Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Heittäisitkö perintöveron romukoppaan?

Vierailija
21.05.2023 |

Perintövero on yhden inhokki ja toisen suosikki. Vähintään kerran vuodessa sen ongelmat ja mahdollinen poistaminen tuntuvat nousevan julkiseen keskusteluun.

Vero on niin ikään maksettava, vaikka omaisuus olisi vaikeasti realisoitavaa tai omaisuuden saisi haltuunsa vasta vuosien päästä esimerkiksi lesken lakiin perustuvan asumissuojan vuoksi. On selvää, ettei perintöveron maksu ajoitu tällöin oikein perillisen veronmaksukyvyn näkökulmasta ja voi syntyä kohtuuttomia tilanteita.

Perintöveron poisto voisi kuitenkin käytännössä monesti kiristää verotusta, kun otetaan huomioon luovutusvoiton verotus perittyä omaisuutta myytäessä.

Perintöveron korvaaminen myyntivoittoverolla voisi aiheuttaa myös muita lukkiutumisvaikutuksia, kun omaisuuden myyntiä välteltäisiin siitä aiheutuvan veron vuoksi. Veron poisto voisi kirpaista yllättävän montaa tavallista veronmaksajaa.

Nykyisen perintöverotuksen pahimmat ongelmat poistuisivat, jos järjestelmä vastaisi paremmin perillisen todellisiin mahdollisuuksiin selvitä maksettavaksi tulevasta perintöverosta.

Perintöveroasteikon alarajaa pitäisi korottaa ja veroprosentteja laskea. Veron maksua pitäisi olla ainakin rajatuissa tapauksissa mahdollista lykätä siihen asti, että omaisuus joko saadaan aidosti hallintaan tai realisoitua.

Kommentit (102)

Vierailija
1/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa pitäisi verotuksen tukea varallisuuden kertymistä eikä nykymalliin jakaa sitä eri puolille. Joten ehdottomasti perintövero historiaan. 

Vierailija
2/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostaisin verovapaan perinnön osuuden ylärajan jonnekin sataan tonniin. Ainakin rintaperillisten osalta. Nyt se on jotain 20000e muistaakseni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, inflaatiota verorajoissa ei oteta huomioon ja 10 vuoden päästä 20 000 alaraja on todellisuudessa 10 000 euroa.

Vierailija
4/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa pitäisi verotuksen tukea varallisuuden kertymistä eikä nykymalliin jakaa sitä eri puolille. Joten ehdottomasti perintövero historiaan. 

No jos perintöverosta kokonaan luovutaan, niin se lisäisi valtion budjetin alijäämää entisestään. Eli ei se ainakaan valtion taloudelliseen nykytilanteeseen sovellu. Jos talous ensin saadaan täysin tasapainoon, niin sen jälkeen voi harkita jotain tuollaista.

Vierailija
5/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isäni kuoli taannoin ja perimme sisareni kanssa molemmat noin 250.000€. Minusta 15%:n perintövero ei ollut lainkaan kohtuuton muuhun verotukseen verrattuna. Mutta se on kohtuutonta, että sen joutuu maksamaan ennen kuin saa perinnön haltuunsa. Siinä olisi lainsäätäjällä parannettavaa.

Vierailija
6/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En poistaisi kokonaan, mutta poistaisin perintöveroluokat. Sama osuus tulisi maksaa oli sitten rintaperillinen tai ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En poistaisi, koska hyvinvointivaltiossa vaan on pakko verottaa jostain, enkä keksi mitä tämän tilalle tulisi.

Perintö on sinänsä "reilumpi" kuin moni muu verotuksen kohde, että sitä ei kukaan ole itse ansainnut, vaan ihan tuurista kiinni kenelle sitä tulee ja kenelle ei. Perintöä ei myöskään ole kenenkään pakko vastaanottaa joten kukaan ei siitä pakosta joudu ongelmiin.

