Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teillä kuormittavia ihmissuhteita?
29.05.2023 |
Minulla on useita tämmöisiä ja olen alkanut epäilemään, että vika on minussa. Olen perusluonteeltani positiivinen ja vaikka olenkin aina rankan lapsuuden elänyt, koen, että elämäni on hyvää ja onnellista. Viimeisten vuosien aikana olen havahtunut siihen, että kaikki ystäväni vain kaatavat ahdistuksensa minun niskaani. Aina kun joku ystävä kysyy lenkille, kuuntelen heidän valitustaan tunnin ajan. Jos yritän puhua jostain mukavasta, keskustelu kääntyy äkkiä ystävän hankalaan esimieheen tai surkeaan aviomieheen. Miten katkaisen tämän kierteen? Alan olla kateellinen somessa kaikille sellaisille, ketkä näyttävät juhlivan ystäviensä kanssa. Minä olen vain ilmainen terapeutti tai huolien roskakori :(
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Kerropa suoraan, että olet kyllästynyt kuuntelemaan valitusta ja vielä nipotusta ihmisistä ja tilanteista, jotka eivät ole sinulle edes tuttuja. Tuollainen valitusryöppyily on niin rasittavaa, typerää ja turhaa. Minä lopetin tuollaisten kuuntelun ja olen siitä onnellinen.
En saa rohkeutta sanoa suoraan, ja tiedän että ystäväni loukkaantuisivat tästä. Vaihtoehtona on jäädä yksin, sillä en enää tämän ikäisenä uusissakaan ystäviä löydä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerropa suoraan, että olet kyllästynyt kuuntelemaan valitusta ja vielä nipotusta ihmisistä ja tilanteista, jotka eivät ole sinulle edes tuttuja. Tuollainen valitusryöppyily on niin rasittavaa, typerää ja turhaa. Minä lopetin tuollaisten kuuntelun ja olen siitä onnellinen.
En saa rohkeutta sanoa suoraan, ja tiedän että ystäväni loukkaantuisivat tästä. Vaihtoehtona on jäädä yksin, sillä en enää tämän ikäisenä uusissakaan ystäviä löydä
Sen voi sanoa monella tavalla. Toisaalta, ovatko tuollaiset ystävyydet antoisia?
Sama. Viihteellä murjotus ja valitus vaan jatkuu, ilta menee ihan harakoille tuollaisessa seurassa.
eri sivusta
En käytä aikaani sekuntiakaan tuohon kun ei onneksi ole pakko
Uusia ystäviä voi löytää minkä ikäisenä tahansa.
Mutta kuten sanotaan "you can't make old friends". Uudet voi kuitenkin olla parempia kuin vanhat.
Minä ainakin olen saanut uusia ystäviä vielä viime aikoinakin, olen yli 50 v. Hyvät pidetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan kuin ap. Tosin lisänä sukulaiset. Olen joku hemmetin valituslaitos, johon tungetaan kaikki mielipaha. Ihan kaikki.
On tavallaan kiva pitää yhteyttä, mutta väsyn näistä puheluista/tapaamisista niin paljon, että meinaan jo oikeasti uupua. En jaksaisi enää.
Missäs päin se ap kaipasikaan uutta ystävää ja lenkkiseuraa...
Kuulostaa tutulta. Ikävintä on se, että kun viimein alat vaatia ihmissuhteiltasi vastavuoroisuutta, niin ne mitä todennäköisimmin hajoavat. Ne ihmissuhteet ovat perustuneet sille, että sinä annat itsestäsi heille, mutta heidän ei tarvitse.
Heivaa ne ystävät pois ja etsi uudet. Et tee tuollaisilla ystävillä mitään.
T. Henkilö, jonka kaikki ystävyyssuhteet menivät uusiksi kolmekymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aah miten tutun kuuloista! Mun ongelma on lisäksi se, että itse teen myönnytyksiä ystävieni puolesta. Lupaudun suursiivoamaan viimeisillään raskaana olevan ystävän asunnon (en saa edes lounasta palkaksi), pidän seuraa lapsille, autan muutossa. Ylipäänsä pidän silmät auki missä apuani mahdollisesti tarvitaan ja tarjoudun itse. SItten kun minä pyydän vastavuoroisuutta ihan vaikka siihen, että merkataan kalenteriin järjestämäni juhlat, eikä oteta muuta päälle, niin tämäkin on liikaa vaadittu. Luvataan tulla juhliin, mutta sitten tuleekin jotain tärkeämpää tilalle. Auta armias jos pyytäisin apua johonkin ikävään juttuun, kuten juuri siivoamiseen tai muuttoon. Hiljaista olisi.
