Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Osaatteko olla täysin omia itsejänne ystävienne seurassa?
25.05.2023 |
Mulla on dilemma: en kaipaa oikeasti ikinä ystäviäni eikä tule olo että "tekispä mieli soittaa tai nähdä".
(näen heitä silti noin 3-4 x kk)
Lähinnä päinvastoin; jos näen että puhelin soi ja soittajana on joku ystäväni, olo on että voi blääh. Puhumattakaan että joku heistä on tulossa kylään.
Siitä huolimatta siis että ystäväni ovat ihania, hauskoja, sydämellisiä mukavia ihmisiä! Heissä ei siis ole vikaa.
En tiedä johtuuko tämä siitä että olen introvertti ja/tai siitä, että jotenkin ikinä en ole oppinut olemaan rennosti oma itseni ystävienkään seurassa. En tiedä miksi. Kuuluuko tämä introverttiyteen vai vaan omaan luonteeseeni?
En itseasiassa siis tiedä onko kukaan muukaan täysin oma itsensä ystäviensä seurassa, oletteko te?
Tarkoitan siis sitä, että itse pystyn olemaan täysin oma itseni vain oman miehen ja lasten seurassa. Voin siis heidän seurassaan vaikka rötköttää hiljaa sohvalla, toisen puheeseen ei tarvitse välttämättä edes reagoida, voi katsella vaikka luuriaan samalla ja vastata yksisanaisesti rehellisen mielipiteensä. Olla just rehellisesti niin tylsä kun oikeasti on. Tai sitten voi myös vitsailla ja nauraa heidän kanssaan, jos oikeasti siltä tuntuu.
Ystävien seurassa pitää pitää katsekontaktia, hymyillä, jaksaa kuunnella vaikkei juttu niin kiinnostaisi tai olisin kuullut sen jo monta kertaa, pitää keksiä mukavia vastauksia ja miettiä mitä sanoo...
Jotenkin väsyn hirveästi tällaisesta "esittämisestä", ja vaikka olisi mukavaakin niin yleensä vain odotan että tapaaminen loppuisi ja tapaamisen jälkeen olen huojentunut, että se on hetkeksi taas hoidettu alta pois.
Joskus jopa kadehdin yksinäisiä ihmisiä, heillä ei ole mitään velvollisuuksia hoidettavana ystävien suhteen. Kalenteri on täysin vapaa vain omalle ajalle ja puuhastelulle, eikä tarvitse kantaa syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa siitä, ettei ole viestitellyt pitkään aikaan ystävälle eikä jaksanut tavata ja toinen loukkaantuu kun minusta ei kuulu mitään...
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan, minulla ei olisi yhtään kaveria/tuttuavaa jos olisin. Olen vähän karu ihmiseksi, kyyninen ja pessimistinen, ihmisyys pääsääntöisesti kuvottaa minua. Koen ongelmaksi myös sen, että päällimmäisenä ihmisestä jää mieleeni tämän ikävät puolet/sanomiset, ja se vesittää koko tyypin ihmisyyden päässäni - näin on ollut aina, en voi tälle mitään. Toimin siis niin, että tapailen ihmisiä vain hyvinä päivinäni, jolloin jaksan tsempata ja esittää mukavaa. Kaikki voittaa.
Mulla on myös toi! Kerran ikävästi sanonut/käyttäytynyt tyyppi personoituu tuon käytöksen mukaan kokonaan. Alan jotenkin ajatella, että kaikki muu hänessä on teeskentelyä, ja siellä alla aina tuo ikuinen kuspää. En myöskään usko ihmisyydestä kovinkaan paljon - sen enempää omalla kuin muiden kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa taisi olla tästä juttu joskus, että kaikki ihmiset "esittää" eri kavereille erilaista roolia, siis että toisen kaverin kanssa saattaa olla ihan erilainen kuin jonkun toisen kanssa. Eli en usko, että kukaan pystyy täysin olemaan oma itsensä muuta kuin yksin tai korkeintaan oman perheen kanssa.
Ilmeisesti joitakuita tämä "esittäminen" ei sitten väsytä ja turhauta niin paljoa kuin toisia, kun kuitenkin löytyy ihmisiä jotka haluavat mielellään olla ihmisten seurassa ja kammoavat yksinoloa...
Ap
Mistä tiedät etteikö sun omiakin ystäviäsi väsytä ja turhauta? Kehtaisitko itse myöntää omille ystävillesi että heidän seurassaan esität muuta kuin olet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa taisi olla tästä juttu joskus, että kaikki ihmiset "esittää" eri kavereille erilaista roolia, siis että toisen kaverin kanssa saattaa olla ihan erilainen kuin jonkun toisen kanssa. Eli en usko, että kukaan pystyy täysin olemaan oma itsensä muuta kuin yksin tai korkeintaan oman perheen kanssa.
Ilmeisesti joitakuita tämä "esittäminen" ei sitten väsytä ja turhauta niin paljoa kuin toisia, kun kuitenkin löytyy ihmisiä jotka haluavat mielellään olla ihmisten seurassa ja kammoavat yksinoloa...
