Miksi sairasloman ensimmäisen päivän muuttaminen palkattomaksi ärsyttää niin monia? Tunnustatteko ihan avoimesti, että olette ns. saikuttajia? Muiden mielestä palkattomuus on hyvä asia, koska ---->
....muutoksen jälkeen muiden ei enää tarvitse huhkia niin paljon saikuttajilta tekemättä jääneitä hommia.
Koska saikuttajia on osuus on vähemmistö, Orpon hallituksen ajamasta muutoksesta hyötyy valtaosa.
Nimim. saikuttajien jatkuvaan tuuraamiseen kyllästynyt
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
En ole ns. saikuttaja. Olen IT-alalla asiantuntija töissä ja meillä ei kukaan tee toisten töitä jos joku on sairaslomalla, vaan työt odottavat, että tervehdyt ja sitten vaan pitää tehdä pidempää päivää (joka ei ole ylityötä, vaan saldoja vain kertyy, osalle ei niitäkään), jotta saa kasaantuneet työt tehtyä. Tässä yksi syy miksi oikeasti ärsyttää ajatus siitä, että 1 sairauspäivä olisi palkaton. Täytyy toivoa, että meillä näin ei tule olemaan, koska todellakin työt vain kasaantuvat, menettäisit yhden päivän palkasta ja kuitenkin joudut kaikki työt itse tekemään.
Puit sanoiksi ajatukseni. Itsekin it-alalla ja sairastaminen on stressaavaa. Työt ei katoa mihinkään sillä aikaa. Pahimmassa tapauksessa sillä aikaa tapahtuu jotain, josta pitäisi olla perillä. Kaaos yleensä odottaa sairastamisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on asenteellisuudesta. Sääntöähän ei tarvittaisi, ellei tietty norsunluutornissa elelevä osa kuvittelisi tekosairastelun, lorvimisen ja päihteiden käytön olevan ongelmallista. Omalla työpaikalla ei tällaista kulttuuria ole, vaan ihmisiin pääsääntöisesti luotetaan, elleivät faktat toisin osoita.
Jos teidän työpaikalla luotetaan, niin työnantajahan voi halutessaan maksaa siltä ajalta palkan. Monissa työehtosopimuksissa se on muutenkin palkallinen päivä.
Vierailija kirjoitti:
Että migreenistä kärsivän pitäisi joka kerran olla palkattomana sairaana?
Vain siksi, että 1 % on saikuttajia?
Meidän työpaikalla on 1 kpl, ja työntekijöitä on 150.
Jos et ole töissä, niin miksi sinulle pitäisi maksaa palkkaa? Jos olet vaikka kerran kuukaudessa pari päivää poissa migreenin takia, niin se on vuodessa aika monta päivää. Yt-tilanteessa halutaan eroon sellaisista, jotka ovat paljon poissa, oli se syy mikä tahansa. Entisessä työpaikassa oli useampi henkilö, jotka olivat kuukausittain saikulla. Ja varmasti osa oli sellaisia päiviä ettei vaan huvittanut mennä töihin.
Itse olen tyytyväinen tähän muutokseen. Teen työtä, jota voi tehdä etänä, jolloin voisin ihan hyvin olla töissä vaikka vatsataudin aikana. Työkaveri on vähintään kerran kuukaudessa kotona hoitamassa lasta, vaikka hänen puoliso on vanhempainvapaalla.
Sellainen työ, josta pitää olla poissa matalalla kynnyksellä (esim. terveydenhoitoala), toivoisin että kaikista saikkupäivistä maksettaisiin palkka.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ei oikein ole mitään järkeä aloilla joissa ollaan töissä myös ne viikonloput. Ei ole niitä ma ja pe saikuttajia näkynyt. Mutta sitten taas, kun ollaan työssä jossa saat tauteja vähän väliä itsestä riippumattomista syistä, niin kyllähän se pistää ärsyttämään.