Jopa isäni sanomisia valitetaan mulle, kun ei uskalleta suoraan puhua isälleni! Ja minähän toki olen vastuussa siitä, mitä isäni puhuu silloin kun en itse ole paikalla.
Ap, jos pidät ystäviäsi "kun on pakko", ei olla hyvällä tiellä. Uskalla vaatia omasi ja luultavasti näistä ystävistä ei olisi siihen.
Olen ikäisesi ja terapiassa ja hyvin kaltaisesi. Ystävyyksiä tipahtelee. Mun päivät lammaskynnysmattona on ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi juttelututtu on tosi negatiivinen. Siis todella. Siihen on melkein tottunut, mutta ehkä alan lyhentää keskusteluja.
Olen hankkiutunut tällaisista ihmisistä eroon. Harmittaa vain se, kun vasta näin vanhemmalla iällä olen tajunnut, että minun ei tarvitse olla "kiltti" kenellekään minua hyväksi käyttävälle ihmiselle - pieniä lapsia lukuun ottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerropa suoraan, että olet kyllästynyt kuuntelemaan valitusta ja vielä nipotusta ihmisistä ja tilanteista, jotka eivät ole sinulle edes tuttuja. Tuollainen valitusryöppyily on niin rasittavaa, typerää ja turhaa. Minä lopetin tuollaisten kuuntelun ja olen siitä onnellinen.
En saa rohkeutta sanoa suoraan, ja tiedän että ystäväni loukkaantuisivat tästä. Vaihtoehtona on jäädä yksin, sillä en enää tämän ikäisenä uusissakaan ystäviä löydä
Sen voi sanoa monella tavalla. Toisaalta, ovatko tuollaiset ystävyydet antoisia?
Voihan tuota miettiä, että miksi ystäviksesi on valikoitunut valittajia eikä menestyjiä? Olisiko kuitenkin niin, että koet olevasi hyvä ja tarpeellinen kun ihmiset ympärilläsi ovat surkeita, tai ainakin surkeampia kuin sinä? Herättävätkö positiiviset ja eteenpäin menevät ihmiset sinussa alemmuudentuntoa tai kateutta?
Sillä jotainhan sinä tällaisista suhteista saat, kun viitsit niitä ylläpitää.
Mun ystävä oli alatisairas, eikä muuta tehnyt kun valitteli kipujansa ja uusia oireita. Oli pakko ottaa etäisyyttä kun tunsin jo itsellänikin ihme oireita ja aloin niistä valittamaan miehelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valittavista kavereista pääsee eroon, kun lyö totuuden tiskiin. Että joko teet elämällesi itse jotain, tai olet valinnut häviön. Vastuu omasta elämästä on myrkkyä valittajalle, eikä se soita enää.
Sama pätee AP:hen. Pidä puolesi, arvosta itseäsi ja aikaasi. Valittajien häipyessä jää tilaa jollekin uudelle ja positiiviselle.
Itsellä meni "ystävät" uusiksi. Ei ollut enää yhteistä valittamista. Eli kaikilla ongelmia aviomiesten kanssa. Itse erosin, enkä jaksa enää kuunnella valittamista vuodesta toiseen, kun eivät aio asialle mitään tehdä. Voin tukea ystävää eroprosessissa, mutta en ala kuuntelemaan valitusta miehestä, josta ei suin surmin kuitenkaan haluta erota.
Ai niin, ja kutsut yhteisiin iltoihin loppui, kun minulla ei ollut seuralaista tuoda. Oikeasti luulivat, että minulle kelpaisi heidän itsensä niin haukkumat saamattomat miehet. :)
Mummoni, kerran erehdyin kyselemään ja esittämään kiinnostunutta hänen asioistaan ja sen jälkeen nykyään jokaikinen kerta kun soittaa alkaa avautumaan elämästään ja puhelut kestävät 30-45 minuuttia. Ei kysy koskaan minulta mitään vaan kertoo vaan omia asioitaan. Hoen koko puhelun ajan vaan "nii" "joo" ja "ai jaa". Ei voisi vähempää kiinnostaa hänen jorinansa mutta en tiedä miten hänestä pääsisi eroon.
Miehen lähisuku. Otetaan yhteyttä vain ja ainoastaan silloin, kun ollaan jotakin palvelusta vailla: jotakin pitäisi korjata, tarvitaan lapsenvahtia tai muuta apua.
