Masennuslääkkeiden alottaminen, mietityttää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen saanut hyvän neuvon: älä lue sitä litaniaa lääkkeen sivuvaikutuksista. Vasta jos tuntuu jotain outoa, katso voisiko se johtua lääkkeestä.

Ihminen nyt vaan on sellainen. Jos sivuoireiden listassa lukee (tämä on tuulesta temmattu esimerkki) "voi aiheuttaa silmien kuivumista" kohta hierot silmiäsi, saat ne punaisiksi ja olet aivan varma, että lääke ei sovi.

Mä en ollut lukenut sivuvaikutuslistaa, ja kun ihan hirveesti tuli outoja oireita Escitalopramista, niin lekuri vaan kuvitteli mun keksivän ne oireet netistä lukemani perusteella..( enkä ollut kyllä nettiäkään siinä mielessä lukenut). Toinen lääke, Ketipinor, jota tää samainen lekuri määräsi ns. unen tuloa helpottamaan, ei taas vaikuttanut muhun fluoritabletinkaan vertaa. Eli yksilöllistähän tuo on, mikä kellekin sopii, tai ei.

Mulla sama juttu, en ottanut kuin yhden tabletin sitä essitalopramia, kun tuli paniikkihäiriön omainen olotila, ja kuukautiset jatkuivat. Ketipinor ei vaikuttanut minuunkaan mitenkään.

Minä taas sain essitalopraamista oikein maanisen ylionnellisen olotilan pariksi päivää. Annosnoston yhteydessä toistui. Mutta sitten latistui. Ja Ketipinor lyö jalat alta ja olen sekaisin kuin seinäkello melkein vuorokauden tunnit, vaikka ottaisin miten pienen murun. Ihanaa, miten erilaisia ollaan, ja kamalaa, koska ihmisten auttaminen on siksi todella vaikeaa.

Itselläni oli ptsd ja masennus eikä yksikään lääkäri ollut kovin innoissaan lääkkeistä, kun suurin ongelma oli käsittelemättömät asiat. Hoidolta olisi mennyt tavallaan pointti, jos minut olisi turrutettu lääkkeillä, kun ideana oli käydä läpi asiat ja tuntea niihin liittyvät tunteet, jotka oli työnnetty ennen aina vain sivuun ja sivuun. Luultavasti en myöskään olisi ollut motivoitunut muuhun hoitoon, jos kamala olo olisi helpottanut lääkkeillä, koska olin pakoillut asioita ties kuinka kauan jo aiemmin ja olisin varmasti jatkanut sitä lääkkeiden avulla.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli ptsd ja masennus eikä yksikään lääkäri ollut kovin innoissaan lääkkeistä, kun suurin ongelma oli käsittelemättömät asiat. Hoidolta olisi mennyt tavallaan pointti, jos minut olisi turrutettu lääkkeillä, kun ideana oli käydä läpi asiat ja tuntea niihin liittyvät tunteet, jotka oli työnnetty ennen aina vain sivuun ja sivuun. Luultavasti en myöskään olisi ollut motivoitunut muuhun hoitoon, jos kamala olo olisi helpottanut lääkkeillä, koska olin pakoillut asioita ties kuinka kauan jo aiemmin ja olisin varmasti jatkanut sitä lääkkeiden avulla.

Mulla on sama tilanne, mutta yritetään painostaa lääkkeelle. Kun just pelkään, että saan vaan sivuvaikutuksia ja asian käsittely vaikeutuu, kun nyt olisin motivoitunut ja valmis käsittelemään ne.

Painin aikanaan saman ongelman kanssa. Sitten iski niin paha ahdistus, että oli pakko kääntää viimeinenkin kivi, ja aloittaa Brintellix. Hillitsi ahdistusta ja auttoi selviämään pahimmista traumatakaumista. Toisaalta lisäsi mielihyvähakuisuutta (paino nousi herkuttelun takia) ja esti vaikeiden tunteiden käsittelyä vaimentamalla ne. Lopetin, kun olin päässyt pahimman yli.

Jos selviää ilman ja saa toimivaa terapiaa, en näe tarvetta. Mutta hätä ei lue lakia, ja turha on myöskään itseään kiduttaa ja pelätä pahinta sivuvaikutuksista. Itselleni ei painonnousun lisäksi tullut mitään, ja vieroittautuminen onnistui omin voimin ilman ongelmia.

Kuten monet ovat todenneet, olemme yksilöitä. Kukaan ei voi päättää puolestasi, ja itselleni terapia onkin ollut ennen kaikkea itseensä tutustumista ja luottamuksen palauttelua omaan arviointikykyyn. Siihen kuuluu virheiden salliminen ja sen hyväksyminen, että kaikkea ei voi kontrolloida eikä ennalta nähdä, vaikka miten yrittäisi. Ja että nopein tapa päästä eroon kamalista tunteista on olla uskomatta niitä liikaa ja vain tuntea ne siinä hetkessä.

Voimia päätöksentekoon ja muista, että näissä asioissa ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Minkä ikinä valinnan teetkään, se on hyvä ja oikea. Valintaa on myös lupa vaihtaa, jos mieli muuttuu. Vain harvat asiat ovat peruuttamattomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli ptsd ja masennus eikä yksikään lääkäri ollut kovin innoissaan lääkkeistä, kun suurin ongelma oli käsittelemättömät asiat. Hoidolta olisi mennyt tavallaan pointti, jos minut olisi turrutettu lääkkeillä, kun ideana oli käydä läpi asiat ja tuntea niihin liittyvät tunteet, jotka oli työnnetty ennen aina vain sivuun ja sivuun. Luultavasti en myöskään olisi ollut motivoitunut muuhun hoitoon, jos kamala olo olisi helpottanut lääkkeillä, koska olin pakoillut asioita ties kuinka kauan jo aiemmin ja olisin varmasti jatkanut sitä lääkkeiden avulla.

