Voisiko joku ihan kunnolla perustella, miksi ihmissuhteet ovat tärkeitä, vaikkei itse kokisi sellaisia tarvitsevansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että elämä on aika ankeaa ja kapeaa ilman ystäviä. Paljon voi asioita tehdä yksinkin ja esimerkiksi itse tykkään matkustella myös yksin, voin käydä elokuvissa yksin, ulkona syömässä, näyttelyissä jne. Mutta kuinka moni yksinäinen saa aikaiseksi lähteä yksin aktiviteetteihin? Monella elämä taitaa kutistua siihen, että on vain yksin kotona, roikkuu netissä, pelailee, katselee elokuvia, kuuntelee musiikkia. Voi olla, ettei edes kaipaa muuta, mutta se johtuu vain siitä, ettei ole kokemusta siitä, mitä kaikkea muuta voisi tehdä ja kokea. Ja kuitenkin länsimaissa asuvalla nuorella ihmisellä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin!

Ystävistä on myös apua. Itse en olisi selvinnyt muutoistani ilman ystävien apua, vaikka on ollut muuttofirma kuljettamassa kalusteet. Ystävät ovat ommelleet verhoja ja auttaneet kiinnittämään lamppuja jne. Tulisi kalliiksi ostaa kaikki. Ja jos taas ei halua tai voi ostaa, niin aika pian kodista tulee vain "kämppä", jossa ihminen syö, nukkuu ja surffailee netissä. Ja se vaikuttaa mielialaan ja sitä kautta hyvinvointiin.

Jokainen tarvitsee myös ihmisiä, joiden kanssa keskustella. Muuten oma ajatusmaailma voi vääristyä, kun ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka muut ihmiset ajattelevat ja toimivat.

Kyllä, olisin tosi huolissani jos oma lapseni olisi jäänyt yksinäiseksi.

Ei kaikkia kiinnosta tuommoiset menemiset ja tekemiset. Kyllä minä niitä nuorena alle kolmikymppisenä kokeilin, mutta totesin ettei kiinnosta. Ei matkat, elokuvat, ravintolasyömiset tms. Että mun juttu on luonto ja hiljaisuus ja eläimet. Minunkaltainen introvertti voi tosiaan olla erittäin onnellinen sellaisessa elämässä, jossa vaan kotona kuunnellaan musaa ja pelaillaan tietokoneella ja lenkkeillään vaikka koirien kanssa - ainakin jos on, kuten minulla, aktiviteettina vaativa ja mielenkiintoinen työ (vaikka senkin teen 100% kotoa etänä).

En ole kyllä itse tarvinnut mitään ystävien apua missään vaiheessa elämääni - kun ei ole koskaan ystävää tai edes kaveria ollut, ja mitään ongelmia tästä ei ole tullut. Muuttoihin tosiaan muuttofirma, koirien hoitoon sairastumistilanteessa yms. löytyy maksullisia palveluita, oikeastaan kaikkeen löytyy maksullisia palveluita. Mulla tietysti se etu että olen hyväpalkkainen, jos olisi rahasta tiukkaa olisi ehkä vähän haastavampaa.

Tuo keskustelu taas hoituu nykyään netissä ja somessa. Ei siihen tarvi mitään livekavereita, tai edes mitään vaki-somekavereita. Esim. Twitterissä saa hyvinkin laajasti käsitystä siitä mitä ihmiset nykyään ajattelee eri kuplissa, ja voi osallistua yhteiskunnallisiin ja muihin keskusteluihin vaikka suon keskeltä erakkomökistään kuten minä.

- se 50 v erakko

Näinhän se on, kyllähän nuorena kaikki käyvät väkisinkin soisaalisen vaiheen läpi kun on koulut ja muut touhut, mutta osa sitten vanhempana huomaa etten oikeastaan tarvitsekaan tätä koska viihdyn yksin oikein hyvin.

Itselleni parisuhteetkin takkuilivat juuri tämän takia. Oli tosi kivaa ja hienoakin välillä ja rakastin ja sain rakkautta, mutta ei kuitenkaan jaksa sitä jatkuvaa yhteiselämää kaikkine sosiaalisine touhuineen. En tiedä onnistuisiko kahden erakon liitto, jossa ei olisi kummallakaan halua olla sosiaalinen perhonen ja mennä ja touhuta muiden ihmisten kanssa.

Jotenkin olen onnistunut lapsen saamaan ja on se mukava kun se säännöllisesti käy, mutta muuta en enää hirveästi kaipaa. En tiedä onko minulla skitsoidi persoonallisuus vai olenko muuten vain äärimmäisen introvertti. Tai jopa autismin kirjolla jollain tavalla.

Vierailija kirjoitti:

pysyy käsitys omasta itsestä realistisempana. muut ihmiset ovat peili. jos kaikki suhteet ovat rasittavia, on myös peiliin katsomisen paikka.

Tiedä häntä. Minusta ihmiset projisoi lähinnä itseään muihin ihmisiin. Sitten suututaan sille kohteelle kun se ei ole mitään mitä on kuviteltu.

