Tälle palstalle pitäisi tehdä rekisteröintipakko.
Täällä on aivan liikaa fanaattisia yhden asian jankkaajia, jotka viettävät kaiket päivät palstalla suoltamassa harhaluulojaan ja pakkomielteitään. Palstan kautta syntyy aivan vinoutunut käsitys ihmisistä, kun pieni joukko hulluja tuottaa suuren osan kaikesta sisällöstä.
Sitten on vielä Venäjä-trollit, jotka nekin olisi helpompaa tunnistaa ja poistaa kommenttihistorian perusteella.
Toivoisin palstalle kaksi yleisen keskustelun osiota. Toiseen saisi postata vain sellaiselta tililtä, jonka kommentit ovat saaneet riittävän kokonaismäärän ylänuolia (alanuolet vähentävät tätä saldoa). Sitten olisi avoin osio, jonne saa postata kunhan tili ei ole liian pahasti miinuksella. Käyttäjiä olisi hyvä voida blokata siten, että heidän tekemänsä kommentit eivät näy itselle.
Täällä on paljon mielenkiintoistakin keskustelua, mutta näillä älyvapailla fanaatikoilla on aivan liian paljon tilaa levitellä roskaansa kaikki ketjut täyteen.
Kommentit (86)
Ei näihin voi oikein sanoa mitään muuta kuin että todeta että tällaiseen valitusketjuun tulee 20 tukevaa kommenttia aloituksen lisäksi eikä yksikään näistä ole edes nimimerkin takana, puhumattakaa siitä rekisteröinnistä. :D
Näyttäkää nyt herranjeesus edes itse mallia. Kyllä teidän uskottavuus tippuu aivan totaalisesti kun kaikki te olette itsekin täysin anonyymejä.
Neanderthalensis kirjoitti:
No moderointihan on ihan pönttöä. Minä pistin YK:n v äestödivisioonan linkin ja sain kahden viikon bannit! Se oli aikaa jolloin Rosling laatikkoteorioineen oli ehdottoman oikeassa!
Yksi nimimerkki löytyi. Tässäkin on ironista se että nämä anonyymeistä valittajat ovat sinun kanssasi varmaan usein eri mieltä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylä- ja alapeukkuja voi antaa itselleen ja muille mielin määrin.
Noinhan se menee. Mä tiedän kikan millä saa kymmeniä ylä/alapeukkuja muutamassa minuutissa haluamalleen viestille. Toimii ainakin täällä sekä ylilaudal.
Plussaa tästä kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ei näihin voi oikein sanoa mitään muuta kuin että todeta että tällaiseen valitusketjuun tulee 20 tukevaa kommenttia aloituksen lisäksi eikä yksikään näistä ole edes nimimerkin takana, puhumattakaa siitä rekisteröinnistä. :D
Näyttäkää nyt herranjeesus edes itse mallia. Kyllä teidän uskottavuus tippuu aivan totaalisesti kun kaikki te olette itsekin täysin anonyymejä.
Tuossa edellä on kommentti henkilöltä, joka on jossain vaiheessa käyttänyt nimimerkkiä ja sitten luopunut siitä. Voin hyvin kuvitella miksi se ei toiminut. Kirjoittajat ovat epätasa-arvoisessa asemassa niin kauan kuin nimimerkilliset ja nimimerkittömät saavat osallistua samoihin keskusteluihin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Neanderthalensis kirjoitti:
No moderointihan on ihan pönttöä. Minä pistin YK:n v äestödivisioonan linkin ja sain kahden viikon bannit! Se oli aikaa jolloin Rosling laatikkoteorioineen oli ehdottoman oikeassa!
Yksi nimimerkki löytyi. Tässäkin on ironista se että nämä anonyymeistä valittajat ovat sinun kanssasi varmaan usein eri mieltä. :D
Mitä merkitystä sillä on, olenko ko. henkilön kanssa aiheesta X (eri kuin otsikon aihe) samaa vai eri mieltä?
ap
Minä en halua käyttää aikaani ja rahaani turhaan ruotsiin. Voiko tätä asiaa enää selvemmin ilmaista? Tämä on demokraattinen maa, ja tämä on minun mielipiteeni.
