Rammsteinista valehdellaan netissä
"SAKSALAISYHTYE Rammsteinia kohtaan esitettiin sosiaalisessa mediassa viime viikon lopulla vakava väite, jonka mukaan yksi Rammsteinin keikalle ja yksityisiin jatkobileisiin osallistunut nainen olisi tullut epäasiallisesti kohdelluksi keikan jälkeen. Tapahtumat sijoittuisivat väitteiden mukaan Liettuan Vilnaan, jossa Rammstein esiintyi viikko sitten ennen Helsinkiin saapumistaan. Väitteen tueksi ei ole esitetty todisteita.
Rammstein kiisti väitteet jyrkästi maanantaiaamuna virallisella Twitter-tilillään.
Mitä tulee netissä pyöriviin syytöksiin Vilnan tapahtumista, voimme sulkea pois sen mahdollisuuden, että tällaista olisi tapahtunut meidän tilaisuudessamme. Emme ole tietoisia, että asiasta olisi minkäänlaista virallista tutkintaa, Rammstein viestittää."
Kommentit (1156)
Onko koko Rammstein todellisuudessa vain hyväksikäyttörinki joka on verhottu kaikkien lavasteiden taakse. Alusta saakka kyseisen orkesterin tyyli on ollut vihjailevaa ja vuosien saatossa meno mennyt vaan hullummaksi koska on huomattu että rahalla saa valtaa ja kiinni ei jää.
Löysin tämän jutun kun etsin tietoa miten toimia jos huomaa tulleensa huumatuksia. Onko savolaiset fiksumpia kuin kaikki muut?
"MTV: Epäiletkö, että alkoholijuomaasi sujautettiin tyrmäystippoja? Toimi neuvojen mukaisesti
02.07.2019 15:45 -
Päältäpäin on usein vaikea arvioida, onko henkilö juonut tyrmäystippoja sisältävää juomaa, kertoo Santeri Seppälä Mikkelin keskussairaalasta MTV:lle.
Joskus hauska baari-ilta voi saada järkyttävän käänteen, jos joku onnistuu laittamaan salaa tyrmäystippoja toisten juomiin. Mikkelin keskussairaalan terveyspalvelujohtaja Santeri Seppälä kertoo MTV Uutiset Live -lähetyksen haastattelussa, miten olisi hyvä toimia, jos epäilee nauttineensa tyrmäystippoja sisältävää juomaa.
- Jos hakeutuu päivystykseen, kannattaa mainita epäilystä (tyrmäystippojen uhriksi joutumisesta), niin tiedämme ottaa verinäytteitä mahdollisia poliisitutkintoja varten. Totta kai, jos on vahva epäily asiasta, kannustamme tekemään poliisille ilmoituksen ja jatkotutkinto on poliisin vastuulla.
Tapaukset vaihtelevat lievistä vakaviin
Santeri Seppälän mukaan on erittäin vaikeaa päältäpäin tunnistaa, onko henkilö saanut tietämättään tyrmäystippoja. Yleensä henkilö, joka epäilee joutuneensa huumatuksi tyrmäystipoilla, hakeutuu terveydenhuollon piiriin tavanomaisesta poikkeavan huonovointisuuden ja humalatilan takia. Päivystyksessä henkilön terveydentila tutkitaan ja hänestä otetaan verikokeita.
- Yleisimmät huumausaineet nähdään (verikokeissa) heti, harvinaisemmat tulevissa tutkimuksissa.
Mikkelin keskussairaalaan hakeutuu Seppälän mukaan viikoittain ihmisiä, jotka epäilevät joutuneensa huumatuksi tyrmäystipoilla. Valtaosa tapauksista on lieviä, mutta joukossa on ollut myös vakavampia tapauksia.
