Masentunut lääkärin vastaanotolla

Sain asiallista ja ystävällistä kohtelua tk-lääkäriltä, diagnoosi ihan keskustelun perusteella. Kirjoitti pari viikkoa sairauslomaa ja määräsi lääkkeitä. Antoi myös soittoajan psyk. sairaanhoitajalle, jolla kävin kerran ja jonka mielestä minut pitäisi siirtää psyk. polin asiakkaaksi. Toisella lääkärikäynnillä muistaakseni sovittiin lähetteestä, joka kyllä hylättiin, mutta sitten toinen meni läpi ja pääsin erikoissairaanhoidon asiakkaaksi kiitettävän nopeasti, muistaakseni kuukaudessa. Mulla kaikki meni kyllä ihan jouheasti, tämä tapahtui noin 8 vuotta sitten, taitaa olla nykyään huonontunut tilanne ja pidemmät jonot.

Masennusdiagnooseja jaellaan turhan hövelisti, ottaen huomioon, kuinka vähän psykologian kursseja lääkärit joutuvat käymään. Ja kyllä, ko. diagnooseja jaetaan, vaikka kertoisit vain elämänkriisistäsi. Myös pillerireseptin saa kouraan turhan helposti. Mutta lääketiede on lääketiede syystä. Lääkkeet ovat keskeinen osa ko. tiedettä.

Masennus itsessään on seurausta uupumisesta. Masennus on oikeastaan monen elämän osa-alueen epätasapainotila ja usein myös menneisyyden vaikeiden kokemusten aktivoitumista. Siksi toipuminen vaatii itseltä hyvin tietoista otetta ja huolenpitoa itsestä. Mielestäni lääkäreiden tulisi opettaa näitä asioita asiakkailleen sen sijaan, että kirjoitetaan resepti kouraan ja otetaan liukuhihnalta seuraava potilas sisään.

Vierailija kirjoitti:

Masennusdiagnooseja jaellaan turhan hövelisti, ottaen huomioon, kuinka vähän psykologian kursseja lääkärit joutuvat käymään. Ja kyllä, ko. diagnooseja jaetaan, vaikka kertoisit vain elämänkriisistäsi. Myös pillerireseptin saa kouraan turhan helposti. Mutta lääketiede on lääketiede syystä. Lääkkeet ovat keskeinen osa ko. tiedettä.

Masennus itsessään on seurausta uupumisesta. Masennus on oikeastaan monen elämän osa-alueen epätasapainotila ja usein myös menneisyyden vaikeiden kokemusten aktivoitumista. Siksi toipuminen vaatii itseltä hyvin tietoista otetta ja huolenpitoa itsestä. Mielestäni lääkäreiden tulisi opettaa näitä asioita asiakkailleen sen sijaan, että kirjoitetaan resepti kouraan ja otetaan liukuhihnalta seuraava potilas sisään.

Mihin tämä näkemyksesi perustuu (en tarkoita että se olisi väärä)? Yleiseen keskusteluun, omaan kokemukseen vai ystävien kokemuksiin?

Menin kyllä lääkäriin muista syistä, mutta nostin epäilyn masennuksesta itse esiin. Tein testin, ja sitten alkoi tapahtua. Sain kaiken mahdollisen avun seuraavan puolentoista viikon aikana. Nyt olen kuntouttavassa ja voin todellakin sanoa, että nyt menee paremmin. Lääkkeet eivät itsessään ole parantaneet, mutta uskon, että niistä on ollut apua.

Ainakin osittain masennukseni johtui pitkittyneestä työttömyydestä, ja tiedän itsekin, että pieni pakko tehdä asioita auttaa, ja saa ajatukset pois omista ajatusjumeista. Myös pieni pakko kohdata työkavereita, auttaa pitämään tietyt rutiinit tarpeeksi pitkään, etten putoa taas sohvan pohjalle haisemaan.

Muistelisin että kyllä jonkun "työdiagnoosin" jo ekalla kerralla saa sen perusteella kun täyttelee pari mielialakaavaketta, siis joku peruste millä ohjataan jatkohoitoon yms.

Mutta ei niistä diagnooseista niin paljoa tarvitse välittää siinä vaiheessa ainakaan, ne muuttu/tarkentuu/jää pois kokonaan ajan myötä.

Asiallista. Ensimmäisellä kerralla olin opiskelijahuollon piirissä, vaikka hyvästi aikuinen jo olinkin. Lääkärin käyntejä, keskusteltiin lääkityksestä (siinä pisteessä olin, että mielelläni aloitin) sekä psyk. sairaanhoitajan käyntejä. Sairaslomaa en halunnut.

Joitakin vuosia myöhemmin masennus paheni ja soitin terveysasemalle varatakseni lääkärille ajan. Käskivät päivystykseen, että asia saadaan nopeammin käyntiin ja mahdollinen lääkkeiden uudelleen aloitus. Pääsin näin heti lääkärille, lääkitys palautettiin, kävin psyk. sairaanhoitajalla, myöhemmin psykiatrille ja sitä kautta psykoterapiaan. Terapiassa kävin reilut kolme vuotta.

Kaikista näistä on ollut itselleni apua. Sairaslomaa ei ole ollut, työ ja opiskelu pitänyt edes hetken elämässä kiinni, vaikka se raskasta olikin. Lääkkeitä en ole syönyt pariin vuoteen ja pärjään ihan ok. Tiedostan kuitenkin taipumukseni kroonistuneeseen, keskivaikeaan masennukseen, joten tulen varmasti tarpeen niin vaatiessa menemään takaisin lääkärin puheille. Lääkityskin muuttunee siinä vaiheessa jatkuvaksi estolääkitykseksi. Mitään yksittäistä, selkeää syytä masennukselle ei ole. Ehkä vain kuormittava menneisyys. Mutta, toistaiseksi kaikki hyvin.