Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia että 54vuotias äitini sanoo aina näin???
21.05.2023 |
"Odotan kuolemaa elämässä ei enää mitään"... Onko masentynut???
Kommentit (37)
I-P juttu jatkuu:
Kivelä korostaa kulttuurin vaikutusta.
– Edeltävät sukupolvet ajattelivat, että sai vanheta ja olla vaan. Nykyään karsastetaan sanoja vanhus ja eläkeläinen, pukeudutaan nuorekkaasti, ollaan lennossa mukana ja käydään jopa kauneusleikkauksessa.
Näitä seikkoja nuoremmat huomaavat ja ajattelevat ehkä sillä perusteella, että iäkkäät ovat aika meneviä ja virkeitä mieleltään. Huivipäisiä senioreita näkee harvoin.
Nykyajan iäkkäät ovat erilaisia sen vuoksi, että he kasvoivat erilaisella aikakaudella kuin aiemmat polvet. Entisajan työt olivat fyysisesti hurjan rasittavia, eivätkä ravinto ja terveydenhuolto olleet niin laadukkaita kuin nykyään.
– Meissä on valtavia eroja. Elossa on vielä veteraanisukupolven edustajia, ja iso osa on niitä, joilla oli jo nuorempana kevyttä työtä esimerkiksi konttorissa.
Mitä Kivelä ajattelee siitä, että 80-vuotias Joe Biden tähtää uudelleen Yhdysvaltojen presidentiksi?
– Jenkeissä kulttuuri on niin erilainen. Siellä kansa on perinteisesti tehnyt töitä paljon pidempään kuin Suomessa. Ilmiö selittyy ainakin sillä, ettei ole kunnon eläkkeitä.
Alahärmäläiset 75-vuotias Mikko Luoma ja 72-vuotias Kaija Luoma käyvät säännöllisesti Aijjoos-toiminnan jumpassa ja ovat muutenkin aktiivisia osallistujia. Mitä he tuumaavat vanhenemisesta?
– Liikkuminen muuttuu tihkiämmäksi. Ajan kulumisen huomaa siitä, kun lääkedosetti on jälleen tyhjä, Mikko Luoma juttelee.
Pariskunnalla on selkeä ajatus siitä, miten pysyä pirteänä.
– Jumpan lisäksi lenkkeilemme, pyöräilemme ja venyttelemme. On myös mukava mennä kalaan tai vaikka paistamaan makkaraa johonkin tapahtumaan. On hyvä ajatella myönteisesti, meillä se on varmaan verissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja jatkuu...
Geriatrian erikoislääkäri Pauliina Pippolakin Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta tuumaa, etteivät seitsenkymppiset ole ikäihmisiä millään tavalla.
– Moni jatkaa aktiivista elämäntapaansa. Vuodet ovat toki voineet tuoda mukanaan sairauksia ja toimintakyvyn heikentymistä, joten yksilöiden erot ovat suuria.
Hän huomauttaa, että tietotekniikkaan liittyvien taitovaatimusten vuoksi näyttää siltä, etteivät kaikki pysyisi yhteiskunnan kehityksen mukana verkkopankkeineen ja sähköisine ajanvarauksineen.
– Älylaitteisiin oppiminen ei ole välttämättä luontevaa, koska niitä ei ehkä tarvittu työuralla. Digitukea tulee olla tarjolla.
Kannustan hakeutumaan ajoissa tutkimuksiin, jos tunnistaa muistioireita, jottei arjessa itsenäisesti.
Lakeuksilla esimerkiksi muistisairaudet ovat yleistyneet. Pippola kannustaa hakeutumaan ajoissa tutkimuksiin, jos tunnistaa muistioireita, jottei arjessa itsenäisesti selviytyminen vaarantuisi.
Geriatri korostaa sitä, että jokainen huolehtisi aivojensa terveydestä.