Olette törkeitä, ruotsinkieliset, kun pakotatte enemmistön ja muut kielivähemmistöt opiskelemaan turhaa kieltänne
Tiede.fi suljettiin jokunen aika sitten, siellä oli lopuksi moderaattoreilta ilmoitus että alusta on auttamattomasti vanhentunut eikä sitä voida enää käyttää. Artikkelit siirrettiin Hesarin tiedeosastolle.
Tällä palstalla on sama alusta käytössä kuin mitä em. sivustolla oli ja sama omistaja.
Vierailija kirjoitti:
Olette törkeitä, ruotsinkieliset, kun pakotatte enemmistön ja muut kielivähemmistöt opiskelemaan turhaa kieltänne
TYST NY!
Vierailija kirjoitti:
siis, täällä on todella paljon erilaisia keskisteluja.
Miksi ihmeessä nämä "nillittäjät", sen sijaan että poistattaa koko keskustelun, ei vain itse poistuisi lukemaan jotain toista, mieleisempää keskustelua tai vaikka avaisi omaa keskustelua?Toi olisi hyvä idea, että olisi oma rekisteröity keskustelupalsta näille, "omassa kuplassaan viihtyville", ja me "apinat" saatais huoletta vaihtaa ajatuksia kontroversiaalimmistakin aiheista ilman että joku "palstapoliisi" on taas ottamassa hajusuolaa ja poistamassa ketjua.
Ketjujen katoilu johtuu ainoastaan siitä, että tällaisen nimimerkittömän palstan moderointi on liian iso työ. Modet eivät ehdi perkaamaan jokaista ketjua, joten koko ketju poistetaan. Jos palstalla saisi kirjoittaa vain nimimerkillä, modet perkaisivat ketjujen sijaan nimimerkkejä. Yksittäinen palstalainen ei silloin tietenkään pystyisi ketjuja poistattamaan.
ap
Kumpaan kastiin siis lukeutuu ap joka ei ole rekisteröitynyt?
Ihminen on aina omasta mielestään se fiksuin ja ansaitsee enemmän oikeuksia kuin muut.
Nuolet edes pois, se olisi helppo ja hyvä parannus. Moni pakkomielteinen spämmääjä lopettaisi siihen ja rauhoittuisi.
Vierailija kirjoitti:
Miten aikuiset ihmiset voi ajatella näin? Että vapaa keskustelupalsta olisi parempi, jos saisi keskustella vain samanmielisten kanssa? Omassa kuplassaan ilman vastaväitteitä? Diktatuurit toimii tuolla logiikalla. Täältä poistuu nykyään ketjuja täysin mielivaltaisesti, se johtaa lopulta siihen että täältä alkaa poistua myös sellaisia ketjuja, mistä poistajat tykkää, ihan vain kostona. Ketjuja poistamalla tämä palsta pilataan, ei eriävillä mielipiteillä.
Minua ei haittaa se, jos joku on eri mieltä.
Minua haittaa se, jos joku puolue palkkaa tänne väkeä spämmäämään valeinfoa aamusta iltaan. Se, että käytetään tällaisia palstoja mielipidevaikuttamiseen on yleinen ilmiö joka paikassa, ja inhoan sellaista kaksinaamaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Nuolet edes pois, se olisi helppo ja hyvä parannus. Moni pakkomielteinen spämmääjä lopettaisi siihen ja rauhoittuisi.
Mielestäni nuolet ovat loistokeksintö jos ihmiset älyäisivät niiden tarkoituksen: eli jos et tykkää jostain kommentista niin annat sille alanuolta sen sijaan että poistatutat sen.
Oletteko edes ajatelleet viestejä poistellessanne, että joku toinen ehkä haluaisi lukea niitä ja ehkä vastata niihin?
