Miksi isovanhemmat tulevat passattaviksi pikkulapsiperheeseen eivätkä auta?
Toisesta ketjusta kopioitu viesti, jossa kirjoittaja pohti, miksi appivanhemmat eivät osaa lukea ollenkaan rivien välistä.
"Appivanhemmat olivat meillä pitkän päivän kylässä, kun mieheni oli poissa kotoa. Appivanhemmat eivät hoksanneet lähteä, kun pienen lapsen nukkumaanmenoaika lähestyi. Eivät edes tajunneet kommentista "me ryhdyttäisiin nyt tässä rauhoittumaan nukkumaanmenoa varten ja tekemään Leo-Islan iltapuuhia", että nyt olisi hyvä hetki lähteä kotiin. Appivanhemmat jäivät meille pyörimään vielä siinä vaiheessa, kun lapsi oli jo pinnasängyssä. Lähtivä lopulta, kun olin 20 minuuttia tehnyt kotitöitä appivanhempien maatessa sohvalla ja anoppi totesi, että voisivat lähteä ja antaa minun olla rauhassa. Vihdoin."
Millaiset appivanhemmat makaa sohvalla miniän tehdessä ilmeisesti pikkulapsiperheessä kotitöitä? Miksi tällaisissa tilanteissa ei olla avuksi? Ei ihme, että monilla miniöillä anoppi nyppii, jos käytös on tuollaista.
Kommentit (1703)
Suuri kateuden aihe näkyy olevan jos itse on ollut koulun lomilla, vanhempien ollessa töissä, mummolla tai serkkulassa. Nyt ei sitten oma anoppi/äiti tarjoa samaa jos on vielä työelämässä hänkin.
Meidän lapsilla, s. 70- 80- luvulla ei ollut sellaisia mummoja eikä sukulaisia. Kesäsiirtoloissa olivat tai avain kaulassa kotona.
Itse jäin sinä vuonna eläkkeelle kun vanhin lastenlapsista syntyi. Minulla on ollut mahdollisuus hoitaa lapsia, ottaa viikonlopuksi, loma-aikoina kun vanhemmat töissä. Ensin särmiä hiottiin miniöiden kanssa, viisi A-nelosta ja tarkat ohjeet kun 2,5 vuotias eka kerran tuli yöksi. Vähän hätätilanne silloin raskauden takia.
Luottamus löytyi ja kun miniä totesi
ajan mittaan luottavansa täysin, tosin kritiikkinä oot ylihuolehtivainen. Mutta oli mukava kun löytyi yhteinen sävel.
Vierailija kirjoitti:
Mom in law kirjoitti:
No kenellä mitenkin. Tavallisempaa kuitenkin on, että miniä passauttaa mummolassa itseään. Ettei pitkät kynnet mene piloille. 💅
Yleistä missä? Ei ainakaan omassa tuttavapiirissäni.
On nuorissa äideissä näitä bimboja, jotka ensimmäiseksi saadessaan rahaa pistävät kynnet ja ripset kuntoon ja tämän jälkeen valittelevat kun ei oo varaa ostaa lapsille vaatteita. Onneksi ovat pieni vähemmistö.
Mitähän jos miniä tekisi only fansia? Tai olisi liuta lapsia edellisistä liitoista? Ainakin hänellä olisi vertailukohtaa anopeista.
Ei, älköön kukaan suuttuko, uusliitot ovat niin tavanomaisia. Omassa perheessä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä syy on ihan kuule se, että heidän mielestään he kuuluu meidän perheeseen ja kokivat loukkaavana, kun sanoin, että haluaisin rauhoittua lasten kanssa oman perheen kesken, jotta lapset nukahtavat. He ovat mielestään perhettä, joten he ei mielestään häiritse. Mitä nyt keksivät mm. alkaa leikkiä hippaa pihalla, kun olen jo kertaalleen käyttänyt lapset iltapesullakin ja kieltänyt piirrettyjen katselun ja rymyämisen.
Taidat olla Oulusta. Tainsukua ainakin. Tympeys kuuluu ja kauas.
ookkonää pölijä
Vierailija kirjoitti:
Mom in law kirjoitti:
No kenellä mitenkin. Tavallisempaa kuitenkin on, että miniä passauttaa mummolassa itseään. Ettei pitkät kynnet mene piloille. 💅
Olen korkeintaan vartin anoppilassa vuodessa. Senkin vain, jos mies käy käy viemässä äitienpäiväkukat tms kun ollaan muutenkin ajamassa anoppilaan ohi. Muuten ei käydä. Ei tarvitse passata.
Ihan parasta onkin pitää mahdollisimman harvat välit. Kun kyllästyin passaamaan nirppanokka miniää, pistäytyvät nykyään 1-2krt/vuosi.