– Muistetaan liikunta, ravitsemus, sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden pienentäminen, sosiaalinen aktiivisuus, itsensä haastaminen ja uusien asioiden opetteleminen.
ja vielä I-P -lehden viimeinen kapiitteli:
Sirkka-Liisa Kivelä puhuu senioriluennoillaan kokemuksellisesta vanhenemisesta.
– Keskusteluissa jotkut sanovat liian vaatimattomia lauseita itsestään yhteiskunnan jäsenenä. Se on itseen kohdistuvaa ikäsyrjintää. Kansainvälisessä tutkimuksessa puhutaan self ageismista.
Taustalla on Kivelän mukaan se, että henkilö on kasvanut työvuosinaan siihen, että iäkkäitä syrjitään. Vanhemmiten hän siirtää helposti itsensä syrjittyyn ryhmään, vaikka olisi tehnyt elämässään paljon hyvää yhteiskunnalle.
Hän kiittää kuntia vanhuspoliittisista toimista, kuten liikuntapaikkojen rakentamisesta ja toimintatilojen tarjoamisesta senioriryhmille.
Huonokuntoisten vanhusten pitkäaikaishoitoa hän pitää surkeana.
– Asukkaat on suljettu kotiinsa kotihoidon turvin, vaikka olisi tarvetta ympärivuorokautiselle hoivalle. Asumispolitiikkamme korostaa kaiken ikäisten yhdessä toimimista, mutta eniten apua tarvitsevat on eristetty. Huolehdi siinä sitten omasta virkeydestä.
No yli 50 on VANHA. Varsinkin nainen on parisuhdemarkkinoiden ja työmarkkinoiden ongelmajätettä kun viidenkympin merkkipaalu on ohitettu. En ihmettele jos on masentunut.
Mun 70+ vanhemmat on odottaneet kuolemaa jo 20 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ja vielä I-P -lehden viimeinen kapiitteli:
Sirkka-Liisa Kivelä puhuu senioriluennoillaan kokemuksellisesta vanhenemisesta.
– Keskusteluissa jotkut sanovat liian vaatimattomia lauseita itsestään yhteiskunnan jäsenenä. Se on itseen kohdistuvaa ikäsyrjintää. Kansainvälisessä tutkimuksessa puhutaan self ageismista.
Taustalla on Kivelän mukaan se, että henkilö on kasvanut työvuosinaan siihen, että iäkkäitä syrjitään. Vanhemmiten hän siirtää helposti itsensä syrjittyyn ryhmään, vaikka olisi tehnyt elämässään paljon hyvää yhteiskunnalle.
Hän kiittää kuntia vanhuspoliittisista toimista, kuten liikuntapaikkojen rakentamisesta ja toimintatilojen tarjoamisesta senioriryhmille.
Huonokuntoisten vanhusten pitkäaikaishoitoa hän pitää surkeana.
– Asukkaat on suljettu kotiinsa kotihoidon turvin, vaikka olisi tarvetta ympärivuorokautiselle hoivalle. Asumispolitiikkamme korostaa kaiken ikäisten yhdessä toimimista, mutta eniten apua tarvitsevat on eristetty. Huolehdi siinä sitten omasta virkeydestä.
Mitä ihmeen hölinää tuo on? Joku dementoitunut nainen sekoilee. Vanha on vanha eikä sille voi mitään. Ihan sama miltä itestä tuntuu. Pitää rehellisesti katsoa peiliin ja tunnustaa että sieltä kurkkii mummo eikä mikään kaksvitonen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pari samanikäistä kaveria. Toinen mies ja toinen nainen. Mies löysi viime kesänä uuden naisystävän ja nainen vuoden alussa. Ovat aktiivisia, harrastavat paljon liikuntaa, matkustelevat ympäri vuoden Lappiin hiihtämään ja vaeltamaan.
