Luonnossa maksaminen, oletko tehnyt?
Täällä oli joskus keskustelu luonnossa maksamisesta, mutta en löydä sitä. Millaisia kokemuksia ihmisillä on näistä? Vuokraisäntä lupasi alennusta, jos saa tulla kerran kuukaudessa panoille. En ole varma suostunko, mutta jotenkin kiihottaa. En ole rahapulassa, mutta ajatuksessa on jotain...
Kommentit (73)
Makasanut en ole, korvauksena olen käsihoitoja saanut.
Tuttu vanhempi nainen kehuu kädentaitojani ja välillä pyytää apuja pieniin kodin remppoihin, kerran lähtiessäni leikilläni sanoin että varmasti hänelläkin on hyvät kädentaidot. Arvas mitä tarkoitin, seuraavalla kerrasta lähtien olenkin saanut kahvin lisäksi käsihoidon ja tissit kasvoilla imettävänä, ja tämä naisen aloitteesta toki.
Innostaapa aikalailla lähteä pikku hommia tekemään.
Asennutin sähköt mökin sivurakennukseen. Asentajaksi tuli kaksvitonen jätkä. En itsekään ollut paljon sen vanhempi. Kello alkoi olla viiden maita ja asentaja sanoi että on päivän viimeinen homma. Kutsuin hänet sitten uimaan kun oli kuuma päivä. Seksiksihän se sitten meni. Ei koskaan kuulunut laskua.
Olisin aivan liian ujo suostumaan tollaiseen. Ja toisaalta, jos ikinä noin kävisi, niin kyllä siinä olisi varmasti aito halu muutenkin. Ikinä ei siis rahapulan takia.
no jo monta vuotta ja joka kuukausi.
millä sitä näillä onnettomilla 2023 palkoilla ??
mitään normaalia vkr-maksua voisi hoitaa? ei voi.
näin on menty joka kuukausi ja jo monta vuotta
Miksi se on aina mies joka antaa resursseja ja "saa" seksiä ja nainen joka "antaa seksiä" ja saa resursseja.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on aina mies joka antaa resursseja ja "saa" seksiä ja nainen joka "antaa seksiä" ja saa resursseja.
Siksi kun mies antaa AINA naiselle ilman vastinetta.
"Leivoin naapurin miehelle pullaa ja sain vastineeksi seksiä."
Kuulostaako muka uskottavalta?
Olen pätevä ja komea rakennus/remontti yrittäjä. Olisi kiva, jos joku asiakas ehdottaisi vaihtateita. Itse olin kerran vähällä ehdottaa "talkoosaunan lämmitystä" naiselle joka hiukan oli tuskastunut tarjotusta hinnasta. Miehenä pelkää ehdottaa, koska joku voi leimata ahdistelujaksi.
Yrittäjä kirjoitti:

Sitä se onkin!
Flirttailla voi ja jos saa vastakaikua niin ehdottaa seksiäkin. Mutta "paljonko maksaa" on vaan loukkaavin kysymys naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Yhdet torikaupat kuittasin suihin ottamalla kun huomasin että myyjä vähän turhan tiiviisti tuijotteli rintojani.
No oli sille sataselle muutakin käyttöä vaikka paha maku jäi loppupäiväksi suuhun.
Ihana nainen ! Teen paljon tori.fi kautta kauppoja ja ostan tavaraa mutta ei ne naiset ole silmäpeliä kummempaan hommaan innostuneet. Olis yberkiihottavaa jos nainen tekis alotteen ja ehdottaisi ja sen jälkeen voisi hyvillä mielin tinkiä hintaa :). Ehdotitko itse suikkaria vai vonkasko mies vai miten päädyit hommaan?? Oletko tehnyt tuota uudestaan?
Vierailija kirjoitti:
Olisin aivan liian ujo suostumaan tollaiseen. Ja toisaalta, jos ikinä noin kävisi, niin kyllä siinä olisi varmasti aito halu muutenkin. Ikinä ei siis rahapulan takia.
Nimenomaan kiihotuksesta ja erikoisesta seksikokemuksesta se halu tulisi minulla. On muutenkin aivan huippua jos tekee jonkun vittumaisen remonttihomman tai huollon naiselle ja saa sen jälkeen seksiä tai suikkarin loppuun asti. Kaikki vitutus kaikkoaa hetkessä ja tulee parempi mieli entä pienestä rahasummasta vaikka myöhemmin se sitten voi vituttaa
Vierailija kirjoitti:
Makasanut en ole, korvauksena olen käsihoitoja saanut.
Tuttu vanhempi nainen kehuu kädentaitojani ja välillä pyytää apuja pieniin kodin remppoihin, kerran lähtiessäni leikilläni sanoin että varmasti hänelläkin on hyvät kädentaidot. Arvas mitä tarkoitin, seuraavalla kerrasta lähtien olenkin saanut kahvin lisäksi käsihoidon ja tissit kasvoilla imettävänä, ja tämä naisen aloitteesta toki.
Innostaapa aikalailla lähteä pikku hommia tekemään.
Juuri tuollaista vanhempaa naista olen etsinyt kelle voi tehdä pieniä kodin remontteja ja auttaa askareissa suikkaria ja hoitoa vastaan. Saa ikävänkin homman luonnistumaan ja innostaa lähteä tekemään ei niin kivoja juttuja. Kunnon suuhoito ja seksi saa aina hyvälle tuulelle
On kerran talkoon jälkeen antanut piparia.