Ap
Mistä tiedät etteikö sun omiakin ystäviäsi väsytä ja turhauta? Kehtaisitko itse myöntää omille ystävillesi että heidän seurassaan esität muuta kuin olet?
No, en tiedä mutta päättelen tätä siitä, että 99% HE ovat niitä jotka pyytävät kylään/haluavat tulla kylään tai ehdottavat näkemistä jossakin, tai soittavat mulle. Eivät kai he tekisi sitä niin usein, jos siitä väsyisivät ja turhautuisivat, ainakaan yhtä paljoa kuin minä?
Minä en muista milloin viimeksi olisin soittanut jollekin ystävistäni...
Tsekkasinkin puhelutiedoista, joulukuussa olen soittanut yhdelle ystävälleni, ja kyseinen tyyppi on sen jälkeen soittanut mulle pikalaskennalla yli 10 kertaa. Muille ystävistäni olen soittanut vielä kauemmin aikaa sitten...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa taisi olla tästä juttu joskus, että kaikki ihmiset "esittää" eri kavereille erilaista roolia, siis että toisen kaverin kanssa saattaa olla ihan erilainen kuin jonkun toisen kanssa. Eli en usko, että kukaan pystyy täysin olemaan oma itsensä muuta kuin yksin tai korkeintaan oman perheen kanssa.
Ilmeisesti joitakuita tämä "esittäminen" ei sitten väsytä ja turhauta niin paljoa kuin toisia, kun kuitenkin löytyy ihmisiä jotka haluavat mielellään olla ihmisten seurassa ja kammoavat yksinoloa...
Ap
Ei se ole esittämistä, meillä on vain eri rooleja eri ihmisten kanssa. En minäkään ole lasteni kanssa samanlainen kuin kavereideni kanssa. Se olisi ihan järjetöntä. Pitää jonkun verran olla sosiaalista silmää, että tietää missä seurassa on ja mitkä on tilanteen tarpeet.
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ala vetää käteen, kun muita on paikalla. En ole ilman paitaa. En hyräile mitään biisejä ja viheltele, enkä myöskään ota tanssiaskelia muiden nähden, jos hyvä musiikki soi.
Stimmaan aika paljon ja on tik liikkeitä joiden tekeminen helpottaa oloani, epänormaaliksi tulkittavaa toimintaa, hyräily, ääntely, itseni heiluttelu, maiskuttelu ym. ja on turha väittää etteikö se haittaisi muita jos tekisin niitä muiden läsnäollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, ketkä ootte löytäneet puolisot, joiden kanssa olla rennosti oma itsensä.
Ystävien kanssa sos. kontaktin pitäminen, onhan se rankkaa. Osittain takana esittämisen tunteessa voi olla, ettei oo lapsuuden kodissa tullut aidosti kohdatuksi ja hyväksytyksi kaikkine tarpeineen. Eli on tottunut, että sos. elämässä pitää sopeutua ja olla varuillaan ja samalla peittää ja pienentää itsensä. Sittten sitä jatkaa aikuisena kun ei muuta osaa.
Tässä voi kyllä piillä totuudensiemen, miksi uuvun sosiaalisissa tilanteissa, mutta olen kuitenkin itse pidettyä seuraa.
Muistan jo lapsuudessa oppineeni, kun meillä kävi vieraita, vanhempieni esimerkistä että kun ihmisiä tulee kylään, vieraiden viihtyvyyteen panostetaan, oman viihtyvyyden kustannuksellakin.
Pitää olla siistiä, puhdasta, olla hyvä emäntä/isäntä, tarkkailla jatkuvasti onko vieras vailla jotakin; lisää kahvia, pullaa... Täytyy puhua vain hauskoja asioita ja tarkasti tarkkailla mitä vieras on jutuista mieltä, jos näyttää yhtään kyllästyvän, vaihdetaan aihe siihen mistä vieras tahtoo jutella.
Missään nimessä itse ei saa häiritä vierasta, eli omista negatiivisista asioista ei puhuta, ei saa valittaa, ei olla tylsä eikä totinen, täytyy hymyillä ja olla reipas, vaikka olisi kuinka jännittynyt, suruissaan tai väsynyt. Ja vieraan annetaan puhua ja häntä kuunnellaan, ei keskeytetä ikinä ja omat tylsät jaaritukset pitää pitää lyhyinä ja ytimekkäinä, jos jotain omia kuulumisiaan aikookin kertoa. Epäkohdat ja valitukset pidetään visusti itsellä. Ja vaikka toinen olisi kuinka epäkohtelias tai jopa epäasiallinen, siihen ei vastata samalla mitalla, vaan pysytään itse kuitenkin asiallisena ja ystävällisenä ja toista pitää aina ymmärtää, enhän voi tietää mitä vaikeuksia hänellä on...
