Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nettimiesystävä alistaa minua sivistyssanoilla

Vierailija
02.06.2023 |

Aloitimme seurustelun viestittelemällä Tinderissä ja sitten WhatsAppissa, ja jälkimmäisellä tiellä olemme edelleen. Aika alkuun kävi selväksi, että mies on koulutetumpi kuin minä, joka olen käynyt vain peruskoulun. Mies on käynyt lukion ja opiskelee yliopistossa.

Mies alkoi viljellä sivistyssanoja oikeastaan jo siitä hetkestä, kun kerroin koulutustaustani, tai oikeammin sen puutteen, ja se paheni kun selkeästi ilmaisin että minulla ei ole kummoinen sanavarasto, ja sen tein jo ensimmäisen sivistyssanan kohdalla.

Onneksi vasta viestittelemme, joten voin aina googlettaa mitä hän tarkoittaa, mutta se on noyryyttävää. Mielestäni hän voisi ilmaista asiansa myös ns. kansankielellä, mutta mieluummin hän käyttää sanoja kuten immersiivinen tai konsensus.

On menty niin pitkälle, etten enää kehtaa selkeämmin todeta miehelle, että en tajua mitä hän sanoo, enkä uskalla tavata miestä, koska enhän voi seurustella puhelin kädessä ja googlettaa esiin putkahtelevia sanoja.

Olen silti tosi ihastunut, joten mietin, että onko tässä olemassa mitään tehtävissä olevaa korjausliikettä. Kiitos ajatuksista.

Kommentit (104)

Vierailija
1/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet tosi ihastunut mieheen, jota et ole edes tavannut, ja jonka kanssa sinulla ei ole mitään yhteistä? Kai tajuat, että olet ihastunut ihastumisen tunteeseen, et todelliseen ihmiseen?

Vierailija
2/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on selvästi aika ambivalentti tilanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

😂

Vierailija
4/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on käänteinen ongelma. Huomaan viljeleväni helposti sivistyssanoja ja käytän sitten aikaa miettimällä miten sen voisi sanoa ihan puhekielellä. Joskus googlaan sitä 😅

Vierailija
5/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olet tosi ihastunut mieheen, jota et ole edes tavannut, ja jonka kanssa sinulla ei ole mitään yhteistä? Kai tajuat, että olet ihastunut ihastumisen tunteeseen, et todelliseen ihmiseen?

Kyllä kai kirjallisestikin tutustuessa voi ihastua? Minä ainakin voin.

Ap

Vierailija
6/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

0/5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna olla, ethän ole edes tavannut koko ihmistä. Jos pitää päteä sivistyssanoilla tutustumisvaiheessa niin ei kovin lupaavalta vaikuta. Fiksu ihminen ei toimi noin.

Vierailija
8/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies vaikuttaa tollolta. Sivistyssanojen ripottelu puhekieleen ei anna mitään lisäarvoa. Työasiat erikseen, mutta sielläkin vain kun puhutaan kollegoille tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet tosi ihastunut mieheen, jota et ole edes tavannut, ja jonka kanssa sinulla ei ole mitään yhteistä? Kai tajuat, että olet ihastunut ihastumisen tunteeseen, et todelliseen ihmiseen?

Kyllä kai kirjallisestikin tutustuessa voi ihastua? Minä ainakin voin.

Ap

Ihastuksen tunteet ovat hyvin mahdollisia, mutta kaiketi ymmärrät, että kyseessä on kupla tasan niin pitkään kunnes tapaatte oikeasti? Kupla puhkeaa heti, jos toinen onkin sitten väärän näköinen tai väärän tuoksuinen. Tai ylipäätään jotain aivan muuta kuin mitä olet kuvitellut.

Vierailija
10/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollainen mies ei vaikuta aidosti viisaalta, saattaa olla myös narsisti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä tästä opimme: nettinaisille kannattaa puhua kuin trump, että tulee varmasti ymmärretyksi.

Vierailija
12/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa tosi itseriittoiselta tyypiltä. En jatkaisi suhdetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeasti mies ei käytä yhtään sivistyssanoja, sinä vaan et ymmärrä normaalien sanojen merkityksiä

Vierailija
14/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet tosi ihastunut mieheen, jota et ole edes tavannut, ja jonka kanssa sinulla ei ole mitään yhteistä? Kai tajuat, että olet ihastunut ihastumisen tunteeseen, et todelliseen ihmiseen?

Kyllä kai kirjallisestikin tutustuessa voi ihastua? Minä ainakin voin.

Ap

Ihastuksen tunteet ovat hyvin mahdollisia, mutta kaiketi ymmärrät, että kyseessä on kupla tasan niin pitkään kunnes tapaatte oikeasti? Kupla puhkeaa heti, jos toinen onkin sitten väärän näköinen tai väärän tuoksuinen. Tai ylipäätään jotain aivan muuta kuin mitä olet kuvitellut.

Tuo on totta. Kannattaa aina tavata mahdollisimman pian. Helposti rakentaa itse mielikuvan toisesta ihmisestä sellaisena kuin toivoo. Todellisuus onkin sitten jotain ihan muuta. Jopa toisen ihmisen tuoksu on paljon tärkeämpi kuin moni arvaakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos ny joku jaksaa perseillä joillain sanoilla nii köyhä on elämä

Vierailija
16/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen mies ei vaikuta aidosti viisaalta, saattaa olla myös narsisti.

Juu, aivan selvästi narsisti.

Ap: jätä se sika!

Vierailija
17/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet tosi ihastunut mieheen, jota et ole edes tavannut, ja jonka kanssa sinulla ei ole mitään yhteistä? Kai tajuat, että olet ihastunut ihastumisen tunteeseen, et todelliseen ihmiseen?

Kyllä kai kirjallisestikin tutustuessa voi ihastua? Minä ainakin voin.

Ap

Ihastuksen tunteet ovat hyvin mahdollisia, mutta kaiketi ymmärrät, että kyseessä on kupla tasan niin pitkään kunnes tapaatte oikeasti? Kupla puhkeaa heti, jos toinen onkin sitten väärän näköinen tai väärän tuoksuinen. Tai ylipäätään jotain aivan muuta kuin mitä olet kuvitellut.

Tuo on totta. Kannattaa aina tavata mahdollisimman pian. Helposti rakentaa itse mielikuvan toisesta ihmisestä sellaisena kuin toivoo. Todellisuus onkin sitten jotain ihan muuta. Jopa toisen ihmisen tuoksu on paljon tärkeämpi kuin moni arvaakaan.

Asia on myös toisinpäin. Moni ihastuu ulkonäköön ja se kupla puhkeaa myöhemmin kun muuten ollaan liian erilaisia/erilaiset vaatimukset.

Vierailija
18/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua ahdistaa nämä vastaukset (ainakin iso osa niistä), joten on vaikea vastata mitään.

Ehkä en sitten ole ihastunut mieheen varsinaisesti, mutta ei se mistään ratkaisuista helppoja silti tee.

Nöyryytetty olo minulla joka tapauksessa usein hänen kanssaan jutellessa on (kuten teidänkin), joten ehkä on parempi vähentää ruutuaikaa miehen kanssa.

Ap

Vierailija
19/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen käytös ei ole sivistynyttä. Sivistynyt ihminen ei pyri nolaamaan kanssakeskustelijaa.

Vierailija
20/104 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, sinun pitää ehdottomasti pitäytyä elämäm kovan koulun pohjalta ponnistavissa amisviiksi / leijonakaulakoru / valta kuuluu kansalle -miehissä. Heiltä et sivistyssanoja joudu kuulemaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kaksi