Mökille ei pyydetä täysihoitolaisia ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Suuri kateuden aihe näkyy olevan jos itse on ollut koulun lomilla, vanhempien ollessa töissä, mummolla tai serkkulassa. Nyt ei sitten oma anoppi/äiti tarjoa samaa jos on vielä työelämässä hänkin.
Meidän lapsilla, s. 70- 80- luvulla ei ollut sellaisia mummoja eikä sukulaisia. Kesäsiirtoloissa olivat tai avain kaulassa kotona.Itse jäin sinä vuonna eläkkeelle kun vanhin lastenlapsista syntyi. Minulla on ollut mahdollisuus hoitaa lapsia, ottaa viikonlopuksi, loma-aikoina kun vanhemmat töissä. Ensin särmiä hiottiin miniöiden kanssa, viisi A-nelosta ja tarkat ohjeet kun 2,5 vuotias eka kerran tuli yöksi. Vähän hätätilanne silloin raskauden takia.
Luottamus löytyi ja kun miniä totesi
ajan mittaan luottavansa täysin, tosin kritiikkinä oot ylihuolehtivainen. Mutta oli mukava kun löytyi yhteinen sävel.
Mun äiti pyysi ohjeet kirjallisena, kun mun lapset olivat pieniä ja menivät ensimmäisiä kertoja yökylään.
Anoppi viis veisasi meidän säännöistä, kuten siitä, että lasta kuljetetaan autossa turvaistuimessa. Suoraan nauroi päin naamaa, kun ei ennenkään.... Myöhemmin on kitissyt, kun hän ei ole saanut lapsia yökylään. Jostain syystä luottamusta ei ole.
3333 kirjoitti:
Jännä, että tässä puhutaan vain appivanhemmista. Mitä, jos vieraat ovatkin parhaita kavereitasi, niin oletatko heidän automaattisesti auttavan sinua? Monesti kaverit saavat paremman tarjoilun kuin appivanhemmat.
Pian on vaikea mennä kylään , kun ei tiedä, miten pitää käyttäytyä.. pitääkö tyhjätä astianpesukone vai auttaa silityksessä
Itse, jos menen kylään, istun siellä missä isäntäväki istuu ja seurustelen heidän kanssaan. En yleensä mene ilmoittamatta, joten olettaisin, että isäntäväki on tietoinen tulostani ja ehkä seurustelee hetken kanssani ilman isompaa härdelliä. Voin auttaa, jos pyydetään, mutta minullakin on 3 lasta, joten en mene mieluusti naapuriin hoitamaan heidän kotitöitään vaan seurustelemaan mukavien naapureiden kanssa. Välillä sitä haluaa itsekin hetken rauhaa
mun ystävä sai kaksoset ja kyllä minä autoin välillä häntä sen jälkeen kun tuli ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mom in law kirjoitti:
No kenellä mitenkin. Tavallisempaa kuitenkin on, että miniä passauttaa mummolassa itseään. Ettei pitkät kynnet mene piloille. 💅
Olen korkeintaan vartin anoppilassa vuodessa. Senkin vain, jos mies käy käy viemässä äitienpäiväkukat tms kun ollaan muutenkin ajamassa anoppilaan ohi. Muuten ei käydä. Ei tarvitse passata.
Ihan parasta onkin pitää mahdollisimman harvat välit. Kun kyllästyin passaamaan nirppanokka miniää, pistäytyvät nykyään 1-2krt/vuosi.
Mökille ei pyydetä täysihoitolaisia ollenkaan.
Arvaa onko helpotus, kun ei tarvitse kieltäytyä kutsusta?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on napakka miniä. Kerää joka kesä marjat ja sienet ja saa niistä lisätienestiä palkan päälle. Aina tarjoamassa apua kaikkiin hommiin.
On kotoisin Aasiasta. Suomalaiset naiset ovat enimmäkseen hirveän laiskoja lössyköitä.
Ei suomiminiän selkä taivu marjametsään.
Hän istuu täällä luuri kädessä aamusta iltaan. Vanhemmat tekee työt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mom in law kirjoitti:
No kenellä mitenkin. Tavallisempaa kuitenkin on, että miniä passauttaa mummolassa itseään. Ettei pitkät kynnet mene piloille. 💅
Olen korkeintaan vartin anoppilassa vuodessa. Senkin vain, jos mies käy käy viemässä äitienpäiväkukat tms kun ollaan muutenkin ajamassa anoppilaan ohi. Muuten ei käydä. Ei tarvitse passata.
Ihan parasta onkin pitää mahdollisimman harvat välit. Kun kyllästyin passaamaan nirppanokka miniää, pistäytyvät nykyään 1-2krt/vuosi.
Mökille ei pyydetä täysihoitolaisia ollenkaan.Arvaa onko helpotus, kun ei tarvitse kieltäytyä kutsusta?
Ei tarvitse kieltäytyä kun ei kutsuta. Ei edes helteillä mökille.
