Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voihan samperi. Yritän pudottaa painoa mutta siitä ei tule mitään, että kiellän itseäni kriittisesti syömästä (johtaa ahmimiseen). Miten tasapainottaa ja saada kilot tippumaan?

Vierailija
02.06.2023 |

Ensimmäiset viikot meni loistavasti. Olin täyttä häkää pudottamassa painoa ja liikuin paljon.
Kielsin itseltäni paljon syömästä ja meni ehkä liian tiukaksi. Tuloksia toki tuli ja nopeasti. Laihduin todella nopeaan yli 10 kiloa (painoa saa tippua vielä 30 kg).
No sitten alkoi ahmiminen. En enää välittänyt ja alkoi tulemaan roskaruoan ja makeiden syömistä.
Olen sitten kierteessä, että joskus syön liikaa ja joskus liian vähän tai sitten niin, ettei paino ole laskusuuntainen vaan pysyy samana. Olen alkanut myös lepsuilemaan liikunnan suhteen.

Nyt harmittaa, ettei paino putoa vaan pysyy aikalailla samassa. Eilen esimerkiksi söin päivällisen ja pienen jäätelön (en kehdannut kieltäytyä kun tarjottiin). Sitten illalla oli aivan järkyttävä nälkä ja päädyin tilaamaan epäterveellistä ruokaa. TAAS.
Aamulla kun heräsin niin harmitti tuo, että söin sitten epäterveellisesti. Naama turvoksissa.

Tätä tapahtuu aivan liian usein. Yritän olla armollinen itselleni koska lähtökohdat ovat olleet karmeat vaikean elämäntilanteen johdosta ja nyt olen päättänyt voida hyvin ja monen asian olenkin hienosti muuttanut parempaan. En enää juo yhtään alkoholia ja pyrin kävelemään aina matkat.
Pitäisi katsoa tätä pidemmällä aikavälillä mutta nyt olen jäänyt alun tavotteista todella kauaksi. Tässä vaiheessa vaa`an pitäisi näyttää -20 kg mutta sen sijaan se näyttää -13 kg.
En nyt tiedä yhtään miten tasapainotan tätä tilannetta ja miten saan itseni siihen tilaan, että jatkan päättäväisesti laihdutusta. Pakko jättää roskaruoan syönti kokonaan mutta se on eri asia, että miten onnistun sen toteuttamaan kun noita lipsahduksia tapahtuu nyt liian usein.

Kommentit (51)

Vierailija
1/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Korjaan vielä, että siis kielsin nimenomaan tietyt ruoka-aineet alkuun. Sokerin ja muut korkea hiilihydraattiset tuotteet. Laihduin tosi nopeaan ja jumppasin yms. 

Nyt sitten olen syönyt ihan miten sattuu ja sekin stressaa. Nyt on itseni kanssa ankara keskustelu, että miten tässä nyt toimitaan jatkossa. :D

-ap 

Vierailija
2/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hae lääkäriltä Mysimbaa tai muuta laihdutuslääkettä. Oikeasti.

Se vie syömisen mielihalut, ruoka on täysin yhdentekevää. Sillä opettelet uuden syömistavan loppuelämän ajaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sekin on jo hyvä saavutus että paino pysyy samassa, eli ei enää nouse. Onnittele siitä itseäsi.

Pidä kotona jotain terveellistä ruokaa nälkäkohtausten varalla, vaikka tuoreita hedelmiä, vihanneksia tai pakastimessa kasvisvokkeja tms. Nälkiintyminen ei edistä laihtumista, se vaan aiheuttaa ahmimiskohtauksia.

Vierailija
4/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hae lääkäriltä Mysimbaa tai muuta laihdutuslääkettä. Oikeasti.

Se vie syömisen mielihalut, ruoka on täysin yhdentekevää. Sillä opettelet uuden syömistavan loppuelämän ajaksi.

No, en kyllä uskalla ja pelkään tuon sekoittavan aineenvaihduntaani. Yritän tässä hengittää ja mennä eteenpäin tietoisena, ettei epäterveellisestä ruoasta tule hyvä olo vaikka kuinka selitän itselleni siinä vaiheessa kun mieliteko tulee, että miksi "saan" sitä syödä. Ei vaan tule hyvä olo, yhdelläkään kerralla vaan alkaa vaan ahdistamaan.

Jos alkaisin syömään jotain laihdutuslääkettä ja se veisi ruokahalun, niin varmaan olisin sitten syömishäiriöinen ja laihduttaisin asap liikaa. Täytyy kultainen keskitie löytää. 

