Onko tämä henkistä väkivaltaa?

Olin varmaan noin kymmenvuotias, kun kuulin, kuinka toisessa huoneessa kaverini aiti hakkasi vyolla (antoi remmista) kaverin pikkuveljea, joka oli tehnyt jotain tuhmaa/kiellettya. Mina ja mun kaveri oltiin vaan hiljaa. Peruskauraa. Tosin omat vanhemmat eivat sentaan hakanneet vyolla, mutta tukkapollyt ja luunapit olivat kylla tuttuja. Monia kavereita uhkailtiin koivuniemen herralla. Jotkut jopa joutuivat itse hakemaan vitsan metsasta, jolla vanhemmat sitten rankaisivat viuhtomalla saarille. 80-luvulla tallasta.

Vierailija kirjoitti:

Jos täältä löytyy kohtalotovereita, niin minua kiinnostaisi tietää, että miten tämän asian tajuaminen on vaikuttanut sinun ja vanhempiesi väleihin? Vai onko mitenkään?

Ap

Sillä tavalla että välit on ihan hyvät kun vaikkapa kahvitellaan ja jutellaan niitä näitä, mutta en voi ottaa puheeksi mitään ikävää tai lapsuuden (neg.) kokemuksia edes vähän pinnasta raapaisevaa asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

et kertonut mistä vuosikymmenestä puhut, mutta ennen tuollainen oli normaalia kasvatusta eikä sitä väkivallaksi koettu. Nykyisin on toisin.

Kenties vanhemmillasi ei yksikertaisesti ollut kykyä kasvattaa lapsia toisin. Sinulla ilmeisesti on, koska pohdiskelet noita asioita ja käsittelet niitä. Sen pitäisi olla tärkeintä, älä niin hirveästi pohdi sitä olivatko vanhempasi ilkeitä tai mikten he kehtasivat tehdä niin. Luultavasti siksi, että heidätkin kasvatettiin niin ja myös lähiympäristössä kasvatettiin niin?

Höpö höpö. Ei joka perheessä ja suvussa ole oltu väkivaltaisia. Asiat on pakko käsitellä muutenkin kuin pintapuolisesti, jos ei halua jatkaa samaa p***aa sukupolvesta toiseen.

en missään väittänyt, että jokaisessa perheessä ja suvussa tehtiin niin.... kannattaisi opetella lukemaan....

Mitä jos ottaisi asian ihan suoraan puheeksi vanhempien kanssa? Oikeastaan tiedän jo, miten he reagoisivat. Vastaus olisi todennäköisesti, että ei me ajateltu mitään pahaa. Te olitte niin villejä silloin.

Ap

70-luvulle asti tuollainen on ollut ihan laillista kasvattamista, samoin kuin piiskaus. Nykyään ei tietenkään ole enää sallittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

et kertonut mistä vuosikymmenestä puhut, mutta ennen tuollainen oli normaalia kasvatusta eikä sitä väkivallaksi koettu. Nykyisin on toisin.

Kenties vanhemmillasi ei yksikertaisesti ollut kykyä kasvattaa lapsia toisin. Sinulla ilmeisesti on, koska pohdiskelet noita asioita ja käsittelet niitä. Sen pitäisi olla tärkeintä, älä niin hirveästi pohdi sitä olivatko vanhempasi ilkeitä tai mikten he kehtasivat tehdä niin. Luultavasti siksi, että heidätkin kasvatettiin niin ja myös lähiympäristössä kasvatettiin niin?

Kyse on 90-luvulla ja 2000-luvun alussa tapahtuneista asioista. Jatkunut ehkä vähän erilaisessa muodossa nyt aikuisuudessa, kuten kontrolloimisena ja yrityksenä vaikuttaa mun elämää koskeviin päätöksiin. Esim. jokaisen poikaystävän kohdalla äiti on sanonut, että etkö voi erota.

Minusta voidaan kyllä olettaa, että em. aikaan ei ollut enää yleistä kurittaa fyysisesti.

Ap

Asuitte maalla, vanhempasi olivat keskimääräistä iäkkäämpiä ja ei-akateemisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

et kertonut mistä vuosikymmenestä puhut, mutta ennen tuollainen oli normaalia kasvatusta eikä sitä väkivallaksi koettu. Nykyisin on toisin.

