Ero alkoholistista.

Seitsemän vuoden parisuhde tuli nyt viimein päätökseen. Kauan sitä jaksoikin katsoa vierestä juomista,valehtelua, tyhjiä lupauksia, uhoamista,vähättelyä ja kaikkea siltä väliltä.

Ekat vuodet menivät ihan hyvin, oltiin molemmat parikymppisiä kun tavattiin ja juhliminen ja juominen tavallaan kuuluikin siihen. Pian kuitenkin huomasin, että joku on pielessä miehen alkoholin käytössä. Käytös oli niin erikoista juomisen ympärillä ( krapulapäivinä tyhjä katse ja tunnekylmyys, eikä hänestä saanut silloin mitään irti ja ennen viikonloppuja alkanut levottomuus ja tietynlainen ärtyneisyys. Lisäksi sympaattisesta ja kiltistä miehestä muuttui muutaman kaljan jälkeen itseään kehuskeleva, kovaääninen naureskelija. Hänestä tuli siis aivan eri persoona.)

Aikaa kuitenkin meni, muutettiin yhteen. Saattoi mennä joskus parikin kuukautta ettei mies juonut ollenkaan ja se oli ihan parasta aikaa. Harrastettiin yhdessä, reissailtiin, tehtiin ruokaa. Olin niin onnellinen. Mieheni sai minut tuntemaan oloni niin rakastetuksi ja hyväksi. Olin onneni kukkuloilla näinä hetkinä ja ne ovatkin se suurin syy miksi jaksoin taistella niin kauan.

Mutta sitten kaikki saattoi muuttua yhtenä viikonloppuna, kun tuli joku poikienilta ja siitä se sitten lähti. Seuraavana viikonloppunakin oli päästävä. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. Yksin vietin yleisesti ottaen kaikki viikonloput kotona, murehtien että missä toinen menee, ei vastannut puhelimeen saati ilmoittanut missä menee oma-alotteisesti, paitsi hyvin harvoin. Nämä reissut kesti alkuunsa yhden päivän, kunnes vuoden-kahden aikana ne ovat muuttuneet siihen, että perjantaina lähtee ja sunnuntaina palaa. Sitten arki alkaa ja miehestä tulee hetkeksi aikaa se ihana ja välittävä avopuoliso, joka sanoo rakastavansa ja tekee eteeni mitä vaan. Kunnes on taas päästävä juomaan.

Viimeinen piste iin päälle oli kun sain tietää mieheni yrittäneen muita naisia. Kaikkeen muuhun käytökseen olen jo tottunut, mutta tätä en voinut koskaan uskoa hänestä. Juominen on toki lisääntynyt tässä vuoden aikana paljon, nimittäin "selvät" viikonloput taitaa olla aikalailla yhden käden sormilla laskettavissa. Mutta mitään tällaista en voinut kuvitellakkaan.

Seuraavaksi se on kai alettava rakentamaan omaa itsetuntoa ja ihmisarvoa takaisin. Hän kulutti ne vuosien aikana loppuun. En enää tiedä edes kuka olen ja miten olen voinut antaa toisen ihmisen kävellä itseni yli ja pitää minua pelkkänä ovimattona. Tämän koko ajan halusin uskoa yhteiseen tulevaisuuteen, josta me molemmat puhuimme arkisin päivittäin. Mieleen painuvat yhä ne pienet hyvät hetket ja onnelliset ajat ja sehän tästä tekeekin kidutusta.