Haluaisin aloittaa uuden elämän uutena ihmisenä

Miten meinasit pääsi sisustan parantaa ennen uutta elämää? Hoida ongelmasi ensin kuntoon ja sitten on helppo miettiä uutta parempaa elämää, sairaana et onnistu yhtään sen paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Miten meinasit pääsi sisustan parantaa ennen uutta elämää? Hoida ongelmasi ensin kuntoon ja sitten on helppo miettiä uutta parempaa elämää, sairaana et onnistu yhtään sen paremmin.

Millä meinasit, että saan sen kuntoon? Terapia ei ole vaihtoehto.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten meinasit pääsi sisustan parantaa ennen uutta elämää? Hoida ongelmasi ensin kuntoon ja sitten on helppo miettiä uutta parempaa elämää, sairaana et onnistu yhtään sen paremmin.

Millä meinasit, että saan sen kuntoon? Terapia ei ole vaihtoehto.

Ap

No et sä sitten mitään "uutta elämää" saa, jos sussa itsessäsi ei tapahdu muutosta.

Minä tein niin.

- Lopetin dokaamisen ja röökaamisen

- Aloin meditoida ja käsitellä asioita/tunteita

- Aloin laihduttaa ja urheilla

- Aloin syödä kunnon ruokaa

- Aloin harrastaa uusia asioita

- Vaihdoin duunipaikkaa

- Vaihdoin nimen

- Kaverit meni vaihtoon

- Sisustin kodin ja pidän sen siistinä

- Vaihdoin pukeutumistyyliä ja muutin hiukset

Muutoksesta on vuosi enkä voisi olla tyytyväisempi. Alkuun oli välillä tosi vaikeaa koska tunsin eläväni vieraan ihmisen elämää. Itkin paljon. Mutta se kannatti. Olisiko puoli vuotta kun aloin tuntea itseni kodikkaaksi uudessa elämässä. Nykyään en edes pysty kunnolla muistamaan millainen olin ennen. Olen tosi onnellinen!

Kyllähän uuden elämän aloittaminen voi olla ihan mahdollista, jos vanhan elämän ongelmat ovat olosuhteissa. Olosuhteita voi muuttaa vaikka pikkuhiljaa mahdollisuuksien mukaan. Jo asuinseudun ja sosiaalisen piirin muuttaminen voi vaikuttaa huomattavasti.

Sen sijaan se ei ole mahdollista, jos ongelmien alkusyy on vaikkapa parantumaton sairaus. Ei sitä voi muuttaa. Minulla on MS-tauti enkä saa sen aiheuttamia keskushermostovaurioita pois, vaikka muuttaisin asuinseutua, tuttavapiiriä, elämäntapoja tms. Samat ongelmat ja haasteet seuraavat aina ja kaikkialle.

You and me both. Mennyttä vain ei saa pyyhittyä pois, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Häpeä seuraa loppuelämän.

Vierailija kirjoitti:

You and me both. Mennyttä vain ei saa pyyhittyä pois, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Häpeä seuraa loppuelämän.

Uskot niin tai näin, se on totta

Vierailija kirjoitti:

Minä tein niin.

- Lopetin dokaamisen ja röökaamisen

- Aloin meditoida ja käsitellä asioita/tunteita

- Aloin laihduttaa ja urheilla

- Aloin syödä kunnon ruokaa

- Aloin harrastaa uusia asioita

- Vaihdoin duunipaikkaa

- Vaihdoin nimen

- Kaverit meni vaihtoon

- Sisustin kodin ja pidän sen siistinä

- Vaihdoin pukeutumistyyliä ja muutin hiukset

Muutoksesta on vuosi enkä voisi olla tyytyväisempi. Alkuun oli välillä tosi vaikeaa koska tunsin eläväni vieraan ihmisen elämää. Itkin paljon. Mutta se kannatti. Olisiko puoli vuotta kun aloin tuntea itseni kodikkaaksi uudessa elämässä. Nykyään en edes pysty kunnolla muistamaan millainen olin ennen. Olen tosi onnellinen!

Kuulostaa hyvältä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tein niin.

- Lopetin dokaamisen ja röökaamisen

- Aloin meditoida ja käsitellä asioita/tunteita

- Aloin laihduttaa ja urheilla

- Aloin syödä kunnon ruokaa

- Aloin harrastaa uusia asioita

- Vaihdoin duunipaikkaa

- Vaihdoin nimen

- Kaverit meni vaihtoon

- Sisustin kodin ja pidän sen siistinä

- Vaihdoin pukeutumistyyliä ja muutin hiukset

Muutoksesta on vuosi enkä voisi olla tyytyväisempi. Alkuun oli välillä tosi vaikeaa koska tunsin eläväni vieraan ihmisen elämää. Itkin paljon. Mutta se kannatti. Olisiko puoli vuotta kun aloin tuntea itseni kodikkaaksi uudessa elämässä. Nykyään en edes pysty kunnolla muistamaan millainen olin ennen. Olen tosi onnellinen!

