Minulla taitaa olla uniapnea. Olen niin kovin väsynyt usein ja kuulemma kuorsaan. Miten lähteä tätä itse hoitamaan?
Elämäntavat parempaan järjestykseen.
Ensin olen nyt laihtunut ja jättänyt alkoholin sekä liikkunut paljon. Vielä on pudotettavaa.
Ajattelin, että tuolla reipastun ja voin jo paljon paremmin. Olen edelleen todella väsynyt, joten epäilen itselläni uniapneaa.
Exä kertoi minun aikaisemmkn kuorsaavan, tuli mieleen kun pohdin uniapnean mahdollisuutta. Minulla on alkanut ilmenemään päänsärkyä välillä mitä ei ole ennen ollut. Päiväväsymystä on, päiväunia tarvitsen. Makeanhimo on joskus aivan ylitsepääsemätön, aivan järkyttävä tai hiilarihimo yleensä. Yritän taistella mutta joskus sorrun.
Olen alle 30-vuotias. Tupakoin, se täytyisi lopettaa heti. Olen sitä kovin pohtinut.
Mistä lähteä liikkeelle? Terveydenhuoltoa on turha kuormittaa, ei saa aikaa vasta kun kuukausien päähän varmaankin.
Kommentit (21)
Oletko töissä? Mene työterveyshuoltoon. Kyllähän tuollainen vaikuttaa jo työkykyynkin.
Ota vakavasti oireet. Pikaisesti lääkärille.
Terveydenhuoltoon nimenomaan pitää mennä. Jos sinulla on hyvä työterveyshuolto, niin sinne. Jos on muuten rahaa, niin joillain yksityisillä hammaslääkäriasemilla tehdään uniapneatutkimuksia. Näin omalla hammaslääkärillä ilmoituksen, mutta en kysellyt siitä sen tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Laihduta
Ensiksi on tärkeintä saada cpap laite jos oikeasti on uniapnea. Se saattaa pelastaa hengen ennen kuin ehtii laihduttamaan eikä uniapnea aina johdu ylipainosta.
Ei siihen itsehoitoa ole. Menet jotain kautta sinne terveydenhoitoon ja saat kotiin yhdeksi yöksi laitteet mittaamaan untasi. Sovit puolisosi kanssa, missä hän nukkuu, sillä sinun pitäisi nukkua huoneessa yksin se yksi yö. Saat rinnan päälle tulevasta laitteesta (pieni mötikkä) lähteviä sinne tänne laitettavia antureita (sormi, viikset nenään, lonkka yms), jotka mittaavat erilaisia asioita nukkuessasi. Mikrofoni äänittää myös äänet.
Onko normilabrat otettu milloin? Anemia, kilpirauhasen vajaatoiminta ja diabetets ovat yleisiä ja kaikki väsyttää.
yöllinen bruksismi voi kanssa aiheuttaa päänsärkyä, niskajumeja ja kasvosärkyjä. Kyllä sekin myös väsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduta
Ensiksi on tärkeintä saada cpap laite jos oikeasti on uniapnea. Se saattaa pelastaa hengen ennen kuin ehtii laihduttamaan eikä uniapnea aina johdu ylipainosta.
Näin apneapotilaana olen samaa mieltä. Elämäntapojen muuttaminenkin helpottuu kun saa oikeasti nukuttua yöt. Keuhkopoliklinikan lääkärikin sanoi minulle, että laihduttaminen on lähes mahdotonta, kun elimistö on jatkuvasti stressitilassa.
Parempi se on lääkärinaika kuukausien päässä kuin ei ollenkaan jos hoitoa tarvitsee.
Onko sinulla usein vessahätä ja jano?
Minulle tehtiin unipolygrafia ja katkoksia oli paljon, heräilinkin niihin useita kertoja yössä. Laihdutin 20kg apnea katosi. Kaksoisleuka oli painanut hengitysteitä ja apnea johtui tästä.
Oma polkuni lähti työterveyshuollon kautta. Oireita oli paljon ja puoliso huomautteli öisistä hengityskatkoksista. Sain työterveydestä seurantalaitteen kotiin ja palautin sen seuraavana päivänä. Tuloksena vaikea uniapnea. Sain kiireellisen lähetteen julkiselle puolelle, josta sain muutaman viikon päästä cpap-laitteen ja sen käyttöön opastuksen. Ensimmäinen yö laitteen kanssa oli levoton, mutta aamulla huomasin silti eron voinnissa, joka-aamuinen pöhnä puuttui ja olin päivän paremmin hereillä. Se todella motivoi käyttämään laitetta säännöllisesti.
Ei kaikki apneapotilaat ole lihavia
Onhan sulla hyvä tyyny ja sopiva patja? Uniergonomia on tärkeää. Selällään ei kannata nukkua, se pääsääntöisesti pahentaa apneaoireita. Samoin tukkoisuus ja närästys tai refluksi. Noi pitää hoitaa kuntoon. Voit kokeilla myös asentohoitoa, eli nuku kyljellään. Tennispallo yöpaidan selkämykseen tai apneavyö, joka estää selällään nukkumisen. Tyyny ja patja, jotka tukee kyljellään nukkumista.
Mutta pyydä ihmeessä päästä apneatutkimuksiin. Mulla meni puoli vuotta, että sain julkiselle ajan. Kannatti mennä, eipä tarvinnut sitten miettiä että onko vaiko eikö.
Mene töihin, mene risusavottaan. Luulotautisikin paranee heti.
Vierailija kirjoitti:
Laihduta
Laihallakin voi olla uniapnea kuten mun miehelläni on.
Siis paljonko sitä ylipainoa on vielä? Ja lopeta se tupakointi, se on varma ettei tupakointi auta johtui väsymys mistä tahansa. Ja varaa se lääkäriaika.
Minä olen myös yksi, joka on aina väsynyt. Labroista ei löydy mitään ja siksi onkin kamalaa olla koko ajan täysin pihalla ja tehdä virheitä töissä, koska se tulkitaan helposti laiskuudeksi. Olen kokeillut, mikä unimäärä riittää ja jos nukun kymmenen tunnin yöunet ja puolentoista tunnin päikkärit, selviän työpäivästä kahdessa osassa, mutta en haluaisi tehdä etätöitä, mikä tosin sallittua on. Puolison mukaan hengityskatkoksia ei ole ja uskon, että hän kyllä ne kuulisi, olen itse kerran nukkunut uniapneapotilasn kanssa samassa huoneessa ja huomasin sen yhden yön aikana, vaikkei asiasta ollut aikaisemmin puhuttu. Tsemppiä siis sinulle, mutta varaudu myös siihen, että mitään ei välttämättä löydy.
Soita terkkariin ja kerro epäilystäsi. Uniapnea on vakava tauti. Kyllä ne sulle jatkotutkimukset hoitaa. Saat kotiin laitteet, joilla ne näkee onko sulla uniapnea.