Tämä on nyt sitten ensimmäinen joulu esikoisemme kuoleman jälkeen.

Mieheni läheinen serkku, lapsemme kummisetä, kuoli viikkoa ennen joulua. Olimme hänen vanhempiensa luona odottamassa häntä kummilastaan katsomaan, kun soitto tuli.



Suru oli tietenkin suuri eikä joulumieltä juuri ollut. Lasten takia oli kuitenkin jaksettava juhlia. Ja kun sitä lasten iloa ja odotusta katseli, tuli itsellekin joulumieli. Hautausmaalla käytiin itkemässä ja sytyttämässä yleisesti kynttilä, ja se jotenkin lohdutti.



Kuten sanottu, tämä ei ole mitenkään verrattavissa teidän suruunne ja tilanteeseenne. Mutta se joulun aika voi kuitenkin sujua helpomminkin, kuin pelkäät. Ja tärkeintä on varmasti antaa toisten lasten iloita joulusta syyllistämättä. Itse nautit siitä niin kuin jaksat, mutta kerro lapsille, että ei ole väärin, jos he ovat iloisia! Itse varmaankin lapsena pelkäisin eniten sitä syyllisyyden tunnetta.



Voimia koko perheelle selvitä joulun yli. Toivottavasti saat joulurauhan sydämeesi.

En voi edes kuvitella miltä susta tuntuu. Mutta luulen että aika on ainoa joka tekee tehtävänsä. Voimia tosiaan!

Niin että se joulun järjestäminen ei olisi niin iso urakka, joku muu hoitaisi ruoan ja ohjelman.



Jokin maatilaloma tms.

muista että lapsille ei joulu tule samoista asioista kuin aikuisille. Paistatte yhdessä pipareita valmistaikinasta. Unohda siivoamiset. Osta laatikot valmiina. Koristelkaa paljon, siivotkaa vähän.



Mökkiloma on siitä hyvä että hössötystä vähän, tunnelmaa paljon. Ja pois sieltä kotoa...

Mummola? Mokki? Maatilaloma?



Voimia

Mutta kun pääsee alkuun, saa yllättävän paljon aikaiseksi. Mulla ainakin se " kiire" ja tohina itseasiassa helpotti oloa, vaikken niin uskonutkaan.



Ensimmäinen vuosi on muutenkin se rankin, kaikki tapahtuu ensimmäistä kertaa ilman lasta. Mutta usko pois, se helpottaa kun aika kuluu, ja elämä asettuu taas uomiinsa.



Toki lapsetkin ymmärtävät äidin ja isän surun, onhan menetys heillekin suuri, ja lasten nähden täytyykin surra, mutta on aivan totta että joulu mm on lapsille sellainen juhla, josta heidänkin tulisi nauttia (ja nähdä vanhempansakin nauttivan heidän ilostaan, vaikka vaikeaa olisikin) joten ei siinä tosiaan auta muu kuin koota ne voimat ja ajatella niitä vielä läsnäolevia.



Paljon voimia ja enkeleitä koko perhelleenne!!



t. saman kokenut

Yritin ehdottaa miehelleni, että lähtisimme muualle jouluksi. Hänestä se on tosiasioiden pakenemista. Mieheni kokee, että seuraavana jouluna tilanne kotona olisi yhtä vaikeaa kuin nyt, ja ettei lähteminen poista surua ja tuskaa tyttäremme puuttumisesta lainkaan. Hänestä tämä olemassaoleva perhe on nyt se, jonka kanssa käymme yhdessä läpi arjen ja pyhät ja luomme uudet perinteet.



Ymmärrän kyllä mieheni kannan ja kunnioitan sitä, ei tämä joulu varmasti ole yhtään helpompi hänellekään. On vaan niin voimaton ja saamaton olo.

kyllä joulu voi olla harras ja surullinenkin ja silti se voi olla " kunnon joulu" .

Ole armollinen itsellesi. Joulu tulee, vaikka ei olisi siivottu ja suuren osan ruuista saa valmiina.



Isäni kuoli joitakin vuosia sitten joulukuun alussa, hautajaiset olivat 21.12. Ennen hautajaisia en tehnyt joulun eteen mitään, keskityin selviämään hautajaisiin asti.



