Oletko haikea vai helpottunut, kun lapset kasvaa

helpottunut

Vierailija kirjoitti:

huolet äidillä, vanhimmat lapset ovat kolmekympisiä, ja kuten tiedätte ei se elämä aina niin hyvin suju. Ei se mitään auta että lapsi on aikuinen, aina se tulee olemaan se oma pikkuinen, vaikka olis 190 cm mies. Pahinta on tilanteet missä itse äitinä ei voi tehdä mitään , vaan odottaa, ja lapsi kärsii kovin. Ikinä en olisi arvannut millaista elämä on, kun ikää karttuu, luulin että lapset lähtevät kotoa, ja oma elämä olis jotenkin erilaista, ei todellakaan.

Mitä tuollaisella murehtimisella voittaa? Kuulostaa karmealta elämäntyyliltä. Mitä jos hankkisit harrastuksia vaikka?

Helpottunut. Elämä paranee sitä mukaa kun lapsi kasvaa. Kun saa nukkua yöt heräilemättä, kun toinen oppii syömään itse, kun oppii puhumaan jne jne. 

Olen helpottunut siitä että kaikista 4:stä on kasvanut itsenäisiä, vastuuntuntoisia ja aktiivisia aikuisia. On hyvä koulutus, töitä, kauniit kodit ja osalla lapsiakin. 

Mistä olisin haikea tai surullinen???

Meillä ehti olemaan 39v lapsiperheaikaa eikä nuo ole meitä hylänneet vieläkään:) 1-4 kuukaudessa tapaamme ja viestittelemme usein. Kesällä taas koko lauma yhdessä lomalle

Onnellinen ja kiitollinen jokaisesta vaiheesta ja kokemuksesta . 

Molempia. Eikö asiat AINA ole monenlaista, sisältää erilaisten tunteiden kirjon? Joka asiassa on hyvät puolensa. Paitsi oman lapsen kuolemassa.

Minun lapseni on nyt 23 ja 21. Todellakin olo helpottunut. Vastuu ei ole enää minun.

Vierailija kirjoitti:

Olen helpottunut siitä että kaikista 4:stä on kasvanut itsenäisiä, vastuuntuntoisia ja aktiivisia aikuisia. On hyvä koulutus, töitä, kauniit kodit ja osalla lapsiakin. 

Mistä olisin haikea tai surullinen???

Meillä ehti olemaan 39v lapsiperheaikaa eikä nuo ole meitä hylänneet vieläkään:) 1-4 kuukaudessa tapaamme ja viestittelemme usein. Kesällä taas koko lauma yhdessä lomalle

Haikea siksi, koska se ihana taaperovaihe meni ajat sitten ohi eikä enää koskaan palaa? Kyllä mä välillä edelleen haluaisin nuuskuttaa omieni vauvojeni ihoa, mutta kun ovat jo aikuisia ;) Lapsenlapsia odotellessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

huolet äidillä, vanhimmat lapset ovat kolmekympisiä, ja kuten tiedätte ei se elämä aina niin hyvin suju. Ei se mitään auta että lapsi on aikuinen, aina se tulee olemaan se oma pikkuinen, vaikka olis 190 cm mies. Pahinta on tilanteet missä itse äitinä ei voi tehdä mitään , vaan odottaa, ja lapsi kärsii kovin. Ikinä en olisi arvannut millaista elämä on, kun ikää karttuu, luulin että lapset lähtevät kotoa, ja oma elämä olis jotenkin erilaista, ei todellakaan.

Mitä tuollaisella murehtimisella voittaa? Kuulostaa karmealta elämäntyyliltä. Mitä jos hankkisit harrastuksia vaikka?

Lapsi käyttää heroiinia, ja äidin pitää vain hankkia uusi harrastus??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

huolet äidillä, vanhimmat lapset ovat kolmekympisiä, ja kuten tiedätte ei se elämä aina niin hyvin suju. Ei se mitään auta että lapsi on aikuinen, aina se tulee olemaan se oma pikkuinen, vaikka olis 190 cm mies. Pahinta on tilanteet missä itse äitinä ei voi tehdä mitään , vaan odottaa, ja lapsi kärsii kovin. Ikinä en olisi arvannut millaista elämä on, kun ikää karttuu, luulin että lapset lähtevät kotoa, ja oma elämä olis jotenkin erilaista, ei todellakaan.

Mitä tuollaisella murehtimisella voittaa? Kuulostaa karmealta elämäntyyliltä. Mitä jos hankkisit harrastuksia vaikka?

 

Lapsi käyttää heroiinia, ja äidin pitää vain hankkia uusi harrastus??

Mitä se äiti voi lapsen heroiinin käytölle tehdä? Ei yhtään mitään. Jos narkkari päättää narkata, siihen ei kukaan tässä maailmassa mahda mitään. Narkkarin täytyy itse haluta eroon huumeista. 

Äiti voi sen sijaan yrittää huolehtia itsestään. Vaikka juuri harrastuksen muodossa. 

Minulla on yksi lapsi. Jokaisessa vaiheessa on ollut omat ihanat ja kamalat puolensa. On kiva, kun lapsi kasvaa ja tulee uusia lukuja elämäntarinaan. Lapsi on nyt 11-vuotias ja murrosikä aluillaan. Ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Kävimme katsomassa Disneyn Toive-elokuvan ja katselin pieniä tyttöjä disney-prinsessamekoissaan. Tavallaan haikeaa tavallaan ihanaa, että meillä tuo vaihe on ohi. 

