Lue keskustelun säännöt.
Ostin seurakunnan pastorille lahjan, tänään näin sen romuvarastossa
13.06.2023 |
Ostin hengellisen koriste-esineen joululahjaksi. Koskaan ei nainen edes kiittänyt asiasta. Tänään olimme purkamassa erästä lähetystä kirkkoherranviraston takahuoneessa, jossa on siis monentasoista varastotiloja sekä toinen lasten leikkihuoneista. No sieltähän se minun antamani lahja löytyi, leikkihuoneen viereisestä varastosta, jossa on vanhoja leluja ja sekalaista roinaa. Tunnistin kyllä, ei ollut epäilystäkään. Kyseessä ei voi olla sekaannus, sillä annoin lahjan pastorille käteen.
Olen loukkaantunut ja oikeastaan tyrmistynyt, vähän vihainenkin. Lahja on yleiskristillinen ja arvoltaan noin 75€ joten hyvin erikoiselta tämä tuntuu. Olen ajatellut, että pelastan esineen sieltä romuhuoneesta ja sijoitan sen omaan asuntooni, kun kerran se ei pastorin mieleen ole. Voinko näin tehdä? Mitään iloa se ei kenellekään siellä romuvarastossa tuota.
Kommentit (73)
Minusta tämä on aloitus oli hyvä! Ihan 5/5, osuu ja uppoaa av:n yleisöön. Itsekin olen jo kommentoinut kahdesti. Hyvä ap, keksi lisää tällaisia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missähän kuvitteellisessa roolissa ap siellä seurakunnassa on, kun antaa pastorille lahjan ja rymyää varastossa?
Ei se ole varkaus, kun ottaa takaisin itse hankkimansa esineen, josta kukaan ei ole kiinnostunut.
Muuten, jos joku myöhemmin keksisi laittaa tämän esineen myyntiin srk:n kirpputorille, olisiko se eettistä ja oikein?
Vierailija kirjoitti:
Missähän kuvitteellisessa roolissa ap siellä seurakunnassa on, kun antaa pastorille lahjan ja rymyää varastossa?
Maallikkoavustaja. Kyllä näitä on. Joskus lukevat epistolatekstin messussa tai keräävät kolehtia. Toimivat osaltaan järjestäjinä ja "kahvinkeittäjinä" srk:n tapahtumissa.
Kommentoin jo kerran että ap ei voi tietää ilahduttaako jokin esinelahja vai ei mutta kommentoin vielä lisää, koska jäin pohtimaan asiaa toisellakin kannalta.
Eihän me oikein koskaan voida tietää onko jokin lahja saajan mielen mukainen vai ei. Ehkä jos on täsmällinen toive tai lahjalista.
Mut onko tässä valmiiden listojen mukaan ostamisessa enää kysymys ilahduttamisesta, kysehän on rahoittamisesta. Miksi jonkun ihmisen ylipäätään pitäisi ostaa jonkun toisen puolesta jokin tietyn merkkinen parivuoteen pussilakanasetti, eikö olisi helpompaa vaan antaa se sama rahana. Olen jo pitkään pitänyt huvittavana näitä toivelistoja, sehän on kuin kauppalista kun halutaan olla häveliäitä eikä pyydetä käteistä.
Eikö lahja voi koskaan olla kiva ja spontaani yllätyslahja? Tää jatkuva huuto siitä että tavaraa on liikaa, ei kyllä yhtään näy suomalaisten kulutuskäyttäytymisessä. Roinaa ostetaan mikä ehditään, tilataan Kiinasta muoviroskia. Erona tosin on, että tällöin ostaja saa itse päättää mitä turhaa roinaa hän tilaa.
Itse olen saanut jos jonkinlaista lahjaksi, osa olut mieleen osa ei. Ne joista en ole tykännyt, olen laittanut kiertoon. En siis osaa närkästyä mistään lahjasta.
Silti en itse osta tavaraa lahjaksi. Ostan lahjakortteja, kukkia, viiniä sitä juovalle. Joskus olen vienyt vanhan ajan kahvipaketinkin, tosin tummaa paahtoa. Se ilahduttaa retrohenkisyydellään monia. Suklaan ystäville suklaata. Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole varkaus, kun ottaa takaisin itse hankkimansa esineen, josta kukaan ei ole kiinnostunut.
Muuten, jos joku myöhemmin keksisi laittaa tämän esineen myyntiin srk:n kirpputorille, olisiko se eettistä ja oikein?
Olisi oikein. Kai seurakunta saa päättää mitä tavaroillaan tekee. Pappi on lahjoittanut esineen seurakunnalle jättämällä sen yleiseen romuvarastoon (eikä pidä sitä esim työhuoneessaan joka on yksityistä aluetta).
Tästä syystä olen jättänyt antamasta lahjoja kellekään muulle kuin perheelle. Vanhemmat on jo kuolleet, sisarusten lapset jo isoja ei heille tartte mitään antaa. Appivanhemmat asuvat yltäkylläisyydessä Espanjassa, olisi hassua lähettää jokin paketti sinne. Kavereiden kanssa on sovittu ettei lahjoja.
Inhoan käyttää aikaa lahjoihin. Omille lapsille ja miehelle on sen sijaan kiva ostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidänkylän pastori Luttiselle kelpaa tavara kuin tavara
Romumies tyhjentämään koko varasto ja tila tuottavaan käyttöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole varkaus, kun ottaa takaisin itse hankkimansa esineen, josta kukaan ei ole kiinnostunut.
Muuten, jos joku myöhemmin keksisi laittaa tämän esineen myyntiin srk:n kirpputorille, olisiko se eettistä ja oikein?
eikö? entäs jos lähikauppias tulisi kotiisi hakemaan kaapistasi vielä avaamattoman pakkauksen ruokaa itselleen ja perustelisi, että ei se varkaus, kun ottaa takaisin itse hankkimansa tavaran, josta kukaan ei ollut kiinnostunut.
kun ap antoi tavaran lahjaksi pastorilleen ja pastori sen otti vastaan, niin siitä tuli pastorin omaisuutta.
tai mikä lie kirkkoherra.
ei jaksa näitä trolliketjuja lukea niin tarkkaan, mutta vastasinpa siksi, että tiedän lähipiiristäni juuri noin epärehellisiä ihmisiä kuin tuo lainamani kirjoittaja, että joskus tämäkin ketju löytää heidän silmiensä eteen ja voivat sitten pohtia.
Ihmeen paljon epärehellisiä varkaita tässä ketjussa. Lahjoitettu tavara ei ole enää antajan omaisuutta, eikä hänellä ole siihen mitään oikeutta, eikä hän voi päättää mitä tavaralla tehdään.
Todennäköisesti papin työsopimuksessa lukee, että lahjuksia ei saa ottaa vastaan. Tällöin lahjat siirtyvät suoraan seurakunnan omistukseen. He tekevät sitten tavaroillaan mitä haluavat (lahjoittavat /myyvät). Jotainhan niille on tarkoitus tehdä, koska niitä säilötään, eikä heitetä sitä mukaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ihminen, jolla ei ole minkään sortin tyylitajua tai makua antaa lahjan, niin lahjasta kiitetään ja tungetaan se roskiskaapin ylähyllylle, tai sitten se voi vaikka vahingossa hajota pölyjä pyyhittäessä...
käytännössä kysyt "saanko varastaa"
kuinkas mones käsky kuului "älä varasta"?
krisitllisenä varmaan tiedät googlaamatta