Kenties vanhemmillasi ei yksikertaisesti ollut kykyä kasvattaa lapsia toisin. Sinulla ilmeisesti on, koska pohdiskelet noita asioita ja käsittelet niitä. Sen pitäisi olla tärkeintä, älä niin hirveästi pohdi sitä olivatko vanhempasi ilkeitä tai mikten he kehtasivat tehdä niin. Luultavasti siksi, että heidätkin kasvatettiin niin ja myös lähiympäristössä kasvatettiin niin?

Kyse on 90-luvulla ja 2000-luvun alussa tapahtuneista asioista. Jatkunut ehkä vähän erilaisessa muodossa nyt aikuisuudessa, kuten kontrolloimisena ja yrityksenä vaikuttaa mun elämää koskeviin päätöksiin. Esim. jokaisen poikaystävän kohdalla äiti on sanonut, että etkö voi erota.

Minusta voidaan kyllä olettaa, että em. aikaan ei ollut enää yleistä kurittaa fyysisesti.

Ap

Asuitte maalla, vanhempasi olivat keskimääräistä iäkkäämpiä ja ei-akateemisia?

Mistä moinen stereotypia? Vanhempani ovat akateemisia opetusalalla, usko tai älä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos täältä löytyy kohtalotovereita, niin minua kiinnostaisi tietää, että miten tämän asian tajuaminen on vaikuttanut sinun ja vanhempiesi väleihin? Vai onko mitenkään?

Ap

Siten etten halua olla vanhempieni kanssa enää missään tekemisissä. Olkoot vanhoja tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos täältä löytyy kohtalotovereita, niin minua kiinnostaisi tietää, että miten tämän asian tajuaminen on vaikuttanut sinun ja vanhempiesi väleihin? Vai onko mitenkään?

Ap

Siten etten halua olla vanhempieni kanssa enää missään tekemisissä. Olkoot vanhoja tai ei.

Täysin ymmärrettävää. Itse olen tähän mennessä jotenkin haudannut asian mielestäni, ihmetellyt vain, että miksi mun on jotenkin niin hankala olla heidän lähellään. Olen jotenkin kireä, kun menen käymään siellä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja onko teidän lapsuudessa ollut samanlaista? Tiedän, että ennen tällaista oli enemmän, mutta jotenkin ajatus häiritsee.

Ap

Oma lapsuuteni oli 80-luvulla, ja vielä tuolloin ainakin meillä oli tuon suuntaista. Mitään vitsaa oven päällä ei ollut olemassa, mutta sellaisella saatettiin uhkailla, jos oikein pahojani tein. Varsinaista vitsaselkäsaunaa en koskaan saanut. Luunappeja ja tukkapöllyjä tuli molemmilta vanhemmilta, kerran isä läimäytti minua. Mitään sitomisia ei koskaan ollut. 

Meillä ei sinänsä ollut mitään tiukkoja sääntöjä, vaan ennemminkin painotettiin sitä, että piti olla tilannetajua hyvistä tavoista, ja kuuliaisuutta vanhempia kohtaan. Eli pöydässä ei saanut sotkea eikä puhua rumia, tai kieltäytyä tottelemasta vanhempia. Erityisesti isäni ei sietänyt uhmakasta tai häiritsevää käytöstä juuri lainkaan, ainakaan sisätiloissa. Epäloogiseksi tämän teki se, että toisaalta hän ei yleensä suuttunut mistään isommista pahanteoista, jos siis minua ei esimerkiksi oltu erikseen kielletty tekemästä jotakin. Äiti suuttui, jos esimerkiksi jotakin oli mennyt rikki, hukattu tms. Kerran äitini jopa löi minua hukattuani yhden esineen (hänen etsittyä sitä pitkään), mutta lyönti ei koskenut.

Sen sijaan isän mielestä isoin rike oli tottelemattomuus, kuuntelemattomuus tai esim. rumien puhuminen vanhemmille/vanhempien kuullen.

Minusta ikävintä oli asenne, eli vanhempieni lähes ehdoton käskyvalta, erityisesti isän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja onko teidän lapsuudessa ollut samanlaista? Tiedän, että ennen tällaista oli enemmän, mutta jotenkin ajatus häiritsee.

