Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Raskaus ja miehen epäilykset isyydestään.

Vierailija
21.06.2023 |

Odotan esikoistamme ja synnytys lähestyy. Lapsi on molemmille ensimmäinen ja toivottu. Alkuraskaudesta kaikki meni ihan hyvin, mieskin oli todella innoissaan vauvasta ja suunnitteli, mitä kaikkea vauvaa varten tarvitaan.

Nyt kevään ja alkukesän aikana mies on kuitenkin alkanut heitellä ihan ihme kommentteja. Aluksi ne tuntui vitsiltä, esimerkiksi mies arvuutteli, kenenköhän piirteitä vauvalla on, tai että pitäisikö alkaa epäillä, jos vauvalla onkin ruskeat silmät. Niitä alkoi kuitenkin olla yhä useammin ja suorempia viitaten epäilykseen, ettei lapsi muka olisi hänen. Hän esimerkiksi ihan tosissaan mietti, voiko ajankohta millon lapsi on saanut alkunsa pitää paikkansa, tivasi minulta pitääkö kiertoni pituus varmasti paikkansa ja että olenko varmasti merkinnyt edelliset kuukautiset oikein. Mitään syytä pettämisepäilyihin ei ole.

Kysyin toissapäivänä mieheltä ihan suoraan, että epäiletkö isyyttäsi ihan oikeasti. Tähän mies ei oikeastaan sanonut mitään selvää vastausta eikä olla puhuttu asiasta sen jälkeen.ä, ollaan vaan jatkettu tätä arkea. Tuntuu, että haluaisin ottaa etäisyyttä kaikkeen. Nämä miehen jutut ihan todella loukkaa ja samalla huolettaa tulevaisuutta ajatellen. En ole kertonut tästä kenellekään, koska en tosiaan tiedä, miten tämän kertoisin.

Kommentit (236)

Vierailija
81/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

  .

Ota tilanteesta hyöty irti. Sano, että vaihtoehtoja on kaksi:

1) Mies pyytää läppiään anteeksi ja pitää asiasta suunsa kiinni

2) Lyötte vetoa. Teette isyystestin kun lapsi on syntynyt. Jos miehesi on isä, hän maksaa sinulle kymppitonnin , Jos ei ole isä, sinä maksat. Ja sopimus kirjallisena ja kahden todistajan allekirjoitukset.

Katsotaanko, riittääkö ukolla kantti ...

olet sairas. Isyystesti pitäisi tehdä pakolliseksi.

Mitäpä luulet isyystestin näyttävän esimerkiksi luovutetuilla sukusoluill alkunsa saaneiden lasten kohdalla?

et voi olla tosissasi

Vierailija
82/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pahaa on isyys testissä? Jos olisin mies niin varmaan haluaisin, että sellainen tehdään.

Varmaan kertoisit periaatteestasi vaimollesi jo siinä vaiheessa, kun alatte puhua lapsista eikä vastan raskauden edettyä pitkälle, vai?

Onko muuten sinun kohdalla selvitetty, onko isäksi luulemasi mies oikea isäsi? Jos ei ole, niin otapa asia puheeksi vanhempiesi kanssa. Sanot vaan äidille, että epäilet hänen h*oranneen ja isälle, että testi on tehtävä.

Isyystestiin riittää pelkästään, että isä on halukas, äitiä ei siihen tarvita mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko joillain miehillä tosiaan niin kova epäilys isyydestään?

Miksi?

Litryykö se jotenkin epävarmuuteen omasta lisääntymiskyvystä vai ehkä joku lähtökohtainen epäluottamus toiseen ja epäily siitä, että toinen on pettämisestä tullut raskaaksi?

Vierailija
84/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä ikäisiä olette? Kauanko olette olleet yhdessä?

Vierailija
85/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko joillain miehillä tosiaan niin kova epäilys isyydestään?

Miksi?

