Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde vauvavuotena
01.06.2023 |
Vauva 9kk ja parisuhde menee vaan huonompaan suuntaan. Olen todella väsynyt, jonka takia oma yleisfiilis on paska. Tämän lisäksi ahdistaa ja vituttaa oma kroppa, joka meni "pilalle" raskauden aikana. Ns raskauskiloja ei enää ole, mutta kroppa on ihan eri näköinen kun aikaisemmin ja maha tietysti venynyt jne.
Läheisyys on loppunut suhteesta lähes kokonaan, enkä jotenkin osaa olla yhtään miehen seurassa kun oma olo ja kroppa ahdistaa. Seksiä ollut ehkä 3 kertaa lapsen syntymän jälkeen.
MITEN tämän oman kropan saisi tuntumaan taas omalta ja miten hyväksyisin nämä kaikki muutokset. Ja miten ihmeessä tähän parisuhteeseen saisi vähän eloa ja iloa. Yhteistä parisuhdeaikaa ei saada juuri ollenkaan, joten esim treffeille ei päästä.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistavaa. Taas muistaa hetken syödä pillerit oikeaan aikaan. Tsemppiä!
Meillä on mies ottanut etäisyyttä, ei huomioi minua enää puolisona tai naisena. Ei ole fyysistä eikä henkistä läheisyyttä. Ihan paskaa. Mies on vain lapsenhoitokuplassa. Tuntuu, että ihan välttelee minua, ettei esim. ohi mennessään vahingossakaan vaikka hipaise Minun kosketukseeni tai muuhun yritykseen ottaa läheisyyttä, ei reagoi mitenkään, on kuin patsas, joka ei tunne mitään. Ei koskaan enää sano mitään kivaa tai kaunista tai lempeää minuun liittyen.
Täyttä paskaa, en tajua miksi pitää ottaa tollanen asenne. Ei ole keltään pois halata puolisoaan tai koskettaa ihan siinä arjen lomassa tai sanoa jtn mukavaa toiselle, antais lapsellekin välittämisestä hyvän esimerkin.
No nyt ainakin tiedät, että minkälaisia seurauksia tulee lapsen mukana. Yritä muistaa tuo sitten kun harkitset toista lasta. Mutta älä huoli liikaa niistä arvista, jotka sait raskaudesta, niitä tulee kaikkille ja se on ihan normaalia. Kaikilla ne ahdistaa aluksi, mutta kyllä sinä lopulta totut niihin, ainakin toivottavasti totut.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mies ottanut etäisyyttä, ei huomioi minua enää puolisona tai naisena. Ei ole fyysistä eikä henkistä läheisyyttä. Ihan paskaa. Mies on vain lapsenhoitokuplassa. Tuntuu, että ihan välttelee minua, ettei esim. ohi mennessään vahingossakaan vaikka hipaise Minun kosketukseeni tai muuhun yritykseen ottaa läheisyyttä, ei reagoi mitenkään, on kuin patsas, joka ei tunne mitään. Ei koskaan enää sano mitään kivaa tai kaunista tai lempeää minuun liittyen.
Täyttä paskaa, en tajua miksi pitää ottaa tollanen asenne. Ei ole keltään pois halata puolisoaan tai koskettaa ihan siinä arjen lomassa tai sanoa jtn mukavaa toiselle, antais lapsellekin välittämisestä hyvän esimerkin.
Tsemppiä sulle
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No nyt ainakin tiedät, että minkälaisia seurauksia tulee lapsen mukana. Yritä muistaa tuo sitten kun harkitset toista lasta. Mutta älä huoli liikaa niistä arvista, jotka sait raskaudesta, niitä tulee kaikkille ja se on ihan normaalia. Kaikilla ne ahdistaa aluksi, mutta kyllä sinä lopulta totut niihin, ainakin toivottavasti totut.
Jep.. jotenkin ajattelin ettei nämä tapahtuisi omalle kohdalle
Ap
Ajankohtainen aihe itsellenikin, sillä odotamme myös ensimmäistä lasta ja koen nyt jo aika isoja tunteita omasta muuttuneesta kropasta. Puolisot eivät ehkä ymmärrä sitä kuinka paljon nainen tarvitsee tukea ja kannustusta oman kropan hyväksymiseen raskauden ja synnytyksen myötä.
