Pettyisittekö näihin tarjoiluihin häissä?
Alkuruoka: kolme palaa sushia, valkoviini
Pääruoka: Kananrintaa, kasviksia, valkoviini
Vähän myöhemmin: pala täytekakkua, kahvia
Illalla: Boolia, karkki- ja sipsibuffet
Minä petyin siksi, että vihkiminen oli jo klo 11 ja hääpaikalla oltiin 12 tienoilla, ruoka noin klo 13. Kahvi oli ehkä klo 15 ja noilla eväillä olisi pitänyt jaksaa koko loppuilta. Ohjelmaa oli kyllä paljon, toiminnallistakin ohjelmaa ei pönötystä, oli yksi ohjelmanumero ulkonakin ym. Mut mitään ruoka- tai juomatarjoilua ei ollut, ja moni osallistava hauskaksi ohjelmanumero olisi ehkä onnistunut paremmin, jos ihmiset olisivat olleet kevyessä seitinohuessa nousuhumalassa.
Kun sit alkoi illan osuus nro 2 niin tällöin tuotiin booli ja herkkubuffa ja alkoi vapaampi seurustelu, bändi aloitti jne. Mutta ainakin itsellä oli ihan saakelin kova nälkä, niin oli kaikilla muillakin, ja sipsit syötiin loppuun buffasta nopeasti. Boolia oli kyllä riittämiin ja nälkäinen jengi joi sit nälkäänsä ja humaltui nopeasti, esim eräs vanha sukulaiseni oli ihan lärvät vaikkei normisti juo paljon. Ynnä muuta.
Ihmiset tarjotkaa vaikka makaronilaatikkoa iltapalaksi pitkissä häissä, joissa ei ole ollut seisovaa pöytää vaan annokset on tuotu pöytiin (ja ne on usein mallia piperrys). Karkkibuffa on söpö mutta tulee kalliiksi.
Myös juomatarjoilu kannattaa miettiä. Jos ihmiset juo skumpan ja kaksi lasia viiniä ja hiukan humaltuvat niin monia suorastaan alkaa vtuttaa kun se kääntyy laskuhumalaksi ja seuraavaa tarjoilua saa odottaa tuntikaupalla. Jos ei ole varaa tarjota vaikka laatikkoviinejä niin hääpaikka pitäisi olla sellainen että sieltä saa itse ostaa juomaa.
Hääpaikan koristeluun, ohjelmaan ja oikeastaan kaikkeen oli selvästi panostettu paljon, bändikin oli tullut kuulemma maksamaan paljon ym. joten sitä suuremmalla syyllä ihmettelen tarjoilun vähyyttä. Kyllä se hyvä ruoka ja juoma on useimmille tärkeä osa hääjuhlaa ja jos sen pilaa niin häistä jää huono maku.
Kommentit (156)
Minustakin varsin hyvä lounas, mutta jos juhlat kestää iltamyöhään, niin yksi ateriahan tuosta puuttuu. Sen illemmalla tarjottavan ruuan ei tarvitse olla mikään hieno, siinä maistuu niin voilevat, hodarit kuin kebab tai pizzakin.
Alkoholi nyt sinänsä on mielestäni sellainen, että voi jäädä poiskin jos hääpari niin haluaa, mutta valitettava fakta on, että ne on yleensä tylsät häät.
Tylsimmät häät joissa ikinä olen ollut, oli sellaiset, joissa alkotarjoilu oli juurikin lasillinen ruuan kanssa. Minua tämä ei sinänsä haitannut, koska olin raskaana enkä olisi juonut muutenkaan, mutta suomalaiset vain ovat sellaista kansaa, ettei juhlat oikein lähde käyntiin ennen kuin edes valtaosalla on rohkaiseva nousuhumala alla, etenkään kun juhlakansa ei ole toisilleen tuttuja entuudestaan. Kun bändi alkoi soittaa, kaikki vain istuivat hiljaa ja taputtivat joka kappaleen jälkeen. Kiusallista.
Paistaa pannukakkua äkkiä koko porukalle tai illan lettukestit.
Mannapuuroa ja mansikkakiisseliä, kaikki tykkää. Ruisleipää ja kirnuvoita. Muuta ei tartte.
Kuka pölvästi tuon menun on rakentanut? Sushia alkuruoaksi ja pääruokana kuivaa kananrintaa? Aiettä, kyllä on sellainen, kulinaristinen kombinaatio, että oksat pois...
Sushia? Ei ikinä! Mieluummin vaikka graavilohta ruisleivällä.
Vierailija kirjoitti:
Oh-hoh, todella pihi tarjoilu, nälkä jäisi, vaikka olenkin pieniruokainen.
Et ole pieni ruokainen jos tuosta jää nälkä.
Tarjoilut on olleet häiden suunnittelijan maun ja dieetin mukaiset.