Sekin vain riittäisi, että jätän roskaruoan syömisen kokonaan ja liian makeiden tuotteiden syömisen. Nyt syön niitä 2-3 krt viikossa, eli aivan liikaa. Laihdutuksen alussa en syönyt yhtään, ensimmäiseen seitsemään viikkoon.

Se on ainoa asia, joka on pielessä. Muuten kaikki on melkein loistavasti. 

-ap

Vierailija
5/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnistat selkeästi itsekin ongelmasi. Ensin et syö tarpeeksi ja sitten menetät itsehillintäsi hirveässä nälässä ja syöt ihan mitä tahansa. Vastaus tähän on ihan se kaikista yleisin ohje, mitä ensimmäisenä sanotaan elämäntapamuutosohjeissa, eli ateriarytmi. Suosittelen, että lasket jonkin aikaa kaloreita ja varmistat siten, että syöt riittävästi päivän mittaan, myös aamulla ja lounaalla, ja opettelet järkevää tasaista syömistä. 

Muista myös, että ei ole yksittäisiä hyviä ja huonoja ruokia, vaan on hyviä ja huonoja kokonaisuuksia. Satunnainen mäkkiateria tai jätskipallo mahtuu kyllä terveelliseenkin elämään, kunhan iso kuva on kunnossa.

Vierailija
6/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae lääkäriltä Mysimbaa tai muuta laihdutuslääkettä. Oikeasti.

Se vie syömisen mielihalut, ruoka on täysin yhdentekevää. Sillä opettelet uuden syömistavan loppuelämän ajaksi.

No, en kyllä uskalla ja pelkään tuon sekoittavan aineenvaihduntaani. Yritän tässä hengittää ja mennä eteenpäin tietoisena, ettei epäterveellisestä ruoasta tule hyvä olo vaikka kuinka selitän itselleni siinä vaiheessa kun mieliteko tulee, että miksi "saan" sitä syödä. Ei vaan tule hyvä olo, yhdelläkään kerralla vaan alkaa vaan ahdistamaan.

Jos alkaisin syömään jotain laihdutuslääkettä ja se veisi ruokahalun, niin varmaan olisin sitten syömishäiriöinen ja laihduttaisin asap liikaa. Täytyy kultainen keskitie löytää. 

Sekin vain riittäisi, että jätän roskaruoan syömisen kokonaan ja liian makeiden tuotteiden syömisen. Nyt syön niitä 2-3 krt viikossa, eli aivan liikaa. Laihdutuksen alussa en syönyt yhtään, ensimmäiseen seitsemään viikkoon.

Se on ainoa asia, joka on pielessä. Muuten kaikki on melkein loistavasti. 

-ap

Sä olet jo syömishäiriöinen. Sulla on ahmimiskohtauksia.

Sulle voisi toimia se, että kerran viikossa annat itsellesi luvan syödä roskaruokaa ja/tai jotain makeaa. Toisilla toimii täyskielto paremmin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae lääkäriltä Mysimbaa tai muuta laihdutuslääkettä. Oikeasti.

Se vie syömisen mielihalut, ruoka on täysin yhdentekevää. Sillä opettelet uuden syömistavan loppuelämän ajaksi.

No, en kyllä uskalla ja pelkään tuon sekoittavan aineenvaihduntaani. Yritän tässä hengittää ja mennä eteenpäin tietoisena, ettei epäterveellisestä ruoasta tule hyvä olo vaikka kuinka selitän itselleni siinä vaiheessa kun mieliteko tulee, että miksi "saan" sitä syödä. Ei vaan tule hyvä olo, yhdelläkään kerralla vaan alkaa vaan ahdistamaan.

Jos alkaisin syömään jotain laihdutuslääkettä ja se veisi ruokahalun, niin varmaan olisin sitten syömishäiriöinen ja laihduttaisin asap liikaa. Täytyy kultainen keskitie löytää. 

Sekin vain riittäisi, että jätän roskaruoan syömisen kokonaan ja liian makeiden tuotteiden syömisen. Nyt syön niitä 2-3 krt viikossa, eli aivan liikaa. Laihdutuksen alussa en syönyt yhtään, ensimmäiseen seitsemään viikkoon.

Se on ainoa asia, joka on pielessä. Muuten kaikki on melkein loistavasti. 