Vierailija
8/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piensijoittaja kirjoitti:

Isäni kuoli taannoin ja perimme sisareni kanssa molemmat noin 250.000€. Minusta 15%:n perintövero ei ollut lainkaan kohtuuton muuhun verotukseen verrattuna. Mutta se on kohtuutonta, että sen joutuu maksamaan ennen kuin saa perinnön haltuunsa. Siinä olisi lainsäätäjällä parannettavaa.

On se kohtuutonta, kun ajatellaan, että se vero on jo kertaalleen verotetusta ansiosta. Nyt sinulta karhutaan vielä lisää. Useimmissa muissa EU-maissa ei ole perintöveroa ollenkaan, eikä muissakaan maailman maissa. Suomi on maailman korkeimpia verottajia joka asiassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hulluinta on ettei itse saa päättää minne oma omaisuus menee kuoleman jälkeen. Jos omilla lapsilla on rahaa tarpeeksi (tai jos syystä tai toisesta ei halua antaa mitään lapsille), miksi en saisi antaa omaisuuttani esim säätiölle yleishyödyllisen käyttöön.

Vierailija
10/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Isäni kuoli taannoin ja perimme sisareni kanssa molemmat noin 250.000€. Minusta 15%:n perintövero ei ollut lainkaan kohtuuton muuhun verotukseen verrattuna. Mutta se on kohtuutonta, että sen joutuu maksamaan ennen kuin saa perinnön haltuunsa. Siinä olisi lainsäätäjällä parannettavaa.

On se kohtuutonta, kun ajatellaan, että se vero on jo kertaalleen verotetusta ansiosta. Nyt sinulta karhutaan vielä lisää. Useimmissa muissa EU-maissa ei ole perintöveroa ollenkaan, eikä muissakaan maailman maissa. Suomi on maailman korkeimpia verottajia joka asiassa.

SINULTA. Sehän siinä onkin, kun siltä perinnönSAAJALTA ei ole siitä omaisuudesta mitään verotettu. Eikä hän ole tehnyt mitään sitä ansaitakseen. Hänellä vain kävi tuuri joka ei kaikille käy, miksi tuurin pitäisi olla verovapaata ja vaikka sitten juuri sen ansiotulon veroprosentti korkeampi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/102 |

kommunisti!

Vierailija
12/102 |

En minä mikään verojen rakastaja ole, mutta mielestäni tuo on pienempi epäkohta kuin esimerkiksi jyrkän progressiivinen ansiotuloverotus. Tai paljon korkeampi pääomaverotus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisi poistaa koska tuosta on jo maksettu verot kertaalleen niin typerää maksaa uudestaan. (Jos ihminen käy töissä ja maksaa verot tuloistaan ja jättää sitten sen jäljelle jäävän rahan perinnöksi niin miksi pitää maksaa taas verot..) ja sen että verot täytyy maksaa ennen kun saa rahaa on todella väärin, ei ihmisellä välttämättä ole yhtään rahaa maksaa veroja etukäteen, pitää ottaa lainaa sitä varten.

Vierailija
14/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaveri peri vanhempiensa pienen leipomon. Ei ollut varaa maksaa perintöveroja ja jatkaa toimintaa. Lopetti leipomon toiminnan ja antoi virsua työntekijöille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Isäni kuoli taannoin ja perimme sisareni kanssa molemmat noin 250.000€. Minusta 15%:n perintövero ei ollut lainkaan kohtuuton muuhun verotukseen verrattuna. Mutta se on kohtuutonta, että sen joutuu maksamaan ennen kuin saa perinnön haltuunsa. Siinä olisi lainsäätäjällä parannettavaa.

On se kohtuutonta, kun ajatellaan, että se vero on jo kertaalleen verotetusta ansiosta. Nyt sinulta karhutaan vielä lisää. Useimmissa muissa EU-maissa ei ole perintöveroa ollenkaan, eikä muissakaan maailman maissa. Suomi on maailman korkeimpia verottajia joka asiassa.

