Lue keskustelun säännöt.
Mieheni sai vahingossa vaivoikseen karjalalaisen pitokokin
19.06.2023 |
Voi olla monta vikaa, mutta ruoka ei lopu koskaan ja se on hyvää.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Vahingossa?
Kai se joskus vonkasi, muttei tiennyt mitä saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa sitten karjalanpaistia- ja piirakoita kyllikseen.
Kyl kelpaa😋
Mutta älä sitten ihmettele, jos vatsa kasvaa ja liikkuminen vaikeutuu...
Joku hassu hesalainen erehtyi ottamaan. Kai vahinkoja sattuu
Jaa...
Tiedän yhden, joka "sai" vaivoikseen pankinjohtajan.
On vikoja, mutta ei rahaa😆
Sano vaan, mitä ruokaa laitetaan. Minä osaan ja pystyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus tuskin on paskaa. Karjalassa ruoka ei lopu koskaan ja pöydät on korkeina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan jotain. Olen itse kotoisin Karjalasta ja aina kylässä oli hyvät tarjottavat
Vierailija kirjoitti:
Mitäs ne viat on?
Mitä väliä. Kukaan ei ole täydelllinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No hyvä. Minulla on hämeläläinen kokki, savolalalainen piika ja pohjolalainen renki.
Mitä väliä. Kukaan ei ole täydelllinen.[/quote]
No jos vikoja on enemmän, kuin hyviä puolia niin kyllä on merkitystä.
Usko pois, nähty on...
Koskee kyllä mitä tahansa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No aatelkaapa tilannetta meillä: paitsi, että sai ihan tietäen vaivoikseen karjalaisen pitokokin, joutui huomaamaan, että omat sukujuurensa paljastivat itsestään toisen samanlaisen!
Kumpikin tekee ruokaa koko ajan ja tuputtaa, että otatsie etsie ota:-) Onneksi on nyt aika terveellinen käsitys hyvästä ruuasta, että ei ihan paisuta. Bileissä sitten pöydät notkuu.
Aina naurattaa Armi Ratian sanat, jolle aikanaan kangasta kun säännösteltiin tarjottiin kolmen metrin kangasta:"Älkää työ naurattako, tämähän ei peitä edes karjalaista pitopöytää!".
Karjalainen on runsauden sarvi. Naurua riittää, tunnetta, iloa ja surua. Ruoan suhteen ei olla kitsaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Karjalainen on runsauden sarvi. Naurua riittää, tunnetta, iloa ja surua. Ruoan suhteen ei olla kitsaita.
Olen hyvin introvertti rapuihminen, enkä koskaan ajatellutkaan mitään bestisjuttuja ennenkuin tapasin nykyisen ystäväni.
Sukunsa on karjalasta ja todellakaan minkään suhteen ei kitsailla. Ei tunteiden, ei naurun, ei itkun ja taivas niitä hänen ruokapöytiään! Kerrankin jäätiin vähän yllättäen yöksi ja voivotteli, että vähän huonosti nyt on aamiaistarvikkeita. Oli runsas uunimunakas, kahden lajin salaatit, leivistä sai tehdä itse tai hän teki lämppäreitä...En tajua, kuka vetää tuommoiset vain kaapista paitsi joo, kyllä hää!
Noi yhdet taas vois olla meidän ystävät. Ovat miehensä kanssa aivan käsittämätön pari, kun keittiössä katsovat toisiaan silleen "GO"-ilmeellä ja alkaa tapahtumaan.
SIksi me ei koskaan tehdä ruokaa edes omalla mökillä, vaan nämä tekee aina. Ostetaan kyllä ruokia tietty.
Vahingossa?