-ap

Roskaruuan syöminen ei selkeästi ole ainut asia, joka on pielessä, vaan koko ruokavaliosi on pielessä, jos nälkiinnytät itsesi sellaiseen tilaan, ettet pysty enää hillitsemään itseäsi ja ylensyöt sen seurauksena. Niinkuin kirjoitin tuossa ylemmässä viestissä. Pidä ruokapäiväkirjaa ja laske kaloreita jonkin aikaa ja varmista, että syöt riittävästi aamupäivästä, että illalla ei ole hallitsematon nälkä ja pystyt silloin pitämään järjen päässäsi. 

Vierailija
8/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syö säännöllisesti. Kiinnitä huomio ruuan laatuun. Joskus voi myös herkutella, älä vedä ruokavaliota liian tiukalle. Juo vettä riittävästi. Älä tee liikunnasta pakkopullaa. Jos joku päivä ei jaksa liikkua, niin sitten ei. Laihdutus tuskin siihen kaatuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole koskaan pystynyt syömään aamupalaa enkä siihen aio kyllä nytkään ryhtyä. Ei vain pysty. 

Söin siis eilen

klo 11: 

1 siemennäkkileipä juustosiivulla

klo 15:

Annos jauheliha-kaalivuokaa 

klo 19:

Pieni mansikkajäätelö

klo 22: 

4 juustosiivua 

klo 23:

Kebabia (kastikkeineen, ei muuta), neljä kanafilettä ja 5 mozzarellatikkua. Vielä hieman maapähkinävoita (oli turha mutta makeaa teki mieli). 

Kirosin kyllä kun kaapissa ei ollut ruokaa tai en jaksanut alkaa väsäämään mitään munakasta tms niin päädyin tilaamaan ja tottakai se harmittaa. 

Nyt on pakko panostaa siihen, että kaapissa on aina valmiina ruokaa, jonka voi vain lämmittää. 

-ap 

Vierailija
10/51 |

Se puoli kiloa kasviksia ei ole mikään turha ohje. Kuidut pitävät hyvin nälkää, ja kun saat riittävästi vitamiieneja ja mineraaleja niin kroppasi ei jatkuvasti huuda ruokaa. En vähentäisi tuosta mitään muuta kuin illan viimeisen aterian kalorimäärää, mutta sen sijaan lisäisin jokaiseen ateriaan kasviksia, marjoja tai hedelmiä,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisiko you tulessa tsemppivideoita. Ihan itse sun täytyy tähän pystyä. Mäkin olen laihduttanut pikavauhtia ja pidän koko ajan mielessä, ettei kukaan voi tehdä tätä puolestani. Mun täytyy ottaa vastuu kiloistani. Välillä on vaikeaa, mutta sisulla eteenpäin.

Vierailija
12/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan pystynyt syömään aamupalaa enkä siihen aio kyllä nytkään ryhtyä. Ei vain pysty. 

Söin siis eilen

klo 11: 

1 siemennäkkileipä juustosiivulla

klo 15:

Annos jauheliha-kaalivuokaa 

klo 19:

Pieni mansikkajäätelö

klo 22: 

4 juustosiivua 

klo 23:

Kebabia (kastikkeineen, ei muuta), neljä kanafilettä ja 5 mozzarellatikkua. Vielä hieman maapähkinävoita (oli turha mutta makeaa teki mieli). 

Kirosin kyllä kun kaapissa ei ollut ruokaa tai en jaksanut alkaa väsäämään mitään munakasta tms niin päädyin tilaamaan ja tottakai se harmittaa. 

Nyt on pakko panostaa siihen, että kaapissa on aina valmiina ruokaa, jonka voi vain lämmittää. 

-ap 

Se puoli kiloa kasviksia ei ole mikään turha ohje. Kuidut pitävät hyvin nälkää, ja kun saat riittävästi vitamiieneja ja mineraaleja niin kroppasi ei jatkuvasti huuda ruokaa. En vähentäisi tuosta mitään muuta kuin illan viimeisen aterian kalorimäärää, mutta sen sijaan lisäisin jokaiseen ateriaan kasviksia, marjoja tai hedelmiä,

Olen samaa mieltä. Ainoastaan illan viimeinen ateria meni mönkään. On pakko panostaa siihen, että kaapissa on tarpeeksi ruokaa juuri näitä hetkiä varten kun on huutava nälkä. 

Ajattelin tehdä valmiiksi kookospuuroa (teen sen mantelijauhoista kookosmaitoon) ja sulattaa vadelmia illaksi. Tietysti joku pieni lämmin ateria voisi olla hyvä, missä on vaikka kanaa, kesäkurpitsaa ja paprikaa, ehkä avokadoa. Täytyy nyt keskittyä siihen, että nämä ateriat olisi aina nimenomaan valmiina kaapissa. 

