HUS: 93 prosenttia vaikeasti autistisista lapsipotilaista tulee maamutaustaisista perheistä
Maah anmuuttajataustaisilla lapsilla on Suomessa kohonnut autismiriski, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Uuden lastensairaalan autismiyksikön vaikeasti autistisista potilaista suuri osa on maah anmuuttajataustaisia, Helsingin yliopistollinen sairaala (Hus) kertoo tiedotteessaan.
Husin mukaan Uuden lastensairaalan Päiväkeskus Vuorella vaikeasti autistisista potilaista vain seitsemällä prosentilla molemmat vanhemmat olivat syntyneet Suomessa. Itse potilaista 90 prosenttia on kuitenkin syntynyt Suomessa.
Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla. Heidän riskinsä saada vaikea autismikirjon häiriö on tutkimuksen mukaan noin 50-kertainen verrattuna kantasuomalaisten äitien lapsiin.
Kommentit (545)
Pysyvä ratkaisu tähänkin on se pidetään väärän leveysasteen asukit poissa täältä,yksinkertaista ja tehokasta ja mikä parasta,kaikki voittavat.
Vai kirjataanko autismiksi kun Jamaal on vain v i t u n tyhmä?
Nämä syövät paitsi hoitopuolen resurssit, mutta lisäksi tämän takia kantismuksut eivät pääse tutkimuksiin.
Omani sai Helsingissä autismidiagnoosin 9-vuotiaana, sitä epäiltiin 3-vuotiaasta lähtien. Kaiken piti mennä lapsen elämässä kirjaimellisesti pieleen, kunnes ottivat osastolle tutkimusjaksolle.
Vierailija kirjoitti:

Jep. Mitkään resurssit hoidon, koulujen eikä sosiaalitoimen puolella eivät riitä tähän "palvelutarpeen kasvuun".
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, sanotaan. Mutta mitä jos heidän jälkeläisensä ovat tutkitusti autistisia, ja tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja varoja moninkertaisesti MYÖS sen vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Nämä syövät paitsi hoitopuolen resurssit, mutta lisäksi tämän takia kantismuksut eivät pääse tutkimuksiin.
Omani sai Helsingissä autismidiagnoosin 9-vuotiaana, sitä epäiltiin 3-vuotiaasta lähtien. Kaiken piti mennä lapsen elämässä kirjaimellisesti pieleen, kunnes ottivat osastolle tutkimusjaksolle.
Ei nuo asiat nyt ihan noin taida mennä.
Onko sunkin lapsi siis niin syvästi autistinen, että ei osaa lainkaan puhua jne.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noita näkee joka päiväkodin pihalla. Ei ole oikeassa paikassa kenenkään kannalta.
Onko syvästi autistiset ja kehitysvammaiset ihan normaaleissa päiväkodeissa?
Koska inkluusio, niin kyllä ovat. Muutama harva integroitu erityisryhmä on vielä jossain.
Vierailija kirjoitti:
Johtuukohan tosiaan D-vitamiinista? Hyvä, että uutisoidaan ja asia täytyy tutkia perinpohjaisesti.
Kun olin töissä eräässä pk:ssa joitain vuosia sitten, niin siellä oli kahdella eri ma muperheellä vaikeasti autistinen lapsi. Molemmat Suomessa syntyneitä. Toki pienestä otannasta ei voi tehdä johtopäätöksiä, mutta en sinällään yllättynyt uutisesta. Myös tässä lähialueella huomannut vaikeita kehitysvammoja m amujen lapsilla. Siis sellaisia, mitä harvoin näkee kellään, pitää käyttää konttauskypärää jne.
Mielestäni tuo äitien raskausdiabetesprosentti on todella korkea.
Vierailija kirjoitti:
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, sanotaan. Mutta mitä jos heidän jälkeläisensä ovat tutkitusti autistisia, ja tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja varoja moninkertaisesti MYÖS sen vuoksi?
No suurin osa m m uuttajien lapsista ei toki ole autistisia, että ei tuo nyt mikään merkittävä tekijä ole.

Toki PISA-tutkimuksen mukaan suurin osa m m lapsista ei osaa lukea ja laskea riittävästi osallistuakseen yhteiskuntaan ja työllistyäkseen.

Tuo nyt ei liity tähän autismikysymykseen mitenkään, vaan kielitaitoon. En käsitä, miksei noille lapsille ensin opeteta suomen kieltä kunnolla, ennen kuin laitetaan kouluun suomenkieliseen opetukseen.