Helppo homma kirjoitti:

Koita ymmärtää, kukaan ei halua sun mökille, varsinkaan helteillä.
nähty on kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on napakka miniä. Kerää joka kesä marjat ja sienet ja saa niistä lisätienestiä palkan päälle. Aina tarjoamassa apua kaikkiin hommiin.
On kotoisin Aasiasta. Suomalaiset naiset ovat enimmäkseen hirveän laiskoja lössyköitä.Ei suomiminiän selkä taivu marjametsään.
Hän istuu täällä luuri kädessä aamusta iltaan. Vanhemmat tekee työt.
Miksi pitäisi taipua? Onko se joku ihmisyyden mitta?
T. Marjastan lähinnä pakastealtaalla
Vierailija kirjoitti:
Ei tyhmistä ihmisistä - missään tilanteessa - pääse irti kuin sanomalla suoraa, että ei sovi.
Valitettavasti niitäkin on, joille ei tehoa edes suoraan sanominen.
Me mummina ja vaarina olemme auttaneet pojan perhettä, monin tavoin, lasten hoitoa, kaupassa käyntiä, tarpeellisten vaatteiden ostoa ym. Myös apua on toisinpäin tarvittaessa, lapsiperhe elämä on haasteellista aikataulujen sovittaminen arjessa, lapsenlapsilta saa takaisin vilpitöntä rakkautta, he ovat suuri elämänilo.
Erikoista keskustelua. Lapsuudessani meidän mummi asui samassa talossa kuin meidän perhe. Se oli isäni rakentama talo ja koskaan en kuullut mitään puhetta edes siitä, että maksaako mummi vuokraa. Sittemmin kun menin naimisiin, olin tosi iloinen siitä että sain niin kivat appivanhemmat. Anoppini auttoi meitä monin tavoin mm. kutoi tai ompeli taitavasti meille ja varsinkin pojallemme joka oli hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Tosi outoa jos omat sukulaiset tuntuvat täysin vierailta ja heistä halutaan vain äkkiä eroon ja linnottaudutaan "meidän perheeseen"

Tässä keskustellaan appivanhemmista jotka tunkee kylään ilmoittamatta ja löhöävät sohvalla 12 tuntia palvelua vaatien.
Miksi heidät pitäisi kokea?
Vierailija kirjoitti:
Erikoista keskustelua. Lapsuudessani meidän mummi asui samassa talossa kuin meidän perhe. Se oli isäni rakentama talo ja koskaan en kuullut mitään puhetta edes siitä, että maksaako mummi vuokraa. Sittemmin kun menin naimisiin, olin tosi iloinen siitä että sain niin kivat appivanhemmat. Anoppini auttoi meitä monin tavoin mm. kutoi tai ompeli taitavasti meille ja varsinkin pojallemme joka oli hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Tosi outoa jos omat sukulaiset tuntuvat täysin vierailta ja heistä halutaan vain äkkiä eroon ja linnottaudutaan "meidän perheeseen"
Sinä sait kivat appivanhemmat. Mä sain anopin, joka inhosi minua jo ennen kuin minua edes tapasi. Koita sitten viihtyä sellaisen ihmisen irvikuvan seurassa ja rakentaa hyvää suhdetta.

Näiden jeesustelupuheenvuorojen kirjoittajille ei voi muuta mainita kuin sen, että toivottavasti tajuat olevasi onnekas, kun sinulla selkeästi ei ole tuollaisista tuppautujasukulaisista minkäänlaista kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista keskustelua. Lapsuudessani meidän mummi asui samassa talossa kuin meidän perhe. Se oli isäni rakentama talo ja koskaan en kuullut mitään puhetta edes siitä, että maksaako mummi vuokraa. Sittemmin kun menin naimisiin, olin tosi iloinen siitä että sain niin kivat appivanhemmat. Anoppini auttoi meitä monin tavoin mm. kutoi tai ompeli taitavasti meille ja varsinkin pojallemme joka oli hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Tosi outoa jos omat sukulaiset tuntuvat täysin vierailta ja heistä halutaan vain äkkiä eroon ja linnottaudutaan "meidän perheeseen"
Sinä sait kivat appivanhemmat. Mä sain anopin, joka inhosi minua jo ennen kuin minua edes tapasi. Koita sitten viihtyä sellaisen ihmisen irvikuvan seurassa ja rakentaa hyvää suhdetta.
Mistä tiedät inhonneen sinua, ennen kuin tapasitte? Ei kai miehesi semmosia puhunut, vai kui? Oliko mies jo silloin mustasukkainen äidistään!
Sinuna olisin ystävällinen hänelle ja unohtaisin täysin hänen negatiivisuutensa, auttaisin ja olisin parempi miniä kuin hän kuvittelikaan. Ajattelisit tulevaisuutta!