Ajattelivatko tuilla elävät ihmiset tukien jatkuvan ikuisesti?
Se taikaseinä, josta on 90-luvun laman jälkeen vedetty rahaa, on pakko muurata umpeen. Meillä on jo kaksi sukupolvea ihmisiä, ja ulkomailta tuotu satoja tuhansia lisää, jotka ovat perustaneet elämänsä erinäisten tukien varaan.
Ihmettelen lähinnä sitä, että miksi valtio on mahdollistanut niin kauan tämän velaksi elämisen ja kaiken maksamisen sitten joskus.
Oma äitini lopetti työnteon 80-luvulla ja yhteiskunta mahdollisti sen.
Hänellä meni hyvin, oli asumistuet, lapsilisät ja varaa autoonkin, lisäksi sai monia muita tukia.
Matkusteltiin paljon lapsena Kanarialla asti, äiti säästi tuista tai otti pienen kulutusluoton.
En ikinä voi ymmärtää, miksi se edes oli mahdollista. Kun me kaikki lapset muutettiin pois, pääsikin hän pian eläkkeelle. Koko elämä ilman työntekoa, valtio maksoi. Nyt on laitoshoidossa jo, edelleenkään ei maksa penniäkään mistään hoidosta.
Ja tämän pitäisi olla mahdollista ihan kaikille? Kuka tämän siis oikeasti maksaisi meille?
Kommentit (2)
Kuvittelin kyllä, että koulutuksellani ja työkokemuksellani ihan palkkatöihin pääsisin muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen. Toivon saavani jotain korvausta siitä etten minnekään kelpaa.
T: Palkattomassa työssä taas huomenna
Minun eläketukeen et koske!