Muutamaa vuotta nuorempana sanoisin, että jos muuten asiat ovat kunnossa (ei esim. sairasta vakavasti) kyse voisi olla ihan ikäkriisistä. Itse olen huomannut, että nyt se ikääntyminen oikeasti alkaa näkyä. Keho rupsahtaa, kunnon ylläpitäminen on entistä työläämpää, ei enää jaksa samalla tavalla. Ja sekin, että oikeasti ei enää kaikki ole mahdollista, tietyt asiat vaan ovat jo liian myöhäistä tehdä. Erityisesti tajusin että enää tuskin rakastun ja tunne olevani haluttava nainen.
Tekisi mieli käpertyä vaan peiton alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se aina sanoo noin niin sitten se on varmaan ihan normaalia hänen tapauksessaan.
olen 52, enkä todellakaan odota vielä kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 60v ja olen hokenut jo monta vuotta, ettei minulla ole enää muuta odotettavaa kuin kuolema.
On mm. diabetes mutta käyn töissä ja olen äärimmäisen harvoin sairauslomalla. Ongelmani on, että elämästäni puuttuvat muut ihmiset ja siksi elämä on yksinäistä ja tylsää. Olen yrittänyt ottaa yhteyttä vanhoihin tuttavuuksiin mutta eihän heillä ole aikaa minulle.
Lomat ovat tuskaa. Jos on hyvä ilma, menen kuistille katsomaan kun nurmikko kasvaa. Huonolla ilmalla tulen sisälle tuijottamaan vastapäistä seinää. Siinä miettiessäni olen keksinyt sopivan tavan tehdä itsemurha, jos elämä menee ihan mahdottomaksi.
Samanlainen tilanne mutta ei ole edes sitä työpaikkaa, täydellinen yksinäisyys js tyhjyys,kukaan ei kaipaa niin sama tuo vaikka kuolisin tänään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomenna kaikki voi olla ihan toisin. Jos tänään lähdet pois niin et saa koskaan tietää.
Vierailija kirjoitti:
No yli 50 on VANHA. Varsinkin nainen on parisuhdemarkkinoiden ja työmarkkinoiden ongelmajätettä kun viidenkympin merkkipaalu on ohitettu. En ihmettele jos on masentunut.
Minä olen 58. En koe itseäni vanhaksi. Elän parisuhteessa, sen miehen kanssa, jonka kanssa aloin seurustella v. 1986 ja menin naimisiin paria vuotta myöhemmin. Parisuhde voi hyvin. Vielä viimeisten muutamien vuosien aikana ovat minulle tapailua ehdottaneet muutamat miehet, jotka eivät ole parisuhdetilannettani tietäneet. Nämäkään ei tapahtuneet missään humalaisena esim. baarissa.
Käyn töissä, olen vakituisessa virassa. Sama työpaikka jo pitkään. Olen pidetty työntekijä.
Omia vanhempiankin aloin pitää vanhoina vasta kahdeksankymppisinä, nyt he ovat 80 ja 85 ja pärjäävät edelleen kotona ilman ulkopuolisia apuja. Isällä voimassa oleva ajokortti.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 60v ja olen hokenut jo monta vuotta, ettei minulla ole enää muuta odotettavaa kuin kuolema.
On mm. diabetes mutta käyn töissä ja olen äärimmäisen harvoin sairauslomalla. Ongelmani on, että elämästäni puuttuvat muut ihmiset ja siksi elämä on yksinäistä ja tylsää. Olen yrittänyt ottaa yhteyttä vanhoihin tuttavuuksiin mutta eihän heillä ole aikaa minulle.
Lomat ovat tuskaa. Jos on hyvä ilma, menen kuistille katsomaan kun nurmikko kasvaa. Huonolla ilmalla tulen sisälle tuijottamaan vastapäistä seinää. Siinä miettiessäni olen keksinyt sopivan tavan tehdä itsemurha, jos elämä menee ihan mahdottomaksi.
