Psykoosilääkkeet ja lihominen. Miten nuo myrkyt voi olla laillisia?
Minulla oli ennen lääkkeenä olantsapiini ja arpipratsoli, lihoin 49kg -> 71kg. Pituutta on 161. Nyt paino 65kg.
Lääkkeet lihottivat. Duodecimin artikkelissa oli että kaikkia vaikutusmekanismeja ei edes tunneta, miten lihottavat! Miten voi tuollainen lääke olla edes sallittu?! Eikö ihmisen terveydellä ole mitään väliä?! Tuntuu että tärkeintä on ettei ole harhoja, mutta esimerkiksi Avoimen dialogin hoitomallilla tulokset ovat parempia kuon lääkittynä. Sitä ei kuitenkaan ole kohdallani varmaankin resurssipulasta johtuen kokeiltu.
Nyt syön peratsinia 16mg. Sekin tuntuu lihottavan. Painonpudotus on vaikeaa. Kun olin hoikka, saatoin vaan jättää herkut pois vähäksi aikaa ja laihduin heti. Välillä laihduin vahingossakin. Sitten lihotin itseäni muutaman kilon tarkoituksella välillä, kun paino putosi itsestään. Nälkämekanismi oli hyvä. Nyt en tiedä, millon on nälkä ja millon tekee vain mieli napostella.
Harmittaa sikana. Nyt vasta lihavana huomaan, miten yhteiskunnassa ihannoidaan hoikkuutta. Hoikkana ei tarvinnut pohtia painoasiaa ollenkaan.
Kommentit (67)
Olin osastolla 3 kk vaikean maniasta puhjenneen psykoosin takia. Olin laihtunut maniassa olemattomiin, mutta veikkaan rehellisesti lihonneeni osastojakson aikana 20 kiloa. Psykoosi lähti onneksi, mutta lihonnut keho toi paljon lisää stressiä.
Jokaisen, joka kirjoittaa psyykenlääkeiden reseptejä pitäisi ensin itse joutua syömään määrämiään lääkkeitä. Väitän ettei reseptejä enää kirjoitettaisi vaan suhtauduttaisiin mt-potilaisiin ihmisinä ja ymärrettäisiin etteivät meilen ongelmat hoidu kemiallisesti vaan todennäköisesti ainoastaan pahenevat.
Olin aikoinaan psykpolilla asiakkaana epämääräisten oireiden vuoksi. Minulle määrättiin ketipinor ja citalopram.
Ei mennyt kuin hetki, niin paino alkoi nousta kuin itsestään. Nälän tunne oli loputon ja kunto laski kun väsymyksen takia ei jaksanut liikkua.
Kerroin monesti hoitavalle lääkärille, että toivoisin lääkkeetöntä hoitoa, enemmän keskusteluapua (harhoja ei ollut missään vaiheessa). Tämän hän torppasi ja sanoi, että jos haluan olla asiakkaana, minun täytyy syödä määrättyjä lääkkeitä. Paino nousi tuona aikana n. 20kg. Vaatekaapin sisältö meni vaihtoon ja minäkuva muuttui huonoon suuntaan.
Lopetin lopulta psykpolin asiakkaana vapaasta tahdostani, lopetin myös lääkkeet.
Paino laski vähitellen, mutta siihen meni pari vuotta, että olin lähtöpainossani.
Ei enää ikinä psyykelääkkeitä.
Kai on pohdittava vaihtoehtoja, joskus ne lääkkeet ovat välttämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Kai on pohdittava vaihtoehtoja, joskus ne lääkkeet ovat välttämättömiä.