Myöskin miehen iäkkäiden vanhempien paperiasiat kyllä hoitavat ja muistavat itseään siitä kehua ja muistutella, kuinka raskasta se on.
Muistavat myös miestäni vähätellä ja komennella, mutta muuta apua ei vahingossakaan tehdä (talossa korjaustoimet, ruohonleikkuut, lumityöt jne jne, jotka mies myös maksanut omasta pussistaan vuosia, kun vanhemmat varattomia), näidenkin hommien tekemisestä tulee v*ttuilut päälle. Ei edes rappuja viitsitä lakaista kylään mennessä.
Hyvin raskasta olla tällaisten ihmisten kanssa tekemisissä, siksi yrittänyt välttää kaikin keinoin.
Minulle kävi niin että vuosien ja vuosien ajan kuuntelin jopa ventovieraiden avautumisia. Todella yllättäviäkin avautumisia ja vuodatuksia. Lähipiirissä on ihminen jonka katseen muistan aina eli kääntyi pää minua kohden ja sellaiset lamput syttyi silmiin ja sitten alkoi tuntikausien yksityiskohtainen tilitys "minäminäminä". Ihan järjetöntä. Tuo ihminen ei ole kysynyt 20 vuoteen ikinä mitä minulle kuuluu tai kysynyt mitään elämästäni tms. Ja sitten hän olettaa että kuuntelen hänen olemattomia asioitaan tunnista toiseen.
Tuo hetki oli ratkaiseva ja siivosin kaikki tilittäjät elämästäni. Tuon tilittäjän kanssa joudun väkisin olemaan tekemisissä jonkin verran mutta etäännyin hänestä.
Olen empaattinen, ymmärtäväinen ja luotettava ihminen mutta kuormitus oli liian kovaa näiden tilittäjien osalta. Myös usea näistä tilittäjistä jotka tunnen puhuivat valtavasti pahaa minusta selän takana. Eli se oli ns."kiitos" siitä että toimin näille kaatopaikkana.
Ihan oikeasti hei !!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerropa suoraan, että olet kyllästynyt kuuntelemaan valitusta ja vielä nipotusta ihmisistä ja tilanteista, jotka eivät ole sinulle edes tuttuja. Tuollainen valitusryöppyily on niin rasittavaa, typerää ja turhaa. Minä lopetin tuollaisten kuuntelun ja olen siitä onnellinen.
En saa rohkeutta sanoa suoraan, ja tiedän että ystäväni loukkaantuisivat tästä. Vaihtoehtona on jäädä yksin, sillä en enää tämän ikäisenä uusissakaan ystäviä löydä
Sen voi sanoa monella tavalla. Toisaalta, ovatko tuollaiset ystävyydet antoisia?
Voihan tuota miettiä, että miksi ystäviksesi on valikoitunut valittajia eikä menestyjiä? Olisiko kuitenkin niin, että koet olevasi hyvä ja tarpeellinen kun ihmiset ympärilläsi ovat surkeita, tai ainakin surkeampia kuin sinä? Herättävätkö positiiviset ja eteenpäin menevät ihmiset sinussa alemmuudentuntoa tai kateutta?
Sillä jotainhan sinä tällaisista suhteista saat, kun viitsit niitä ylläpitää.
En ole ap. Ystävikseni on valikoitunut molempia. Noita itsekkäitä valittajia siksi, että minut kasvatettiin kotona siihen, että minun tuntuu laittaa omat tarpeeni aina viimeiseksi tai ei niillä oikeastaan ole väliä viimeisenäkään. Mitään hyvyyden tai tarpeellisuudentunteita en heistä saa vaan uuvun lopulta. Menestyksekkäät ihmiset eivät herätä alemmuudentunnetta, koska olen ihan riittävän menestynyt itsekin. Olen vaan kasvatettu kynnysmatoksi ja myös ihan liian sinisilmäinen.
Nyt on alkanut riittää ja taitaa olla, että kohta on jäljellä menestyneet pari ystävää ja tuttavat ja ei-tasapainoiset suhteet loppuvat, kun alan itsekin vaatia jotain itselleni.
Ap, tsemppiä! On ihan ok hakeutua irti kuormittavista, epätasapainoisista tai yksipuolisista suhteista.
Alue: Aihe vapaa
Kerropa suoraan, että olet kyllästynyt kuuntelemaan valitusta ja vielä nipotusta ihmisistä ja tilanteista, jotka eivät ole sinulle edes tuttuja. Tuollainen valitusryöppyily on niin rasittavaa, typerää ja turhaa. Minä lopetin tuollaisten kuuntelun ja olen siitä onnellinen.