Olisi hienoa nähdä kun naiset haukkuvat omalla nimellään miehiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten aikuiset ihmiset voi ajatella näin? Että vapaa keskustelupalsta olisi parempi, jos saisi keskustella vain samanmielisten kanssa? Omassa kuplassaan ilman vastaväitteitä? Diktatuurit toimii tuolla logiikalla. Täältä poistuu nykyään ketjuja täysin mielivaltaisesti, se johtaa lopulta siihen että täältä alkaa poistua myös sellaisia ketjuja, mistä poistajat tykkää, ihan vain kostona. Ketjuja poistamalla tämä palsta pilataan, ei eriävillä mielipiteillä.
Minua ei haittaa se, jos joku on eri mieltä.
Minua haittaa se, jos joku puolue palkkaa tänne väkeä spämmäämään valeinfoa aamusta iltaan. Se, että käytetään tällaisia palstoja mielipidevaikuttamiseen on yleinen ilmiö joka paikassa, ja inhoan sellaista kaksinaamaisuutta.Myönnät siis olevasi ketjujen poistaja? Eikö tuo kuulosta sinusta jo vainoharhaiselta, mistä sinä voit tietää kuka minkäkin kommentin takana on? Onhan se nyt selvää että vaalien alla ihmiset tuo esille mielipiteitään myös politiikasta. Ei se ole mikään syy poistella ketjuja.
Ei tarvitse olla kummoinen sherlokki huomatakseen miten vaalien alla täällä hoettiin miten persut eivät ole oikeistoa, ja miten ovat työväen puolue. Tällä hetkellä pyörii kampanja yleä vastaan.
Jos sinä et näitä valeinfoja huomaa, sillehän ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten aikuiset ihmiset voi ajatella näin? Että vapaa keskustelupalsta olisi parempi, jos saisi keskustella vain samanmielisten kanssa? Omassa kuplassaan ilman vastaväitteitä? Diktatuurit toimii tuolla logiikalla. Täältä poistuu nykyään ketjuja täysin mielivaltaisesti, se johtaa lopulta siihen että täältä alkaa poistua myös sellaisia ketjuja, mistä poistajat tykkää, ihan vain kostona. Ketjuja poistamalla tämä palsta pilataan, ei eriävillä mielipiteillä.
Minua ei haittaa se, jos joku on eri mieltä.
Minua haittaa se, jos joku puolue palkkaa tänne väkeä spämmäämään valeinfoa aamusta iltaan. Se, että käytetään tällaisia palstoja mielipidevaikuttamiseen on yleinen ilmiö joka paikassa, ja inhoan sellaista kaksinaamaisuutta.Myönnät siis olevasi ketjujen poistaja? Eikö tuo kuulosta sinusta jo vainoharhaiselta, mistä sinä voit tietää kuka minkäkin kommentin takana on? Onhan se nyt selvää että vaalien alla ihmiset tuo esille mielipiteitään myös politiikasta. Ei se ole mikään syy poistella ketjuja.
Yksinkertainen ei tajua, että on itse mielipidevaikuttaja maanisine poistoineen...
Yksinkertainen ei tajua, että täällä poistetaan paljon ketjuja ihan ilman mitään ilmoituksia, moden päätöksellä, koska on sääntöjen vastainen. Esim. vihapuhe poistetaan, mikä on ihan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuolet edes pois, se olisi helppo ja hyvä parannus. Moni pakkomielteinen spämmääjä lopettaisi siihen ja rauhoittuisi.
Mielestäni nuolet ovat loistokeksintö jos ihmiset älyäisivät niiden tarkoituksen: eli jos et tykkää jostain kommentista niin annat sille alanuolta sen sijaan että poistatutat sen.
Oletteko edes ajatelleet viestejä poistellessanne, että joku toinen ehkä haluaisi lukea niitä ja ehkä vastata niihin?
Moni pakkomielteinen spämmääjä lopettaisi siihen ja rauhoittuisi jos niitä ei voisi enää väärinkäyttää mielinmäärin.
Eipä ole sama juttu ylilaudalla, kts. edeltävä viesti.