Shit!! Upottakaa minut avantoon heti paikalla! :/
Saanen teitä vielä vähän vaivata tällä aiheella. Tuossa pari tuntia sitten istuin ihan normaalisti tekemässä töitäni, ja yhtäkkiä työhuoneeni ovesta pelmahti sisälle se tyyppi, joka oli meillä harjoittelussa ja johon ihastuin! Ääääk!!! Hän oli kuulemma tullut tänne kaverinsa luo viikonlopuksi ja halusi tulla kurkkaamaan tuttuja. Näin hän siis sanoi, vaikka eihän siitä mihinkään pääse, että muunkinlaisia motiiveja tuli mieleeni.
Tämä tapahtui ihan liian yllättäen! :/ Olin ihan orientoitunut niin, etten näe häntä parhaassa/pahimmassa tapauksessa enää koskaan. Jos olisin tiennyt etukäteen hänen tulevan, olisin ehkä pystynyt suhtautumaan koko tilanteeseen rennosti. Nyt minusta tuntui, että kuolen siihen paikkaan. Hyvä kun sain pidettyä itseni jotenkuten kasassa. Jouduin vielä lähtemään kahville hänen ja parin muun tyypin kanssa, kun nämä kaksi muuta vaatimalla vaativat. Emme me mitään ihmeellistä puhuneet, ihan yleistä työ- ja opiskelulöpinää vain. Mutta silti tämä on ihan kamalaa!! Luulin jo päässeni yli pahimmassa kuohunnasta, mutta tämä vain tuli aivan liian äkkiä. Kädet tärisevät vieläkin.
Tulisiko joku heittämään päälleni ämpärillisen jäävettä?? Hitto!!!
Kommentit (15)
Plätsch!
Älä vaan aloita uudelleen...
Vai että kaveria tullut tapaamaan.. Kyllä nämä kaverit tiedetään. Nyt vaan pää kylmänä, rva Tähtivalo.
Hengiteltykin on. Ehkä tämä helpottaa, kun pääsen kotiin viikonlopun viettoon.
Soita vielä perään ja pyydä pojua illalla baariin, niin kuvio on täydellinen.
Oikeasti, kuka jaksaa tuolla tavalla koko ajan tilittää, " iik, ihanaa, nyt se tuli taas!"
Säälin sun miestäsi, kun sillä tuollainen huomionkipeä prinsessa on vaimona...sä et ressukka taida saada tarpeeksi sitä huomiota siinä onnettomassa elämässäsi, voi voi.
älä välitä tähtivalo, juttujasi on kiva lukea ja voin hyvin ymmärtää, että tilanne on ollut erikoinen...
Ihan klassinen on käynyt: tähtivalon mies jäi kotiin hoitamaan pientä lasta niin miehen vetovoima meni pakkasen puolelle kun miehestä tuli kotirintamamies joka viihtyy mopin varressa jne.
Toki silloin naista alkaa muut urokset kiinnostamaan.
Mitäbä luulit?
muihin ihastuminen kerro välttämättä mitään omasta parisuhteesta? Se voi liittyä myös ihmisen ikiomaan identiteetin etsintään, rajojen kokeilemiseen ym. Eiväthän ihmiset omat kriisit puolison vika ole.
Vaan yritin kertoa sitä, että Tähitvalo ei koe omaa miestään enää haluttvana kun on jämähtänyt hellan ja siivouskaapin väliin.
Ja se on ihan tähtivalon oma ongelma, ei puolison! Minä (vahva nainen) huolisin koska vaan tuollaisen rohkean miehen!
Vierailija:
Vaan yritin kertoa sitä, että Tähitvalo ei koe omaa miestään enää haluttvana kun on jämähtänyt hellan ja siivouskaapin väliin.
Kiitos teille, jotka kannustitte. Kyllä tämä varmasti ohi menee. Meillä on ollut kotona mukava ilta. Kerroin miehellenikin tästä episodista ja ihan hyvin hän suhtautui.
Ei paljoa perhettään ämmä kelaa! : (
Minun pääni menee pyörälle vielä vuosienkin jälkeen näistä kohtaamisista, vaikka muuten en miestä juuri ajattelekaan. Mutta kyllä se tunne aina ohi menee.
Äläkä välitä noita piruilijoista. Mikä lie niitä vaivaa taas. Kipeät peräpukamat ehkä?
Siinä sulle kokonainen jääputous valutettuna niskaasi.
Ajatukset on ajatuksia ja sun elämä on sun elämä. Pidä ne erillään.
Tänä aamuna kuin laitoin puhelimen päälle, huomasin että tyyppi oli laittanut minulle yöllä kolme eri tekstiviestiä. Ne taisivat olla baarista laskuhumalassa lähetettyjä tyylinsä ja sisältönsä perusteella. Oli todella karua lukea niitä... jotenkin se fiksu kuva joka minulla on hänestä ollut, koki pahemmanlaisen kolauksen. :/ Mutta ehkä parempi näin. Ainakin taas tajusin, miten ihana se oma vieressä tuhiseva mies on.
Ja muuten teille jotka sanotte etteivät juttuni kiinnosta: ei kai niitä ole pakko lukea, kuten ei mitään muutakaan täällä?
**LÄRPSIS**
: )