- On tapahtunut pahoinpitelyitä ja seksuaalirikoksia näiden (tyrmäystippojen) takia ja silloin vakavuusaste on suuri."
https://www.voice.fi/ilmiot/a-180790
Tästä voi myös päätellä, että jos huumaaminen on noin yleistä jossain Mikkelissä, kuinka tavallinen ilmiö se on maailmalla? Joten ei ole mitenkään ihmeellistä käsitellä aihetta runossa, joka on samalla pieni realistinen kauhutarina.
Vierailija kirjoitti:
Jos tyyppien puolustus on se, että ei ole virallista tutkintaa meneillään niin, joo, ei kovin hyvä. Siellä on ollut tiedottaja kieli keskellä suuta. Jos tämä on oikeasti tapahtunut niin eiköhän muut vastaavanlaiset uhrit tule esiin tämän rohkaisemina.
Nyt ei siis olekaan ollenkaan niin, että on todistettava, että on tapahtunut rikos, ja ennen todistusta on tehty rikosilmoitus. Joskus on niin, että ensimmäinen asia on todisteiden turvaamien, ilmoitus vasta sen jälkeen. Kummassakin tapauksessa on kuitenkin ilmoitettava poliisille. Nämä vaiheet on nyt kokonaan ohitettu ja edettu suoraan tuomion toimeenpanoon eli julkiseen hirttämiseen somemediapalstoilla.
Lainkuuliaiset kansallisetkin elävät nykyään todella epävarmoja aikoja, ei koskaan voi olla varma, mistä huomenna tuomitaan, vaikka ei olisi lähelläkään rikoksentekoa.
Ihmeellistä, että tällaisessa maailmassa halutaan ihan vapaaehtoisest elää.
Vierailija kirjoitti:
Süddeutsche Zeitungissa haastateltu Cynthia A. kertoi olleensa Lindemannin soolokeikalla Hannoverissa helmikuussa 2020. Hänen kertomansa mukaan kutsu takahuoneeseen järjestyi Alena Makeevan kautta Whatsapp-ryhmässä, kun keikalle etsittiin kolmea naista tanssimaan. Cynthia A oli yksi heistä. Hänen mukaansa Lindemann tarjosi aluksi pukuhuonetiloissa naisille alkoholia ja näytti heille musiikkivideonsa, jossa näkyy muun muassa rajuja seksikohtauksia.
Cynthia A:n kertoman mukaan Lindemann vei hänet lopulta vaatehuoneeseen, sulki oven ja ”sitten se vaan tapahtui”. Hän kuvailee seksiä väkivaltaiseksi eikä hän kokenut pystyvänsä sanomaan Till Lindemannille suoraan, ettei hän pitänyt tilanteesta. Cynthian mukaan Lindemann ei myöskään koskaan kysynyt hänen nimeään.
Cynthia A oli niin järkyttynyt, ettei mitenkään kyennyt ilmoittamaan asiasta yhdellekään viranomaisella tai edes terveydenhuollossa työskentelevälle, mutta lehdelle kykyni, ehkäpä siksi, että lehti maksoi pienen palkkion Cynthia-paralle. Niin itkettävä tarina! Tuolleisesta menee yöunet, en varmasti pysty nukkumaan kahdeksaan tuntiin, nyt tuon epäilemättä todenmukaisen kertomuksen Cynthia-paran kokomuksesta luettuani. -Joku isompi lehti tai TV-kanava olisi ehkä maksanut enemmän kuin tuo lehti.
Vierailija kirjoitti:
Onko koko Rammstein todellisuudessa vain hyväksikäyttörinki joka on verhottu kaikkien lavasteiden taakse. Alusta saakka kyseisen orkesterin tyyli on ollut vihjailevaa ja vuosien saatossa meno mennyt vaan hullummaksi koska on huomattu että rahalla saa valtaa ja kiinni ei jää.
Joo on se. Oikeasti ne ei edes tee mitään musiikkia eikä soita sitä, kunhan heiluvat jonkun taustanauhan tahtiin siellä lavalla.
