Kaupat luulivat pystyvänsä korvaamaan kassahenkilöitä itsepalvelukassoilla
Kommentit (42)
En tule ikinä siirtymään itsepalvelukassan käyttäjäksi. Jonotan mielummin tavalliselle kassalle ja vaikka maksaisinkin saamastani palvelusta.
Porukka pöllii kamaa moninkertaisesti siihen verrattuna, mitä kassan palkkaaminen maksaa. Ystävä töissä pienessä lähikaupassa ja koska sinne tuli itsepalvelukassat ja henkilökuntaa vähennettiin, niin ei ne viitsi enää edes yrittää ottaa varkaita kiinni. Kirjoittavat vain törkeimmät, kun kannetaan kaljasalkkuja kaksin käsin ulos, tapaukset tiedoksi esimiehelle ja siihen se jää.
Miten niin. Lähikauppaankin tuli itsepalvelukassat, eipä tarvitse jonotella mummojen takana. Cittarissa on aina asiakkaita itsepalvelukassoilla ihan riittämiin. Ei ne mitään turhia ole, ohan hyvä niille, jotka haluavat päästä nopeaan maksamaan ostoksensa. Ja niille, jotka haluavat rauhassa hoitaa myös pakkaamisen niin ettei muut hengitä niskaan.
Itsepalvelukassoilla ei voiostaa olutta eikä tupakkaa, joten en pysty käyttämään.
No ei varmaan. Pikakassa kelpaa tasan siihen, että ostaa yksittäisen normaalihintaisen tuotteen. Perheostoksia siihen ei saa millään ilveellä eikä se ota punalappuja, ikärajatuotteita tai panttia. Sitten saat odottaa sitä ihmistä apuun.
Nopeammin selviää siitä ihmiskassalta usein.
Ikeassa toimii itsepalvelukassa, mutta se onkin järjestetty eri tavalla kuin ruokakauppojen kassat.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin. Lähikauppaankin tuli itsepalvelukassat, eipä tarvitse jonotella mummojen takana. Cittarissa on aina asiakkaita itsepalvelukassoilla ihan riittämiin. Ei ne mitään turhia ole, ohan hyvä niille, jotka haluavat päästä nopeaan maksamaan ostoksensa. Ja niille, jotka haluavat rauhassa hoitaa myös pakkaamisen niin ettei muut hengitä niskaan.
Monissa kaupoissa on suljettu tai rajoitettu itsepalvelukassojen aukioloa, koska ihmiset varastavat niin paljon.
Minä taas käytän aina kun mahdollista itsepalvelukassaa. Varmaan joskus viime kesänä olen viimeksi ollut tavan kassalla kun oli joku alkoholijuoma jota ei itsepalvelussa voinut ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin. Lähikauppaankin tuli itsepalvelukassat, eipä tarvitse jonotella mummojen takana. Cittarissa on aina asiakkaita itsepalvelukassoilla ihan riittämiin. Ei ne mitään turhia ole, ohan hyvä niille, jotka haluavat päästä nopeaan maksamaan ostoksensa. Ja niille, jotka haluavat rauhassa hoitaa myös pakkaamisen niin ettei muut hengitä niskaan.
Monissa kaupoissa on suljettu tai rajoitettu itsepalvelukassojen aukioloa, koska ihmiset varastavat niin paljon.
K-kaupoissa, ainakin niissä, joissa minä käyn on portit, jotka aukeavat kuitilla. Prismassa ja s-marketissa on muutenkin surkeet itsepalvelukassa, K-ketju on onnistunut tässäkin asiassa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
No ei varmaan. Pikakassa kelpaa tasan siihen, että ostaa yksittäisen normaalihintaisen tuotteen. Perheostoksia siihen ei saa millään ilveellä eikä se ota punalappuja, ikärajatuotteita tai panttia. Sitten saat odottaa sitä ihmistä apuun.
Nopeammin selviää siitä ihmiskassalta usein.Ikeassa toimii itsepalvelukassa, mutta se onkin järjestetty eri tavalla kuin ruokakauppojen kassat.
Tosiaan noissa muutaman tuotteen ostoksissa se on hyvä. Itse olen muutaman kerran ostanut kassillisen ruokaa ja kyllä se silloinkin oli ihan ok, mutta lähes aina menen silti normikassalle.
Käytän itsepalvelukassoja jos mulla on kiire. Toimii hyvin
Tilaamme satunnaisesti isommat määrät ruokaa suoraan kotiin. Lähikaupassa ei ole itsepalvelukassoja. Hyödyntäisin niitä, koska ne ilmoittavat hinnan selkeämmin kuin kassa. Toki tämä kokemus vain tuosta meidän lähikaupasta.
Kävin isoäitini lähikaupassa niin siellä päinvastoin taas kimpun ruusuja paketoi ja ohjeisti oikein mukava kassa, joten ihan yksilöitähän nuo ihmiset ovat työssäänkin.
