulle tosi paljon. Vanhempi kummilapseni on jo aikuinen, ja olen liki päivittäin hänen kanssaan ainakin viestitse yhteydessä.

Minulla on kolme kummilasta, ja tykkään olla kaikille kummi.

Vain yhdelle neljästä. Muille kolmelle olen se lahja-automaatti. Kieltäytymisen pitäisi olla hyväksytympää. Nyt kieltäytyminen ei tuottaisi ongelmia, mutta silloin alle 30veenä olin toisenlainen. 

Meillä on mieheni kanssa seitsemän kummilasta, mutta onneksi nuorinkin on nyt jo lukiossa.

Kummilapsistani elämässäni on mukana jotenkin neljä ja niistä kolmesta vanhimmasta en tiedä käytännöllisesti katsoen mitään enää. Olin 16 vuotias, kun tulin kahden kummilapseni kummiksi ja hieman vanhempi, kun kolmas tuli. Asiaa ei muistaakseni oikeastaan paljoa edes kyselty, vaan se pesti vain annettiin minulle. En ole ollut heille lahja-automaatti ja en oikein mikään muukaan. Olen kummilapsileni ihan vieras ihminen ja he eivät välttämättä edes tunnistaisi minua, jos jossain vastaan tulisin. Yritin silloin kun he olivat pieniä pitää yhteyttä, mutta se ei ollut helppoa aikaa ennen kännyköitä ja varsinkaan sen jälkeen, kun muutin ulkomaille.

Nuorimmille kummilapsillemme olen ollut ihan aika ok kummi ja heidän kanssaan olen jutellut ja nähnyt aina silloin tällöin.

Omien lasteni kummit ovat siskojani ja mieheni sisaruksia, joten meillä on heidän suuntaan hyvät välit.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on mieheni kanssa seitsemän kummilasta, mutta onneksi nuorinkin on nyt jo lukiossa.

Kummilapsistani elämässäni on mukana jotenkin neljä ja niistä kolmesta vanhimmasta en tiedä käytännöllisesti katsoen mitään enää. Olin 16 vuotias, kun tulin kahden kummilapseni kummiksi ja hieman vanhempi, kun kolmas tuli. Asiaa ei muistaakseni oikeastaan paljoa edes kyselty, vaan se pesti vain annettiin minulle. En ole ollut heille lahja-automaatti ja en oikein mikään muukaan. Olen kummilapsileni ihan vieras ihminen ja he eivät välttämättä edes tunnistaisi minua, jos jossain vastaan tulisin. Yritin silloin kun he olivat pieniä pitää yhteyttä, mutta se ei ollut helppoa aikaa ennen kännyköitä ja varsinkaan sen jälkeen, kun muutin ulkomaille.

Nuorimmille kummilapsillemme olen ollut ihan aika ok kummi ja heidän kanssaan olen jutellut ja nähnyt aina silloin tällöin.

Omien lasteni kummit ovat siskojani ja mieheni sisaruksia, joten meillä on heidän suuntaan hyvät välit.

Kannatan tätä.  Itse olen kummi siskoni lapselle ja joidenkin ystävieni lapsille.

Vaikka olenkin ollut tekemisissä jonkin aikaa ystävieni lasten kanssa, niin se on ollut lähinnä lahjojen

takia.  Sen sijaan kummius oikeasti läheiseen ihmiseen on erilaista. Se kantaa ja parhaassa tapauksessa on läpi elämän kantava kummiside.

Tykkään todellakin:) Mun eskari-ikäinen kummipoika on ihaninta maailmassa. Vietämme viikonloppuja yhdessä, kun vain mun aikataulut sallivat, teemme reissuja huvipuistoihin jne. Toisinaan hän on mun luona yökylässä, jotta hänen vanhempansa saavat kahdenkeskistä aikaa. Sanoin jo hänen syntyessään, että tahdon olla osallistuva kummi:)

Kyllä tykkään ihan aikuisten oikeasti. Lapsena kummi oli jotain erikoista, vain heidän kummi, ei kenenkään toiset perheessä. Nyt ovat aikuisia jo. Pidän edelleen yhteyttä kortein, merkkipäivien muistamisilla yms. Hekin muistavat minua.

On ihana olla ja kunniatehtävä todellakin. Joskus ikävöin omia kummejani. Olivat erikoisesti minua varten. Vaikka heillä oli omia lapsia ja meilläkin iso lapsikatras.

Rakastan olla kummi <3 Toinen kummityttö on sukulainen, toinen kaveriperheen lapsi. Molemmat ovat ainakin toistaiseksi niin pieniä, ettei lahjat kalliita ole. Mielestäni on ihanaa muutenkin olla molempien elämässä turvallisena aikuisena. Lisäksi arvostan kovasti sitä, että minulta kysyttiin hyvissä ajoin haluaisinko kummiksi. Koen asian kunniatehtävänä.

Mä lähettelin lahjoja kummipojalle kunnes lopetin kun poika täytti 16 v. Sitten meni välit poikki kummipojan äitiin. En ole kuullut kummastakaan mitään sen jälkeen. Joskus kuulen juoruja.

Ei. En millään kehdannut kieltäytyä

Onneksi kummius loppuun kun lapsi pääsee ripille. Paitsi että se ei kuulu kirkkoon joten sitten silloin kun täyttää 15 vuotta. Sen jälkeen loppuu lahjojen antaminen osaltani.

Minä olen 7 lapsen kummi, enkä mikään rahastuskummi. Omia lapsia en saanut vaikka yritettiin, joten annan kummilapsille lähinnä aikaani. Pidän heistä paljon, ja he viihtyvät kanssani. Tämä onkin heidän vanhempiensa mielestä, heidän omin sanoin, tärkeää. Kaksi on nyt päässy ripille, ja sen perinteisen ristin maksoin. Muutoin ovat lahjani pieniä.