Miehen veljen poika lupautui tuleen talkoillekaan kesämökillemme.
Oli nostelu juttuja ja miehelläni oli selkä aika huonossa kunnossa. Edes ne sänky jututkaan
Oikein meinanneet onnistua. Kyllähän mies sai tyydytyksen mut mulla alkoi jo hammasta särkemään.
Yllätykseksi veljen poika oli ottanut pari kaverinakin mukaan.
Mulla oli kieltämättä halut ihan älyttömät,ja miehenikin ties sen. Kiusasi minua niin että meinas kilahtaa.
Päivä oli lämmin ja hiki virtaa,pojilla alkoi oleen yläkropat paljaana,ja eteenkin toisella niistä veljenpojan kaverilla oli katselemista.
Miehenikin siitä vitsaili mulle kuiskien.
Huomasin että alkoi poikienkin silmät liimaantumaan takapuoleeni.
Mieheni ehdotti pientä juomapaussia ja uinti hetkeä.
Katseli minuun päin ja iski silmää sanoen että näemmeköhän emännän bikineissä.
Kannustusta tuli aika reippaasti että pakkohan oli kassista kaivaa kyseiset vaatekappaleet.
Päästiin uimaan ja tiesin että kun nousen järvestä ,olen aika alastoman näköinen.
Katseet kyllä nauliintui kamelin vapaaseen .
Ja oli aika vaikeeta nuorilla miehillä,kädet oli seisokkeja peittämässä.
Mieheni ei peitellyt ,vaan naureskeli makeasti.
Minä lähdin keittämään kahveja ja mies alkoi lämmittämään talkoo saunaa.
Mut laitettiin viemään saunajuomaa, ja tietäähän mitä sitten tapahtui.
Sai hoitoa kipeelle pillulle,ja oikein kunnolla.

Terveisin äitin alkoholisoitunut tissiposki 32v
Olen kengitysseppä hevosalalla. Kyllä naisilta tulee melko suoria ehdotuksia laskun maksusta luontovisalla. Eikä ole väliä ovatko varattuja vai eivät; naiset osaa ehdotella rohkeasti. Sanotaan näin, että "huonompia" on saanut laittaa sivuun ja niitä "parempia" sitten kenkinyt.
Teen yrittäjänä sisäremontteja. Ilmeisesti habitukseni on naisille mieleen koska noin joka kolmannessa naisen maksamassa rempassa tarjotaan osamaksuksi seuranpitoa, kuka päivällistä, kuka saunailtaa, kuka suoraan seksiä. Mutta kun minä ottaisin tarjouksia miehiltä, naisista en piittaa ollenkaan siinä mielessä. T. Atleetti28
hyi fan mene haavistolle remonttiin
Vierailija kirjoitti:
Olen kengitysseppä hevosalalla. Kyllä naisilta tulee melko suoria ehdotuksia laskun maksusta luontovisalla. Eikä ole väliä ovatko varattuja vai eivät; naiset osaa ehdotella rohkeasti. Sanotaan näin, että "huonompia" on saanut laittaa sivuun ja niitä "parempia" sitten kenkinyt.
Jos sinulla on noin paljon vientiä niin miksi ihmeessä maksat siitä?
En ole tehnyt, mutta taksikuskiaikoinani tuli kyllä naisilta ehdotuksia. Kaikki näistä olivat aivan kertakaikkisen hirveitä ryhävalaita, puhkipalaneita pubiruusuja ja umpikännisiä 50v+ joilla kusiläikät haaroissa. Ei innostanut.
Itselläni on asiasta myös sivustaseuranneena kiusallinen kokemus. Asuin vuokralla lähellä erästä yliopistoa. Vuokranantaja soitti, että hän valitettavasti joutuu myymään asunnon pois, mutta pyytää välittäjältä asunnosta hinta-arvion ja myy x prosenttia alle välittäjän hinta-arvion minulle, jos olen kiinnostunut ostamaan asunnon. No olin juuri itse valmistumassa ammattiin, eikä työpaikkaa ollut tiedossa, joten tiesin, ettei tule lainan saaminen onnistumaan. Lupasin, että välittäjä saa olla minuun yhteydessä ja näyttöjä varten päästän välittäjän asuntoon, ettei va:n tarvitse tulla toiselta paikkakunnalta ennen kuin kauppakirjan allekirjoitukseen. No ties kuinka monennen näytön jälkeen välittäjä soittaa, että nyt hänellä on tarjous, joka sisältää ehdon, että minä irtisanon vuokrasopimuksen, jotta tulevan omistajan tytär pääsee muutaman mahdollisimman pian asuntoon. Tämä sopi minulle, koska olin saanut toiselta paikkakunnalta työtarjouksen, joten en olisi asuntoon kuitenkaan jäänyt pidemmäksi aikaa. Oli vain melkoinen yllätys, kun sain tietää kuka on uusi omistaja ja hänen "tyttärensä". Molemmat tunsin entuudestaan ja uuden omistajan vaimon olin tuntenut koko ikäni. Siinä sitä sitten käytiin pieni jaakobinpaini, että soitanko tädilleni, että hänen miehensä on ostanut heidän "tyttärelleen", joka oli todellisuudessa mun ensimmäinen, tuolloin jo pitkään ex, tyttöystävä, asunnon vai painostanko miehen kertomaan itse. Lopputulos oli kaikkea muuta kuin kivaa seurattavaa... Suomi on pieni maa ja koskaan ei voi olla täysin varma, että kuka tuntee kenetkin/on sukua kenellekin...