Kuulostaa hyvältä.

Ap

Siitä vaan, anna mennä. Varaudu tuohon et ei oo helppoa. Lopussa kiitos seisoo. Tai no jossain kohtaa, eihän meistä koskaan tule valmista.

Vinkki: päätä millainen haluat olla ja ala katsoa dokumentteja, elokuvia ja sarjoja sekä lukea kirjoja jossa on sellaisia ihmisiä. Ota mallia mitä he tekevät ja miten elävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tein niin.

- Lopetin dokaamisen ja röökaamisen

- Aloin meditoida ja käsitellä asioita/tunteita

- Aloin laihduttaa ja urheilla

- Aloin syödä kunnon ruokaa

- Aloin harrastaa uusia asioita

- Vaihdoin duunipaikkaa

- Vaihdoin nimen

- Kaverit meni vaihtoon

- Sisustin kodin ja pidän sen siistinä

- Vaihdoin pukeutumistyyliä ja muutin hiukset

Muutoksesta on vuosi enkä voisi olla tyytyväisempi. Alkuun oli välillä tosi vaikeaa koska tunsin eläväni vieraan ihmisen elämää. Itkin paljon. Mutta se kannatti. Olisiko puoli vuotta kun aloin tuntea itseni kodikkaaksi uudessa elämässä. Nykyään en edes pysty kunnolla muistamaan millainen olin ennen. Olen tosi onnellinen!

Kuulostaa hyvältä.

Ap

Siitä vaan, anna mennä. Varaudu tuohon et ei oo helppoa. Lopussa kiitos seisoo. Tai no jossain kohtaa, eihän meistä koskaan tule valmista.

Vinkki: päätä millainen haluat olla ja ala katsoa dokumentteja, elokuvia ja sarjoja sekä lukea kirjoja jossa on sellaisia ihmisiä. Ota mallia mitä he tekevät ja miten elävät.

Näistä 5,5 kohtaa on jo hoidossa. Häpeällinen menneisyys pitää vielä karistaa ja vaihtaa paikkakuntaa ja työpaikkaa.

Ap

Ehkä muutto ulkomaille? Niin minäkin aion tehdä.

Minulla on raskas historia psykiatrialla, josta olen vain traumatisoitunut. Ilman sitä, että jouduin psykiatriseen järjestelmään sisälle, jäisin Suomeen. Mutta minulle ei ole täällä tarjolla ns. normaalia elämää. Pääsin Haaga-Heliaan lukemaan liiketaloutta (tähän asti minua haluttiin tarkkailla erikoissairaanhoidossa, olenko psykoosissa, sekään, että pääsin tohon kouluun, niin edelleen jouduin ja joudun käydä psykoosipoliklinikalla) mutta lopetin opinnot, koska sote-alalla työllistyy paremmin ulkomaille mielestäni. Olen jo muutaman vuoden mennyt sitä kohti, että muutan ulkomaille.

Mutta, tämä kaikki mitä olen joutunut käydä läpi, se on sisälläni.

Esim nyt.

En uskaltanut ottaa vakituista työpaikkaa vastaan, koska sitten historiani tulisi ilmi, ja pahimmassa tapauksessa jäisin ilman työtä.

Eli, en saa täällä vakituista työpaikkaa.

Jos joskus perustaisin perheen, minusta varmasti tehtäisiin lasten suojelu ilmoitus.

Olin ennen suht normaali, ennen kuin psykiatria traumatisoi minut. Se hoito ja sen pas kan läpikäyminen teki minusta jotenkin emt. kieroutuneen.

On ihanaa kun perheelleni ja parille ystävälleni olen edelleen se sama ihminen mikä olin ennen tätä. Mutta moneen vuoteen en pystynyt päästämään ihmisiä lähelleni. Psykiatria sai minut uskomaan itsestäni kaikkea niin huonoa, kuten he kirjoittivat, että olen mm. syrjäytynyt eikä minulla ole sosiaalisia suhteita. Itkin monesti tätä asiaa parhaille ystävilleni, lol ja he jaksoivat kuunnella ja tsempata minua.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä muutto ulkomaille? Niin minäkin aion tehdä.