Litryykö se jotenkin epävarmuuteen omasta lisääntymiskyvystä vai ehkä joku lähtökohtainen epäluottamus toiseen ja epäily siitä, että toinen on pettämisestä tullut raskaaksi?

se ei ole epävarmuutta vaan tietoisuutta siitä millaisia naiset ovat.

Vierailija
86/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi ajatuksia en voi lukea, mutta voihan se olla että raskauden edetessä hän kokee epävarmuutta ja se jotenkin purkautuu tuolla tavalla perusteettomina epäilyinä. Tai ehkä joku on puhunut miehellesi siitä vaihtoehdosta, että lapsi ei olisikaan hänen ja se ajatus on jäänyt vaivaamaan? Onhan se lapsen syntymä melkoinen muutos sille miehellekin, vaikka hän ei fyysisesti lasta kanna tai synnytä.  Sinuna sanoisin, että kun lapsi syntyy niin teette isyystestin. Se on jo ihan lapsenkin etu, mikäli tuo miehen epäily ja vihjailu ei ota loppuakseen. Vaikka sinua epäilyt loukkaavat, niin ajattele miltä voisi tuntua jos itse yhtäkkiä alkaisit kesken kaiken epäillä onko lapsi omasi (siis jos sellaiseen olisi mahdollisuus) ja että haluaisit asiaan varmuuden. Kyseessä on enemmän tunnepuolen juttu kuin järkeily, eikä puolison sana siinä aina riitä vaikka luottamusta muuten olisi. Jos testin jälkeen alkaa uudet kootut selitykset eikä tilanne helpota, niin sitten miehellä on jotain omia asioita kertomatta tai käsittelemättä ja toivotan onnea niiden setvimiseen.

Minä taas en lähtisi mihinkään testipelleilyyn ollenkaan.

Kun mies kerran raskauden aikana alkaa ilman syytä esittää epäilyksiä siitä onko lapsi hänen, en näe mitään syytä, miksi mies uskoisi sitä isyystestin tulostakaan. Todennäköisesti vetoaisi testin virheprosenttiin tai uskoisi testin olevan väärennetty.

Siinä vaiheessa miehen voi laittaa harhaluuloineen päivineen kiertoon, mutta ei tuon isyystestin tekeminen ole haitaksi. Jos ero tulee ja mies alkaa vänkäämään vastaan elatusmaksuista ja ties mistä vedoten siihen ettei ole isä, niin sitten on mustaa valkoisella ja testit tehtyinä. Parisuhde voi aina kariutua, mutta minusta nyt on viisasta ajatella lapsen etua ja teettää se testi. Hyvällä onnella mieskin voi jopa järkiintyä ja hyväksyä, että lapsi on hänen. Olisihan se kiva, että esikoisen kanssa perhe voisi keskittyä lapseen ja vanhempienkin suhde olisi vielä pelastettavissa.

Ei se testi mitään auta, kun ongelma on toisen mielessä.

Aika yksipuolisesti täällä kommentoidaan, voihan miehellä olla ihan hyvä syy epäilyyn, esim jonkun mainitsema villit vuodet?

Laitappa ap miehesi kertomaan tänne oma puolensa asioista.

Mitkä ihmeen villit vuodet?

Sexipositiivisten naisten vuodet joiden aikana silitellään täysin tuntemattomien kikkeleitä.

Mistä olet tällaisen fantasian keksinyt?

Ihan naisten arkipäiväistä elämää.

Täälläkin naiset itse tästä kertovat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joillain miehillä tosiaan niin kova epäilys isyydestään?

Miksi?

Litryykö se jotenkin epävarmuuteen omasta lisääntymiskyvystä vai ehkä joku lähtökohtainen epäluottamus toiseen ja epäily siitä, että toinen on pettämisestä tullut raskaaksi?

se ei ole epävarmuutta vaan tietoisuutta siitä millaisia naiset ovat.

Sovitaanko että osallistut keskusteluun sitten vasta kun sulla on edes jotain kokemusta irl ihmissuhteista?