Kuinka paljon olette asiasta keskustelleet? Pyrkikää saamaan lapsi hoitoon edes kerran kuukaudessa ja tehkää yhdessä jotain kivaa. Yhdessä tekeminen lähentää ja tulee helpommin tunne, että haluaa olla toisen lähellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajankohtainen aihe itsellenikin, sillä odotamme myös ensimmäistä lasta ja koen nyt jo aika isoja tunteita omasta muuttuneesta kropasta. Puolisot eivät ehkä ymmärrä sitä kuinka paljon nainen tarvitsee tukea ja kannustusta oman kropan hyväksymiseen raskauden ja synnytyksen myötä.
Kuinka paljon olette asiasta keskustelleet? Pyrkikää saamaan lapsi hoitoon edes kerran kuukaudessa ja tehkää yhdessä jotain kivaa. Yhdessä tekeminen lähentää ja tulee helpommin tunne, että haluaa olla toisen lähellä.
Pitäisi varmaan keskustella enemmän.
Hoitoon emme saa, sillä tukiverkko on olematon ja näin pientä ei uskalla vielä vieraalle hoitoon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mies ottanut etäisyyttä, ei huomioi minua enää puolisona tai naisena. Ei ole fyysistä eikä henkistä läheisyyttä. Ihan paskaa. Mies on vain lapsenhoitokuplassa. Tuntuu, että ihan välttelee minua, ettei esim. ohi mennessään vahingossakaan vaikka hipaise Minun kosketukseeni tai muuhun yritykseen ottaa läheisyyttä, ei reagoi mitenkään, on kuin patsas, joka ei tunne mitään. Ei koskaan enää sano mitään kivaa tai kaunista tai lempeää minuun liittyen.
Täyttä paskaa, en tajua miksi pitää ottaa tollanen asenne. Ei ole keltään pois halata puolisoaan tai koskettaa ihan siinä arjen lomassa tai sanoa jtn mukavaa toiselle, antais lapsellekin välittämisestä hyvän esimerkin.
Eikös sitä nyt aikuinen ihminen vähän aikaa selviä ilman halejakin? Vauvat on pieniä vain hetken.
Olisit käynyt kuntosalilla. No onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajankohtainen aihe itsellenikin, sillä odotamme myös ensimmäistä lasta ja koen nyt jo aika isoja tunteita omasta muuttuneesta kropasta. Puolisot eivät ehkä ymmärrä sitä kuinka paljon nainen tarvitsee tukea ja kannustusta oman kropan hyväksymiseen raskauden ja synnytyksen myötä.
Kuinka paljon olette asiasta keskustelleet? Pyrkikää saamaan lapsi hoitoon edes kerran kuukaudessa ja tehkää yhdessä jotain kivaa. Yhdessä tekeminen lähentää ja tulee helpommin tunne, että haluaa olla toisen lähellä.
Pitäisi varmaan keskustella enemmän.
Hoitoon emme saa, sillä tukiverkko on olematon ja näin pientä ei uskalla vielä vieraalle hoitoon.Ap
Tavallaan ymmärrän ihan hyvin ton "näin pientä ei uskalla vielä vieraalle hoitoon". Mutta... kyllä lapsi kannattaa jonnekin hoitoon viedä edes se 3h kuukaudessa, että saisitte parisuhteelle aikaa. Ei ne suhteet kestä itsestään ja teidän on tärkeä olla vahva yksikkö. Se on lapsen etu. Nyt vaan etsimään se luotettava taho, jota sitten haastattelette ja teette valinnan. Jos tukiverkkoa ei ole, niin milloin edes voisitte saada sen parin tunnin hoitopätkän, jos ette nyt? Vuoden päästä?
Ottakaa joku ammatiltaan lastenhoitaja sinne, ei vauvan hoito ole niin kummaa hommaa, kyllä varmasti löytyy joku hyvä palkattavaksi.
Tsemppiä!
