Tarkoittaako se lähes automaattisesti sitä, että on epäonnistunut meikissä tai kampauksesta jos kukaan ei kehu muuttunutta ulkonäköä?
Olen laihtunut yli 10 kg eikä kukaan ole sanonut sanaakaan. No se on ihan ok, ei painoa tarvitse kommentoida suuntaan tai toiseen (vaikka olen kyllä puhunut laihdutusurakan alussa, että tavoitteena pudottaa painoa).
Olen alkanut muuttamaan tyyliäni muutenkin. Käynyt kampaajalla, värjännyt hiukset. Ihmiset vain katsoivat lähinnä oudosti, tuli olo, että näytänkö typerältä. Joku mainitsi, että olet käynyt kampaajalla.
Sitten meikki, olen muotoillut kulmia ja sävy muuttunut. Meikkaan koska pidän muutoksesta ja omasta mielestäni parempaan muutokseen ulkonäössä. On kiva laittaa itseään pitkästä aikaa.
Ei liikaa tietenkään, sipaisu ripsiväriä, kulmien laittaminen sekä kevyt päivävoide. On siinäkin jo huomattavasti eroa entiseen.
Kukaan ei sano mitään. Tulee olo, että näytänkö kamalalta eikä kukaan kehtaa sanoa vai olenko ihan ok. Mielestäni kuitenkin näytän paremmalta ja jatkan itseni laittamista.
Äiti kerran tokaisi kulmista, että ihan kivat. Ei kyllä koskaan muutenkaan kehu suuremmin, että saavutus sekin.
Sitä vain joskus olisi kiva tietää vähän, että onko tyylsuunta oikeasti hyvä. Joskus olisi kiva saada muiltakin kommenttia. Miten tietää, onko paremman näköinen vai ei?
Minä en ole ikinä kommentoinut kenenkään ulkonäköä puoleen tai toiseen, vaikka olen muutoksia havainnutkin. Itsekään en tykkää ollenkaan, että ulkonäköäni arvioidaan, en edes silloin, jos tai kun joku sanoo jotakin positiivista, koska eihän sillä ole mitään merkitystä. Miehet sanovat usein jotain kaunista vain siksi, että haluavat naisen kanssa sänkyyn jne.