Vierailija kirjoitti:

huolet äidillä, vanhimmat lapset ovat kolmekympisiä, ja kuten tiedätte ei se elämä aina niin hyvin suju. Ei se mitään auta että lapsi on aikuinen, aina se tulee olemaan se oma pikkuinen, vaikka olis 190 cm mies. Pahinta on tilanteet missä itse äitinä ei voi tehdä mitään , vaan odottaa, ja lapsi kärsii kovin. Ikinä en olisi arvannut millaista elämä on, kun ikää karttuu, luulin että lapset lähtevät kotoa, ja oma elämä olis jotenkin erilaista, ei todellakaan.

 

ja kyllä vituttaa! päästäkää irti hyvät ihmiset niistä vauvapojistanne, niistä ei ole kuin haittaa kaikille, eivätkä koskaan tule pystymään normaaliin parisuhteeseen kun äiti roikkuu lahkeessa.

Ei se äidin oma hiljainen huoli aikuisista lapsista ole mitään lahkeessa roikkumista. Omat lapset ovat jo maailmalla, itsenäisiä, töissä ja opiskeluissa kiinni, eivätkä ehdi kovin usein käymään. Se on ihan ok, kun muitakin yhteydenpitomenetelmiä on, kuin nähdä naamatusten. Olen iloinen, kun nähdään, mutta iloinen myös ajasta miehen kanssa kaksistaan. Silti lapset ovat päivittäin mielessä, vaikka en sitä ääneen sanokaan. Joskus vain tulee valtava ikävä

Esikoinen on jo muuttanut kotoota, seuraava lähestyy täysi-ikää ja kolmas on teini. Neljäs aloittaa ensi syksynä koulun. Tuo kuopuksen kasvaminen isommaksi on saanut sen haukeuden tunteen. Hänen piti olla se viimeinen...

Nyt on alkanut tulla ajatus että pitäisikö vielä tehdä yksi? Vielä en kuitenkaan halua. Parin vuoden päästä. Ikää sitten jo on 43 eikä välttämättä onnistu. Ei kyllä olisi maailmanloppu vaikkei onnistuisi ja välillä tulee fiilis että ei todellakaan enää. Olen koko ikäni ollut äiti pienille lapsille niin tuntuu oudolta että kohta pitäisi olla jotain muuta. Olen kyllä sellainen että nautin omasta ajasta ihan hirveästi eli ristiriitaiset fiilikset sen takia että miksi luopua siitä. Nyt en todellakaan juuri tällä hetkellä haluaisi uutta vauvaa eli onko kyse vaan siitä että kaipaan sitä ajatusta että on mahdollista vielä yrittää vaikken oikeasti halua?

Usein varsinkin miehille tulee uudelleen vauvakuume 40-50-vuotiaana, vaikka heillä olisikin jo isot lapset 

Olen helpottunut. Lapset 27 vuotta ja 29 vuotta

Erittäin helpottunut. Mies oli aina töissä, olin paljon lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

huolet äidillä, vanhimmat lapset ovat kolmekympisiä, ja kuten tiedätte ei se elämä aina niin hyvin suju. Ei se mitään auta että lapsi on aikuinen, aina se tulee olemaan se oma pikkuinen, vaikka olis 190 cm mies. Pahinta on tilanteet missä itse äitinä ei voi tehdä mitään , vaan odottaa, ja lapsi kärsii kovin. Ikinä en olisi arvannut millaista elämä on, kun ikää karttuu, luulin että lapset lähtevät kotoa, ja oma elämä olis jotenkin erilaista, ei todellakaan.

Mitä tuollaisella murehtimisella voittaa? Kuulostaa karmealta elämäntyyliltä. Mitä jos hankkisit harrastuksia vaikka?

 

Lapsi käyttää heroiinia, ja äidin pitää vain hankkia uusi harrastus??

Mitä se äiti voi lapsen heroiinin käytölle

Huh, kylmää. Huomaa ettei sinulla ole lapsia.

Enkä ole hysteerinen tai läheisriippuvainen kuten seuraavaksi väität, vaan tämän tajuaa vasta, kun on isoja lapsia ja heille sattuu jotain. Ei terve äiti voi ulkoistaa asioita niin, että toisella menee asiat päin h*vettiä ja itse lähtee nauttimaan joogasta ja sen jälkeen drinksuille. Vaikka tämä jopa järkevää olisikin. Liikaa ei tietenkään pidä surra, mutta et voi täysin olla huolestumatta rakkaistasi koskaan, jos tunne-elämäsi on normaali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

huolet äidillä, vanhimmat lapset ovat kolmekympisiä, ja kuten tiedätte ei se elämä aina niin hyvin suju. Ei se mitään auta että lapsi on aikuinen, aina se tulee olemaan se oma pikkuinen, vaikka olis 190 cm mies. Pahinta on tilanteet missä itse äitinä ei voi tehdä mitään , vaan odottaa, ja lapsi kärsii kovin. Ikinä en olisi arvannut millaista elämä on, kun ikää karttuu, luulin että lapset lähtevät kotoa, ja oma elämä olis jotenkin erilaista, ei todellakaan.

Mitä tuollaisella murehtimisella voittaa? Kuulostaa karmealta elämäntyyliltä. Mitä jos hankkisit harrastuksia vaikka?

 

Lapsi käyttää heroiinia, ja äidin pitää vain hankkia uusi harrastus??

Mitä se äiti voi lapsen heroiinin käytölle

Niinkö se menee, että jos et voi tehdä asialle mitään, niin kohautat vain olkapäitäsi ja jatkat elämääsi? Jos oma rakkaudeton äitisi toimi näin niin ymmärrän sairaan ajattelutapasi. Painotan silti, että se oli sairasta.

Helpottunut

Suunnattoman helpottunut!!!