Noista tarinoista korostuu se, että noilla naisilla ei ole mitään omaa toimijuutta. He vain menevät ja antavat kaiken tapahtua. Ai meidät valkataan johonkin yksityisbileisiin, joo käy. Ai ei oikeestaan tee mieli juoda mutta juon nyt sitten kuitenkin. Ai, mut halutaan johonkin pieneen huoneeseen Tilden kanssa kahden kesken, no joo käy. Ai se haluu seksiä, no en viitsi sanoa mitään...
kova kohtalo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Süddeutsche Zeitungissa haastateltu Cynthia A. kertoi olleensa Lindemannin soolokeikalla Hannoverissa helmikuussa 2020. Hänen kertomansa mukaan kutsu takahuoneeseen järjestyi Alena Makeevan kautta Whatsapp-ryhmässä, kun keikalle etsittiin kolmea naista tanssimaan. Cynthia A oli yksi heistä. Hänen mukaansa Lindemann tarjosi aluksi pukuhuonetiloissa naisille alkoholia ja näytti heille musiikkivideonsa, jossa näkyy muun muassa rajuja seksikohtauksia.
Cynthia A:n kertoman mukaan Lindemann vei hänet lopulta vaatehuoneeseen, sulki oven ja ”sitten se vaan tapahtui”. Hän kuvailee seksiä väkivaltaiseksi eikä hän kokenut pystyvänsä sanomaan Till Lindemannille suoraan, ettei hän pitänyt tilanteesta. Cynthian mukaan Lindemann ei myöskään koskaan kysynyt hänen nimeään.
Cynthia A oli niin järkyttynyt, ettei mitenkään kyennyt ilmoittamaan asiasta yhdellekään viranomaisella tai edes terveydenhuollossa työskentelevälle, mutta lehdelle kykyni, ehkäpä siksi, että lehti maksoi pienen palkkion Cynthia-paralle. Niin itkettävä tarina! Tuolleisesta menee yöunet, en varmasti pysty nukkumaan kahdeksaan tuntiin, nyt tuon epäilemättä todenmukaisen kertomuksen Cynthia-paran kokomuksesta luettuani. -Joku isompi lehti tai TV-kanava olisi ehkä maksanut enemmän kuin tuo lehti.
Kusipää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa viimeistään tämän saagan myötä käydä erittäin vähiin maailmanluokan supertähtien esiintymiset Suomessa. Tällainen trendi on toki jo vallinnutkin viime vuosina, mutta nyt tuli kaikesta päätellen ihan lopullinen niitti.
Tälle kansakunnalle riittää ihan hyvin joku Alma tai Lauri Tähkä.
Tämä viesti vanheni huonosti. 😂
Näin Hesarin jutun otsikon. Kielletään myös sarkasmi, ironia ja kaikkien pahojen asioiden esittely taiteen keinoilla. Jatkossa ainoastaan neulominen ja posliinin (keramiikan) maalaus on sallittua.
Saksalaislehti: Till Lindemannia vastaan ei aloiteta tutkintaa Liettuassa
Jättäkää herran tähden Till Lindeman rauhaan. Enough is enough
Vierailija kirjoitti:
Löysin tämän jutun kun etsin tietoa miten toimia jos huomaa tulleensa huumatuksia. Onko savolaiset fiksumpia kuin kaikki muut?
"MTV: Epäiletkö, että alkoholijuomaasi sujautettiin tyrmäystippoja? Toimi neuvojen mukaisesti02.07.2019 15:45 -
Päältäpäin on usein vaikea arvioida, onko henkilö juonut tyrmäystippoja sisältävää juomaa, kertoo Santeri Seppälä Mikkelin keskussairaalasta MTV:lle.
Joskus hauska baari-ilta voi saada järkyttävän käänteen, jos joku onnistuu laittamaan salaa tyrmäystippoja toisten juomiin. Mikkelin keskussairaalan terveyspalvelujohtaja Santeri Seppälä kertoo MTV Uutiset Live -lähetyksen haastattelussa, miten olisi hyvä toimia, jos epäilee nauttineensa tyrmäystippoja sisältävää juomaa.