Ap

Oma lapsuuteni oli 80-luvulla, ja vielä tuolloin ainakin meillä oli tuon suuntaista. Mitään vitsaa oven päällä ei ollut olemassa, mutta sellaisella saatettiin uhkailla, jos oikein pahojani tein. Varsinaista vitsaselkäsaunaa en koskaan saanut. Luunappeja ja tukkapöllyjä tuli molemmilta vanhemmilta, kerran isä läimäytti minua. Mitään sitomisia ei koskaan ollut. 

Meillä ei sinänsä ollut mitään tiukkoja sääntöjä, vaan ennemminkin painotettiin sitä, että piti olla tilannetajua hyvistä tavoista, ja kuuliaisuutta vanhempia kohtaan. Eli pöydässä ei saanut sotkea eikä puhua rumia, tai kieltäytyä tottelemasta vanhempia. Erityisesti isäni ei sietänyt uhmakasta tai häiritsevää käytöstä juuri lainkaan, ainakaan sisätiloissa. Epäloogiseksi tämän teki se, että toisaalta hän ei yleensä suuttunut mistään isommista pahanteoista, jos siis minua ei esimerkiksi oltu erikseen kielletty tekemästä jotakin. Äiti suuttui, jos esimerkiksi jotakin oli mennyt rikki, hukattu tms. Kerran äitini jopa löi minua hukattuani yhden esineen (hänen etsittyä sitä pitkään), mutta lyönti ei koskenut.

Sen sijaan isän mielestä isoin rike oli tottelemattomuus, kuuntelemattomuus tai esim. rumien puhuminen vanhemmille/vanhempien kuullen.

Minusta ikävintä oli asenne, eli vanhempieni lähes ehdoton käskyvalta, erityisesti isän. 

Meilläkin oli juuri tuo isän ehdoton käskyvalta. Jos hän suuttui, osasi olla pelottava. Isä huusi silmittömästi. Kun hän tuli töistä, piti olla hiirenhiljaa, että isä saa nukkua rauhassa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos ottaisi asian ihan suoraan puheeksi vanhempien kanssa? Oikeastaan tiedän jo, miten he reagoisivat. Vastaus olisi todennäköisesti, että ei me ajateltu mitään pahaa. Te olitte niin villejä silloin.

Ap

mitä luutavimmin noin kävisi. Vanhemmillasi ei varmastikaan ole ollut mitään parempaa vanhemmuuden mallia, niin ovat sitten vain tehneet parhaansa. Eivät he osaa nähdä miten olisi pitänyt toimia, jos eivät ole itse lapsuudessaan saaneet parempaa mallia. Ehkä he eivät edes tiedosta omia traumojaa, joita ehkä heidän vanhempansa ovat heille aiheuttaneet. Se on pitkä tie...

1990-luvulla ei neuvoloissa annettu juuri mitään lapsipsykologista neuvontaa vanhemmille, saatika sitä, että mitä pitäisi tehdä, jos lapsi vain kiukuttelee eikä kuuntele mitään. Sinun tehtäväsi on nyt aikuisena päättää jäätkö menneisyytesi vangiksi, vai jatkako eteenpäin ja rakennat itsestäsi vanhempiasi paremman version. Varmastikin olet valinnut jälkimmäistä.

Joskus vanhemmat löytävät itsestään sen paremman vanhemmuuden, kun saavat lapsenlapsia. Osaavat olla rennompia lasten kanssa.

Lähesty asiaa vanhempiesi kanssa siten, että kyselet heiltä, millaista heillä oli lapsuuden kodissa ja miten heidän vanhempansa kasvattivat lapsia ja millaisia olivat persoonina. Ehkä se avaa jonkun neutraalimman väylän teille kaikille lähteä selvittämään asioita, jos jotain selvitettävää oli.

Vierailija kirjoitti:

Vanhaan aikaan sai lapsia kasvattaa, nykyisin ei. Ja tuloksena teinien katuryöstot ja huumeiden käyttöhuoneet...

Väkivalta on kasvattamista?