Minulla on raskas historia psykiatrialla, josta olen vain traumatisoitunut. Ilman sitä, että jouduin psykiatriseen järjestelmään sisälle, jäisin Suomeen. Mutta minulle ei ole täällä tarjolla ns. normaalia elämää. Pääsin Haaga-Heliaan lukemaan liiketaloutta (tähän asti minua haluttiin tarkkailla erikoissairaanhoidossa, olenko psykoosissa, sekään, että pääsin tohon kouluun, niin edelleen jouduin ja joudun käydä psykoosipoliklinikalla) mutta lopetin opinnot, koska sote-alalla työllistyy paremmin ulkomaille mielestäni. Olen jo muutaman vuoden mennyt sitä kohti, että muutan ulkomaille.

Mutta, tämä kaikki mitä olen joutunut käydä läpi, se on sisälläni.

Esim nyt.

En uskaltanut ottaa vakituista työpaikkaa vastaan, koska sitten historiani tulisi ilmi, ja pahimmassa tapauksessa jäisin ilman työtä.

Eli, en saa täällä vakituista työpaikkaa.

Jos joskus perustaisin perheen, minusta varmasti tehtäisiin lasten suojelu ilmoitus.

Olin ennen suht normaali, ennen kuin psykiatria traumatisoi minut. Se hoito ja sen pas kan läpikäyminen teki minusta jotenkin emt. kieroutuneen.

On ihanaa kun perheelleni ja parille ystävälleni olen edelleen se sama ihminen mikä olin ennen tätä. Mutta moneen vuoteen en pystynyt päästämään ihmisiä lähelleni. Psykiatria sai minut uskomaan itsestäni kaikkea niin huonoa, kuten he kirjoittivat, että olen mm. syrjäytynyt eikä minulla ole sosiaalisia suhteita. Itkin monesti tätä asiaa parhaille ystävilleni, lol ja he jaksoivat kuunnella ja tsempata minua.

Lopulta monen vuoden jälkeen en enää uskonut tuota pas kaa mitä he minusta kertoivat ja kirjoittivat. Olen jo pitkään käynyt siellä vain muodon vuoksi, ja siksi, etten halua oveni taakse poliisia ja ambulanssia, kuten kerran kävi, mitään apua sieltä ei koskaan ole saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä muutto ulkomaille? Niin minäkin aion tehdä.

Minulla on raskas historia psykiatrialla, josta olen vain traumatisoitunut. Ilman sitä, että jouduin psykiatriseen järjestelmään sisälle, jäisin Suomeen. Mutta minulle ei ole täällä tarjolla ns. normaalia elämää. Pääsin Haaga-Heliaan lukemaan liiketaloutta (tähän asti minua haluttiin tarkkailla erikoissairaanhoidossa, olenko psykoosissa, sekään, että pääsin tohon kouluun, niin edelleen jouduin ja joudun käydä psykoosipoliklinikalla) mutta lopetin opinnot, koska sote-alalla työllistyy paremmin ulkomaille mielestäni. Olen jo muutaman vuoden mennyt sitä kohti, että muutan ulkomaille.

Mutta, tämä kaikki mitä olen joutunut käydä läpi, se on sisälläni.

Esim nyt.

En uskaltanut ottaa vakituista työpaikkaa vastaan, koska sitten historiani tulisi ilmi, ja pahimmassa tapauksessa jäisin ilman työtä.

Eli, en saa täällä vakituista työpaikkaa.

Jos joskus perustaisin perheen, minusta varmasti tehtäisiin lasten suojelu ilmoitus.

Olin ennen suht normaali, ennen kuin psykiatria traumatisoi minut. Se hoito ja sen pas kan läpikäyminen teki minusta jotenkin emt. kieroutuneen.

On ihanaa kun perheelleni ja parille ystävälleni olen edelleen se sama ihminen mikä olin ennen tätä. Mutta moneen vuoteen en pystynyt päästämään ihmisiä lähelleni. Psykiatria sai minut uskomaan itsestäni kaikkea niin huonoa, kuten he kirjoittivat, että olen mm. syrjäytynyt eikä minulla ole sosiaalisia suhteita. Itkin monesti tätä asiaa parhaille ystävilleni, lol ja he jaksoivat kuunnella ja tsempata minua.

Lopulta monen vuoden jälkeen en enää uskonut tuota pas kaa mitä he minusta kertoivat ja kirjoittivat, koska se teki minulle vain itsetuhoisia ajatuksia ja sai minut voimaan pahoin. Olen jo pitkään käynyt siellä vain muodon vuoksi, ja siksi, etten halua oveni taakse poliisia ja ambulanssia, kuten kerran kävi, mitään apua sieltä ei koskaan ole saanut.

Sitten on myös ihanaa, kun olen vuosien varrella saanut positiivisia kokemuksia ihmissuhteista, oikeastaan, 90% ihmissuhteista on ollut positiivisia. En ole heille se syrjäytynyt, luuseri, joka ei tiedä mistään mitään, ei tiedä omaa parastaan.