Millaiseksi olette muuttuneet kumppaninne myötä?

Olen muuttunut ahdistuneeksi. Lääkäri on diagnosoinut vaikeaksi ahdistuneisuushäiriöksi. Pitkä tarina jota en jaksa nyt kirjoittaa mutta on täysin selvää, että tämä on miehestä johtuvaa. Ja kyllä, olemme luojan kiitos, eroamassa.

Olen estyneempi ja taantunut vähän lapsenomaiseen rooliin.

Puolisoni on aika hedonistinen pohjimmiltaan joten se on alkanut tarttua minuun, itsekriittiseen itsensäruoskijaan, joten todella tekee hyvää tällainen kompensaatio:) Pitääpä kysyä häneltä, että mitä minä olen tuonut hänelle.

Lihavammaksi. Ja mies myös.

Ennen ensimmäistä kumppania en välittänyt mitkä vaatteet minulla oli tai oliko asuntoni trendikäs, hänestä jäi joku sellainen lievä ja ehkä normaali pinnallisuus että välitän mitä puen ja pidän itseni ja asuntoni siistinä, toinen kumppani aiheutti minulle luottamus pulan kaikkiin ihmisiin ja tappoi sisäisen lapseni ja naivin ajatusmaailman. Hänen jälkeen en ole mitään tuntenut ja joka asiaa käsitellyt vaan loogisesti,

Olen muuttunut huumorintajuttomaksi, ilottamaksi ja jos olemme yhdessä jossain, pelkään koko ajan milloin saan kuulla mieheltäni taas kuinka häpeää sanoamisiani

No ihan sama olen kuin ennenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen muuttunut huumorintajuttomaksi, ilottamaksi ja jos olemme yhdessä jossain, pelkään koko ajan milloin saan kuulla mieheltäni taas kuinka häpeää sanoamisiani

Ja miksi olet tuollaisen miehen kanssa?

Suurpiirteisemmäksi, välinpitämättömämmäksi, röyhkeämmäksi, väsyneemmäksi, hiljaisemmaksi, syrjäänvetäytyvämmäksi.

Elän säännöllisemmin. Menen nukkumaan ajoissa, syön terveellisemmin ja olen saanut ammatillista kunnianhimoa. Ehkä hieman tylsää, mutta osaan repäistä toisinaan. Puolisoni on mies.

Mun puoliso saa mussa esiin kiittämättömän puolen. En edes tiennyt, että voisin olla näin kiittämätön, mut jotenkin hän hoitaa asiat aina soveltaen tai omalla tavallaan. Enkä nyt puhu mistään perus kodinhoidosta, ripustakoot pyykit vaikka ylösalasin kattoon, vaan puhun asioista jotka on mulle tärkeitä, mun omia juttuja. Mulla on tietyt jutut, että haluan et tehdään tietyllä tavalla, vaikka jotkut ruoat tai jos kerron, että tykkään tästä korusta tai mistä vaan, ja toivon sitä lahjaksi. No siis pointti on se, et sit hän tekee aina vähän toisin "koska ajatteli, et näin siitä tulis vähän parempi" tai "koska tuo oli hänestä vielä nätimpi" tms. Niiku, yritän oikeesti arvostaa, että ei hän pahalla sitä tee, hän vaan haluu mulle "parasta". Mutta mulle parasta olis oikeesti se, et hän kuuntelis mitä mä _oikeasti_ haluan. Tulee tosi kiittämätön ja itsekäs olo. Kyllä mä toimin just sen mukaan miten hän toivoo, tai mistä hän tykkää enkä rupee soveltaa..

Up

UP

Olen muuttunut paremmaksi. Puhutaan paljon ja uskallan puhua. Exän kanssa olin yhdessä pitkään. Hänen kanssaan ei voinut keskustella, kun ei vastaillut, ei osannut rakentaa keskustelua, ei aloittanut keskusteluita. Koin olevani yksin, kun minun asioihin ei otettu mitään kantaa. En stressaa. Hyvä suhde on.