Olin vuosia ravintolassa töissä. Useamman kerran oli näitä, jotka saikuttivat pe-la, mutta sunnuntaina aina tervehdyttiin, jotta sai tuplapalkan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että migreenistä kärsivän pitäisi joka kerran olla palkattomana sairaana?
Vain siksi, että 1 % on saikuttajia?
Meidän työpaikalla on 1 kpl, ja työntekijöitä on 150.Jos et ole töissä, niin miksi sinulle pitäisi maksaa palkkaa? Jos olet vaikka kerran kuukaudessa pari päivää poissa migreenin takia, niin se on vuodessa aika monta päivää. Yt-tilanteessa halutaan eroon sellaisista, jotka ovat paljon poissa, oli se syy mikä tahansa. Entisessä työpaikassa oli useampi henkilö, jotka olivat kuukausittain saikulla. Ja varmasti osa oli sellaisia päiviä ettei vaan huvittanut mennä töihin.
Itse olen tyytyväinen tähän muutokseen. Teen työtä, jota voi tehdä etänä, jolloin voisin ihan hyvin olla töissä vaikka vatsataudin aikana. Työkaveri on vähintään kerran kuukaudessa kotona hoitamassa lasta, vaikka hänen puoliso on vanhempainvapaalla.
Sellainen työ, josta pitää olla poissa matalalla kynnyksellä (esim. terveydenhoitoala), toivoisin että kaikista saikkupäivistä maksettaisiin palkka.
Niin, miksi saamme palkkaa vaikkapa kesäloman ajalta?
Niin, miksi saamme palkkaa vaikkapa kesäloman ajalta?[/quote]
Guugleta vuosilomalaki, siksi siitä maksetaan palkka.
Työskentelen alalla, jolla työntekijöillä on keskimäärin hyvin vähän sairauspoissaoloja. Määrähän vaihtelee valtavasti aloittain, mikä kertoo siitä, että toisilla aloilla saikuttamista on enemmän kuin toisilla. Sairastamisen määrässähän ei sinänsä pitäisi olla eroa. Toki työn luonne vaikuttaa, eli jos on mahdollisuus etätöihin tai joustaviin työaikoihin eikä työ ole fyysisesti vaativaa, on helpompi tehdä lievästi sairaana töitä.
Ymmärrän kyllä työnantajan näkökulman asiaan. On varmasti turhauttavaa, jos huomaa ilmeisellä tavalla oikeutta sairauslomaan käytettävän väärin. Vastikään lehdissä kirjoitettiin työntekijästä, joka oli toistuvasti sairauslomalla mutta jonka somepäivityksistä näki tämän olleen "sairaana" koiranäyttelyissä. Oikeus ratkaisi kiistan työntekijän eduksi. Tämä tuntui käsittämättömältä ratkaisulta. Rehelliset työntekijät kärsivät siitä, että osa on epärehellisiä. Toki myös ne työntekijät, joille sairauslomia ei kerry, kärsivät paljon sairastavien vuoksi myös silloin, kun sairausloma on aiheellinen. On hankala kehittää järjestelmää, joka olisi täysin tasapuolinen ja eduksi kaikille osapuolille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatus ärsyttää niitä jotka jatkuvasti loistaa poissaoloillaan koska milloinkin.
Nyt toivon että saisi vielä antaa potkut näille jotka viihtyvät enemmän kotona kun töissä.
Enkä puhu nyt oikeasti sairastuneista vaan niistä jotka ovat itse myöntäneet oman loman ottamisen aina sillointällöin.Yhtä palkaton se on tunnollisen työntekijänkin ensimmäinen sairaspäivä.
Ainakaan minua asia ei häiritse. Olen ollut saikulla keskimäärin kerran 10 vuodessa eikä yksi palkaton päivä tunnu kovin suurelta uhraukselta. Sarjasaikuttajiahan tässä pyritään patistamaan töihin sen sijaan että lusmuilevat terveenä kotona tai asioillaan.