Ja jutelkaa! Kirjoita vaikka kirjeitä miehelles. Kerro sun toiveita, millaisen tulevaisuuden ja suhteen haluaisit. Ei syytöksiä, vaan yhteistä hapuilevaa yritystä saavuttaa se onni ja rakkaus, jota molemmat varmaan kaipaa. Niin ja sano miehelles, että se on komee ja että ilman sitä arki ei pyörisi, että arvostat ja ihailet sitä. Miehiä pitää muistaa myös kehua paljon.
Kiva, että haet vinkkejä siihen, miten voisit itse hyväksyä itsesi ja näin pois päin. Miehesi kuitenkin käyttäytyy lapsellisesti, kun ei huomioi sinua. EI OLE LUKSUSTA SAADA OMASSA PARISUHTEESSA HUOMIOTA. Ei ole luksusta saada hoivaa silloin kun sitä tarvitsee! (Raskaana ja synnytyksen jälkeen). Kiva kuitenkin kuulla, että miestä on lapsen hoito kiinnostanut.
Mitä tulee oman kehon hyväksymiseen, palautuminen raskaudesta pääsee kunnolla vauhtiin usein vasta, kun imetys on päättynyt. Vaikka et imettäisikään, joillakin raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen menee kauemmin kuin 9kk tai vuosi. Jospa aloittaisit sillä, että suhtaudut kehoosi neutraalisti? Ei sitä tarvitse rakastaa tai hyväksyä, mutta älä suhtaudu siihen negatiivisesti tai ainakaan hauku sitä.
Nyt ei ole sinun aikasi näyttää samalta kuin ennen synnytystä tai sinne päin. Sekin aika tulee vielä.
Paljon on kiinni myös miehestäsi. Kiinnostaako häntä (ja sinua) esim. suuseksi? Siinä sinun kehosi ei tarvitse olla niin näkyvillä ja isona osana sitä kokemusta, jos se häiritsee sinua. Pienin askelin?
Kaikkea hyvää oikeasti <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiva, että haet vinkkejä siihen, miten voisit itse hyväksyä itsesi ja näin pois päin. Miehesi kuitenkin käyttäytyy lapsellisesti, kun ei huomioi sinua. EI OLE LUKSUSTA SAADA OMASSA PARISUHTEESSA HUOMIOTA. Ei ole luksusta saada hoivaa silloin kun sitä tarvitsee! (Raskaana ja synnytyksen jälkeen). Kiva kuitenkin kuulla, että miestä on lapsen hoito kiinnostanut.
Mitä tulee oman kehon hyväksymiseen, palautuminen raskaudesta pääsee kunnolla vauhtiin usein vasta, kun imetys on päättynyt. Vaikka et imettäisikään, joillakin raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen menee kauemmin kuin 9kk tai vuosi. Jospa aloittaisit sillä, että suhtaudut kehoosi neutraalisti? Ei sitä tarvitse rakastaa tai hyväksyä, mutta älä suhtaudu siihen negatiivisesti tai ainakaan hauku sitä.
Nyt ei ole sinun aikasi näyttää samalta kuin ennen synnytystä tai sinne päin. Sekin aika tulee vielä.
Paljon on kiinni myös miehestäsi. Kiinnostaako häntä (ja sinua) esim. suuseksi? Siinä sinun kehosi ei tarvitse olla niin näkyvillä ja isona osana sitä kokemusta, jos se häiritsee sinua. Pienin askelin?
Kaikkea hyvää oikeasti <3
Eiköhän tämä ole sille miehellekin todella uuvuttava ja mullistava vaihe. Mä en käsitä tätä, että se mies nyt leimataan lapselliseksi, ikään kuin pahikseksi. Parisuhteet on hankalia ja se on molempien harteilla saada homma pelittämään, eikä se silti aina onnistu. Eikä varmaan vie suhdetta eteenpäin jos alkaa miestä katsomaan kriittisesti, että MINULLA ON OIKEUS JA SINÄ OLET LAPSELLINEN.
Päinvastoin sanoisin, että helliä ajatuksia. Pitää itsekin sanoa kauniita asioita, kiittää, koskettaa, uskaltaa kertoa omat tarpeet, pyytää ja antaa, rakastaa.