Koska itse ostan harvoin alkoholia ja en tupakoi, valitsen itsepalvelukassan ja palvelukassan välillä kaupungissa käydessäni ihan sen mukaan, että mistä pääsen sujuvammin eväineni läpi :)
Käytän tavallista kassaa ja maksan käteisellä.
Palvelua arvostava kirjoitti:
En tule ikinä siirtymään itsepalvelukassan käyttäjäksi. Jonotan mielummin tavalliselle kassalle ja vaikka maksaisinkin saamastani palvelusta.
Sinähän maksat saamastasi palvelusta tälläkin hetkellä. Palvelun hinta, eli kassojen ja muiden työntekijöiden palkat on valmiiksi sisällytetty tuotteiden hinnoissa kaupan katteeksi. Tämä on se perussyy, miksi itse en käytä itsepalvelukassoja tai skannereita. Kun maksan siitä tuotteiden hinnoissa, että joku muu tekee työn puolestani, niin silloin haluan saada maksamalleni hinnalle vastinetta. Jos kauppa myöntäisi esim. 5% alennuksen ostosten loppusummasta, mikäli hoitaa maksamistapahtuman itse, niin voisin harkita, tekisinkö työn sillä hinnalla itse.
Vierailija kirjoitti:
No ei varmaan. Pikakassa kelpaa tasan siihen, että ostaa yksittäisen normaalihintaisen tuotteen. Perheostoksia siihen ei saa millään ilveellä eikä se ota punalappuja, ikärajatuotteita tai panttia. Sitten saat odottaa sitä ihmistä apuun.
Nopeammin selviää siitä ihmiskassalta usein.Ikeassa toimii itsepalvelukassa, mutta se onkin järjestetty eri tavalla kuin ruokakauppojen kassat.
Itsepalvelukassa sopii minulle, joka en osta punalapputuotteita tai ikärajatuotteita eikä minulla ole pullonpalautuskuittia. Perheen ostokset maksavat hyvinkin yli 100 e ja silti itsepalvelukassa on minulle kätevämpi.
Vierailija kirjoitti:
Palvelua arvostava kirjoitti:
En tule ikinä siirtymään itsepalvelukassan käyttäjäksi. Jonotan mielummin tavalliselle kassalle ja vaikka maksaisinkin saamastani palvelusta.
Sinähän maksat saamastasi palvelusta tälläkin hetkellä. Palvelun hinta, eli kassojen ja muiden työntekijöiden palkat on valmiiksi sisällytetty tuotteiden hinnoissa kaupan katteeksi. Tämä on se perussyy, miksi itse en käytä itsepalvelukassoja tai skannereita. Kun maksan siitä tuotteiden hinnoissa, että joku muu tekee työn puolestani, niin silloin haluan saada maksamalleni hinnalle vastinetta. Jos kauppa myöntäisi esim. 5% alennuksen ostosten loppusummasta, mikäli hoitaa maksamistapahtuman itse, niin voisin harkita, tekisinkö työn sillä hinnalla itse.
Vaikka kaikki kassahenkilöt poistuisivat, niin taatusti hinnat eivät laskisi. Mun mielestä jos itse tekee kassan työt, pitäisi saada alennusta.
Varkaat viedään takahuoneeseen hakattavaksi. T. Kauppias.
Vierailija kirjoitti:
Itsepalvelukassoilla ei voiostaa olutta eikä tupakkaa, joten en pysty käyttämään.
Nuo romuttaa koko systeemin, eli nuokin pitää saada automaatioon mukaan, toki hävikkiä tulisi nykysysteemilllä todella paljon.
K-kaupoista kuuluu varastaa aina kun mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Itsepalvelukassoilla ei voiostaa olutta eikä tupakkaa, joten en pysty käyttämään.
Kyllä voi alkoholia. Tupakkatuotteiden myyntiin pitää jokaiselle kassalle ostaa myyntilupa, joten voi olla, ettei tällaisia kassoja ole edes kaikki kaupan tavallisista kassoista. Mutta siis ikärajavalvottuja voi kyllä muuten ostaa, ostos pitää vaan sen itsepalvelukassoja valvovan myyjän kuitata.
En käytä kuin aniharvoin itsepalvelukassoja. Joko ovat epäkunnossa, joten suljettu tai sitten ihmiset jäävät vatuloimaan niiden kanssa. Ei palvele yhtään ketään.
Nyt meidänkin paikalliseen Prismaan tullut niitä skannereita. Muutama kerran käytin, mutta kun ei ole sirullista S-korttia, niin enpä ole skanneria saanut. Pitäkööt minun puolesta skannerinsa. Sellaisen kanssa kautta menen mielelläni, missä on ihminen palvelemassa.