Oletko töissä esim päiväkodissa tai koulussa, missä väistämättä sairastut pariin mahatautiin ja muutamaan flunssaan vuodessa, ihan työsuhde-etuna? Tuskin.
Opettajilla on itse asiassa todella vähän sairauspoissaoloja.
Vierailija kirjoitti:
Että migreenistä kärsivän pitäisi joka kerran olla palkattomana sairaana?
Vain siksi, että 1 % on saikuttajia?
Meidän työpaikalla on 1 kpl, ja työntekijöitä on 150.
Mitä järkeä työnantajan on maksaa palkkaa tekemättömästä työstä?
Minun työt ei häviä minnekään poissaolopäivän takia vaan joudun tekemään ne itse sitten myöhemmin. Kyllä minua nyppii, jos annan työnantajalle ilmaiseksi yhden päivän työpanoksen.
Olen hoitaja ja hoitotyössä. Hoitotyössä paljon sairaslomia: vuorotyö, työ fyysisesti raskasta, paljon ylähengitystieinfektioita. Kyllä se pienestä palkasta kirpaisee,kun se sattuu lähtee. Jos sairastat sen2-3 flunssaa vuodessa,mikä tavallista hoitoalalla ja pari muuta saikkua, vaikkapa selän takia, niin summa on jo 500.
Täytyy vaihtaa vuorotyöstä ja hoitoalalta pois- töihin,joissa voi tehdä sitä etätyötä,kun sairastuu. Tämäkin iskee taas pienipalkkaisiin, ja naisvaltaisilla töihin,kuten kiky. Nykyinen hallitus haluaa ajaa lisää hoitajia pois alalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatus ärsyttää niitä jotka jatkuvasti loistaa poissaoloillaan koska milloinkin.
Nyt toivon että saisi vielä antaa potkut näille jotka viihtyvät enemmän kotona kun töissä.
Enkä puhu nyt oikeasti sairastuneista vaan niistä jotka ovat itse myöntäneet oman loman ottamisen aina sillointällöin.Yhtä palkaton se on tunnollisen työntekijänkin ensimmäinen sairaspäivä.
Ainakaan minua asia ei häiritse. Olen ollut saikulla keskimäärin kerran 10 vuodessa eikä yksi palkaton päivä tunnu kovin suurelta uhraukselta. Sarjasaikuttajiahan tässä pyritään patistamaan töihin sen sijaan että lusmuilevat terveenä kotona tai asioillaan.
Oletko töissä esim päiväkodissa tai koulussa, missä väistämättä sairastut pariin mahatautiin ja muutamaan flunssaan vuodessa, ihan työsuhde-etuna? Tuskin.
Opettajilla on itse asiassa todella vähän sairauspoissaoloja.
Johtuu vain siitä, että sairastuva opettaja tekee tuplatyön. Kirjoittaa sijaiselle tarkat ohjeet, mitä tunnilla pitää tehdä, viestii sairaana oppilaiden ja vanhempien kanssa, ja sitten töihin palattuaan sammuttaa kaikki tulipalot, mitä poissaolon aikana ehti syntyä. On yksinkertaisesti helpompaa vain ottaa riittävästi Buranaa ja tulla töihin, jos ei ihan hurjan sairas ole. Ja kyllä, jotkut työt sairastuttavat enemmän kuin toiset.

Näinhän se on. Siitä, kuinka helppoa tai vaikeaa eri töistä on jäädä sairauslomalle, kertoo se, että opettajilla on keskimäärin noin 9 sairauslomapäivää vuodessa, koulunkäynnin ohjaajilla 25. Molemmat työskentelevät kuitenkin samassa ympäristössä ja saavat samat flunssat ja vatsataudit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on asenteellisuudesta. Sääntöähän ei tarvittaisi, ellei tietty norsunluutornissa elelevä osa kuvittelisi tekosairastelun, lorvimisen ja päihteiden käytön olevan ongelmallista. Omalla työpaikalla ei tällaista kulttuuria ole, vaan ihmisiin pääsääntöisesti luotetaan, elleivät faktat toisin osoita.