Vierailija
88/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tätä palstaa, kun lukee ja "tyttöjen juttuja" kuuntelee, niin kyllähän sitä tekee mieli kysellä. Lähtökohtaisesti luottamukseni on aika heikkoa. Onneksi omaan vaimoon voi luottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/236 |

Outoa kaasuvalottaa ihan asiallista kommenttia.

Vierailija
90/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin. Ei minulla ole mitään velvollisuutta sietää toisen aiheettomia epäilyjä.

Se tekisi varmaan tosi hyvää sille lapselle. Juuri tällaisen täysin epäeettisen toiminnan vuoksi ne miehet epäilevät. Nykyään aborttikin hyväksytään. Hulluksi on mennyt maailma

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joillain miehillä tosiaan niin kova epäilys isyydestään?

Miksi?

Litryykö se jotenkin epävarmuuteen omasta lisääntymiskyvystä vai ehkä joku lähtökohtainen epäluottamus toiseen ja epäily siitä, että toinen on pettämisestä tullut raskaaksi?

se ei ole epävarmuutta vaan tietoisuutta siitä millaisia naiset ovat.

Miksi mies sitten panttaa tietoa halustaan testauttaa isyys eikä kerro siitä naiselle ennen kuin lapsia edes harkitaan? Miksi mies odottaa siihen, kun raskaus on jo pitkällä?

Vierailija
92/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joillain miehillä tosiaan niin kova epäilys isyydestään?

Miksi?

Litryykö se jotenkin epävarmuuteen omasta lisääntymiskyvystä vai ehkä joku lähtökohtainen epäluottamus toiseen ja epäily siitä, että toinen on pettämisestä tullut raskaaksi?

se ei ole epävarmuutta vaan tietoisuutta siitä millaisia naiset ovat.

Sovitaanko että osallistut keskusteluun sitten vasta kun sulla on edes jotain kokemusta irl ihmissuhteista?

riittääkö yht. n.25 vuoden kokemus useiden eri naisten kanssa suhteessa olosta ja yhdessä asumisesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/236 |

koska ko mies on nössö

Vierailija
94/236 |

Jos ne kaikki on pettäneet sua ja tehneet lapsia muiden miesten kanssa se ei kerro mitään naisista vaan kaiken siitä minkälainen mies sinä olet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse käskin mieheni tukkia turpansa ja tekemään testin lapsen syntymän jälkeen. Syntymän jälkeen kysyin, haluaako yhä testin, vai riittääkö se, että lapsi on kuin vauvakopio hänestä. Ei tarvinnut testata.

Vierailija
96/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toisaalta jos mies onkin ihan sekaisin, ehkä on parempi että kuvittelee lapsen olevan jonkun muun. En minä uskaltaisi antaa lasta hoitoon miehen luo, jos se on sekaisin. Elarit saa kelastakin, jos papereissa on että isä on tuntematon. Toki jos olette naimisissa niin menee hankalammaksi, kun mies merkitään automaattisesti isäksi.

Vierailija
97/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi ajatuksia en voi lukea, mutta voihan se olla että raskauden edetessä hän kokee epävarmuutta ja se jotenkin purkautuu tuolla tavalla perusteettomina epäilyinä. Tai ehkä joku on puhunut miehellesi siitä vaihtoehdosta, että lapsi ei olisikaan hänen ja se ajatus on jäänyt vaivaamaan? Onhan se lapsen syntymä melkoinen muutos sille miehellekin, vaikka hän ei fyysisesti lasta kanna tai synnytä.  Sinuna sanoisin, että kun lapsi syntyy niin teette isyystestin. Se on jo ihan lapsenkin etu, mikäli tuo miehen epäily ja vihjailu ei ota loppuakseen. Vaikka sinua epäilyt loukkaavat, niin ajattele miltä voisi tuntua jos itse yhtäkkiä alkaisit kesken kaiken epäillä onko lapsi omasi (siis jos sellaiseen olisi mahdollisuus) ja että haluaisit asiaan varmuuden. Kyseessä on enemmän tunnepuolen juttu kuin järkeily, eikä puolison sana siinä aina riitä vaikka luottamusta muuten olisi. Jos testin jälkeen alkaa uudet kootut selitykset eikä tilanne helpota, niin sitten miehellä on jotain omia asioita kertomatta tai käsittelemättä ja toivotan onnea niiden setvimiseen.

