Terapia katkoo ihmissuhteet. Onko ok?

Josko olisi nyt terapian myötä tajunnut, että ihmissuhteenne ei ole hyvä.

Jotenkin on tullut sellainen käsitys, että puolet ihmisistä laukkaa terapiassa nykyään. Eikö nykyihmiset kestä normaalia elämää ja käsittelemään normaaleita asioita elämässä enää? Miten tämä on näin avuttomaksi mennyt?

Terapia auttaa mm. hahmottamaan omat rajat. Ihmiset, jotka eivät kunnioita muiden rajoja, saavat mennä. Se voi silti tuntua pahalta, rajojen asettaminen. Ystäväsi tunteet saattavat olla ristiriitaiset, siksi hän poukkoilee. Kaipaa sinua, muttei toisaalta halua enää tulla kohdelluksi omasta mielestään väärin.

Joskus käy niin, että terapian myötä ihminen muuttuu hankalaksi muiden mielestä, vaikka kyse voi olla esim siitä, että ylimiellyttäjä oppii pitämään puoliaan.

Hän kai halusi että pidätte sähköisesti yhteyttä ja on pitkiä välejä ettei tavata, kunnes sitten oli parempi tilanne ja voi tavata. Onko introvertti osaksi.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin on tullut sellainen käsitys, että puolet ihmisistä laukkaa terapiassa nykyään. Eikö nykyihmiset kestä normaalia elämää ja käsittelemään normaaleita asioita elämässä enää? Miten tämä on näin avuttomaksi mennyt?

Terapiassa ei käsitellä normaaleja asioita. Et voi tietää mitä toinen käy läpi, ellet kysy häneltä. Minä käyn terapiassa, eikä yksikään läheinen tiedä kaikesta. Suojelen muita tiedolta.

Moni terapian läpikäynyt on ihan sekaisin miten toimia arjen ihmissuhteissaan. Jatkuvasti on rajoja joita ylitetään, vaikka pyytäisi lisää maitoa kahviin, niin se on käskyttämistä ja nyt rajojani rikottiin. No, joo kärjistäen mutta ei osata toimia kunnolla kun pitää kävellä kuin munankuorien päällä. Tietyt puheenaiheet on nou nou ja vain rajojen määrittäjä saa määrätä milloin nähdään ettei ahdistu liiasta näkemisestä tai näkemättömyydestä. Jos soittaa niin soittaa aina väärään ajankohtaam koska hän oli kohdannut ilkeän ihmisen ja nyt pitää harjoittaa mindfullnessiä pari päivää että pääsee tolpilleen. Missä on entisajan maalaisjärjen kokemuksien viisastuttamat mökin muorit?

Vierailija kirjoitti:

Moni terapian läpikäynyt on ihan sekaisin miten toimia arjen ihmissuhteissaan. Jatkuvasti on rajoja joita ylitetään, vaikka pyytäisi lisää maitoa kahviin, niin se on käskyttämistä ja nyt rajojani rikottiin. No, joo kärjistäen mutta ei osata toimia kunnolla kun pitää kävellä kuin munankuorien päällä. Tietyt puheenaiheet on nou nou ja vain rajojen määrittäjä saa määrätä milloin nähdään ettei ahdistu liiasta näkemisestä tai näkemättömyydestä. Jos soittaa niin soittaa aina väärään ajankohtaam koska hän oli kohdannut ilkeän ihmisen ja nyt pitää harjoittaa mindfullnessiä pari päivää että pääsee tolpilleen. Missä on entisajan maalaisjärjen kokemuksien viisastuttamat mökin muorit?

Niin, jokainen saa itse päättää omat rajansa. Se on ikävää tietenkin, jos ei kykene sitä hyväksymään. Näkemiseen vaikuttaa jaksaminen. Terapia voi olla raskas prosessi. Aina ei jaksa nähdä muita ihmisiä, ei edes ystäviään. Jos tulee kokemus, että rajat ovat jossakin mitättömässä, luulen, että taustalla on muuta jota henkilö ei uskalla ilmaista. Ilmaisee sitten noin.

Kaverillasi tai siis nykyään entisellä kaverillasi, koska et halua hänen kaverinsa enää olla, on ollut varmasti joku syy mennä terapiaan. Sen asian käsittely on saattanut olla raskasta eikä hänellä ole selvästikään ollut voimavaroja entiseen malliin. Nyt kun hän voi paremmin ja hän jaksaisi pitää yhteyttä rankaiset häntä lopettamalla ystävyyden. Ymmärsinkö oikein?

