Ennustan rikollisuuden lisääntyvän huimasti tällä hallituskaudella
Tuloeroja ei voi kasvattaa ilman että rikollisuus kasvaa samassa määrin, tutkittu asia. Kun ihmisiltä viedään se viimeinenkin toimeentulotuki niin mistäpä luulette että rahat haetaan...varastetaan ja ryöstetään. Kohta saadaan kaikki alkaa laittaa rahaa vartijointipalveluihin ja rakentaa kunnon aidat omakotitalojen ympärille. Turha siis rikkaiden luulla että hyvinvointivaltion romuttaminen tuo vain hyviä asioita mukanaan.
Kommentit (62)
No mutta voihan sitä perustaa rangaistusleirejä ja antaa kunnon siviileille suojeluaseoikeuden.
Hallitus on luvannut 500 poliisia lisää ja lievennyksiä pidätyksiin joukkomellakoissa.
Vierailija kirjoitti:
No mutta voihan sitä perustaa rangaistusleirejä ja antaa kunnon siviileille suojeluaseoikeuden.
No niin persuli, semmoisia haaveita sulla
Aikamoinen hallitus, kun on pitänyt ryöstellä jo ennen hallitusohjelman julkistamista.
Siellähän ne jo istuu kakkua. Ei tuu toimimaan.
Ei kai se vielä tällä hallituskaudella näy. Jokaisella kaudella näkyy viimekauden työ. Toki kunnia otetaan jos mahdollista
"varastan mielummin ku menisin töihin"
Se on hyvä aloittajan lähteä töihin kasvamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se vielä tällä hallituskaudella näy. Jokaisella kaudella näkyy viimekauden työ. Toki kunnia otetaan jos mahdollista
Ei niin. Kurjuus iskee sen verran viiveellä että kun 2027 vaaleissa Kokoomus ja PS ottaa murskatappion, niin pääsevät oppositiosta huutelemaan kuinka huonosti kansalla menee istuvan hallituksen takia vaikka ovat itse syypäitä kurjuuteen. Sitten 2031 vaaleissa taas kansa äänestää Kokoomusta kun uskovat valheet. Se on se kiertokulku. Äänestäjån muisi on lyhyt.
Mitä sitten? Sen takiahan poliisien määrää lisätään.

Kokoomus ei oo kokenu murskatappiota kolmeenkymmeneen vuoteen ja en usko et enskään vaaleissa tulee kokemaan.
Olihan niiden kannatus Sipilänki hallituksen jälkeen jotain yli 17%.
Miks niiden kannattajat pettyis oikeistolaiseen politiikkaan?

Persujen haave on poliisivaltio. Muuttakaa vaikka Afganistaniin? Siellä olisi teille tarpeeksi kuria ja sääntöjä.

Heidän kannattajansa eivät petykään. Joidenkin persujen ehkä, kun oma toimeentulonsa heikentyy.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten? Sen takiahan poliisien määrää lisätään.
----
Ei ne poliisit ehdi kaikkia pyörävarkauksia, näpistelyjä ja vakuutuspetoksia hoitaa. Eikä edes sitä, että lapseltasi joku köyhän perheen lapsi varastaa kalliit vaatteet. Ja myy ne netissä, jotta perhe saa ruokaa tukien pienetessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten? Sen takiahan poliisien määrää lisätään.
Persujen haave on poliisivaltio. Muuttakaa vaikka Afganistaniin? Siellä olisi teille tarpeeksi kuria ja sääntöjä.
Lol miten huono viesti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten? Sen takiahan poliisien määrää lisätään.
Persujen haave on poliisivaltio. Muuttakaa vaikka Afganistaniin? Siellä olisi teille tarpeeksi kuria ja sääntöjä.
Kyllä Tukholman malli on paljon parempi.
En ihmettele että usassa lähtee ovetkin karmeista ja rikolliset tulleet hulluiksi. Ehkä taistelevat elämästään jos ei ole tukia ja asuntoja? Ihan kauheaa. Eri asia tietenkin mafiajengit aseineen, mutta ehkä sielläkin epätoivo alkulähteenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten? Sen takiahan poliisien määrää lisätään.
----
Ei ne poliisit ehdi kaikkia pyörävarkauksia, näpistelyjä ja vakuutuspetoksia hoitaa. Eikä edes sitä, että lapseltasi joku köyhän perheen lapsi varastaa kalliit vaatteet. Ja myy ne netissä, jotta perhe saa ruokaa tukien pienetessä.
Saattaa olla, et käyn vähän puhuttamassa sitä "köyhän perheen lasta".
Sen jälkeen se palauttaa ne tavarat ja pyytää anteeksi. Silmänympärykset punasina.
Kyllähän se turvallisuuspalvelu on hyvä työllistäjä.
Tarpeen voi luoda tarpeen mukaan.