Nettimiesystävä alistaa minua sivistyssanoilla
Aloitimme seurustelun viestittelemällä Tinderissä ja sitten WhatsAppissa, ja jälkimmäisellä tiellä olemme edelleen. Aika alkuun kävi selväksi, että mies on koulutetumpi kuin minä, joka olen käynyt vain peruskoulun. Mies on käynyt lukion ja opiskelee yliopistossa.
Mies alkoi viljellä sivistyssanoja oikeastaan jo siitä hetkestä, kun kerroin koulutustaustani, tai oikeammin sen puutteen, ja se paheni kun selkeästi ilmaisin että minulla ei ole kummoinen sanavarasto, ja sen tein jo ensimmäisen sivistyssanan kohdalla.
Onneksi vasta viestittelemme, joten voin aina googlettaa mitä hän tarkoittaa, mutta se on noyryyttävää. Mielestäni hän voisi ilmaista asiansa myös ns. kansankielellä, mutta mieluummin hän käyttää sanoja kuten immersiivinen tai konsensus.
On menty niin pitkälle, etten enää kehtaa selkeämmin todeta miehelle, että en tajua mitä hän sanoo, enkä uskalla tavata miestä, koska enhän voi seurustella puhelin kädessä ja googlettaa esiin putkahtelevia sanoja.
Olen silti tosi ihastunut, joten mietin, että onko tässä olemassa mitään tehtävissä olevaa korjausliikettä. Kiitos ajatuksista.
Kommentit (104)
Ap:n kantsisi tavata tyyppi livenä ja kiinnittää huomiota puheääneen. Jos puheääni on löysä besserwisser-pseudointellektuelliääni, kannattaa ottaa jalat alleen. Jos ei ole, tyyppi saattaa olla aito älykkö, ehkä jopa sivistyneestä kodista. Tällöin hän tai hänen sukulaisensa eivät tee numeroa koulutuksesta tai sivistyssanoista. Sivistynyt ihminen ei nimittäin tee. Jälkimmäisessä tapauksessa kannattaa katsoa, miten suhde etenee tai haluaako suhteen edes alkavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikuttaa tollolta. Sivistyssanojen ripottelu puhekieleen ei anna mitään lisäarvoa. Työasiat erikseen, mutta sielläkin vain kun puhutaan kollegoille tms.
Veikkaan, että mies on ruman näköinen vasemmistolainen, joka tietää, ettei ikinä tule pääsemään kovapalkkaisiin hommiin eikä missejä taluttelemaan. Niinpä hän yrittää päteä sivistyssanoilla. Ja hakee samalla nöyrää oppimatonta ilmaista kotiapulaista itselleen. Näitä keissejä näkee aina välillä.
Todennäköisesti. Eli opiskelee jotain sellaista alaa, että tulee tienaamaan parhaimmillaankin noin puolet siitä mitä hyvä putkimies. Siksi täytyy pyrkiä erottautumaan rahvaasta sivistyssanoilla. Jakaa viisauttaan mieluiten vain vähän koulutetuille naisille. Tietää, ettei pysty saamaan itselleen parhaita naisia. Hänen täytyy siis valita joko vasemmistolaisista puolihulluista jokinorsuista, jos haluaa ns. koulutetun tai toinen vaihtoehto on kouluttamaton, mutta hyvännäköinen. Ei halua (eikä saa) koulutettua naista, joka tienaisi enemmän. Siksi humppanorsut ovat ainoa vaihtoehto koulutetuissa. Tässä ketjussa ilkeillään ap:lle suotta. Tällaisia miekkosia on pilvin pimein. Ne ovat katkeria ja ruhtinaita vain kotonaan.
Tarkoittaako ns. koulutettu samaa kuin arkikielen sana koulutettu?

Ei oikeastaan. Ns. koulutukset ovat niitä, jotka perustuvat pelkälle käsitepuurolle. On olevinaan korkealentoista teoriaa, jonka jälkeen päädytään huonoihin hommiin julkiselle sektorille.

Terveisin putkimiehen vaimoksi päässyt humppanorsu.
Hauskasti ajateltu, mutta en ole norsu enkä opiskellut mitään naisten alaksi miellettyä humppaa. Mies on DI, tykkää vain hoikista naisista :)
Se narraa sua! On opistoinssi Peräseinäjoen tekusta. 80-luvulla valmistui. Tykkää kyllä hoikista, mutta unohti mainita, ettei niitä muotoja saa olla lainkaan. Ikääkin hyvin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen tyyppi on naurettava. Parempi, kun unohdat heti. Selvästi vielä inspiroituu kouluttamattomuudestasi. Sitä paitsi fiksu sopeuttaa kielenkäyttönsä kuulijan tasolle. Sitäkään tämä urho ei tee. Olisit vain altavastaajana jossain onnettomassa suhteessa. Voi olla, että hän tarvitsee tällaista egotrippiä. Sinä ehkä et. Teillä ei selvästikään intressit kohtaa. t. akateeminen nainen.