Joulu tuli siltikin :). Lapsille oli lahjansa, ruokaa oli pöydässä ja olimme koko suku koossa meillä.

Viettäkää aikaa sylitysten, pelatkaa ja leikkikää. Lapsi kuin lapsi ilahtuu lahjoista. Postimyynnistäkin vielä ehtii niitä hankkia. Hankkikaa jouluruoat valmiina. Sisaruksille on varmasti tärkeää muistella menetettyä sisarusta; viekää siis kynttilät ja kukat haudalle. Kyynelissä ei ole mitään väärää, kunhan muistatte näyttää lapsille, että he ovat yhtä tärkeitä kuin isovelikin/siskokin. Puhukaa poismenneestä lapsesta preesensissä; onhan hän yhä teidän lapsenne, vaikka ei luonanne olekaan. Voimia teille!

Mutta älä ota stressiä. Puhukaa koko perheen kanssa, jutelkaa, mitä kukakin odottaa joululta. Asia on kaikille taatusti vaikea, eikä ehkä kukaan koe tätä joulua kovinkaan iloiseksi tapahtumaksi.



Tee mitä jaksat, tilatkaa vaikka jotain ruokaa jostain jos et jaksa tehdä. Tärkeintä kuitenkin on nyt yhdessä olo, ei se, onko hellan takana likaa vai ei... Ekä niitä lahjoja tarvitse niin kauheasti olla, muistelkaa esikoistanne jouluna yhdessä, käykää hänen haudallaan. Luokaa omat perinteet " uudenlaiseen jouluun" .



Mikään ei kuitenkaan ole samalla tavalal kuin vuosi sitten, joten älkä tehkä tästä samalaisat joulua... Äläkä yritä enempää kuin jaksat. Joskus varmasti helpottaa, tai ainakin surun kanssa toivottavasti oppiii elämään.



Otan osaa suureen menetykseesi

Joulun järjestäminen ja arjen touhut muille lapsille ovat varmaan todella rankkoja. Toisaalta lapsesi ovat varmaan se syy, että on pysyttävä itse päivissä kiinni.

Suru ei katoa, mutta varmasti muuttaa muotoaan. Tämä ensimmäinen vuosi on vaikein. Aika tuo lohdutusta sanotaan.



Älä vaadi itseltäsi liikaa. Jos ja kun joulu tulee, tee sen verran kuin jaksat. Unohda joulusiivous, ehkä jaksat perussiivota vähän ennen aattoa. Eivät lapset sitä ajattele. Osta jouluruoat valmiina.



Lahjaostoksille taidat joutua, jos lapsillesi haluat yllätyslahjoja. Mitä jos miettisit lahjat valmiiksi kotona (mainoksia, lelukirjoja, netti, juttelut lasten kanssa) ja kävisit sitten vain hakemassa ne - tai ehkäpä joku muu käy ostamassa ne.

Onko sinulla ystäviä? Heistä moni varmasti haluaisi auttaa, mutteivät oikein tiedä miten. Pyydä rohkeasti apua.



Oletko saanut apua? Vertaistukea tai ammattiapua? Muista, ettei sinun tarvitse jaksaa yksin. Anna jonkun kulkea kanssasi.



Vielä sanoisin - sillä jotain haluaisin sanoa, vaikken pystykään ottamaan surun painoa pois - että annan surun tulla. Ehkäpä on hyvä, ettet vaan koeta pärjätä ja piilottaa kyyneleitä.

Itse pelkäsin vuosipäivänä mennä rakkaan haudalle, mutta turhaan. Itkin ja paruin itseni uuvuksiin. Sitten tuli parempi olo. Kotona ei itkettänyt yhtään.

Ehkä sinunkin kannattaa aattona antaa muistojen tulla ja olla hetki omassa rauhassasi (hautausmaa?) ja sitten ehkä jaksat joulun touhut.

En tiedä, mutta toivon sydämestäni sinulle lohtua nyt ja jouluna ja jokainen päivä!!!

Pyydä jotain läheistäsi hankkimaan lapsille lahjat, annat vain rahan ja mahdolliset toiveet, mitä heille ostettaisiin.

Ihan oman jaksamisen mukaan jotain sellaista jouluperinteestänne, joka tuo lapsille joulun tunnelmaa.