- Jos hakeutuu päivystykseen, kannattaa mainita epäilystä (tyrmäystippojen uhriksi joutumisesta), niin tiedämme ottaa verinäytteitä mahdollisia poliisitutkintoja varten. Totta kai, jos on vahva epäily asiasta, kannustamme tekemään poliisille ilmoituksen ja jatkotutkinto on poliisin vastuulla.
Tapaukset vaihtelevat lievistä vakaviin
Santeri Seppälän mukaan on erittäin vaikeaa päältäpäin tunnistaa, onko henkilö saanut tietämättään tyrmäystippoja. Yleensä henkilö, joka epäilee joutuneensa huumatuksi tyrmäystipoilla, hakeutuu terveydenhuollon piiriin tavanomaisesta poikkeavan huonovointisuuden ja humalatilan takia. Päivystyksessä henkilön terveydentila tutkitaan ja hänestä otetaan verikokeita.- Yleisimmät huumausaineet nähdään (verikokeissa) heti, harvinaisemmat tulevissa tutkimuksissa.
Mikkelin keskussairaalaan hakeutuu Seppälän mukaan viikoittain ihmisiä, jotka epäilevät joutuneensa huumatuksi tyrmäystipoilla. Valtaosa tapauksista on lieviä, mutta joukossa on ollut myös vakavampia tapauksia.
- On tapahtunut pahoinpitelyitä ja seksuaalirikoksia näiden (tyrmäystippojen) takia ja silloin vakavuusaste on suuri."
https://www.voice.fi/ilmiot/a-180790Tästä voi myös päätellä, että jos huumaaminen on noin yleistä jossain Mikkelissä, kuinka tavallinen ilmiö se on maailmalla? Joten ei ole mitenkään ihmeellistä käsitellä aihetta runossa, joka on samalla pieni realistinen kauhutarina.
Aiheena ei toki ole ikävä kyllä harvinainen todellisuudessa. Nythän ei vain laiteta juomiin tyrmäystippoja vaan naisiin on myös salaa piikitetty aineita.
Mutta onhan se eri asia runoilla aiheesta vaikkapa sosiaalisena ongelmana kuin Lindemannin tapaan ihaillen rikollisen osaa ja vähätellen huumatun naisen ihmisoikeuksia.
mistä sinut huomenna tuomitaan? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tyyppien puolustus on se, että ei ole virallista tutkintaa meneillään niin, joo, ei kovin hyvä. Siellä on ollut tiedottaja kieli keskellä suuta. Jos tämä on oikeasti tapahtunut niin eiköhän muut vastaavanlaiset uhrit tule esiin tämän rohkaisemina.
Nyt ei siis olekaan ollenkaan niin, että on todistettava, että on tapahtunut rikos, ja ennen todistusta on tehty rikosilmoitus. Joskus on niin, että ensimmäinen asia on todisteiden turvaamien, ilmoitus vasta sen jälkeen. Kummassakin tapauksessa on kuitenkin ilmoitettava poliisille. Nämä vaiheet on nyt kokonaan ohitettu ja edettu suoraan tuomion toimeenpanoon eli julkiseen hirttämiseen somemediapalstoilla.
Lainkuuliaiset kansallisetkin elävät nykyään todella epävarmoja aikoja, ei koskaan voi olla varma, mistä huomenna tuomitaan, vaikka ei olisi lähelläkään rikoksentekoa.
Ihmeellistä, että tällaisessa maailmassa halutaan ihan vapaaehtoisest elää.