Kyllä, fiksu sopeuttaa kielenkäyttönsä kuulijan tasolle. Mutta haluaako kukaan jakaa elämänsä ihmisen kanssa, joka on "kuulijan tasolla", "altavastaajana"? t. akateeminen mies.
No, jos ongelma on lähinnä sanavarastossa eikä älykkyydessä sinänsä, ja suhde on muuten toimiva, niin ongelma varmasti ratkeaa ajan kanssa. Toisen sanavarasto laajenee ja toinen taas oppii puhumaan normaalimmin. Mutta jos pitää puolisoaan tyhmänä tämän alemman koulutuksen takia niin silloin suhteessa ei ole järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikuttaa tollolta. Sivistyssanojen ripottelu puhekieleen ei anna mitään lisäarvoa. Työasiat erikseen, mutta sielläkin vain kun puhutaan kollegoille tms.
Veikkaan, että mies on ruman näköinen vasemmistolainen, joka tietää, ettei ikinä tule pääsemään kovapalkkaisiin hommiin eikä missejä taluttelemaan. Niinpä hän yrittää päteä sivistyssanoilla. Ja hakee samalla nöyrää oppimatonta ilmaista kotiapulaista itselleen. Näitä keissejä näkee aina välillä.
Todennäköisesti. Eli opiskelee jotain sellaista alaa, että tulee tienaamaan parhaimmillaankin noin puolet siitä mitä hyvä putkimies. Siksi täytyy pyrkiä erottautumaan rahvaasta sivistyssanoilla. Jakaa viisauttaan mieluiten vain vähän koulutetuille naisille. Tietää, ettei pysty saamaan itselleen parhaita naisia. Hänen täytyy siis valita joko vasemmistolaisista puolihulluista jokinorsuista, jos haluaa ns. koulutetun tai toinen vaihtoehto on kouluttamaton, mutta hyvännäköinen. Ei halua (eikä saa) koulutettua naista, joka tienaisi enemmän. Siksi humppanorsut ovat ainoa vaihtoehto koulutetuissa. Tässä ketjussa ilkeillään ap:lle suotta. Tällaisia miekkosia on pilvin pimein. Ne ovat katkeria ja ruhtinaita vain kotonaan.
Terveisin putkimiehen vaimoksi päässyt humppanorsu.
Hauskasti ajateltu, mutta en ole norsu enkä opiskellut mitään naisten alaksi miellettyä humppaa. Mies on DI, tykkää vain hoikista naisista :)
Se narraa sua! On opistoinssi Peräseinäjoen tekusta. 80-luvulla valmistui. Tykkää kyllä hoikista, mutta unohti mainita, ettei niitä muotoja saa olla lainkaan. Ikääkin hyvin vähän.
Onneksi olen täyttänyt 29 jo 11 kertaa. Ei osaa ihmetellä miesparka tuota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikuttaa tollolta. Sivistyssanojen ripottelu puhekieleen ei anna mitään lisäarvoa. Työasiat erikseen, mutta sielläkin vain kun puhutaan kollegoille tms.
Veikkaan, että mies on ruman näköinen vasemmistolainen, joka tietää, ettei ikinä tule pääsemään kovapalkkaisiin hommiin eikä missejä taluttelemaan. Niinpä hän yrittää päteä sivistyssanoilla. Ja hakee samalla nöyrää oppimatonta ilmaista kotiapulaista itselleen. Näitä keissejä näkee aina välillä.
Todennäköisesti. Eli opiskelee jotain sellaista alaa, että tulee tienaamaan parhaimmillaankin noin puolet siitä mitä hyvä putkimies. Siksi täytyy pyrkiä erottautumaan rahvaasta sivistyssanoilla. Jakaa viisauttaan mieluiten vain vähän koulutetuille naisille. Tietää, ettei pysty saamaan itselleen parhaita naisia. Hänen täytyy siis valita joko vasemmistolaisista puolihulluista jokinorsuista, jos haluaa ns. koulutetun tai toinen vaihtoehto on kouluttamaton, mutta hyvännäköinen. Ei halua (eikä saa) koulutettua naista, joka tienaisi enemmän. Siksi humppanorsut ovat ainoa vaihtoehto koulutetuissa. Tässä ketjussa ilkeillään ap:lle suotta. Tällaisia miekkosia on pilvin pimein. Ne ovat katkeria ja ruhtinaita vain kotonaan.
Tarkoittaako ns. koulutettu samaa kuin arkikielen sana koulutettu?
Ei oikeastaan. Ns. koulutukset ovat niitä, jotka perustuvat pelkälle käsitepuurolle. On olevinaan korkealentoista teoriaa, jonka jälkeen päädytään huonoihin hommiin julkiselle sektorille.
Eli ammattihyysäriksi, jonka asiakkaat ovat spurguja, narkkareita ja moniongelma-apinoita.

Näissä hommissa on se hyvä puoli, ettei yleensä tarvitse liiemmälti kuulla sivistyssanoja.