Vierailija kirjoitti:

Moni terapian läpikäynyt on ihan sekaisin miten toimia arjen ihmissuhteissaan. Jatkuvasti on rajoja joita ylitetään, vaikka pyytäisi lisää maitoa kahviin, niin se on käskyttämistä ja nyt rajojani rikottiin. No, joo kärjistäen mutta ei osata toimia kunnolla kun pitää kävellä kuin munankuorien päällä. Tietyt puheenaiheet on nou nou ja vain rajojen määrittäjä saa määrätä milloin nähdään ettei ahdistu liiasta näkemisestä tai näkemättömyydestä. Jos soittaa niin soittaa aina väärään ajankohtaam koska hän oli kohdannut ilkeän ihmisen ja nyt pitää harjoittaa mindfullnessiä pari päivää että pääsee tolpilleen. Missä on entisajan maalaisjärjen kokemuksien viisastuttamat mökin muorit?

Tämä. Monilla ystävillä on käynyt niin, että ovat oppineet asettamaan rajoja, eli käytännössä hylkäämään läheisiään ja jättämään kumppaneitaan. Eiväthän ne läheiset ole täydellisiä ihmisiä, niinkuin kukaan ei ole. Mutta ei myöskään vaikuta siltä, että olisivat täysin välien katkaisua ansainneet. Lisäksi tämä on käytännössä johtanut siihen, että nämä kaverit nojaavat entistä enemmän meihin "ei toksisiin" ihmissuhteisiin ja terapeuttiin. Väitän, että järkevintä olisi ollut nostaa kissa pöydälle niiden läheisten ja kumppanien kanssa, olisi jopa saattanut käydä niin että he ottavat opikseen ja ihmissuhde paranee. Nyt vaikuttaa siltä, että on terapiassa opittu hienojen käsitteiden varjolla lähinnä vain katkomaan ihmissuhteita, sen sijaan että tehtäisiin jotain oikeasti vaikeaa ja yritettäisiin rakentaa niitä.

Eli sen sijaan että kommunikoisit avoimesti kaverillesi ja kertoisit miltä sinusta tuntuu, teet tällaisen aloituksen vauvapalstalle. Ei sullakaan kyllä nuo vuorovaikutustaidot ihan hallussa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni terapian läpikäynyt on ihan sekaisin miten toimia arjen ihmissuhteissaan. Jatkuvasti on rajoja joita ylitetään, vaikka pyytäisi lisää maitoa kahviin, niin se on käskyttämistä ja nyt rajojani rikottiin. No, joo kärjistäen mutta ei osata toimia kunnolla kun pitää kävellä kuin munankuorien päällä. Tietyt puheenaiheet on nou nou ja vain rajojen määrittäjä saa määrätä milloin nähdään ettei ahdistu liiasta näkemisestä tai näkemättömyydestä. Jos soittaa niin soittaa aina väärään ajankohtaam koska hän oli kohdannut ilkeän ihmisen ja nyt pitää harjoittaa mindfullnessiä pari päivää että pääsee tolpilleen. Missä on entisajan maalaisjärjen kokemuksien viisastuttamat mökin muorit?

Niin, jokainen saa itse päättää omat rajansa. Se on ikävää tietenkin, jos ei kykene sitä hyväksymään. Näkemiseen vaikuttaa jaksaminen. Terapia voi olla raskas prosessi. Aina ei jaksa nähdä muita ihmisiä, ei edes ystäviään. Jos tulee kokemus, että rajat ovat jossakin mitättömässä, luulen, että taustalla on muuta jota henkilö ei uskalla ilmaista. Ilmaisee sitten noin.

Niin. Rajoja jatkovasti asettavalle voi itsekin määrätä rajat. Niin se loppuu ihmissuhde sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni terapian läpikäynyt on ihan sekaisin miten toimia arjen ihmissuhteissaan. Jatkuvasti on rajoja joita ylitetään, vaikka pyytäisi lisää maitoa kahviin, niin se on käskyttämistä ja nyt rajojani rikottiin. No, joo kärjistäen mutta ei osata toimia kunnolla kun pitää kävellä kuin munankuorien päällä. Tietyt puheenaiheet on nou nou ja vain rajojen määrittäjä saa määrätä milloin nähdään ettei ahdistu liiasta näkemisestä tai näkemättömyydestä. Jos soittaa niin soittaa aina väärään ajankohtaam koska hän oli kohdannut ilkeän ihmisen ja nyt pitää harjoittaa mindfullnessiä pari päivää että pääsee tolpilleen. Missä on entisajan maalaisjärjen kokemuksien viisastuttamat mökin muorit?