Kas kun asia menee niin että on tekoja, jotka voivat olla rikollisia, ja ne tutkii poliisit. Mutta niissäkin teoissa on niitä, joita poliisit eivät osaa/halua tutkia -- usein juuri seksuaalirikokset. Monissa maissa tämmöisistä rikoksista naisten on myös vaikea ilmoittaa, koska he joutuvat itse tavallaan syyllisen asemaan. Näinhän on käynyt tässäkin tapauksessa, jossa varsinkin miehet ovat oikein tappouhkauksin lähestyneet uhreja. Itse bändikin on pyrkinyt lakimiestensä avulla pelottelemaan ja vaientamaan uhrit.
Näiden rikollisten tekojen lisäksi on niitä, jotka eivät ehkä täytä rikoksen tunnusmerkkejä, mutta jotka voivat olla moraalisesti ja eettisesti arveluttavia. Näinhän on Rammsteininkin tapauksessa, jossa idea nollariviin valittavista nuorista naisfaneista ja heidän roolistaan showssa ja jatkoilla haiskahtaa hyvin vanhakantaisen seksistiseltä.
Demokraattisessa valtiossa on täysin sananvapauden rajoissa keskustella julkisesti näistä asioista. Viimeksimainituissa tapauksissa yleinen mielipide usein päättää mikä on hyväksyttävää mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Noista tarinoista korostuu se, että noilla naisilla ei ole mitään omaa toimijuutta. He vain menevät ja antavat kaiken tapahtua. Ai meidät valkataan johonkin yksityisbileisiin, joo käy. Ai ei oikeestaan tee mieli juoda mutta juon nyt sitten kuitenkin. Ai, mut halutaan johonkin pieneen huoneeseen Tilden kanssa kahden kesken, no joo käy. Ai se haluu seksiä, no en viitsi sanoa mitään...
Blaming the victim...
Jos vähänkään miettisit näiden naisten tilannetta, ymmärtäisit, että heidät tarkoituksella on asetettu tiettyihin tilanteisiin ilman että heiltä on kysytty tai että heille olisi annettu asioista oikeaa kuvaa. Ja jopa suoraan on valehdeltu päin naamaa.
Luuletko todella että valtaosa naisista, varsinkin nuoremmista sukupolvista, on sisäistänyt misogyynisen maailmankuvan? Ei todellakaan. Me naiset usein tiedämme ihan selkeästi että me olemme ihmisiä ja tasa-arvoisia kansalaisia, joita lait suojelevat aivan kuten miehiäkin. Aika vaikea on omaksua (etenkin demokraattisissa Euroopan maissa kasvaneelle), ajatus, että jotkut miehet pitävät meitä naisia elukoina, jonka kuka tahansa voi taluttaa minne vaan ja tehdä tälle mitä vaan joutumatta lain tai ihmisten arvostelun edessä vastaamaan. Siksi tämmöinen miesten käytös tulee yllätyksenä ja shokkina monille nuorille naisille, etten sanoisi hyvin traumaattisena kokemuksena.
Erittäin surullista on, että monet nuoretkin miehet edelleen näissä tapauksissa -- kuten sinäkin -- päätyvät aina syyttämään uhria ja ihannoimaan hyväksikäyttäjämiehiä.
Vierailija kirjoitti:
Näin Hesarin jutun otsikon. Kielletään myös sarkasmi, ironia ja kaikkien pahojen asioiden esittely taiteen keinoilla. Jatkossa ainoastaan neulominen ja posliinin (keramiikan) maalaus on sallittua.
Eiköhän valtaosa naisista ja järkevät miehetkin ole totaalisen kyllästyneitä lasten ja naisten hyväksikäyttöön ja syrjintään.
Kuka haluaa kasvattaa lapsiaan tälläiseen maailmaan?
Kuka nainen ei ole uupunut kaikkeen siihen painostukseen, arvosteluun, haukkumiseen, syrjintään, ja väkivaltaan, jota kohtaa elämässään? Niin kuin elämä ei olisi rankkaa jo sinällään, niin prkle aina on joku ukko ahdistelemassa somessa, puristamassa pepusta, tuijottamassa rintavakoon, tunkemassa kännissä viereen bussissa, kyselemässä hintaa kun kävelet kadulla, heittämässä läppää ulkonäöstä, laittamassa kapuloita sun rattaisiin työelämässä, syrjimässä koska olet liian nuori tyttö tai liian vanha nainen, arvostelemassa äitiyttäsi, osaamistasi ja mielipiteitäsi, pahoinpitelemässä, hyökkäämässä kimppuusi netissä tai livenä - vain koska olet nainen.
