Onko/oliko anoppisi kiinnostunut kuulumisistasi? Oma tilanne mietityttää.

Tuskin kyselee, ei ainakaan multa itseltäni. Ja en todellakaan oma-aloitteisesti kerro omista tekemisistäni tai kuulumisistani. Yritän välttää törmäämästä, asuu tuossa ihan "kivenheiton" päässä. 

Mulla on hyvät välit mun anoppini. Kyselee välillä viestillä mitä meille kuuluu. Olen itseasiassa hänen kanssaan enemmän tekemisissä kuin hänen oma poikansa. Mulla on aivan todella hyvä anoppi. Omasta äidistäni en voi sanoa samaa vaikka väleissä hänen kanssaan olenkin.

Minulla ei ole ollut äitiä elämässäni joten olisin ollut iloinen jos anoppini olisi ollut minulle läheisempi. Meillä on anopin kanssa ihan hyvät, mutta aika muodolliset välit. Hän asuu usean sadan kilometrin päässä ja näemme nykyään ehkä kaksi kertaa vuodessa. Emme ole koskaan olleet niin läheisiä, että olisimme soitelleet toisillemme. Aistin aika herkästi asioita ja nämä meidän välimme ovat minun tulkintaa siitä, että kuinka läheiset välit anoppi haluaa meillä olevan. Jos pääsisin reilu 20v ajassa taaksepäin, niin työskentelisin ehkä enemmän sen eteen, että olisimme läheisempiä. Tiedän, että anoppikin on sisimmässään tunteellinen ja hyvä ihminen, mutta hän on sen tyyppinen ettei halua tunkea kenenkään elämään tai haluaisi udella kenenkään elämästä. Ja minä kun olisin kaivannut sellaista äidillistä " tunkeutujaa", johtuen varmaan omasta äidittömyydestäni.

Lapset ovat onneksi lähellä anoppini sydäntä ja aina olen lapsillemme puhunut vain hyvää hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Joku valitti ettei anoppi ollut huolissaan miniän flunssasta. Jopas nyt, kukkalähetys olisi ollut paikallaan.

Kuinka moni teistä miniöistä on kiinnostunut anopin flunssista, sydänvioista, kaihista, nivelrikoista, rollaattorin ostosta? Ei varmaan yksikään, enintään tyyliin: auna se valittaa, jos sattuiai niistä joskus mainitsemaan. No, viisas anoppi puhui itsestäänkään lapsilleen eikä miniöille. Jos pojalle mainitsee vaivoistaan, miniä kirjoittaa vauvalle että anoppi aina valittaa, kohta tietysti kaikki aika menee kun sen laskuja maksaa.

Minä kyllä kyselen anopin ja appiukon voinnit. Kysyn myös, missä kunnossa miehen iäkäs mummo on, kun tiedän hänellä olevan terveysvaivoja. Kuuluu mielestäni kohteliaisiin käytöstapoihin kysyä ja olla kiinnostunut toisten voinnista. Ja en siis utele, vaan kysyn sellaisista asioista, joista ihmiset ovat itse jo aiemmin kertoneet.

On kiinnostunut mutta vastapainoksi  taas omaa äitiäni ei voisi vähempää kiinnostaa. Eläkkeelle jäätyään jokin aika sitten ei ole juuri kotimaassa viihtynyt edes. 

Myönnän olevani käytöstavaton. Kenenkään flunssapäivät ei saa minua tohottamaan ja kyselemään vointia.

Vakavammissa sairauksissakaan en utele, yritän aistia halun jutella, joku kertoo mielellään kaiken, joku pitää omien läheistensä kanssa yksityiskohdat.

Paremmat välit mulla anoppiin on kun äitiini. Anoppi on kiinnostunut arvostelematta ja on ollut tukena vaikeissa elämäntilanteissa muttei tuppaa. Teinillä on mummuun läheiset välit toisin kun mummiin. En koe kuulumisten kysymistä tunkeiluksi.

Saattoi joskus valittaa, ettei tiedä minusta mitään. Vaikka tiesikin. Mutta kun sitten tuli kuulumisiani, harrastuksiani ja muuta esiin, ei tykännyt kuunnella ja vaihtoi nopeasti aihetta/puhui päälle. Eivät olleet kuulumisia, joita halusi kuulla. Ehkä niiden olisi pitänyt olla jotenkin sellaisia, kuin hän haluaa. Mutta olin erilainen kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

En ikinä enää kysy miniältä mitään hänestä itsestään! Erehdyin ekalla tapaamisella kysymään viihtyikö (silloin vielä miniäkokelas) paikkakunnalla, jonne oli juuri muuttanut. Hän vastasi napakasti, että se ei kuulu minulle mitenkään.

Opin kerrasta.

Kun nykyisin kohtaamme, keskustelemme kohteliaasti säästä.

Ehkä siinä oli omat ongelmansa ja miniä luuli, että olet poikasi kanssasi jaaritellut syvällisesti miniän henkilökohtaisista traumoista, murheista ja sopeutumisvaikeuksista uudella paikkakunnalla.