Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hölmö kysymys, mutta minkälainen 40-kymppisen "pitäisi" olla?

Vierailija
23.05.2023 |

Kokenut, mutta mitä ja millä tavalla?
Aikuinen, mutta miten se ilmenee?

Aloin yhtäkkiä miettiä, että sen lisäksi että en tunne itseäni vanhaksi, en myöskään koe että elämä olisi jotenkin tässä ja tulevaisuus pelkkää alamäkeä.

Tuli aivan irrallinen, epätodellinen olo kun kuuntelin viikonloppuna tuntemattomien ihmisten juttuja (olin tupareissa miehen työkaverin luona). Kaikki olivat samaa ikäluokkaa, kaikki suurin piirtein samanlaisista elämäntilanteista, tai ainakin niin luulen. En kokenut kuuluvani joukkoon. Enkä tarkoita tällä mitään ylimielisyyttä vaan oikeastaan päinvastoin.

Nyt tänään tällä palstalla tulee sama olo. Joku minua kaksi vuotta vanhempi ei enää halua uutta suhdetta kun kaikki on jo elämässä nähty. Itse olen ensimmäisessä avioliitossani edelleen. Ei mikään onnen multihuipentuma - liitto, mutta jostain syystä olen tässä edelleen. Aloin miettiä, että tosiaan moni on eronnut jo tässä iässä.

Äh, en osaa selittää. Tuli olo, että olen keskenkasvuinen ja naiivi ajatusmaailmaltani.

Kommentit (22)

Vierailija
21/22 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma nelikymppisyyteni on sitä, että olen päässyt jyvälle siitä kuka olen, ja mikä on tarkoitukseni tässä maailmassa. Muistan monen itseäni vanhemman puhuneen tästä, alan ymmärtää mitä tarkoittivat.

Mieti mikä itsellesi on oikeasti tärkeää, miten voit rakentaa elämääsi enemmän siihen suuntaan. Suhteesi on vakaa, mutta ette ole enää liekeissä toisistanne. Tehkää sille jotain. Puhukaa unelmistanne, sovitelkaa niitä yhteen, ja alkakaa tehdä töitä niiden eteen.

Vierailija
22/22 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole mitään mitä nelikymppisen pitäisi olla. En ollut sitä myöskään kolmikymppisenä. Luultavasti viimeksi olin "normaalilla" tasolla parikymppisenä ja siihen olen jämähtänyt kahdeksi vuosikymmeneksi. Se on todella surullista. En voi elää sellaista elämää kuin tässä iässä pitäisi tai ainakin voisi elää. En myöskään voi aloittaa kaksikymmentä vuotta myöhässä elämistä sieltä parikymppisen tasolta, koska se nyt ei vain ole millään tasolla mahdollista. En voi olla nelikymppisenä kaksikymppinen enkä kuusikymppisenä nelikymppinen.

Olenkin siis vuosi toisensa perään elänyt vaatimatonta elämääni omassa pienessä kuplassani. En käy oikein missään, en tapaa ihmisiä kuin harvoin ja en todellakaan puhu kenellekään elämästäni. En tykkää valehtelusta niin siksi tämä on minulle parempi vaihtoehto.

Täysin sama tilanne. Toki joku lottovoitto saisi minut samalle tasolle ulkoisten puitteiden kohdalta muiden kanssa mutta muuten olen jämähtänyt 20 vuotiaaksi vaikeiden mt ongelmien ja riittämättömän hoidon ja sitä myöten esim työkyvyn saavuttamisen suhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän kuusi