SINULTA. Sehän siinä onkin, kun siltä perinnönSAAJALTA ei ole siitä omaisuudesta mitään verotettu. Eikä hän ole tehnyt mitään sitä ansaitakseen. Hänellä vain kävi tuuri joka ei kaikille käy, miksi tuurin pitäisi olla verovapaata ja vaikka sitten juuri sen ansiotulon veroprosentti korkeampi?

kommunisti!

Sinulla on vähän erikoinen käsitys kommunismista, jos se tarkoittaa mielestäsi sitä, että jokaisen pitäisi saada pitää itse ansaitsemansa rahat.

Vierailija
16/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maksoin juuri 20 000€ perintöveroja. Kannatan perintöveron korotusta. Saatte te muutkin maksella.

T. Sosialisti

Vierailija
17/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Painotus

Perintöveron poisto voisi kuitenkin käytännössä monesti kiristää verotusta, kun otetaan huomioon luovutusvoiton verotus perittyä omaisuutta myytäessä.

Perintöveron korvaaminen myyntivoittoverolla voisi aiheuttaa myös muita lukkiutumisvaikutuksia, kun omaisuuden myyntiä välteltäisiin siitä aiheutuvan veron vuoksi. Veron poisto voisi kirpaista yllättävän montaa tavallista veronmaksajaa.

Ruotsissa on sitten pääomavero perittyä omaisuutta myytäessä olisiko se parempi?

Ja

Veron maksua pitäisi olla ainakin rajatuissa tapauksissa mahdollista lykätä siihen asti, että omaisuus joko saadaan aidosti hallintaan tai realisoitua.

Tuo muutos riittäisi varmastikin suurimmalle osalle perinnönsaajia?

Vierailija
18/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Piensijoittaja kirjoitti:

Isäni kuoli taannoin ja perimme sisareni kanssa molemmat noin 250.000€. Minusta 15%:n perintövero ei ollut lainkaan kohtuuton muuhun verotukseen verrattuna. Mutta se on kohtuutonta, että sen joutuu maksamaan ennen kuin saa perinnön haltuunsa. Siinä olisi lainsäätäjällä parannettavaa.

On se kohtuutonta, kun ajatellaan, että se vero on jo kertaalleen verotetusta ansiosta. Nyt sinulta karhutaan vielä lisää. Useimmissa muissa EU-maissa ei ole perintöveroa ollenkaan, eikä muissakaan maailman maissa. Suomi on maailman korkeimpia verottajia joka asiassa.

Niin se tulo on verotettu saajalta eli perittävältä. Mutta perillinen on ketjussa seuraava saaja jolle tulo on vähintään pääomatuloa. On totta että perintöveroa ei ole juurikaan muualla samalla nimellä. Esimerkiksi Ruotsissa perittävä omaisuus verotetaan pääomaverotuksen kautta joka on suurempi kuin Suomessa maksettava perintövero. Lähes kaikissa maissa perintöä verotetaan joten ei se mikään erikoisuus ole.

Vierailija
19/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaveri peri vanhempiensa pienen leipomon. Ei ollut varaa maksaa perintöveroja ja jatkaa toimintaa. Lopetti leipomon toiminnan ja antoi virsua työntekijöille.

Juuri tällaisten tapausten vuoksi en kannata perintöveroa. Onko ikinä mietitty, että perintöveron poisto lisäisi talouden toimeliaisuutta? Se voi tuottaa enemmän kuin perintövero.

Vierailija
20/102 |
21.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piensijoittaja kirjoitti:

Isäni kuoli taannoin ja perimme sisareni kanssa molemmat noin 250.000€. Minusta 15%:n perintövero ei ollut lainkaan kohtuuton muuhun verotukseen verrattuna. Mutta se on kohtuutonta, että sen joutuu maksamaan ennen kuin saa perinnön haltuunsa. Siinä olisi lainsäätäjällä parannettavaa.

Tykkäät vissiin maksella veroja ja antaa rahojasi pois?

Toivottavasti saat yhteiskunnalta palvelua maksamasi ylimääräisen 35 000 € edestä ettei ne menneet osaltasi hukkaan tai vaikka ulkolaisen elintasoshppailijan elättämiseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi yhdeksän