Onko muita, jotka eivät uskalla muuttaa yhteen tai mennä naimisiin parisuhteiden epävakaisuuden takia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä oikeastaan. Vanhempieni parisuhde on kestänyt jo yli 30 vuotta ja appivanhempien samoin, miksi minun parisuhteeni ei kestäisi? En ole ottanut ennenkään muista mallia siihen miten olla ja puhua ja vielä vähemmän miesystäväni tekee niin. Olemme onnellisia.

Ennen parisuhteet kesti yleensä koko eliniän, mutta ei kestä enää.

Mulla on kauhee suru näitten entisaikojen vaimojen takia. Elämä on mennyt miestä ja lapsia passatessa. Ittellä tädit molemmista suvuista ja äiti tietenkin. Ei mee suunnilleen päivääkään ettei kävis myötätunto heitä muistellessa. Toivois kaikille naisille vapautta muuhun ku passaamiseen ja miesten palvelemiseen.

Sinä et vain tiedä millaista on olla naisellinen nainen. Ennen oli naisellisia naisia ja miehekkäitä miehiä. Silloin parisuhde pysyy kasassa kuin itsestään ja molemmat ovat onnellisia. Nykyisin ei enää ole heitä ja siksi eroja on niin paljon.

Aasia,Etelä-Amerikka,Afrikka ja Itä-Eurooppa. Perinteisiin uskovia maita on vielki olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikee uskoo että tänne kirjoittelevilla olisi jotain vuosikymmeniä kestäneitä parisuhteita. Esm nyt sunnuntai iltapäivä? Ei kai täällä oo kukaan tähän aikaan jos olisi parempaa tekemistä? Kaikista vähiten nää jotka kehuu hyvää perhe-elämää, 20-30 vuotta. Herätkää!

Ei se taida olla sinun uskosta kiinni lapsikulta.

Mieheni on tuossa 20 metrin päässä leikkaamassa nurmikkoa ja minä sain äsken laitettua tomaatintaimet ja muutamankukan multaan, joten istuskelen hetken ihan rauhassa. Meinasitko, että meidän pitäisi mieheni kanssa nyhrätä kylki kyljessä koko sunnuntain sen takia, että olemme olleet yhdessä 25 vuotta? Sinähän se hassulainen olet.

Vierailija kirjoitti:

Riskei on otettava. Kunhan ottaa niitä harkitusti.

No joo, jos naiseni olisi huippukaunis fitness-prinsessa ja ehdottaisi yhteenmuuttamista, olisi se silloin vakavan mietinnän paikka. Muuten en suostuisi luopumaan omasta asunnosta tai menemään naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä oikeastaan. Vanhempieni parisuhde on kestänyt jo yli 30 vuotta ja appivanhempien samoin, miksi minun parisuhteeni ei kestäisi? En ole ottanut ennenkään muista mallia siihen miten olla ja puhua ja vielä vähemmän miesystäväni tekee niin. Olemme onnellisia.

Ennen parisuhteet kesti yleensä koko eliniän, mutta ei kestä enää.

Mulla on kauhee suru näitten entisaikojen vaimojen takia. Elämä on mennyt miestä ja lapsia passatessa. Ittellä tädit molemmista suvuista ja äiti tietenkin. Ei mee suunnilleen päivääkään ettei kävis myötätunto heitä muistellessa. Toivois kaikille naisille vapautta muuhun ku passaamiseen ja miesten palvelemiseen.

Sinä et vain tiedä millaista on olla naisellinen nainen. Ennen oli naisellisia naisia ja miehekkäitä miehiä. Silloin parisuhde pysyy kasassa kuin itsestään ja molemmat ovat onnellisia. Nykyisin ei enää ole heitä ja siksi eroja on niin paljon.

Niinpä niin, naisellinen nainen. Ottaa miehen lastit vastaan. Pitää ittensä laihana että sais miesten kehuja. Identiteetti perustuu siihen miten ajattelee miesten näkevän hänet. Voiko olla surullisempaa?

Ei niinkään uskallus kuin halu olla muuttamatta yhteen.  Ei parisuhde ole mikään rohkeuskoe (minulle siis)

ja nais-ystävälläni on jonkin verran taipumus raivota- jolloin ei ole hyvä sattua siihen sopivasti kohteeksi. 

Nykyinen parisuhteeni on kestänyt 15 vuotta, 2 yhteistä lasta. Paljon on mahtunut huonoja hetkiä tähän suhteeseen, enkä usko että mieheni on aina ollut kaikessa täysin rehellinen. Lopulta itsekin päädyin toista suutelemaan pitkän flirttailun seurauksena, mutta itse kerroin siitä miehelle ja se asia on käsitelty. Meidän suhteen pelastus on, ettei kumpikaan olla kovin mustasukkaisia, mies vielä enemmän. Mä tiedän, että pärjäisin ilmankin toista osapuolta, olen ollut yksinhuoltaja ja tiedän, että en tarvitse miestä elämääni. Se aiheuttaa sen, etten ole riippuvainen toisesta ja näin ollen en tukahduta toista käytökselläni. Sama pätee mieheeni, ei hän tarvitse minua. Ilmankin pärjäisi. Mutta me haluamme olla toistemme kanssa.

Paljon on ihania hetkiä, hauskoja hetkiä. Ja paljon on ollut hirveitä ja raastavia riitoja, jotkut sellaisia että olen ajatellut, että näistä ei yli päästä. Mutta kun meillä on hyvät keskustelevat välit, pääsemme yli. Yksi tärkeä liima suhteessamme on ja se on hyvä seksi. Enää en lähtisi seksittömään suhteeseen.

Mutta tästä suhteesta oppineena, kaikesta pitää pystyä keskustelemaan, tai ainakin lähes kaikesta. Jos toinen ei kykene keskusteluun, se suhde ei johda mihinkään hyvään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikee uskoo että tänne kirjoittelevilla olisi jotain vuosikymmeniä kestäneitä parisuhteita. Esm nyt sunnuntai iltapäivä? Ei kai täällä oo kukaan tähän aikaan jos olisi parempaa tekemistä? Kaikista vähiten nää jotka kehuu hyvää perhe-elämää, 20-30 vuotta. Herätkää!

Ei se taida olla sinun uskosta kiinni lapsikulta.

Mieheni on tuossa 20 metrin päässä leikkaamassa nurmikkoa ja minä sain äsken laitettua tomaatintaimet ja muutamankukan multaan, joten istuskelen hetken ihan rauhassa. Meinasitko, että meidän pitäisi mieheni kanssa nyhrätä kylki kyljessä koko sunnuntain sen takia, että olemme olleet yhdessä 25 vuotta? Sinähän se hassulainen olet.

No on kyllä mummo kullalla melkoista eskapismia. Kesken ihanan päivän lähtee papparaisen luota vauva palstailee? Kyllä jengi on sekasin.