Jos teidän työpaikalla luotetaan, niin työnantajahan voi halutessaan maksaa siltä ajalta palkan. Monissa työehtosopimuksissa se on muutenkin palkallinen päivä.
Saattaa maksaakin, eihän tässä mitään ole vielä sovittu. Lorvikatarripuheet eivät minusta siltikään kuulu tähän päivään ja osoittavat vain puhujan luokattomuutta. En ole koskaan kuullut moisia muiden kuin poliitikoiden ja järjestöihmisten suista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ns. saikuttaja. Olen IT-alalla asiantuntija töissä ja meillä ei kukaan tee toisten töitä jos joku on sairaslomalla, vaan työt odottavat, että tervehdyt ja sitten vaan pitää tehdä pidempää päivää (joka ei ole ylityötä, vaan saldoja vain kertyy, osalle ei niitäkään), jotta saa kasaantuneet työt tehtyä. Tässä yksi syy miksi oikeasti ärsyttää ajatus siitä, että 1 sairauspäivä olisi palkaton. Täytyy toivoa, että meillä näin ei tule olemaan, koska todellakin työt vain kasaantuvat, menettäisit yhden päivän palkasta ja kuitenkin joudut kaikki työt itse tekemään.
Ja sitten voikin pitää saikuttamisesta kertyneet saldot vaikkapa viikon vapaana itselle sopivana aikana.
Viikon saikuttamisesta kertyneet saldot? Mitä oikein tarkoitat tuolla? Meillä saa saldovapaita, mutta se tarkoittaa sitä, että senttiäkään ei makseta ylitöitä. Se on tunti tunnista ja tarkoittaa, että teet ne tunnit sisään. Toisekseen niiden saldovapaiden määrä on ainakin meillä rajattu. Eikä kukaan hyväksy viikkoa putkeen.
Koska se kyykyttää pienipalkkaista lähityötä tekevää joukkoa. Omalla kohdallani se on aivan se ja sama, voin aina pitää etäpäivän tai "etäpäivän", teen työt kun teen. Erityisasiantuntijan töissä tuo ei juuri tunnu. Mutta huolettaa kaikki lastenhoitajat, jotka sitten menevät kipeänä töihin ja vaan levittävät tauteja entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että migreenistä kärsivän pitäisi joka kerran olla palkattomana sairaana?
Vain siksi, että 1 % on saikuttajia?
Meidän työpaikalla on 1 kpl, ja työntekijöitä on 150.Mitä järkeä työnantajan on maksaa palkkaa tekemättömästä työstä?
Maksaahan se työnantaja lomalla olostakin. Työntekijän kustannukset ovat kokonaisuus johon vaikuttaa niin hänen tekemänsä työn maarä (eniten töissä oleva ei välttämättä tuota eniten) ja toisaalta maksettu palkka. Jos kokonaisuus jää plussan puolelle niin miksi siitä sairaspäivästä ei voisi maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatus ärsyttää niitä jotka jatkuvasti loistaa poissaoloillaan koska milloinkin.
Nyt toivon että saisi vielä antaa potkut näille jotka viihtyvät enemmän kotona kun töissä.
Enkä puhu nyt oikeasti sairastuneista vaan niistä jotka ovat itse myöntäneet oman loman ottamisen aina sillointällöin.Yhtä palkaton se on tunnollisen työntekijänkin ensimmäinen sairaspäivä.
Ainakaan minua asia ei häiritse. Olen ollut saikulla keskimäärin kerran 10 vuodessa eikä yksi palkaton päivä tunnu kovin suurelta uhraukselta. Sarjasaikuttajiahan tässä pyritään patistamaan töihin sen sijaan että lusmuilevat terveenä kotona tai asioillaan.