Tämä lista on valitettavasti loputon ja koko elämänpituinen kujanjuoksu naisille. Kaikki naiset eivät edes tiedosta näitä asioita, koska tämä meno on niin tavallista, siitä tulee monille sitä arkea.
Toivoisin todellakin että miehet löytäisivät kadonneen moraalinsa jostakin ja asettuisivat puolustamaan naisia, eivätkä roikkuisi kivirekenä meidän elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Saksalaislehti: Till Lindemannia vastaan ei aloiteta tutkintaa Liettuassa
Tämänhän melkein arvasi, koska siellä poliisi mokasi itse esitutkinnan. Mutta joo, olisiko edes syyttäjällä isommat pallit, sitä odotellessa.
Kyllä tuo on jo syyttäjän päätös Liettuassa.
Edelleen menee musiikki kaupaksi. Vilkaisin uutta Suomen listaa ja top 50:ssä on viisi Rammsteinin albumia, melkein koko tuotanto.
Ei ole mitään feminismiä että aikuiset naiset ulkoistavat vastuun omista päätöksistään miehille. Heitä ei ole johdettu harhaan vaan he ovat juoneet enemmän kuin oma pää kestää. Jatkossa miesten täytyy taas holhota naisia ja olla antamatta heille alkoholia tai olla kutsumatta juhliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin Hesarin jutun otsikon. Kielletään myös sarkasmi, ironia ja kaikkien pahojen asioiden esittely taiteen keinoilla. Jatkossa ainoastaan neulominen ja posliinin (keramiikan) maalaus on sallittua.
Eiköhän valtaosa naisista ja järkevät miehetkin ole totaalisen kyllästyneitä lasten ja naisten hyväksikäyttöön ja syrjintään.
Kuka haluaa kasvattaa lapsiaan tälläiseen maailmaan?
Kuka nainen ei ole uupunut kaikkeen siihen painostukseen, arvosteluun, haukkumiseen, syrjintään, ja väkivaltaan, jota kohtaa elämässään? Niin kuin elämä ei olisi rankkaa jo sinällään, niin prkle aina on joku ukko ahdistelemassa somessa, puristamassa pepusta, tuijottamassa rintavakoon, tunkemassa kännissä viereen bussissa, kyselemässä hintaa kun kävelet kadulla, heittämässä läppää ulkonäöstä, laittamassa kapuloita sun rattaisiin työelämässä, syrjimässä koska olet liian nuori tyttö tai liian vanha nainen, arvostelemassa äitiyttäsi, osaamistasi ja mielipiteitäsi, pahoinpitelemässä, hyökkäämässä kimppuusi netissä tai livenä - vain koska olet nainen.
Tämä lista on valitettavasti loputon ja koko elämänpituinen kujanjuoksu naisille. Kaikki naiset eivät edes tiedosta näitä asioita, koska tämä meno on niin tavallista, siitä tulee monille sitä arkea.
Toivoisin todellakin että miehet löytäisivät kadonneen moraalinsa jostakin ja asettuisivat puolustamaan naisia, eivätkä roikkuisi kivirekenä meidän elämässä.
Omaatko värikkäät hiukset?
Vierailija kirjoitti:
Tästä ketjusta näkee hyvin miten julkkiksille annetaan erityisoikeuksia. Saavat huumata ja hyväksikäyttää, muilta samaa ei hyväksytä.
Jos nyt ensiksi todistettaisi se huumaaminen.
Sanoiko Tarza Itä-Saksalaiselle uimanaisterille että jos et päästä bäkkärille saat Halosta.