Tai ympäristön vaihdos. Korjaa monta ongelmaa samalla kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattakaan muista, kymmenistä niistä seraavista, osalle pysyvistäkin aivojen, persoonan, tunteiden ja kehon ja aineenvaihdunnan seurauksista! Pitäisi tosiaan poistaa markkinoilta moiset myrkyt, mutta ketäpä kiinnostaisi, niin kauan kuin ei omalle kohdalle tuhot ja elämän ja kehon pilaaminen osu!!!!:( Varmasti saa vuosien käytöllä mm diabeteksen, just hillitöntä lihomista(ja siitäkin jo seuraa väkisin tuo diabetes, sydän- ja verisuonitauteja, liikuntakyvyttömyyttä (ne lamaa muutenkin lihaksia ja aiheuttaa parkinsonmaista köpöttelyä ja jäykkyyttä), unettomutta, ahdistusta, akatisiaa(ei kykene olla aloillaan)jne. jne. kymmeniä hirveitä, epäinhimillisä kidutusta pahempiakin haittoja...aivan ihania pillereitä siis ovat!:(
Kyllä aivan hirveitä myrkkyjä joilla pilataan elämiä. Lisäksi on tutkittu, että psykoosin toistumisen todennäköisyys on korkeampi heillä joilla on antis
Kyllä RCT-tutkimuksissa järjestäen psykoosilääkkeen lopettaminen nostaa relapsiriskiä ja sen takia lääkärit sitä hanakasti jatkavatkin etenkin, jos on krooniseksi mielletty skitsofreniadiagnoosi. Ongelma on kuitenkin siinä, että mitään yhtenäistä määritelmää relapsin käsitteelle ei ole. Esimerkiksi vuonna 2020 julkaistussa tutkimuskatsauksessa Definitions of relapse in trials comparing antipsychotic maintenance with discontinuation or reduction for schizophrenia spectrum disorders: A systematic review löydettiin 54 eri määritelmää relapsille 81 kokeessa, ja näistä kuusi oli sekä luotettava että kliinisesti merkitsevä eli viittasi aitoon psykoosiin, ei esimerkiksi äkillisen lopettamisen aiheuttamiin vieroitusoireisiin. Potilaathan ajetaan noissa kokeissa tutkimusten mukaan plasebolle alle kahdessa viikossa. RCT-tutkimuksissa ei käytännössä käytetä lainkaan aidosti lääkkeettömiä potilaita, koska kahdessa viikossa potilaiden hermosto ja elimistö tuskin on adaptoitunut elämään ilman lääkettä. Niihin myös valikoidaan potilaita, jotka reagoivat lääkkeisiin keskimääräistä paremmin. Skitsofrenian oirekuvaa kartoittavat kyselylomakkeet eli rasti ruutuun -lomakkeet eivät sisällä vain positiivisia oireita, vaan siellä on "oireita" eli epätoivottavaa käytöstä hyvin laaja kirjo. Jos neuroleptivaje skitsofreenikon kehossa aiheuttaisi automaattisesti psykoosin uusiutumisen, niin uusiutumisriskin pitäisi myös pysyä samana ajan funktiona, mitä se ei pysy. Esimerkiksi lääkkeiden ja sosiaalisen toimintakyvyn yhteyttä kartoittaneen meta-analyysin Time-dependent effect of antipsychotic discontinuation and dose reduction on social functioning and subjective quality of lifea multilevel meta-analysis (2023) mukaan relapsiriski laski RCT-kokeissa ajan funktiona. Satunnaistaminen on pitkän aikavälin tutkimuksissa hankalaa, minkä takia kaikki yli 5 vuotta kestäneet seurantatutkimukset olivat ei-satunnaistettuja, mikä vaikeuttaa syy-seuraussuhteiden tulkintaa. Meta-analyysin mukaan vinouman riski eikä tutkimusastelma välittäneet (selittäneet) kuitenkaan johdonmukaisia tutkimustuloksia siitä, että lääkkeiden lopettaminen keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä on yhteydessä parempaan sosiaaliseen toimintakykyyn eikä elämänlaatuun tai työssä olemisen todennäköisyyteen. Tietenkään tuo ei kerro, oliko psykoosioireita lääkkeen lopettaneilla pitkällä aikavälillä enemmän tai vähemmän, mutta lyhyen aikavälin tutkimuksissa relapsit ja psykoosioireet ovat yhteydessä systemaattisesti heikompaan sosiaaliseen toimintakykyyn, ja monien pitkän aikavälin tutkimusten mukaan lääkkeiden lopettaminen on yhteydessä merkittävästi vähäisempään psykoottiseen oireiluun myös skitsofreniapotilailla.
Psyykelääke ja psykoosilääke. ..