"Tuloksena katuryöstöt" Tiedoksesi, että nuo ryöstelijät ovat m*slimitaustaisia ja m*slimiperheissä lasten hakkaaminen on ihan arkipäivää

Vierailija kirjoitti:

Olin varmaan noin kymmenvuotias, kun kuulin, kuinka toisessa huoneessa kaverini aiti hakkasi vyolla (antoi remmista) kaverin pikkuveljea, joka oli tehnyt jotain tuhmaa/kiellettya. Mina ja mun kaveri oltiin vaan hiljaa. Peruskauraa. Tosin omat vanhemmat eivat sentaan hakanneet vyolla, mutta tukkapollyt ja luunapit olivat kylla tuttuja. Monia kavereita uhkailtiin koivuniemen herralla. Jotkut jopa joutuivat itse hakemaan vitsan metsasta, jolla vanhemmat sitten rankaisivat viuhtomalla saarille. 80-luvulla tallasta.

Meillä ei 80-luvulla ollut kenelläkään kaverilla tuollaista, eikä meillä, eikä edes maalla asuvilla serkuilla. Ihan tavalliset vanhemmat ja tavalliset lapset, toiset riehakkaampia ja toiset rauhallisempia. Ihan puhumalla osattiin kasvattaa. Sitä en tiedä miten luokan kiusaajat kasvatettiin, aika juntin tuntuiset vanhemmat niillä ainakin oli, ja laitapuolen tapauksia tuli lapsistakin.

Onhan tuo ihan järjetöntä kasvattamista.   Saanko, arvata että vielä aikuisena sulla esiintyy ahdistusta,  olet kärsinyt kiltin tytön syndroomasta ja yrittänyt miellyttää kaikkia ja pelkäät konflikteja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos täältä löytyy kohtalotovereita, niin minua kiinnostaisi tietää, että miten tämän asian tajuaminen on vaikuttanut sinun ja vanhempiesi väleihin? Vai onko mitenkään?

Ap

Välit meni poikki väkivaltaiseen vanhempaan, kun vanhemmaksi tulon myötä ymmärsin kuinka väärin minulle on tehty. En ikinä halua kohdella omia lapsia niinkuin minua kohdeltu. Ja huom tämä ei tarkoita mitään kaverivanhemmuutta tai kasvattamatta jättämistä.

Sinusta tuli äitiyden myötä kunnon lumihiutale.

Olisi kohtalon ivaa, jos se pumpuliin kääritty pienokaisesi alkaisikin terrorisoimaan ympäristöään ja käyttämään väkivaltaa sua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos täältä löytyy kohtalotovereita, niin minua kiinnostaisi tietää, että miten tämän asian tajuaminen on vaikuttanut sinun ja vanhempiesi väleihin? Vai onko mitenkään?

Ap

Välit meni poikki väkivaltaiseen vanhempaan, kun vanhemmaksi tulon myötä ymmärsin kuinka väärin minulle on tehty. En ikinä halua kohdella omia lapsia niinkuin minua kohdeltu. Ja huom tämä ei tarkoita mitään kaverivanhemmuutta tai kasvattamatta jättämistä.

Sinusta tuli äitiyden myötä kunnon lumihiutale.

Olisi kohtalon ivaa, jos se pumpuliin kääritty pienokaisesi alkaisikin terrorisoimaan ympäristöään ja käyttämään väkivaltaa sua kohtaan.

T: väkivaltainen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea uskoa omista vanhemmista pahaa. Nytkin mulle tulee ajatuksia, että olenko mä ollut niin rasittava ja äidillä on varmaan mennyt hermo meidän tappeluun yms, sitten hän on ehkä tukistanut molempia. Että ymmärrettävää. Ehkä sekin liittyy kasvatukseen, kun on opetettu ajattelemaan, että vanhempi on aina oikeassa.

Ap

Niin, no kyllä toi on väkivaltaa ja vanhempasi ovat purkaneet sinuun ja sisaruksiin omaa pahaa oloaan.

Lässyn lässyn. AINA sama paska pAhAsTa oLosTa.

Ei kunnin kasvattaminen ole mitään pahaa oloa vaan vilpitön halu ettå lapsi tottelee ja kasvaa hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuo ihan järjetöntä kasvattamista.   Saanko, arvata että vielä aikuisena sulla esiintyy ahdistusta,  olet kärsinyt kiltin tytön syndroomasta ja yrittänyt miellyttää kaikkia ja pelkäät konflikteja?

Kyllä

Ap