Onko sairauden takia lihominen kuitenkin "oma vika"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun syöpädiagnoosi tuli, niin pelko ja ahdistus olivat musertavia. Ei siinä jäänyt voimia ajatella ruokien laatua. 

Ja se pelko ja ahdistus auttoi enemmän kuin se, että olisit miettinyt mitä sinne suuhusi laitat?

Kyllä ihmiset sitten ovat erilaisia. Itse kun sain syöpädiagnoosin, pelko kuolemasta oli niin musertava, että aloin syödä sata kertaa terveelliseemmin. Jätin kaiken epäterveellisen, alkoholin ja varsinkin sokerin. Mitä terveellisemmin syö, sitä todennäköisemmin paranee syövästä.

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole täysin samalla viivalla. Äitini oli aikoinaan sairaanhoitaja, ja työskennellessään psykiatrisessa sairaalassa hän oli omien sanojensa mukaan pystynyt tunnistamaan esimerkiksi Zyprexan käyttäjät ulkomuodosta, koska paino nousi nopeasti.

Tämän yksityiskohdan hänen työstään tiedän, koska hän varoitteli minua kun olin aloittelemassa Zyprexa-lääkitystä (Olantsapiini). Lihoinkin vuodessa reilun 20 kiloa.

Mulle määrättiin tätä hiljattain maniaan. Lihoin 7kg parissa viikossa. Lääkäri tosin varoittelikin, että olantsapiini lihottaa erittäin todennäköisesti. Tuo oli takaisku itselle, kun on muutenkin kertynyt ylimääräistä painoa, josta olen pyrkimässä eroon. Aiempi lääkitys nosti painoa 3kg, mutta ne kilot lähti heti lääkityksen loputtua, tämän kanssa ei ole käynyt niin. Ei onneksi jäänyt pysyvään käyttöön tämä lääke.

Läskihullu taas uhriutumassa. Menepäs haukkumaan kauniita ja hoikkia julkkisnaisia muihin ketjuihin niin tulee hetkeksi parempi mieli.

Ei ole oma vika. Minä olen puolestani laihtunut huomattavasti diabeteslääkityksen vuoksi (ja jätin vehnän pois ruokavaliosta) ei sekään ole omaa ansiota, vaan lääkityksen.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on lähtökohtaisesti vastuussa omasta kehostaan eli on oma vika. Sairaus on vain seurausta tehdyistä huonoista valinnoista.

Tämän kirjoittanut tyyppi todennäköisesti ajattelee olevansa moderni ihminen.

Todellisuudessa hän kuitenkin ajattelee kuten esi-isänsä, eli että synnitön ei sairastu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun syöpädiagnoosi tuli, niin pelko ja ahdistus olivat musertavia. Ei siinä jäänyt voimia ajatella ruokien laatua. 

Ja se pelko ja ahdistus auttoi enemmän kuin se, että olisit miettinyt mitä sinne suuhusi laitat?

Kyllä ihmiset sitten ovat erilaisia. Itse kun sain syöpädiagnoosin, pelko kuolemasta oli niin musertava, että aloin syödä sata kertaa terveelliseemmin. Jätin kaiken epäterveellisen, alkoholin ja varsinkin sokerin. Mitä terveellisemmin syö, sitä todennäköisemmin paranee syövästä.

Minä en syönyt sokeria, en mitään epäterveellistä enkä juonut alkoholia ennen kuin sain syövän. Sytot muuttivat aistejani sen jälkeen kun oli tuhonnut kaikki limakalvoni suustani. Kaikki tuntui kipeän karhealta. En pystynyt pariin vuoteen syömään terveellisiä lempiruokiani. Aloin myös syömään herkkuja enempi sillä ajattelin että kun kuolen niin en saa niitä enää syödä.

Nyt tuo aika on onneksi ohi, ainakin toistaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sulle ap on niin tärkeää syyttää jotain muuta kuin omia toimiasi, omasta ylipainostasi? Kenen muun valinta se voisi olla, vanhempiesi, yhteiskunnan?

Missä kohtaa olen syytellyt ketään? Mulle sairauden tuomat kilot ja muutokset terveydessä ovat tosiasia. Joka päivä joudun kamppailemaan sen kanssa että pysyn terveenä ja normipainoisena. Ei elämä ollut tätä silloin kun olin vielä terve. Miksi tämä asia pitää niin kovasti kieltää sairailta, miksi meillä pitää olla lisätaakkana tämä syyllistys? Ap

Vierailija kirjoitti:

Läskihullu taas uhriutumassa. Menepäs haukkumaan kauniita ja hoikkia julkkisnaisia muihin ketjuihin niin tulee hetkeksi parempi mieli.

En ole haukkumassa ketään. Itsekin haluan hoikistua tästä vielä ja enköhän onnistu kun lääkitys toimii ja liikuntavammani on parantunut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi sulle ap on niin tärkeää syyttää jotain muuta kuin omia toimiasi, omasta ylipainostasi? Kenen muun valinta se voisi olla, vanhempiesi, yhteiskunnan?

Miksi sinulle on niin tärkeää syyttää sairaita ja ylipainoisia ja moittia ja mollata heitä? Miksi sinulle on niin tärkeää katsella amerikkalaisia ohjelmia joissa monisatakiloiset taistelee terveytensä ja ahmimishäiriönsä kanssa? Miksi sinulle on niin tärkeää tästä asiasta suoltaa ketjuihin?

Siksi koska olet täysi 0 ja tiedät sen itsekin ja tarvitset ihmisiä joita halveksia ja haukkua jotta voisit kuvitella olevasti muita parempi.

Onhan se hassua että nykysin jokatoinen on lihonut sairauden/lääkkeen  takia,   eikö ennen tollasista lihottu sitte? 

Ei sairauden takia. Muu lihominen kylläkin.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se hassua että nykysin jokatoinen on lihonut sairauden/lääkkeen  takia,   eikö ennen tollasista lihottu sitte? 

Lihottiin mutta useimmin kuoltiin jo ennen sitä.

Minun äidin puolen suku on vanhimmissa kuvissa pyöreitä kuin pallot, mutta sitten kun saivat tyroksiinin niin samat henkilöt ovatkin normaalipainoisia ja pysyivät loppuelämänsä.

Struumasuku

Pitääkö siihen lihomiseen ylipäät löytää syyllinen? Tärkeämpää olisi keskittyä siihen miten siihen puututaan ja miten sen aiheuttamia terveysriskejä muuten pienennetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun syöpädiagnoosi tuli, niin pelko ja ahdistus olivat musertavia. Ei siinä jäänyt voimia ajatella ruokien laatua. 

Ja se pelko ja ahdistus auttoi enemmän kuin se, että olisit miettinyt mitä sinne suuhusi laitat?

Tämä kirjoittaja ei ymmärrä elämästä mitään. Ei yhtään mitään. Ihan kuin pelon ja ahdistuksen musertama ihminen jotekin valitsisi nämä tunteensa ja siten niiden kokeminen olisi vaihtoehtoista jollekin muulle. Apn täytyy olla provo.