Tämä. Monilla ystävillä on käynyt niin, että ovat oppineet asettamaan rajoja, eli käytännössä hylkäämään läheisiään ja jättämään kumppaneitaan. Eiväthän ne läheiset ole täydellisiä ihmisiä, niinkuin kukaan ei ole. Mutta ei myöskään vaikuta siltä, että olisivat täysin välien katkaisua ansainneet. Lisäksi tämä on käytännössä johtanut siihen, että nämä kaverit nojaavat entistä enemmän meihin "ei toksisiin" ihmissuhteisiin ja terapeuttiin. Väitän, että järkevintä olisi ollut nostaa kissa pöydälle niiden läheisten ja kumppanien kanssa, olisi jopa saattanut käydä niin että he ottavat opikseen ja ihmissuhde paranee. Nyt vaikuttaa siltä, että on terapiassa opittu hienojen käsitteiden varjolla lähinnä vain katkomaan ihmissuhteita, sen sijaan että tehtäisiin jotain oikeasti vaikeaa ja yritettäisiin rakentaa niitä.

Puhut terapiassa käyvästä henkilöstä kuin hän olisi täysin vietävissä, vaikka hän on juuri oppinut seisomaan omilla jaloillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni terapian läpikäynyt on ihan sekaisin miten toimia arjen ihmissuhteissaan. Jatkuvasti on rajoja joita ylitetään, vaikka pyytäisi lisää maitoa kahviin, niin se on käskyttämistä ja nyt rajojani rikottiin. No, joo kärjistäen mutta ei osata toimia kunnolla kun pitää kävellä kuin munankuorien päällä. Tietyt puheenaiheet on nou nou ja vain rajojen määrittäjä saa määrätä milloin nähdään ettei ahdistu liiasta näkemisestä tai näkemättömyydestä. Jos soittaa niin soittaa aina väärään ajankohtaam koska hän oli kohdannut ilkeän ihmisen ja nyt pitää harjoittaa mindfullnessiä pari päivää että pääsee tolpilleen. Missä on entisajan maalaisjärjen kokemuksien viisastuttamat mökin muorit?

Tämä. Monilla ystävillä on käynyt niin, että ovat oppineet asettamaan rajoja, eli käytännössä hylkäämään läheisiään ja jättämään kumppaneitaan. Eiväthän ne läheiset ole täydellisiä ihmisiä, niinkuin kukaan ei ole. Mutta ei myöskään vaikuta siltä, että olisivat täysin välien katkaisua ansainneet. Lisäksi tämä on käytännössä johtanut siihen, että nämä kaverit nojaavat entistä enemmän meihin "ei toksisiin" ihmissuhteisiin ja terapeuttiin. Väitän, että järkevintä olisi ollut nostaa kissa pöydälle niiden läheisten ja kumppanien kanssa, olisi jopa saattanut käydä niin että he ottavat opikseen ja ihmissuhde paranee. Nyt vaikuttaa siltä, että on terapiassa opittu hienojen käsitteiden varjolla lähinnä vain katkomaan ihmissuhteita, sen sijaan että tehtäisiin jotain oikeasti vaikeaa ja yritettäisiin rakentaa niitä.

"Vaikuttaa siltä että...", "Väitän että..." Tunnut mielestäsi tietävän ihmisten asiat ihmissuhteineen paremmin kuin he itse, mielenkiintoista.

Vierailija kirjoitti:

Kaverillasi tai siis nykyään entisellä kaverillasi, koska et halua hänen kaverinsa enää olla, on ollut varmasti joku syy mennä terapiaan. Sen asian käsittely on saattanut olla raskasta eikä hänellä ole selvästikään ollut voimavaroja entiseen malliin. Nyt kun hän voi paremmin ja hän jaksaisi pitää yhteyttä rankaiset häntä lopettamalla ystävyyden. Ymmärsinkö oikein?

Laitoin aloitukseen lyhyen version. Pidempi versio sisältää sen, että hänen rajojen vetämisensä sisälsi vihamielisyyttä, kiukuttelua ja väkivaltaa. Joten minun rajat on ylitetty pahasti, ja väkivallan jälkeen en ole enää halukas keskusteluihin.