Esim. kotona ollessa mahdollisesti kuusi, koristeita esille, jotka ovat olleet aiemminkin.

Joulua viettämään henkilöiden kanssa, jotka voivat olla luontevasti mukana aatossa, esim. omat vanhemmat. Tiukan paikan tullen voit sitten väistää takavasemmalle ja aikuisia läsnä lasten kanssa.



Tai pyydät läheisiä koristelemaan, jos et itse jaksa.



En kyllä oikeestaan osaa antaa mitään konkreettista neuvoa. Ajattelen teitä hiljaa mielessäni ja toivon voimia jaksaa. Olette olleet älyttömän jaksavia. Lähetän myös rakkautta.



Oikein hyvää joulua perheellenne. Lapsille rakkautta ja ripaus joulun tunnelmaa.

sen jälkeen joulut olivat vaikeita. Helpointa oli mennä pois tai olla niin kuin ei olisi joulua ollenkaan. Oli liian raskasta kun jouluna kuintekin muisteli toista.



Tänään just mietin että nyt joulutkin tuntuvat ihanilta kun on omia lapsia. Siis 12 vuotta tuosta kuolemasta toipumiseen meni.



Voimia kovasti. ja otan osaa.

Ymmärrän tunteesi täysin. Oman tyttäreni kuoleman jälkeen en muista ekasta joulusta juuri mitään, eikä muista miehenikään. Sumussa se meni. Kai sitä jotain lahjoja silti tuli lapsille hommattua ja kinkku paistettua.



Sen kuitenkin muistan, että se valtava kynttilämeri haudoilla jollakin tapaa rauhoitti, tuli hyvin levollinen mieli ja oikea joulumielikin. Ei joulun tarvitse aina olla sitä lahjojen ja koristeiden paljoutta......

Itkettää ihan hirveästi, mutta jotenkin sananne helpottivat.



Välillä tuntuu, että tämän surun kanssa voi jo elää, välillä menee taas niin paljon takapakkia, ettei jaksaisi taas pystypäin kävellä eteenpäin. Toisinaan on niin hirveä ikävä, toisinaan vain niin nurerrettu ja lyöty olo. Toisena päivänä olen taas niin vihainen siitä, että jouduin luopumaan lapsestani, se tuntuu niin epäreilulta.



Tiedän, että murheet ja vaikeudet ovat suhteellisia, mutta en varmasti kuluneen vuoden aikana ole ollut sukulaisilleni ja ystävilleni helpoin mahdollinen ihminen. Olen niin tukehtunut omaan suruuni, etten jaksaisi millään ymmärtää muiden tilanteita työkiireistä, uhmaikäisistä lapsistaan, yövalvomisista ym.



Uuden vuoden lupaksena annan kuitenkin sen, että pyrin huomioimaan muiden läheisteni tilanteita paremmin. Tämä tuleva joulu tuntuu vain kovin raskaalta ja huomaan käpertyväni jälleen itseni, perheeni ja yhteisen surumme ympärille. Yritän kuitenkin ryhdistäytyä ja saada joulumieltä koko perheellemme.



Kiits vielä osanotoistanne.

Jos haluat kirjoitella saman kokeneelle, laita sp-osoite....

Ilmeisesti hieman vanhempi jo, koska puhut esikoisesta. Me menetimme 10-vuotiaan äkillisesti ja suru senkun jatkuu ja raastaa....Joulut on kamalia, mutta ensimmäisen joulun jälkeen kuitenkin helpottaa...

Muut sisarukset luulee, ettei heistä välitetä jos vain elätte pelkkää surua. Juuri kuulin, että eräs lapsi oli 4 v sisaruksensa kuoleman jälkeen huutanyt yhtäkkiä ahdistuneena, että hänestä ei ole kukaan välittänyt sisaruksen kuoleman jälkeen. Huuto tuli ennalta arvaamattomasti ja näkyvää surutyötä ei ollut ollut enää aikoihin. Mutta koittakaa nyt huomioida entistä enemmän eläviä lapsianne ja eläkää sitä elämää mikä on. Tai antakaa lapsenne muille.

Empatiaa.

Kun /jos epäonni potkaisee teitä joskus, muista sitten kirjoittamasi teksti.