Varhaisultra 5+4 eikä näkynyt mitään
Varhaisultrassa käyty eikä kohdussa näkynyt kuin piste ja paksuuntunut limakalvo.
Onko vielä toivoa?
Kommentit (9)
On vielä toivoa. Mulla näkyi 5+0 tienoilla joku pallo kohdussa mutta ei mitään alkiota eikä ruskuaispussia. Sykkeestä nyt puhumattakaan.
Käy uudestaan viikon, kahden päästä. Tsemppiä!
Mulla on seuraava ultra maanantaina n. 7+0 ja suuret toiveet että siellä näkyisi kaikki mitä kuuluu.
Esikoisesta menin ultraan 5+ jotain ja silloinkin näkyi pallo kohdussa eikö osattu sanoa varmaksi onko sikiötä vai ei.
Nuoremmasta menin vasta viikoilla 7+1 ekaan ultraan ja silloin näkyi "koko paketti". Yleisesti ksi suositellaankin varhaisultraa mieluiten vasta 7+ viikoille Erityisesti jos hedelmöitysaika ei ole täysin varma.
Pitipä ihan kaivaa lasteni ultrakuvat esille, koska muistin, että kävin esikoisesta varsinkin ja 25v ensiodottajana jo tosi varhain ekassa ultrassa ja se oli juurikin rv5+4, tässä kuvassa näkyy ruskuaispussi.
Muistan kuinka asia jäi mietityttämään ja sovin silloin yksityisen gynen kanssa jonka luona kävimme, että tulen 1vkon kuluttua uudelleen ja kas, kuvassa näkyy pikkuroloin kynnen kokoinen alkio josta saatiin myös sydämen syke kuuluviin.
Jestas sentään, nyt tuli pala kurkkuun😍.
Minulla on näitä kuvia aikalailla, ennen rakenneultraa, rakenneultrasta ja käytiin myös 4d-ultrassa Femedassa Bruno Cacciatoren luona, kun olin rv23.
Mene ap uudelleen 1-2vkon kuluttua, eiköhän siellä syke ja alkio silloin näy!
T. Vauvani ovat esikoinen syksyllä 22v ja kuopus täytti juuri 20v.
Varhaisultraa suositellaan vasta 7+ eteenpäin.
Mikä varhaisultran merkitys on? Muu kuin että kiinnittyminen on kohdun puolella.
Hätähousut. Ei tietenkään noin varhaisilla viikoilla voi olla toivoa jos/ kun ei välttämättä näy vielä.
Vierailija kirjoitti:
Varhaisultraa suositellaan vasta 7+ eteenpäin.
Siihen mitään virallista suositusta ole, toki silloin on varmaa se, että alkio/syke näkyy, tai sikiö koska rv8-> puhutaan sikiöstä, mutta ei muuten.
Ja alkion sydän alkaa sykkimään jo rv5-6, mutta harvemmin näkyy vielä silloin.
Itse tosiaan kävin rv5+4 ja näkyi ruskuaispussi joka tuo ap:nkin "piste" ehkä oli, seur kerran kävin tosiaan 1vko myöhemmin eli rv6+5 ja näkyi sekä pienen pieni alkio että syke joka myös kuului.
-3-
On toki toivoa, menet uudelleen parin vkon päästä.
Olen tästä raskaudesta käynyt ajoissa, koska mulla on ollut aiemmin kohdunulkoinen raskaus ja on ollut myös pientä vuotelua tässä raskaudessa. (Kohdunulkoinenkin vuoteli, joten haluttiin varmistaa ettei ole nyt väärässä paikassa).
-2
Lääkäri varmaan kertoi, mitä mieltä on. Voitko tietää milloin hedelmöittyminen oli?