Jos kyse on tuollaisesta monien mainitsemasta rajojen vetämisestä, niin eikö terapeutin olisi fiksua vinkata asiakkaalleen, että rajoista kannattaa keskustella. Että niitä ei aseteta kiukuttelemalla, mykkäkoululla eikä pahoinpitelemällä toinen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni terapian läpikäynyt on ihan sekaisin miten toimia arjen ihmissuhteissaan. Jatkuvasti on rajoja joita ylitetään, vaikka pyytäisi lisää maitoa kahviin, niin se on käskyttämistä ja nyt rajojani rikottiin. No, joo kärjistäen mutta ei osata toimia kunnolla kun pitää kävellä kuin munankuorien päällä. Tietyt puheenaiheet on nou nou ja vain rajojen määrittäjä saa määrätä milloin nähdään ettei ahdistu liiasta näkemisestä tai näkemättömyydestä. Jos soittaa niin soittaa aina väärään ajankohtaam koska hän oli kohdannut ilkeän ihmisen ja nyt pitää harjoittaa mindfullnessiä pari päivää että pääsee tolpilleen. Missä on entisajan maalaisjärjen kokemuksien viisastuttamat mökin muorit?

Tämä. Monilla ystävillä on käynyt niin, että ovat oppineet asettamaan rajoja, eli käytännössä hylkäämään läheisiään ja jättämään kumppaneitaan. Eiväthän ne läheiset ole täydellisiä ihmisiä, niinkuin kukaan ei ole. Mutta ei myöskään vaikuta siltä, että olisivat täysin välien katkaisua ansainneet. Lisäksi tämä on käytännössä johtanut siihen, että nämä kaverit nojaavat entistä enemmän meihin "ei toksisiin" ihmissuhteisiin ja terapeuttiin. Väitän, että järkevintä olisi ollut nostaa kissa pöydälle niiden läheisten ja kumppanien kanssa, olisi jopa saattanut käydä niin että he ottavat opikseen ja ihmissuhde paranee. Nyt vaikuttaa siltä, että on terapiassa opittu hienojen käsitteiden varjolla lähinnä vain katkomaan ihmissuhteita, sen sijaan että tehtäisiin jotain oikeasti vaikeaa ja yritettäisiin rakentaa niitä.

Olen tästä kovin samaa mieltä. Eli kuten muutama on maininnut, niin kyllä niillä terapiassa käyvän läheisilläkin on oikeus asettaa rajoja.

Ja ainakin meillä on jo ennen terapiaa käyty äärettömän paljon keskusteluja ihmissuhteesta. Joten nopeasti se menee sitten siihen, että kun lisäkuormaa vielä tulee, niin lisärajojen asettaminen tarkoittaa sen suhteen loppumista. Kaikki keskusteltava on jo aikaa sitten keskusteltu.

Ap

Terapiassa käyminen voi olla todella rankkaa ja vähintään jotkut ihmissuhteet jäädä hetkeksi sivuun vaikkei kyseisissä suhteissa olisikaan mikään pielessä.

Ei yksinkertaisesti riitä voimavarat ihmissuhteiden ylläpitoon.

Etäisyydenotto on myös monesti tarpeen silloin kun kyse ei ole tasavertaisesta ihmissuhteista. On opeteltava asettamaan rajat niin itselle kuin muille eikä se yleensä ole helppoa koska rajattomuus "toimii" yleensä molempiin suuntiin.

Joskus kyse on vain ymmärtämättömyydestä ja kestää hetken että tilanteet ihmisten välillä tasoittuu.

Voidaan sanoa että terapia voi hajoittaa haitalliset ihmissuhteet, mutta sillä ei ole merkitystä onko terapiassa käyvä ns se haitallisempi osapuoli vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Josko olisi nyt terapian myötä tajunnut, että ihmissuhteenne ei ole hyvä.

Kaikkea tällaista kysyin, että mistä oikein on kysymys. Vastausta en saanut, koska hänen mielestään mikään ei ollut muuttunut.

No, terapian myötä ainakin minä olen tajunnut, että ihmissuhteemme ei ole hyvä.

Ap

Välillä tuntuu, että terapiassa hakemalla haetaan huonoja asioita. Olen lukenut, että kuulemma hyvä lapsuuskoti on kaikille lähtökohta eikä siitä tarvitse olla kiitollinen. Vaan jos sellainen on, niin mitään kiitollisuutta sellaisesta ei tarvitse tuntea. Olin melko pöyristynyt, koska tiedän, että alkkisvanhempien ja perheväkivaltaa kokeneiden lapset ovat tästä taatusti eri mieltä. Sen sijaan jos on ollut hybv koti, traumoja on voinut aiheutua siitä ettei saanut lapsen lemmikkiä tai päässyt kielimatkalle. Eli sama mitä tekee, niin traumoja on tietty määrä joka tapauksessa.

Taasko jauhat tätä samaa? Tuollaisesta on hyväkin päästä eroon.