Minä taas en lähtisi mihinkään testipelleilyyn ollenkaan.

Kun mies kerran raskauden aikana alkaa ilman syytä esittää epäilyksiä siitä onko lapsi hänen, en näe mitään syytä, miksi mies uskoisi sitä isyystestin tulostakaan. Todennäköisesti vetoaisi testin virheprosenttiin tai uskoisi testin olevan väärennetty.

Siinä vaiheessa miehen voi laittaa harhaluuloineen päivineen kiertoon, mutta ei tuon isyystestin tekeminen ole haitaksi. Jos ero tulee ja mies alkaa vänkäämään vastaan elatusmaksuista ja ties mistä vedoten siihen ettei ole isä, niin sitten on mustaa valkoisella ja testit tehtyinä. Parisuhde voi aina kariutua, mutta minusta nyt on viisasta ajatella lapsen etua ja teettää se testi. Hyvällä onnella mieskin voi jopa järkiintyä ja hyväksyä, että lapsi on hänen. Olisihan se kiva, että esikoisen kanssa perhe voisi keskittyä lapseen ja vanhempienkin suhde olisi vielä pelastettavissa.

Ei se testi mitään auta, kun ongelma on toisen mielessä.

Aika yksipuolisesti täällä kommentoidaan, voihan miehellä olla ihan hyvä syy epäilyyn, esim jonkun mainitsema villit vuodet?

Laitappa ap miehesi kertomaan tänne oma puolensa asioista.

Mitkä ihmeen villit vuodet?

Sexipositiivisten naisten vuodet joiden aikana silitellään täysin tuntemattomien kikkeleitä.

Mistä olet tällaisen fantasian keksinyt?

Outoa kaasuvalotusta, kun täällähän naiset itse asialle hekumoivat ja kikattelevat.

Turha sitä enää on leikkiä normaalia.

En luottaisi ollenkaan.

Vierailija
98/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joillain miehillä tosiaan niin kova epäilys isyydestään?

Miksi?

Litryykö se jotenkin epävarmuuteen omasta lisääntymiskyvystä vai ehkä joku lähtökohtainen epäluottamus toiseen ja epäily siitä, että toinen on pettämisestä tullut raskaaksi?

se ei ole epävarmuutta vaan tietoisuutta siitä millaisia naiset ovat.

Sovitaanko että osallistut keskusteluun sitten vasta kun sulla on edes jotain kokemusta irl ihmissuhteista?

riittääkö yht. n.25 vuoden kokemus useiden eri naisten kanssa suhteessa olosta ja yhdessä asumisesta?

Jos ne kaikki on pettäneet sua ja tehneet lapsia muiden miesten kanssa se ei kerro mitään naisista vaan kaiken siitä minkälainen mies sinä olet.

Kyllä se aika paljon kertoo naisista.

-eri

Vierailija
99/236 |

Ei kerro yhtään mitään. Se kertoo siitä ettei tuolle miehelle ole kelvanneet tavalliset kivat naiset vaan on haalittu kerta toisensa jälkeen parisuhteeseen petollisia jännänaisia. Annas kun arvaan koska on hyvä perse?

Vierailija
100/236 |
21.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tätä palstaa, kun lukee ja "tyttöjen juttuja" kuuntelee, niin kyllähän sitä tekee mieli kysellä. Lähtökohtaisesti luottamukseni on aika heikkoa. Onneksi omaan vaimoon voi luottaa.

Alapeukuista huomaa miten naiset kyllä suojelee toisiaan ja kaasuvalottaa jos faktoista puhuu.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kahdeksan