Entäs sitten mm. korkeammat rikosprosentit tokan ja vielä kolmannenkin polven mmuilla?
Kulttuuri, jossa tytöt ja naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia loppuelämäkseen?
Milloin riittää? Ei näistä ole kuin kuluja.
Saksassa osattiin aikanaan hoitaa autistit ja alempi arvoinen väestön osa tehokkaasti pois haittaamasta maan kehitystä. Silloin oli eugeniikka muotia ja mistä sitä tietää vaikka kyseinen tieteenala tekisi paluun. Suomessakin on varmaan satoja tuhansia hyödyttömiä elättejä joille eutanasia voisi olla helpotus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuukohan tosiaan D-vitamiinista? Hyvä, että uutisoidaan ja asia täytyy tutkia perinpohjaisesti.
Kun olin töissä eräässä pk:ssa joitain vuosia sitten, niin siellä oli kahdella eri ma muperheellä vaikeasti autistinen lapsi. Molemmat Suomessa syntyneitä. Toki pienestä otannasta ei voi tehdä johtopäätöksiä, mutta en sinällään yllättynyt uutisesta. Myös tässä lähialueella huomannut vaikeita kehitysvammoja m amujen lapsilla. Siis sellaisia, mitä harvoin näkee kellään, pitää käyttää konttauskypärää jne.
Mielestäni tuo äitien raskausdiabetesprosentti on todella korkea.
En yllättyisi, jos maahanmuuttajataustaisilla naisilla olisi keskivertoa enemmän jos ei määrällistä, niin laadullista aliravitsemusta.
Odottavilla äideillä ravinteiden puute heijastuu toki lapseenkin.
Kotouttamiseen ei riitä edes kielen opettelu, jos nää ihmiset eivät ole saaneet samaa kansalaisvalistusta ravitsemuksesta jne. mitä Suomessa saatiin jo 1900-luvun alkupuoliskolla.
Eikä syntyvyyden säännöstely naista näännyttämällä ole niiiiin hirveän kaukaista historiaa hei. Seuraukset sitten silläkin.
Vierailija kirjoitti:
Pysyvä ratkaisu tähänkin on se pidetään väärän leveysasteen asukit poissa täältä,yksinkertaista ja tehokasta ja mikä parasta,kaikki voittavat.
Ne autistiset lapset eivät voita. Eivät saa kotimaassaan minkäänlaista terveydenhoitoa. Kuolevat nuorina, kun kukaan ei ehdi valvomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, sanotaan. Mutta mitä jos heidän jälkeläisensä ovat tutkitusti autistisia, ja tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja varoja moninkertaisesti MYÖS sen vuoksi?
No suurin osa m m uuttajien lapsista ei toki ole autistisia, että ei tuo nyt mikään merkittävä tekijä ole.
Toki PISA-tutkimuksen mukaan suurin osa m m lapsista ei osaa lukea ja laskea riittävästi osallistuakseen yhteiskuntaan ja työllistyäkseen.
Tuo nyt ei liity tähän autismikysymykseen mitenkään, vaan kielitaitoon. En käsitä, miksei noille lapsille ensin opeteta suomen kieltä kunnolla, ennen kuin laitetaan kouluun suomenkieliseen opetukseen.
Niin, liittyy sekä erilaisten neuropsykiatristen häiriöiden (ei tietenkään pelkästään vaikea autismi) yleisyyteen, kulttuuriin, perhetaustaan ja kyllä myös kielitaitoon.
Vierailija kirjoitti:
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, sanotaan. Mutta mitä jos heidän jälkeläisensä ovat tutkitusti autistisia, ja tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja varoja moninkertaisesti MYÖS sen vuoksi?
Maahanmuuttajia tarvitaan kun suomalaiset j ä t e p a s k a t y ö t t ö m ä t eivät enää töitä vaan lomailevat Kelan rahoilla. Työttömät vätykset eivät perusta yrityksiä tai suostu muuttamaan kotipaikkakuntansa ulkopuolelle mikä ei näytä olevan ongelma työn perässä Suomeen muuttaneille. Turvapaíkan hakijat ovat sitten asia erikseen. Suomalaiset työttömät tuhosivat kansantalouden laiskottelullaan ja olisi jo aika laittaa mokomat veijarit maksamaan tekosistaan. Tuet leikkuriiin jotta työnteko alkaa kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, sanotaan. Mutta mitä jos heidän jälkeläisensä ovat tutkitusti autistisia, ja tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja varoja moninkertaisesti MYÖS sen vuoksi?
No suurin osa m m uuttajien lapsista ei toki ole autistisia, että ei tuo nyt mikään merkittävä tekijä ole.
No jos noin suuri osuus on vakavasti autistisia, niin moniko sitten lievästi? Siihen päälle vielä puolikielisyys ja hyvää tarkoittavat vanhemmat, jotka jättävät lapsen tuijottamaan englanninkielistä ohjelmaa padilta? Näistäkin teki hiljattain jutun nimenomaan se paljon parjattu Helsingin Sanomat, ihan selvin sanoin puhui mm-taustasta.