Ja sit toisaalta armoa arkeen. Ei tule joka päivä kauniita hetkiä, arki voi olla välillä ihan vain selviämistä, vaikka molemmat kuinka yrittäis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva, että haet vinkkejä siihen, miten voisit itse hyväksyä itsesi ja näin pois päin. Miehesi kuitenkin käyttäytyy lapsellisesti, kun ei huomioi sinua. EI OLE LUKSUSTA SAADA OMASSA PARISUHTEESSA HUOMIOTA. Ei ole luksusta saada hoivaa silloin kun sitä tarvitsee! (Raskaana ja synnytyksen jälkeen). Kiva kuitenkin kuulla, että miestä on lapsen hoito kiinnostanut.
Mitä tulee oman kehon hyväksymiseen, palautuminen raskaudesta pääsee kunnolla vauhtiin usein vasta, kun imetys on päättynyt. Vaikka et imettäisikään, joillakin raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen menee kauemmin kuin 9kk tai vuosi. Jospa aloittaisit sillä, että suhtaudut kehoosi neutraalisti? Ei sitä tarvitse rakastaa tai hyväksyä, mutta älä suhtaudu siihen negatiivisesti tai ainakaan hauku sitä.
Nyt ei ole sinun aikasi näyttää samalta kuin ennen synnytystä tai sinne päin. Sekin aika tulee vielä.
Paljon on kiinni myös miehestäsi. Kiinnostaako häntä (ja sinua) esim. suuseksi? Siinä sinun kehosi ei tarvitse olla niin näkyvillä ja isona osana sitä kokemusta, jos se häiritsee sinua. Pienin askelin?
Kaikkea hyvää oikeasti <3
Eiköhän tämä ole sille miehellekin todella uuvuttava ja mullistava vaihe. Mä en käsitä tätä, että se mies nyt leimataan lapselliseksi, ikään kuin pahikseksi. Parisuhteet on hankalia ja se on molempien harteilla saada homma pelittämään, eikä se silti aina onnistu. Eikä varmaan vie suhdetta eteenpäin jos alkaa miestä katsomaan kriittisesti, että MINULLA ON OIKEUS JA SINÄ OLET LAPSELLINEN.
Päinvastoin sanoisin, että helliä ajatuksia. Pitää itsekin sanoa kauniita asioita, kiittää, koskettaa, uskaltaa kertoa omat tarpeet, pyytää ja antaa, rakastaa.
Ja sit toisaalta armoa arkeen. Ei tule joka päivä kauniita hetkiä, arki voi olla välillä ihan vain selviämistä, vaikka molemmat kuinka yrittäis.
Hyvä pointti. Minusta kuitenkin raskaus, synnytys ja "neljäs kolmannes" ovat naiselle raskaamPIA kuin miehelle. Siksi pallo on miehen nurkassa mitä tulee toisen tukemiseen. On lapsellista ajatella, että kyllä se suhde siitä omalla painollaan sitten tasaantuu, ja lapsellista olla ottamatta selvää, miten raskaus ja synnytys vaikuttavat naiseen, ja miten häntä voisi ja pitäisi tukea.
Ihan ensimmäiseksi neuvoisin puhumaan sille omalle miehelle niistä fiiliksistä. Sitten järjestämään sitä parisuhdeaikaa silloin, kun vauva nukkuu. Ei sen tarvitse olla mitään kummoista, vauvavuotena pienetkin jutut tuntuvat isoilta. Esimerkiksi alatte katsoa yhdessä jotain sarjaa vaikka vauvan ollessa päiväunilla. Meillä vauva nukkui iltaisin hyvin ja saatiin periaatteessa silloin yhteistä aikaa mutta iltaisin olin usein todella väsynyt. Hyödynnettiin siis päiväuniaikaa mahdollisimman paljon. Eikä ne jutut olleet kummoisia, yhteisiä päiväkahveja, sarjojen katsomista sylikkäin, seksiä tai ihan vain yhteisiä päiväunia alasti.
Toiseksi sinun pitää opetella rakastamaan omaa kehoasi uudelleen. Se ei enää tule olemaan samanlainen kuin aiemmin mutta mieti miten uskomattoman työn se on tehnyt raskausaikana ja sen jälkeen. Hanki itsellesi vaatteet, jossa tunnet olosi seksikkääksi ja jotka istuvat sinulle. Jos vatsan seutu tuntuu vieraalta, niin kokeile erilaisia korsetteja, bodeja ja alusmekkoja.