Mistä te oikein keskustelette? 😅
Tulee mieleen sellainen vaihtoehto, että nuo sanat ovat miehelle niin normaaleja, että hänelle ei tule edes mieleen, ettei joku tajuaisi niitä. Hän on ehkä elänyt hyvin akateemisessa kuplassa, tai sitten ap:lla on poikkeuksellisen suppea sanavarasto. Asiasta voi toki keskustella, mutta jos todella on niin, että ap ei ymmärrä miehen oman käsityksen mukaan täysin normaalia viestintää, niin jatko voi olla vaikeaa. Olisi todella rasittavaa parisuhteessa joutua koko ajan mukauttamaan puhetta alaspäin, vähän niin kuin lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia miehiä näki aikanaan baareissa pätemässä. Olemus tarkoituksellisen boheemi, mun silmään alkoholisoitunut. Epäsiisti parta ja hilsettä vasemmiston pikkutakin eli samettibleiserin hartioilla. Alentuva ja saarnaava suhtautuminen naisiin. Ja sitten ihmetellään, kun oma lähestyminen ei purekaan naisiin. Paitsi toki sit aina löytyy se puolihullu vasemmistonorsu, joka ottaa intellektuelli-wannaben hoteisiinsa ja hoivaa sitä.
Tunnistin kyllä itseni täydellisesti. Ihan hemmetin hauska ja samalla mietin kuinka voisin olla vähemmän keski-ikäinen.
Mä en tiedä mikä tässä keski-iässä on ? Miehiähän ei oikein näy terveysasemilla, eikä saikulla.
Taitaa olla Nigerialainen prinssi
Google kääntäri vähän tökkii
Olet vain kertakaikkisen tyhmä ap.
Itselläni on erittäin hyvä sanavarasto. Pidän lähinnä moukkamaisena pätemisenä käyttää jatkuvasti sivistysanoja jos se ei ole tarpeen esim. työtehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen sellainen vaihtoehto, että nuo sanat ovat miehelle niin normaaleja, että hänelle ei tule edes mieleen, ettei joku tajuaisi niitä. Hän on ehkä elänyt hyvin akateemisessa kuplassa, tai sitten ap:lla on poikkeuksellisen suppea sanavarasto. Asiasta voi toki keskustella, mutta jos todella on niin, että ap ei ymmärrä miehen oman käsityksen mukaan täysin normaalia viestintää, niin jatko voi olla vaikeaa. Olisi todella rasittavaa parisuhteessa joutua koko ajan mukauttamaan puhetta alaspäin, vähän niin kuin lapselle.
Toisaalta koulutetuillakin miehillä näkee joskus thaikkuvaimoja. Joskus ihmetyttää, etteivätkö miehet kaipaa aikuista seuraa. Kehitysmaalaiset ovat parhaimmillaan kymmenvuotiaan älyllisellä tasolla. Mutta toisaalta suhde on paljon muutakin kuin henkevää keskustelua. Voi noi toimiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia miehiä näki aikanaan baareissa pätemässä. Olemus tarkoituksellisen boheemi, mun silmään alkoholisoitunut. Epäsiisti parta ja hilsettä vasemmiston pikkutakin eli samettibleiserin hartioilla. Alentuva ja saarnaava suhtautuminen naisiin. Ja sitten ihmetellään, kun oma lähestyminen ei purekaan naisiin. Paitsi toki sit aina löytyy se puolihullu vasemmistonorsu, joka ottaa intellektuelli-wannaben hoteisiinsa ja hoivaa sitä.
Tunnistin kyllä itseni täydellisesti. Ihan hemmetin hauska ja samalla mietin kuinka voisin olla vähemmän keski-ikäinen.
Mä en tiedä mikä tässä keski-iässä on ? Miehiähän ei oikein näy terveysasemilla, eikä saikulla.
Keski-ikä on rankkaa, mutta samalla jotenkin palkitsevaa. Ei tee samoja virheitä uudelleen, vaan keksii uusia tarvittaessa ;)
Onko ap 15-vuotias ja nettityyppi jotain 22-vuotias? Omituista kun ap puhuu kuitenkin seurustelusta vaikka eivät ole edes tavanneet...
Mitenkä minulle tuli miehestä mieleen Varma Kylmälehto.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen tyyppi on naurettava. Parempi, kun unohdat heti. Selvästi vielä inspiroituu kouluttamattomuudestasi. Sitä paitsi fiksu sopeuttaa kielenkäyttönsä kuulijan tasolle. Sitäkään tämä urho ei tee. Olisit vain altavastaajana jossain onnettomassa suhteessa. Voi olla, että hän tarvitsee tällaista egotrippiä. Sinä ehkä et. Teillä ei selvästikään intressit kohtaa. t. akateeminen nainen.
Pudotit ap:n kärryiltä sanoillasi inspiroituminen; egotrippi; intressit; ja akateeminen.
Kannattaa vähentää nollaan kaikki aika tuon miehen kanssa ja etsiä mies, joka saa sinut tuntemaan olosi hyväksi ja arvostetuksi EIKÄ NÖYRYYTETYKSI! Ihan sama mikä kultakimpale se mies olisi esineenä niin teidän välinen kontakti on se, joka muodostaa suhteen.