Meillä on töissä monta naista, joille tuo menu olisi varmasti normaali koko päivän ruoka. Kun käydään yhdessä lounaalla, niin he ottaa ruokaa aina tosi vähän. Lautasella on pieni pala kanaa tai kaksi lihapullaa, pari ruokalusikallista riisiä tai pastaa ja salaattia (salaatinlehtiä, kurkkua ja tomaattia). Minulle ihmetellään, miten jaksan syödä valtavia annoksia... Ja toinen ihmettelyn aihe on se, että en käytä alkoholia enkä syö karkkia eikä minulla ole makeanhimoa.
Ruokaa ei näköjään enää arvosteta, ostetaan valmiina kun ei viittitä laittaa.
Mihin tarvitaan häät? Ei yhtään mihinkään.
Avioliittoon vihkiminen on toinen juttu:
Avioliittoon vihkiminen ja avioliiton siunaaminen ei maksa mitään.
Kirkkoon normiasuissa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä hyvä häämenu:
-raikkaat voileivät/tasokkaat suolapalat
- 200 grammaa makaronilaatikkoa vierasta kohden
- vanukkaita miehille
- hyydekaakku, jos ei ole ehditty rääppiä kylmiössä
- Viron alkoholijuomat
Miks vanukkaita miehille?
Vierailija kirjoitti:
Ruokaa ei näköjään enää arvosteta, ostetaan valmiina kun ei viittitä laittaa.
Keskustellaanko Pyhästä Siunatusta Avioliitosta?
MIKÄ vitsi TUO sushi ON HÄÄTARJOILUUN. kyl sitä SAA JOKA MARKETISTJOS SIITÄtykkää. ITSE Satuin yksiin häihin vuosia sitten. Juomana oli sahtia, jota en voi juodA vieläkään,hanasta join vettä, Oli kesä ja kuuma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa juhlissa (olkoon häät tai synttärit tmv.) missä juhlitaan 'aamusta iltaan' on syytä tarjota myös jotain 'iltapalaa'.
Jos haluaa panostaa varsinaiseen ruokaan enemmän/ei ole varaa 2 'parempaan' ruokaan, niin edes jotain, vaikka makkaraa/ pyttipannua /pastasalaattia /riisipiirakkaa+munavoita JOTAIN.
Ei tarvitse.
Kyllä se on ihan omalla vastuulla jos ei pientä nälkää kestä päivä pääteeksi. Jos tosiaan haluat syödä niin voit hyvin poistua juhlista.
Parhaat juhlat onkin just niitä, missä pitää vaan kestää ja hiljaa kärsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hyvä häämenu:
-raikkaat voileivät/tasokkaat suolapalat
- 200 grammaa makaronilaatikkoa vierasta kohden
- vanukkaita miehille
- hyydekaakku, jos ei ole ehditty rääppiä kylmiössä
- Viron alkoholijuomatMiks vanukkaita miehille?
Ettei ne syö lasten vanukkaita.
Vierailija kirjoitti:
Tarjoilut on olleet häiden suunnittelijan maun ja dieetin mukaiset.
Meillä on töissä monta naista, joille tuo menu olisi varmasti normaali koko päivän ruoka. Kun käydään yhdessä lounaalla, niin he ottaa ruokaa aina tosi vähän. Lautasella on pieni pala kanaa tai kaksi lihapullaa, pari ruokalusikallista riisiä tai pastaa ja salaattia (salaatinlehtiä, kurkkua ja tomaattia). Minulle ihmetellään, miten jaksan syödä valtavia annoksia... Ja toinen ihmettelyn aihe on se, että en käytä alkoholia enkä syö karkkia eikä minulla ole makeanhimoa.
Miksi he ovat sitten vieraita kutsuneet? Vieraillehan juhlat järjestetään, eikä itselle. Minä ainakin haluan vieraiden viihtyvän ja nauttivan myös ruokailusta. Vaikka en itse niin perunasta välittäisikään, niin pottulisuke on aina tarjolla erityisesti vanhempaa väkeä varten - ja tietty kermaa kahviin.
Häitten olisi ollut hyvä alkaa vasta iltapäivällä, ehkä klo 15?
En. Mutten myöskään kaiholla muistelisi jälkikäteen. Olen ollut häissä joissa tarjottiin vain kakkua.
Hei kultapumpsi, se hääpäivä on yksi (ehkä noin 12 tunnin pituinen) päivä sun elämässä. Onko jatkuva laiduntaminen sulle se ainoa juhlan muodostava asia? Jos näin, ehkä sinä hääpäivän aikana näläntunteeseen hajoava ehkä ymmärtäisit ottaa evästä mukaan? Pussi pähkinöitä esimerkiksi. Ei vie tilaa ja ehkä, mahdollisesti, ehkäisisi tällaiset helve*in turhat avautumiset.
Toisaalta, voihan olla, että olet tottunut arkena syömään 6 kertaa päivässä proteiinia, hiilihydraattia ja rasvaa, ja olet - ööh - maailmanluokan urheilija. Sitten toki voit joko kärsiä normaaleille mitoitetuissa hääjuhlissa tai jäädä kotiin murjottamaan.
Meidän häissä oli raikkaita voileipiä, hyvää piimäkakkua, jädeä ja limua reilusti kaikille. Popcornit siinä lisänä hyviä olivat.
Päiväruuaksi nakit ja muusi.