Kolmanneksi synnytyksestä on kulunut vasta 9 kuukautta. Se on samaan aikaan pitkä aika mutta toipumisen kannalta lyhyt. Hormonit aiheuttavat sen, että kiinnostuksesi on enemmän vauvassa kuin miehessä. Mikäli imetät, niin viimeistään imetyksen vähetessä ja kokonaan loppuessa, alat palata taas omaksi itseksesi. Et välttämättä fyysisesti mutta muuten.
Anna itsellesi aikaa mutta muista, että parisuhde vaatii myös työtä. Puhuminen auttaa ja miehesikin pystyy paremmin tukemaan sinua ja parisuhdettanne, jos tietää ajatuksesi.
Puhukaa avoimesti miehesi kanssa ajatuksistanne ja huolistanne ja seksistäkin. Ylipäätänsä kaikesta. Vanhemmaksi tulo on ihmiselämän suurin muutos. Siihen sisältyy kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia. Keholla menee vähintään vuosi palautua synnytyksestä. Ole itsellesi armollinen. Hormonit vaikuttaa myös kaikkeen. Jos väsymys on erityisen paha kannattaa rauta-arvot ainakin mitata.
Vierailija kirjoitti:
No nyt ainakin tiedät, että minkälaisia seurauksia tulee lapsen mukana. Yritä muistaa tuo sitten kun harkitset toista lasta. Mutta älä huoli liikaa niistä arvista, jotka sait raskaudesta, niitä tulee kaikkille ja se on ihan normaalia. Kaikilla ne ahdistaa aluksi, mutta kyllä sinä lopulta totut niihin, ainakin toivottavasti totut.
Ei minulla tullut raskausarpia. Iho kimmoisa, toki palautuminen vei aikansa.
Elä vie vauvaa mihkään hoitoon. Kyllä pano onnistuu nopeastikin, kun vauva nukkuu kuiteski paljon. Äidiksi tuleminen on luopumista turhuuksista. Mitä hyötyä on hienoista vaatteista, leffailloista tai ravintelissa istumisesta? Alkuun äitinäolo tuntuu väsyneeltä, sitten yksinäiseltä, sitten alkaa jo nauttia omasta perheestä enemmän ku kavereista. Pian huomaakin, miten erilaisia ajatuksia niillä niinkutsutuilla ystävillä on, ettei oikeen jaksaiskaan enää. Onneks lapset on aina hyvä tekosyy kaiken perumiselle. Saatiin eka lapsi 13v sitten. Parisuhde muuttui, oli kriisejä ja eriarvoisuutta, ym. Mut kun opetteli katsomaan mitä on olla äiti, ja mitä ne lapset ja mies tarvii, niin parisuhdekin alkoi kukoistamaan. Suhdetta nainen hoitaa parhaiten hoitamalla perhettä ja kotia. Miehen vastuu on tehdä päätökset ja kantaa vastuu. Ja jos nainen hoitaa kodin, mies voi järkkää rahaa. Kun molempia miellyttävä tasapaino on löytynyt, parisuhde hoituu itsekseen. Aviomieheni on paras ystäväni, ja tahdon olla hänen luotettava kotirouvansa. Paljon on muuttunut vuosien varrella, erokin on ollut lähellä, mut onneks ei koskaan ollut niin että molemmat olis halunnu erota. Pitkän ja hyvän liiton salaisuus on se, että nainen antaa miehen olla mies, johtaja ja päällikkö. Miehen tulee olla luotettava ja kuunnella, koska nainen elää jatkuvassa muutoksessa, ja tarvitsee miehen henkistä tukea. Naiselle tärkeintä on lakata tuijottamasta mitä mies tekee tai ei tee..jos pystyis katsoo vaan mitä lapset ja koti tarvii, ja sit etsiä, mikä tekee minut onnelliseksi. Minun hlö.koht. onni löytyi Raamatun lehdiltä, ja se on ohjekirjani myös. Mieheni ei usko, mutta arvostaa sen mukana tullutta arvomaailmaa.
ok