Oman tyttönimen pitäminen avioituessa tai sitten tyttönimen ja miehen sukunimen yhdistelmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen joka ei ota miehensä nimeä ei rakasta miestään.

Miehet siis harvemmin rakastaa naista.

Eikä Islannissa kukaan rakasta ketään, voi ei...

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta on kätevää, jos ero tulee niin voi vain tiputtaa miehen nimen pois roikkumasta viivan takaa. Hullumpi ei huomaakaan et jaha lusikat on laitettu jakoon. Janatuinen-Koikkalainen.

Jos tuota mietit, niin vielä kätevämpää on, kun pitää oman nimensä. 

Pirkko-Kyllikki Seijesvirta-von Creutlin. Noin keksittynä nimikrumeluurina. Kuulostaa europarlamentikolta.

Itse otin miehen nimen. Yhdistelmät on mielestäni nimihirviöitä ja haluan että perheellä on yhteinen sukunimi. Olen ajattelultani siinä mielessä perinteinen, että haluan ottaa mieheni nimen. En koe siinä mitään alentavaa tai alistavaa. Ehkä johtuu siitä, ettei luokittele itseäni feministiksi.

Jokainen kulkekoon taipaleensa yhdellä ja samalla nimellä. Turhia veivauksia välttäköön kaikki. Näin on selkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä otin miehen nimen omani jatkeeksi. Välillä oon kyllä miettinyt, että sen tyttönimeni voisin jättää unholaan, ja pitää vain miehen nimen, mutten oo saanut aikaiseksi..

Minä taas olen sunnitellut, että voisin ottaa tyttönimen takaisin mukaan roikkumaan, näin 16 vuoden tauon jälkeen.

Samaa olen suunnitellut mäkin. Otin aikoinaan miehen nimen mutta nyt voisin ottaakin yhdistelmänimen.

Luultavasti menen miehen nimellä vaan... en jaksa alkaa vaihtorumbaan.

Mihin unohdit vaihtoehdon naisen sukunimi miehelle?

Vierailija kirjoitti:

Itse otin miehen nimen. Yhdistelmät on mielestäni nimihirviöitä ja haluan että perheellä on yhteinen sukunimi. Olen ajattelultani siinä mielessä perinteinen, että haluan ottaa mieheni nimen. En koe siinä mitään alentavaa tai alistavaa. Ehkä johtuu siitä, ettei luokittele itseäni feministiksi.

Kukin tyylillään, mutta minusta vain koiralla nimi vaihtuu "omistajan"4 mukaan. 

Katsopa avioerotilastoja - onko sukunimi onnen tae?

Jokainen tekee kuten haluaa.

Jos menen naimisiin ensisijaisesti pidän oman sukunimeni tai vaihtoehtoisesti otetaan joku yhteinen nimi joka ei ole kummankaan nykyinen sukunimi. Ja toki mies saa halutessaan otaa minun sukunimeni.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen kulkekoon taipaleensa yhdellä ja samalla nimellä. Turhia veivauksia välttäköön kaikki. Näin on selkeintä.

Miksi? Ei siinä ole mitään vaikeaa. Vaihtaahan jotkut sukupuoltaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen joka ei ota miehensä nimeä ei rakasta miestään.

Jaa... mistäs niin päättelet? Just vietettiin kultahääpäivää. 

Jokin ei nyt täsmää. 50 vuotta sitten naisen oli pakko ottaa miehen sukunimi, ei ollut vaihtoehtoja.

Mikäli oma tyttönimi on hyvin harvinainen niin pitäisin. Yhdistelmänimet usein ovat lähinnä koomisia. Toki yhdistelmä voi joskus kuulostaa jopa hienolta jos vaikkapa kaksi luontonimeä yhdistyy.

Ystäväpiirissä naimisiinmeno kaatui sukunimikysymykseen. Lapsia on, joilla miehen sukunimi. Nainen ei halua tylsästä sukunimestään luopua ja ottaa miehen tylsää sukunimeä. Mies puolestaan ajattelee että koska lapsilla on hänen nimensä niin vaimollakin sitten kuuluisi olla.  Eipä toki naimisiin kannata mennä jos asia sukunimeen kaatuu. 

Vuonna 1984 kun menin naimisiin, ei ollut vaihtoehtona kuin yhdistelmä tai miehen nimi. Yhdistelmä olis ollut pitkä.

Tulee mieleen ainakin kaksi miestä lähipiiristä, jotka ottivat vaimon sukunimen, joka olikin paljon kauniimpi eikä nen - loppua. Yksi mies työkaveri vaihtoi vaimonsa kanssa nimen jomman kumman suvun vanhaan nimeen, myös erikoisempi kuin aikaisempi Lahtinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen joka ei ota miehensä nimeä ei rakasta miestään.

Jaa... mistäs niin päättelet? Just vietettiin kultahääpäivää. 

Jokin ei nyt täsmää. 50 vuotta sitten naisen oli pakko ottaa miehen sukunimi, ei ollut vaihtoehtoja.

Olet oikeassa. Sorry, multa menee nämä metallit aina sekaisin. Naimisiin mentiin 1997 eli hopeahääpäivä se "vasta" oli. Kiitos oikaisusta! Ja kiitos myös muistutuksesta siitä, että siitä ei kuulkaa ole niin kovin kauan kun naisen oli pakko ottaa miehen sukunimi. Ja sitä elämöintiä, kun asiaa haluttiin muuttaa: osa oli sitä mieltä, että nyt rapautuu koko avioliittoinstituutio ja perheet hajoavat jne. jne. 

Mielestäni avioituessa pariskunnan pitäisi valita itselleen yhteinen nimi. Se voi toki olla kumman tahansa puolison nimi tai sitten jotain muuta tai vaikka sitten yhteinen yhdistelmänimi. Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, että mennään naimisiin mutta kumpikin pitää oman nimensä.

Miten vain itse haluat, mutta miettisin  jos haluatte lapsia niin haluatteko antaa lapselle kumman nimen vain molemmat? Jotkut ihmiset tykkää että koko perheellä on sama suknimi.

Minulle oli itsestään selvää, että pidän oman sukunimeni naimisiin mennessä. Lapsille me valittiin nätimpi sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni avioituessa pariskunnan pitäisi valita itselleen yhteinen nimi. Se voi toki olla kumman tahansa puolison nimi tai sitten jotain muuta tai vaikka sitten yhteinen yhdistelmänimi. Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, että mennään naimisiin mutta kumpikin pitää oman nimensä.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä - vaikka siihen vanhanaikaiseenkin. 

Tyttönimeni on niin ruma, että en empinyt hetkeäkään ottaa avioituessa mieheni nimeä. Sitten kun erottiin, halusin siitäkin eroon, mutten missään tapauksessa takaisin tyttönimeäni. Niinpä päädyin ottamaan sukunimekseni mummoni tyttönimen ja siinä olen pysynyt, vaikka olen sittemmin mennyt uudelleen naimisiin.

Oman nimen pitäminen ihan hyvä vaihtoehto. Itse pidän yhdistelmä nimiä rumana, yleensähän ne onkin kun eivät sovi yhteen. Esim. Sten- Lötjönen tms...