Te, joilla on työ, vieläpä kiva työ, kai ymmärrätte, että oeltte etuoikeutettuja?

Vierailija kirjoitti:

Mikähän on noiden 15 paikan yhdistävä tekijä... vinkki löytyy peilistä.

-Tiedostava, fiksu, muut huomioiva ja ystävällinen ihminen jolle monet kateellisia. Joskin myös herkkä.

Ei narsisti nää itsessään koskaan mitään vikaa,aina jos jokin menee vikaan on se muiden syy,ja tuo viestisi kertoo että semmoinen olet.

Ymmärrän, olen kiitollinen ja huolestunut amatöörien touhuista Arkadianmäellä. Se on sama kuin minä sävelkuurona yrittäisin neuvoa Esa-Pekka Salosta.

En ymmärrä. Kyllä tällä elämänsä joten kuten kustantaa, ja myönnän, että hitusen paremmin kuin tuilla. Mutta jos voittais pari miljoonaa lotossa tms. niin työpaikka jäis taakse ensimmäisenä.

Kouluttauduin nuorena yhteen ammattiin, joka ei ollut pätkääkään minun juttuni. Tein työtä kuitenkin hammasta purren ja hymyssä suin kunnes jäin mammalomalle lähes kymmeneksi vuodeksi kolmen lapsemme kanssa. Se oli ihanaa, mutta 9,5 vuotta kotona riitti hyvin.

Hoitovapaan lopulla kouluttauduin uudelle alalle. Ala oli enemmänkin harrastukseni, jota olin harrastanut jo pienestä pitäen ja se tuntui ihan nappivalinnalta. Kun nuorin lapsi meni kolmen ikäisenä päiväkotiin oli minun aika perustaa yritys ja se yritys on ollut upea työpaikkani nyt lähes 15 vuoden ajan. Tykkään joka ikisestä päivästä ja aina on kiva lähteä töihin. On jännä, että siitä maksetaan vielä rahaakin ja hyvin maksetaankin, sillä olen alan rautainen ammattilainen.

Joo musta tuntuu ihan s etuoikeutetulta kun olen koko kevään ollut stressistä, väsynyt ja käynyt töissä ja työt vaan kasaantuu ja nyt maannut tänään lauantaina koko päivän vaan sängyssä toipumassa työviikosta, jotta jaksan pyörittää samaa rataa maanantaina.

Ei tartte nähdä kavereita, vanhempia ja just ja just saan lapset hoidettua kun sen verran on energiaa. Ja jos en hoida ni mies hoitaa. Asuntoa ei oo siivottu kahteen kuukauteen, ainoastaan vessa 2vko sitten.

Minä en ole etuoikeutettu! Tavallisesta perheestä olen ja minulla on 4 sisarusta. Joka-ainoa kesä siitä asti kun olin 14 on tehty töitä. Ja ihan niitä hommia joita on onnistunut saamaan. Varaa mihinkään ronkelointiin ei ole ollut, huono työympäristö ja huonot pomot ovat kasvattaneet minua yhtä lailla elämän todellisuuteen kuin hyvätkin. Olen ahkeruudellani ja älylläni saanut sen aseman joka minulla nyt on, kenenkään sponsoroimatta. En kestä teitä valittelijoita, menkää pois!

Hali sulle. Selviät kyllä !  Sinun pitää  pärjätä ja nousta tuosta suosta  <3 Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, jotka puhuvat sosiaalipummeista ja laiskoista, ovat itse jotenkin rikkinäisiä. Ovat joutuneet kovattaaan itsensä, jostain syystä. Näistä ihmisitä ei kannata välitää, luulen, että hekin kaipaavat vain huomiota pahalle ololleen.

On se raakaa.

Pakko kertoa, kun veljeni on patologi. Hän oli ollut kerran kaljalla ja siinä oli ollut sitten työtön nuorimies. Olivat jutelleet ja veli oli tarjonnut hänelle pari tuoppia. Se nuori kertoi, että häntä ottaa päähän, kun mihinkää ei pääse elämässä, ei ole työtä jne ja alkaa olemaan aivan loppu.

Siitä meni noin 2kk, niin se sama nuori oli veljeni pöydällä ruumiinavauksessa. Se oli täynnä lääkkeitä. Siinä veljeni oli ihan joutunut istumaan alas ja miettinyt, että kun ihminen on pohjalla, niin ei sitä tarvitse muiden enää siitä alaspäin työntää.

Tiedostan olevani todella onnekas. Olen koulutustasooni nähden (ammattikoulupohjainen) aika hyväpalkkaisessa töissä ja 99 % työajasta etänä kotona. Viihdyn työssä hyvin, eikä työ ole liian stressaavaa, vaan sopivassa suhteessa. Kesäisin vielä helppoa kun 8h työpäivän aikana saa työt tehtyä 2-4 tunnissa, kun on hiljaisempaa noin voi pitää pitkiä taukojakin! Ja ehtii hyvin esim.tekemään kotitöitäkin työpäivän aikana, niin on iltaisin enemmän vapaa-aikaa. Sitten kun joskus saan potkut esim yt seurauksena, niin en aio mennä töihin enää.. ainoastaan silloin jos löytyy etätöitä! Onneksi pärjäisin kyllä rahallisesti just ja just eläkeikään.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas löydän töitä helposti, mutta työpaikoissa on aina jotain vikaa esim. ilmapiirissä, ihmisten asenteissa jne. Sitten joko riitaannun siellä, tai lähden itse pois tai mut savustetaan ulos. En vaan voi jäädä henkisesti väkivaltaiseen paikkaan, tai varsinkaan fyysisesti. Tätä samaa jatkunut jo monta vuotta, ja montahan työpaikkaa- varmaan 15. Aina sama jatkuu ja jatkuu ja loppua ei näy. Joku muu olisi jo heittäytynyt tuille. Itse yhä elättelen toivoa tervehenkisesti yhteisöstä, mukavista ihmisistä ja luotettavasta viisaasta työnantajasta.

Kirjoituksesi on kuin minun elämästä. Minulla sama ongelma. Pääsen töihin, mutta yleensä siellä on todella vttumaisia ihmisiä töissä ja tällaisia en voi sietää. Joten riitaannun myös, lähden joko itse pois, tai minut savustetaan ulos. Kynnysmatoksi en ala.

Kyllä, ymmärrän. Onnea tarvitaan myös siinä, että löytyy kaikin puolin mukava ja hyvä vakituinen työpaikka. Mikäänhän ei ole varmaan, mutta meiltä ei ole ketään vakituista laitettu pihalle miesmuistiin, eli työn jatkuvuuskin on hyvää luokkaa. Eli hyvä mäihä on minulla kyllä käynyt.