-ap 

Se olisi jo paljon parempi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et vähennä syömistä kahteen ensimmäiseen viikkoon vaan lisäät kasvisten ja hedelmien määrää koko ajan. Opiskelet kasvisruokareseptejä netistä. 3 na viikkona poistat vaalean leivän ja pullan 4 viikkona vähennät ranskanperunat ja hampurilais-ja muut ravintola-annokset. Niiden sijaan syöt kasviskeittoa. 5 viikolla palkitset itsesi ja suot 1 karkkipäivän jolloin saat pienen määrän itse päättämääsi herkkua (vanha auto-salmiakkia tai pieni suklaa esim pätkis tms) . Jatkat tätä. Pikkuhiljaa hyvä tulee ja liikuntaa lisäät hallitusti. Jos illalla nälättää se on puuron paikka. Pidä ateriarytmi: aamupala, lounas, ip välipala, päivällinen, iltapala. Vähintään nämä. Voit tietty sanoa ihan hyvä, mutta.... Itsestäsihän tämä lopuksi riippuu ellet sitten ole jo iäkäs, silloin se on vaikeampaa. Riittävä uni, paljon vettä, ja iloinen mieli kuuluu asiaan. Tee jotain, mistä nautit. Tsemppiä

Vierailija
14/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan pystynyt syömään aamupalaa enkä siihen aio kyllä nytkään ryhtyä. Ei vain pysty. 

Söin siis eilen

klo 11: 

1 siemennäkkileipä juustosiivulla

klo 15:

Annos jauheliha-kaalivuokaa 

klo 19:

Pieni mansikkajäätelö

klo 22: 

4 juustosiivua 

klo 23:

Kebabia (kastikkeineen, ei muuta), neljä kanafilettä ja 5 mozzarellatikkua. Vielä hieman maapähkinävoita (oli turha mutta makeaa teki mieli). 

Kirosin kyllä kun kaapissa ei ollut ruokaa tai en jaksanut alkaa väsäämään mitään munakasta tms niin päädyin tilaamaan ja tottakai se harmittaa. 

Nyt on pakko panostaa siihen, että kaapissa on aina valmiina ruokaa, jonka voi vain lämmittää. 

-ap 

No ei kait sulle maistu aamupala, jos syöt klo 23 KAKSI kokonaista noutoruoka-ateriaa. Kyllä se aamupala alkaa maistumaan, kun iltasyömisiin alkaa saamaan järkeä ja iltasyömisiin alkaa saamaan järkeä, kunhan syö aamusta alkaen fiksusti. Voit itse päättää, kummasta päästä lähdet korjaamaan tilannetta.

Sinänsähän aamupalan syöminen ei ole mitenkään pakollista, jos kokonaisuus toimii, mutta sinulla ei selkeästi toimi, eli JOTAIN täytyy tehdä ja ateriarytmin muokkaaminen on yksi helpoimmista ja tehokkaimmista keinoista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan pystynyt syömään aamupalaa enkä siihen aio kyllä nytkään ryhtyä. Ei vain pysty. 

Söin siis eilen

klo 11: 

1 siemennäkkileipä juustosiivulla

klo 15:

Annos jauheliha-kaalivuokaa 

klo 19:

Pieni mansikkajäätelö

klo 22: 

4 juustosiivua 

klo 23:

Kebabia (kastikkeineen, ei muuta), neljä kanafilettä ja 5 mozzarellatikkua. Vielä hieman maapähkinävoita (oli turha mutta makeaa teki mieli). 

Kirosin kyllä kun kaapissa ei ollut ruokaa tai en jaksanut alkaa väsäämään mitään munakasta tms niin päädyin tilaamaan ja tottakai se harmittaa. 

Nyt on pakko panostaa siihen, että kaapissa on aina valmiina ruokaa, jonka voi vain lämmittää. 

-ap 

Se puoli kiloa kasviksia ei ole mikään turha ohje. Kuidut pitävät hyvin nälkää, ja kun saat riittävästi vitamiieneja ja mineraaleja niin kroppasi ei jatkuvasti huuda ruokaa. En vähentäisi tuosta mitään muuta kuin illan viimeisen aterian kalorimäärää, mutta sen sijaan lisäisin jokaiseen ateriaan kasviksia, marjoja tai hedelmiä,

Olen samaa mieltä. Ainoastaan illan viimeinen ateria meni mönkään. On pakko panostaa siihen, että kaapissa on tarpeeksi ruokaa juuri näitä hetkiä varten kun on huutava nälkä. 