Mulla on sama tilanne, mutta yritetään painostaa lääkkeelle. Kun just pelkään, että saan vaan sivuvaikutuksia ja asian käsittely vaikeutuu, kun nyt olisin motivoitunut ja valmis käsittelemään ne.

Pelkäävät kai, että ihmiset lopettavat hoidon, jos se käy raskaaksi, mikä kyllä kävi itselläkin mielessä välillä, kun olo vaan paheni ensin pitkän aikaa asioita käsitellessä. Samalla en kuitenkaan nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin raahata itteni sinne terapeutin vastaanotolle viikko toisensa perään.

Omalla hoitopolulla olisin toivonut enemmän rehellisyyttä hoidon erilaisten mahdollisten vaiheiden suhteen jo alussa. En kuvitellut luvassa olevan mitään huviretkeä, mutta olisi kiva, jos olisi ollut pieni varoitus, että hei tää voi olla sun elämän huonoin mutta hyödyllisin retki.

Suosittelen ensisijaisesti alkaa harrastamaan säännöllistä liikuntaa, koska ihan vaan se korjasi itselläni aivokemiat ja paransi masennuksen.

Ja käydä kaikki muut keinot läpi ensin. Jos mikään niistä ei auta, niin ehkä sitten voit harkita.

Myös kannattaa miettiä haluatko lapsia, koska mieliala lääkkeet lisää aivojen prolaktiinin tuotantoa, joka voi haitata hedelmällisyyttä.

Ja kannattaa myös käydä mittaamassa ferritiini, koska raudan puutos voi vaikuttaa negatiivisesti mielialaan!

Vierailija kirjoitti:

Painin aikanaan saman ongelman kanssa. Sitten iski niin paha ahdistus, että oli pakko kääntää viimeinenkin kivi, ja aloittaa Brintellix. Hillitsi ahdistusta ja auttoi selviämään pahimmista traumatakaumista. Toisaalta lisäsi mielihyvähakuisuutta (paino nousi herkuttelun takia) ja esti vaikeiden tunteiden käsittelyä vaimentamalla ne. Lopetin, kun olin päässyt pahimman yli.

Jos selviää ilman ja saa toimivaa terapiaa, en näe tarvetta. Mutta hätä ei lue lakia, ja turha on myöskään itseään kiduttaa ja pelätä pahinta sivuvaikutuksista. Itselleni ei painonnousun lisäksi tullut mitään, ja vieroittautuminen onnistui omin voimin ilman ongelmia.

Kuten monet ovat todenneet, olemme yksilöitä. Kukaan ei voi päättää puolestasi, ja itselleni terapia onkin ollut ennen kaikkea itseensä tutustumista ja luottamuksen palauttelua omaan arviointikykyyn. Siihen kuuluu virheiden salliminen ja sen hyväksyminen, että kaikkea ei voi kontrolloida eikä ennalta nähdä, vaikka miten yrittäisi. Ja että nopein tapa päästä eroon kamalista tunteista on olla uskomatta niitä liikaa ja vain tuntea ne siinä hetkessä.

Voimia päätöksentekoon ja muista, että näissä asioissa ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Minkä ikinä valinnan teetkään, se on hyvä ja oikea. Valintaa on myös lupa vaihtaa, jos mieli muuttuu. Vain harvat asiat ovat peruuttamattomia.

Mistä löytää hyvän traumaterapeutin?

Minä haluaisin ottaa lääkkeen vasta, jos aidosti sitä tarvitsen. En kuitenkaan ole nyt työkykyinen, mutta en halua muuttua lääkkeellä työkykyiseksi ja jättää asiat käsittelemättä. Toisaalta ihan oikeasti pelkään, että lääkkeen myötä muutun pulleaksi vahakasvoiseksi zombiksi eikä työkykyä tule enkä saa asioita käsiteltyä.

Siinä vaiheessa kun on syvässä päädyssä, niin iha sama testata lääkkeet, ei ne pahenna ainakaan tilannetta enää.

Söin nuorempana mirtatsapiinia, sitten kärvistelin vuosia ilman ja puolisen vuotta sitten aloitin eskitalopramin. Jotain poskionteloden särkyä taisi olla pari viikkoa, mutta ei muuten pahempia oireita. Ja lääke on kyllä selvästi auttanut masennukseen ja ahdistukseen, joskin tarvitsisin ehkä vielä suuremman annoksen. Minua ei haittaisi syödä tätä vaikka loppuelämäni kunhan itsetuhoiset ajatukset ja lamauttava ahdistus pysyisivät poissa. Minullakaan ei muuten jatkuvasti ajan ole / ollut paha olo vaan välililä parempi ja välillä todella huono.

Mulle määrättiin joskus selkäkipuhin masennusläkettä, käytin sitä jonkun  aikaa. Ei auttanut kipuihin enkä huomannut yhtään mitään vaikusta muutenkaan.  

Prio vuotta sitten pyysin lääkäriltä nukahtamislääkettä jota käyttäisin tilapäiseen unettomuuteen, esim matkoilla. Lääkäri kirjoitti resepti ja se oli masennuslääke.  Muutaman kerran olen tabletin ottanut kun uni ei tule ja se tosiaan on helpottanut uneen pääsyä. Sivuoireena se aiheuttaa on aamuisen pääkivun.