Ihmissuhteissa on kyse siitä, että kumpikin saa toisesta ihmisestä tai toiselta ihmiseltä jotain. Jos et tarvitse toisesta ihmisestä tai toiselta ihmiseltä mitään, ihmissuhde on yksipuolinen ja silloin toinen käyttää sinua vain hyväkseen. On ihmisiä, joiden mielestä on ihan ok käyttää muita ihmisiä hyväkseen ja heidän on vaikea ymmärtää, jos et haluakaan tulla hyväksikäytetyksi. Heidän mielestään sinun täytyy haluta, koska ihmisuhteet ovat heidän mielestään tärkeitä. 

MIksi se  keskusteluketju poistettiin? Vastaan siis toisen kerran, että vaikka olen itse sosiaalinen ja ekstrovertti ja tulen toimeen pöllöpäistä neropatterihin voin kokemuksellani sanoa miten vähän siitä joukosta seuloontuu aitoja ystäviä. Yksi tai kaksi korkeintaan.

Joten jos ei kaipaa ystäviä ei se ole välttämätöntä. Sosiaalinen vehtaaminen on ihan liian yliarvostettua ja jonkinlainen omituinen  ihmisen mitta, vaikka pitäisi olla toisinpäin kuka pystyy olemaan mieli rauhassa yksikseen kaipaamatta jatkuvaa sirkusta ja ihmisvilinää ympärilleen. Hyvin harva kykenee siihen!

En tajua sitä seuran tuputtamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen immuunijärjestelmä, hormonituotanto ja hermosto on luotu niin, että tarvitsemme toisiamme, jotta kehomme voi toimia oikein.

Ilman muita ihmisiä ei tosiaan voi saada vatsatautia, flunssaa tai muitakaan tartuntatauteja. Ilman muita ihmisiä ei stressitaso nouse. Ilman muita ihmisiä ei myöskään suutu mistään, ei joudu riitelemään kenenkään kanssa eikä kenenkään kanssa mene hermot. Ilman muita ihmisiä elämä on liian mukavaa ja helppoa ja koska elämän pitäisi olla yhtä suurta vastoinkäymistä ja pettymystä pettymyksen perään, ihminen tarvitsee muita ihmisiä. Yksin viihtyvä on liian onnellinen ja tyytyväinen. 

Tämä! Niin tämä.

Minulle on luontaista tehdä asioita yksin, matkustaakin. En halua neuvotella joka asiasta jonkun kanssa. Lompakko on paras ystävä, kuten joku sanoi. Työni on erittäin sosiaalista, muutama kaveri on. Olen erittäin introvertti ja kirjollakin todennäköisesti, joten vapaa-aikani käytän palautumiseen lähinnä yksin.

.

Ketään ei pitäisi pakottaa sosiaalisuuteen vaan viedä ihmisten pariin ilon kautta.

Ihminen voi kehittyä ihmisenä vain yhdessä toisten kanssa.Ihminen voi myös taantua yhdessä toisten kanssa.

Siksi meidän jokaisen teoista riippuu paitsi oma hyvinvointimme, myös toisten.

Ystävällisyys ei maksa mitään

Mulle ystävyys on maailman tärkeimpiä asioita. Odottamaton sairaus opetti tämän, silloin välit meni omiin perheenjäseniinkin ja olin todella pohjalla. Naurattaa kun joku selittää jotain tyyliin "aina voi maksaa muuttoavusta ja twitteristä voi lukea ihmisten mielipiteitä". Eivät kaikki ymmärrä selkeästi mitä ystävyys edes tarkoittaa. Ehkä sitä on vaikea selittääkin.

Minä olen todennut näin 30 veenä että yksin on parempi. Olen koittanut solmia jotain suhteita työn kautta mutta mitä päänvaivaa siitä sitten seurasi? No, melkein joka päivä soitellaan ja valitetaan miehestä tai lapsista tai muuten vaan jauhetaan paskaa, tai juorutaan, usein sitä siis ajautu kuuntelijaksi. Ja koen ihmissuhteiden ylläpitämisen erittäin rasittavaksi, pitäisi nähdä aktiivisesti, olla yhteyksissä, tehdä kaikenlaista yhdessä jne. Teen mielummin asioita yksin, kuten esim lenkkeilen (en jaksaisi samalla jutella turhanpäiväsistä asioista) keskittyen treeniini ja kuuntelen samalla musiikkia tai podcastia mielenkiintosista aiheista. En tykkää käydä kahvittelemassa toisten luona, koen sen turhaksi ja tylsäksi, siitä en saa sitten yhtään mitään iloa. Syön mielummin yksin, minua ei saa mihinkään ravintoloihin muiden seuraan syömään, koen sen ahdistavaksi. Jos seuraa tarvitsen (tätä tapahtuu tosin harvoin), saan perheestäni sitä. Näin ajattelee introvertti. Musta tuntuu että ekstroverttejä vituttaa introverteissä jokin, olen sitä usein miettiny mutta en ole päässyt selvyyteen että mikä se vois olla?