Nykyvanhemmat uuvuttavat lapsensa?
Onko muiden lähipiirissä tällaista, että vanhemmat aikatauluttaa myös lastensa vapaa-ajan, eli viikonloppuisin esim. on jatkuvasti tekemistä ja ohjelmaa? Tuntuu, että lapset eivät koskaan saa vain olla ja tehdä mitä huvittaa.
Läheisen perheen teinit ovat aina todella väsyneen oloisia, kun heitä näen.
Monet vanhemmat ei ilmeisesti ymmärrä, kuinka väsyttävää nykylasten ja -nuorten elämä on mm. älylaitteiden ja somen takia. Paineet on kovat menestyä ja olla tietynlainen. Aivan eri meininki siis kun vanhemmillaan aikanaan.
Kommentit (42)
Koulu ja opiskelu (varsinkin lukio) tuntuu olevan nykyään paljon rankempaa kuin esim. 80-90 -luvuilla.
Lasten ja nuorten harrastukset on ihan erilailla tavoitteellisia ja aikaa vieviä kuin aiemmin.
Hyvä huomio, tätä on puolisoni opettanut ansiokkaasti lapselleen.