Toistan varmasti tätä oppimaani tapaa edelleen, kun en muuta osaa. Miten yhtäkkiä muuttua iloisesta, ystävällisestä ja aina hyväntuulisesta kuuntelijasta totiseksi omaksi itsekseni ja vaatia tilaa omillekin jaarituksille. Tai hiljaisuudelle, kun ei koko ajan jaksa puhua muttei myös kuunnellakaan.
Eli joo, onko ihmekään että väsyn sosiaalisissa tilanteissa enkä osaa olla rennosti oma itseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa taisi olla tästä juttu joskus, että kaikki ihmiset "esittää" eri kavereille erilaista roolia, siis että toisen kaverin kanssa saattaa olla ihan erilainen kuin jonkun toisen kanssa. Eli en usko, että kukaan pystyy täysin olemaan oma itsensä muuta kuin yksin tai korkeintaan oman perheen kanssa.
Ilmeisesti joitakuita tämä "esittäminen" ei sitten väsytä ja turhauta niin paljoa kuin toisia, kun kuitenkin löytyy ihmisiä jotka haluavat mielellään olla ihmisten seurassa ja kammoavat yksinoloa...
Ap
Ehkä he nimenomaan nauttivat niistä rooleista ja ahdistuvat, kun ovat yksin, eikä ole ketään, jolle olla jotain.
Mä olen tältä väliltä. En introvertti enkä ekstrovertti. Koen että ne eri roolit on myös aidosti sitä mitä itse olen, vaikken olisikaan täysin rentoutunut. Olen oma itseni töissä, harrastuksissa, kavereiden kanssa, luottamustehtävissä ja kotona. Mutta erilainen. Jos menen vaikka yhdistyksen kokoukseen niin ei siellä kuulukaan olla mitenkään rento ja varsinkin puheenjohtajan roolissa pitää olla aika napakka, jämäkkä ja virallinen. En ole sellainen kotona, todellakaan. Kuitenkin olen oma itseni koko ajan. Tai jos menen rokkikeikalle huitomaan nyrkkiä ilmaan tai juoksemaan pitissä niin siinähän mä vasta oma itseni olenkin, mutta en mä niin käyttäydy missään muualla. Pidän erilaisista rooleista ja siitä, miten olen erilainen eri tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa taisi olla tästä juttu joskus, että kaikki ihmiset "esittää" eri kavereille erilaista roolia, siis että toisen kaverin kanssa saattaa olla ihan erilainen kuin jonkun toisen kanssa. Eli en usko, että kukaan pystyy täysin olemaan oma itsensä muuta kuin yksin tai korkeintaan oman perheen kanssa.
Ilmeisesti joitakuita tämä "esittäminen" ei sitten väsytä ja turhauta niin paljoa kuin toisia, kun kuitenkin löytyy ihmisiä jotka haluavat mielellään olla ihmisten seurassa ja kammoavat yksinoloa...
Ap
Ehkä he nimenomaan nauttivat niistä rooleista ja ahdistuvat, kun ovat yksin, eikä ole ketään, jolle olla jotain.
Mä olen tältä väliltä. En introvertti enkä ekstrovertti. Koen että ne eri roolit on myös aidosti sitä mitä itse olen, vaikken olisikaan täysin rentoutunut. Olen oma itseni töissä, harrastuksissa, kavereiden kanssa, luottamustehtävissä ja kotona. Mutta erilainen. Jos menen vaikka yhdistyksen kokoukseen niin ei siellä kuulukaan olla mitenkään rento ja varsinkin puheenjohtajan roolissa pitää olla aika napakka, jämäkkä ja virallinen. En ole sellainen kotona, todellakaan. Kuitenkin olen oma itseni koko ajan. Tai jos menen rokkikeikalle huitomaan nyrkkiä ilmaan tai juoksemaan pitissä niin siinähän mä vasta oma itseni olenkin, mutta en mä niin käyttäydy missään muualla. Pidän erilaisista rooleista ja siitä, miten olen erilainen eri tilanteissa.
Lisään vielä että nautin myös tosi paljon yksinolosta ja se on mulle äärimmäisen tärkeää.
Edellinen
Ei ne oo ystäviä, jos en osaa tai voi olla rennosti oma itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Savolaesena pappana ei tarvii esittee mittää kenenkää seorassa.
Aina vähän varuillani traumojeni takia, mutta nykyään uskallan tehdä tietoisen valinnan olla oma itseni senkin uhalla, että en sitten kelpaa. Sen pelkoa tuo varuillaan olo mulla on, mutten jaksa enää miellyttääkään vain tullakseni hyväksytyksi jonain, mitä en ole. Eihän ne silloin "mun" kavereita olisi enkä minä heille läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty. Mä en ole empaattinen ja perustan mielipiteeni faktoihin. Mut haukuttaisiin kylmäksi paskiaiseksi jos sanoisin ääneen mielipiteeni eri asioista.
Alue: Aihe vapaa
Vuosien varrella minulle ovat jääneet ystäviksi vain he, joiden seurassa voin olla täysin oma itseni, todistelematta mitään tai yrittämättä olla muuta kuin on. Muut lasken kavereiksi.