Oletko töissä esim päiväkodissa tai koulussa, missä väistämättä sairastut pariin mahatautiin ja muutamaan flunssaan vuodessa, ihan työsuhde-etuna? Tuskin.
Opettajilla on itse asiassa todella vähän sairauspoissaoloja.
Johtuu vain siitä, että sairastuva opettaja tekee tuplatyön. Kirjoittaa sijaiselle tarkat ohjeet, mitä tunnilla pitää tehdä, viestii sairaana oppilaiden ja vanhempien kanssa, ja sitten töihin palattuaan sammuttaa kaikki tulipalot, mitä poissaolon aikana ehti syntyä. On yksinkertaisesti helpompaa vain ottaa riittävästi Buranaa ja tulla töihin, jos ei ihan hurjan sairas ole. Ja kyllä, jotkut työt sairastuttavat enemmän kuin toiset.
Näinhän se on. Siitä, kuinka helppoa tai vaikeaa eri töistä on jäädä sairauslomalle, kertoo se, että opettajilla on keskimäärin noin 9 sairauslomapäivää vuodessa, koulunkäynnin ohjaajilla 25. Molemmat työskentelevät kuitenkin samassa ympäristössä ja saavat samat flunssat ja vatsataudit.
Kyllähän ne koulunkäynnin ohjaajat on yleensä läheisemmässä kontaktissa lapsiin kuin opettajat. Ja heillä on varmaan keskimäärin vähemmän vuosia koulussa takana - vastustuskyky ei ole kasvanut yhtä hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatus ärsyttää niitä jotka jatkuvasti loistaa poissaoloillaan koska milloinkin.
Nyt toivon että saisi vielä antaa potkut näille jotka viihtyvät enemmän kotona kun töissä.
Enkä puhu nyt oikeasti sairastuneista vaan niistä jotka ovat itse myöntäneet oman loman ottamisen aina sillointällöin.Yhtä palkaton se on tunnollisen työntekijänkin ensimmäinen sairaspäivä.
Ainakaan minua asia ei häiritse. Olen ollut saikulla keskimäärin kerran 10 vuodessa eikä yksi palkaton päivä tunnu kovin suurelta uhraukselta. Sarjasaikuttajiahan tässä pyritään patistamaan töihin sen sijaan että lusmuilevat terveenä kotona tai asioillaan.
Oletko töissä esim päiväkodissa tai koulussa, missä väistämättä sairastut pariin mahatautiin ja muutamaan flunssaan vuodessa, ihan työsuhde-etuna? Tuskin.
Opettajilla on itse asiassa todella vähän sairauspoissaoloja.
Johtuu vain siitä, että sairastuva opettaja tekee tuplatyön. Kirjoittaa sijaiselle tarkat ohjeet, mitä tunnilla pitää tehdä, viestii sairaana oppilaiden ja vanhempien kanssa, ja sitten töihin palattuaan sammuttaa kaikki tulipalot, mitä poissaolon aikana ehti syntyä. On yksinkertaisesti helpompaa vain ottaa riittävästi Buranaa ja tulla töihin, jos ei ihan hurjan sairas ole. Ja kyllä, jotkut työt sairastuttavat enemmän kuin toiset.
Näinhän se on. Siitä, kuinka helppoa tai vaikeaa eri töistä on jäädä sairauslomalle, kertoo se, että opettajilla on keskimäärin noin 9 sairauslomapäivää vuodessa, koulunkäynnin ohjaajilla 25. Molemmat työskentelevät kuitenkin samassa ympäristössä ja saavat samat flunssat ja vatsataudit.
Koulunkäynninohjaaja on oppilaiden vieressä,opettaja seisoo luokan edessä. Koulunköynninohjaaja tekee fyysistä työtä, opettaja ei tee. Opettajat tunnetusti kyykyttää koulunkäynnin ohjaajia ja teettää kaikki pskaduunit niillä,laittavat haasteellisten oppilaiden viereen istumaan.