Oletko ajatellut, että voisit hankkia itsellesi jonkin harrastuksen, jonka puitteissa saisit uusia tuttavuuksia, ja jo itse harrastuskin toisi sitältöä elämään. Järjestä työkaverittesi kanssa illanviettoja, ole itse aloitteellinen, puuhaa vaikka TYHY-päivä, jos et muuta keksi. Pidä naapureille kesäkekkerit pihallasi. Matkusta Ghanaan tai Turkkiin ja hanki itsellesi aviomies päiviäsi piristämään, siellä nuoremmillekin miehille sopii suhde ikäiseesi naiseen, ja ihan hyvältä pohjalta. Perusta paikkakunnallasi kuusikymppisten (tai muunkin ikäisten) yksinäiseksi itsensä tuntevien naisten säännöllisiä kohtaamisia, paikallisesta Facebook-ryhmästä voit aloittaa. Hankkiudu varamummoksi jollekin yksinhuoltajaäidille tai vailla tukea olevalle nuorelle lapsiperheelle. Mene vapaaehtoistyöhön. Jos olet hyväkuntoinen ja kaipaat tekemistä tarjoudu pientä maksua vastaan leikkaamaan ruohoa tai pesemään ikkunoita. Käy SPR:n ystäväkoulutus ja tutustu ja luo ystävyyssuhde yksinäiseksi itsensä tuntevaan vanhukseen tai vammaiseen. Ehkä myös se masennus kannattaisi hoidattaa ihan ammattilaisella.
Minä olen paria vuotta sinua nuorempi. Minulla on mies, yksi parikymppinen lapsi, joka asuu ulkomailla. Työssä jatkuvasti ihmiskontakteja, en oikeastaan kaipaa edes ihmisiä työn ulkopuolella, kuten ei miehenikään, jolla on samankaltainen työ, joskin eri alalla. Tykkään siitä, ettei tarvitse olla jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä työajan ulkopuolella. Yhtään ystävää / kaveria ei ole. Vielä opiskeluaikoina, se oli -90-luvulla oli ystäviä ja kavereita, mutta kaikki yhteydenpito jäi muutettuani uudelle paikkakunnalle työn vuoksi jo 90-luvun puolivälissä.
Työajan ulkopuolella en ole yhteyksissä työkavereiden kanssa kuin korkeintaan tykäten heidän postauksistaan Facebookissa.
Höpö höpö. Ei se ole elämää jos ei enää pysty liikkumaan tai näkemään ketään. Ja kun muistikaan ei toimi.Olet ite varmaan lähempänä teini-ikää, mutta linkkaan sulle tähän Ilkka-Pohjalainen -lehden uutisoinnin viime viikonlopulta (maksumuurin takana):
Ovatko seitsenkymppiset uusia viisikymppisiä? – 76-vuotias vanhustutkija: "Pukeudutaan nuorekkaasti, ollaan lennossa mukana ja käydään jopa kauneusleikkauksessa"
– Psyykkinen vanheneminen on pirun hauska kasvuprosessi. Itse olen siinä oppinut ainakin olemaan armollinen itselleni. Tunnustan tehneeni virheitä ja hyväksyn ne, sanoo 76-vuotias vanhustutkija Sirkka-Liisa Kivelä.
Helsinkiläinen Kivelä on emeritaprofessori, geriatrisen lääkehoidon dosentti ja tietokirjailija. Nykyään hän pitää luentoja senioreille, vetää Turussa yliopistossa tutkijaryhmää ja kirjoittaa kirjaa avioliitostaan.
Kysymme häneltä, mahtavatko nykyajan seitsenkymppiset olla aktiivisempia ja ajatuksiltaan ehkä terävämpiäkin kuin aiempi polvi.
– Elämme keskimäärin pidempään kuin ennen, mutta monenlaiset sairaudet ovat yleisiä ja ne vaikeuttavat elämäämme. Nykyiset seitsenkymppiset ovat kuitenkin toimintakykyisempiä kuin vastaavan ikäiset 20–30 vuotta sitten.
Voi siis ajatella jopa niin, että seitsenkymppiset ovat uusia viisikymppisiä.