Ajattelin tehdä valmiiksi kookospuuroa (teen sen mantelijauhoista kookosmaitoon) ja sulattaa vadelmia illaksi. Tietysti joku pieni lämmin ateria voisi olla hyvä, missä on vaikka kanaa, kesäkurpitsaa ja paprikaa, ehkä avokadoa. Täytyy nyt keskittyä siihen, että nämä ateriat olisi aina nimenomaan valmiina kaapissa. 

-ap 

Se olisi jo paljon parempi. 

Ei vaan koko päivän syöminen meni mönkään. Jos olet syönyt klo 15 mennessä vain yhden näkkärin, niin oletko ihan vakavissasi yllättynyt, että illalla on nälkä?

Vierailija
16/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ja puuro on kaurapuuroa tai vastaavaa. Kookosmaidot ja kasvisrasvakermat voit unohtaa jos haluat laihtua.

Vierailija
17/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan pystynyt syömään aamupalaa enkä siihen aio kyllä nytkään ryhtyä. Ei vain pysty. 

Söin siis eilen

klo 11: 

1 siemennäkkileipä juustosiivulla

klo 15:

Annos jauheliha-kaalivuokaa 

klo 19:

Pieni mansikkajäätelö

klo 22: 

4 juustosiivua 

klo 23:

Kebabia (kastikkeineen, ei muuta), neljä kanafilettä ja 5 mozzarellatikkua. Vielä hieman maapähkinävoita (oli turha mutta makeaa teki mieli). 

Kirosin kyllä kun kaapissa ei ollut ruokaa tai en jaksanut alkaa väsäämään mitään munakasta tms niin päädyin tilaamaan ja tottakai se harmittaa. 

Nyt on pakko panostaa siihen, että kaapissa on aina valmiina ruokaa, jonka voi vain lämmittää. 

-ap 

No ei kait sulle maistu aamupala, jos syöt klo 23 KAKSI kokonaista noutoruoka-ateriaa. Kyllä se aamupala alkaa maistumaan, kun iltasyömisiin alkaa saamaan järkeä ja iltasyömisiin alkaa saamaan järkeä, kunhan syö aamusta alkaen fiksusti. Voit itse päättää, kummasta päästä lähdet korjaamaan tilannetta.

Sinänsähän aamupalan syöminen ei ole mitenkään pakollista, jos kokonaisuus toimii, mutta sinulla ei selkeästi toimi, eli JOTAIN täytyy tehdä ja ateriarytmin muokkaaminen on yksi helpoimmista ja tehokkaimmista keinoista. 

Kyse ei ole siitä, että söisin joka ikinen ilta näin. En tietenkään syö. Jos jätän iltasyömisen väliin, niin siitä huolimatta minulla ei ole nälkää aamulla. Koskaan ei ole ollut. 

Tiedän, että korjattavaa on ja aion siihen nyt ryhtyä. Täytyy keskittyä enemmän oikeisiin valintoihin. Joskus menee päin honkia ja joskus todella hienosti. Tasainen linjaus olisi paras. 

-ap 

Vierailija
18/51 |

No kyllä tuo sinun touhusi aika hallitsemattomalta vaikuttaa. Jos ihan oikeasti tilailet useita ravintola-annoksellisia ruokaa yöpalaksi, niin olisi kyllä syytä ihan oikeasti paneutua niihin syihin, miksi niin tekee. Tuo sinun syömisesi vaikuttaa kokonaisuudessaan aika kauhealta ja suosittelisin juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa siitä. 

Vierailija
19/51 |
02.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vika on pääkopassa jos on noin heikko itsekuri. Toki kun kerran repsahtaa niin siihen jää pirun helposti koukkuun pidemmäksi aikaa. Sitten jos pystyy olemaan vaikka viikon ilman herkkuja niin se himo alkaa helpottaa.

Pitää vain taistella.

Vierailija
20/51 |
03.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eilen tuli syötyä melko vähän mutta ei tehnyt kyllä mielikään ja oli kiire. 

Päivällinen: kaali-jauhelihavuokaa

Iltapala: 2 siemennäkkileipää, molemmissa siivu ylikypsää kinkkua sekä goudaa. 

Siihen taisi jäädä. Ainakin tasoitti edellisillan kalorimäärää.

Tänään voin sitten keskittyä ruoanlaittoon ja siihen, että teen annoksia valmiiksi ja helppoja ruoka-aineita kaappiin, joista pyöräyttää nälän tullen jotain terveellistä ja ravitsevaa. 

-ap 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän neljä